Onko noloa, jos käy kaupassa ostamassa itselleen pelkästään herkkuja?
Jos niistä ostoksista näkee, että ne on selvästi vain yhdelle hengelle esim. pieni limu, pieni sipsipussi ja pieni karkkipussi. Hävettäisikö, että myyjä ja mahdollisesti muut asiakkaat näkisi ostoksenne, jotka oli siis pelkästään herkut itsellenne?
Pakko myöntää, että itselle tulee ainakin vähän sellainen surkea olo, jos ostan herkkuja vain itselleni. Siksi minun pitääkin ostaa sen sijaan että ostaisin itselleni vain pienen määrän herkkuja niin ostan esim. ison sipsipussin ja 2 limua jne. että muut eivät tiedä minun aikovan herkutella yksinäni. Tiedän, aika naurettavaa mutta näin teen.
Kommentit (31)
Kuka syö karkkia JA sipsejä? Niin ja vielä limun??
Vierailija kirjoitti:
Taas näitä häpeäkulttuurin kasvatteja. Ne luulevat siellä kaupassa, että syöt sen megapussin ja kaksi limua itse.
No niin siinä sitten käykin, että seuraavana päivänä syön sen toisen puoliskon niistä herkuista kun niitä sitten on kotona.
Kaupasta saa ostaa kaikkea mitä siellä myydään, ilman nolostelua. Töissä nuori harjoittelija ei suostunut ostamaan vessapaperia samalla kun haki kahvipaketteja. Somessa samanikäiset esittelevät itseään edestä ja takaa. Oudoksi on mennyt.
kerron joka kassalle ja muille jonossa, että herkut tulee naapurilleni ja nyökkäilen joka suuntaan..
Ei hävetä myyjän tai muiden asiakkaiden takia, mutta jos joku tuttu osuisi juuri silloin siihen näkemään ostokseni niin se voisi nolottaa. Eipä silti, on aina kiusallista törmätä tuttuihin kaupassa vaikka ostaisi vain ruisleipää ja salaattia.
Oon kaupassa kassalla töissä ja yleensä kun kehopositiivinen tulee limsan kanssa kassalle niin huomautan et sihivesi olis muuten ollu tarjouksessa.
Tänään ostin suklaata ja sipsiä ja elokuvan nimeltä Old. Olenko nyt niin nolo tyyppi?
Pitääkö sitä ajatella mitä toiset ajattelee?
Mä ainaskin elän omien mieltymysten mukaisesti.
Käytä itsepalvelukassaa jos mahdollista.
Niiden tehtävä on tehdä tulosta ei kytätä mitä ostetaan ei kiinnosta vaikka kantaisi tunnin välein kaljaa jos pysyt selvänä kunhan kassa kilisee
Mä olen ihan outo. Ostan leivontasuklaata ja leivontatarvikkeita, jos tekee mieli jotain hyvää, niinkuin ne olisi kokonaan leipomista varten ja usein vielä laitan jotain vihannesta tai salaattiaterian mukaan, että näytttäisi etten pelkkiä herkkuja syö. Enkä voi ostaa yhtä wiineriä irtomyynnistä, ostan aina kaksi. Tämähän on ihan naurettavaa, kun esim reissussa voin huoletta mennä kahvilaan ottamaan wiinerikahvit. En ole edes lainkaan ylipainoinen, joten kukaan ei katso että tuo läski taas ostaa herkkuja. Sen sijaan jos haen itselleni pizzan, se ei hävetä yhtään. Kyllä täytyy myöntää, että olen outo.
Osta ja syö ja nauti.
Voi olla, ettet halua sitä
Mitä teet? Kun siis nolostelet.
Mitä. Sinä haluat?
No hävettäis ,varsinki jos oisin lihava.
Mutta onneksi välitän itsestäni ja olen hoikka.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen ihan outo. Ostan leivontasuklaata ja leivontatarvikkeita, jos tekee mieli jotain hyvää, niinkuin ne olisi kokonaan leipomista varten ja usein vielä laitan jotain vihannesta tai salaattiaterian mukaan, että näytttäisi etten pelkkiä herkkuja syö. Enkä voi ostaa yhtä wiineriä irtomyynnistä, ostan aina kaksi. Tämähän on ihan naurettavaa, kun esim reissussa voin huoletta mennä kahvilaan ottamaan wiinerikahvit. En ole edes lainkaan ylipainoinen, joten kukaan ei katso että tuo läski taas ostaa herkkuja. Sen sijaan jos haen itselleni pizzan, se ei hävetä yhtään. Kyllä täytyy myöntää, että olen outo.
tämä on minullakin! Ja jos ostan siiderin, ostan myös oluen tai jonkun limupullon lisäksi.
Jos on lihava niin on noloa. Normaalipianoisella tuossa ei ole mitään hävettävää. n38
Osta samalla kurkku niin ei ole niin hävettävää.
On se häpeä välillä hyväkin asia. Aiemmin join liikaa alkoholia ja hävetti käydä kaupassa sitä ostamassa, erityisesti jos osti pelkkää alkoholia. Osittain häpeän takia tulikin lopetettua juominen. Nyt ostan välillä alkoholitonta olutta ja senkin ostaminen hävettää, ajattelen muiden ajattelevan, että tuossa riippuvainen yrittää korvata riippuvuutta. Ihan hölmö ajatus, mutta hieman arka aihe täällä edelleen.

Todella outoa.
Taas näitä häpeäkulttuurin kasvatteja. Ne luulevat siellä kaupassa, että syöt sen megapussin ja kaksi limua itse.