Lue keskustelun säännöt.
Häilyvä minäkuva & vaikeudet kertoa itsestään ja elämästään
18.12.2021 |
Nyt olisi tarkoitus ryhdistäytyä ja ruveta etsimään kavereita, mutta se kyllä tyssää aika lailla heti alkuunsa, koska en osaa kertoa itsestäni ja elämästäni niin hyvin kuin kenties tulisi kyetä kertomaan. Pelkään, että näin "salaileva ja hämärä" vaikutelma karkottaa ihmiset saman tien.
Taustalla on sellaista, että minäkuvani ei jotenkin ole kunnolla kehittynyt, se on epäselvä ja ailahteleva. Lisäksi elämäni on (varmaan paljolti juuri e.m. johtuen) ollut sen verran kaoottista, että on hankala saada puettua kokemuksiani mihinkään selkeään, yhtenäiseen narratiiviin. Elämässäni on sen yhden sijasta ikään kuin useita irrallisia narratiiviin pätkiä, hirveänä sekamelskana. Kun en saa itsekään kunnolla tolkkua omasta elämästäni, niin miten muka kykenisin kertomaan siitä muillekaan ymmärrettävästi?
Lisäksi menen helposti jotenkin lukkoon niin, että en tilapäisesti muista jotain asiaa itsestäni, päässä lyö vain tyhjää. Tätä olen päätynyt jo lapsesta asti peittelemään keksimällä juttuja, eli suomeksi sanottuna valehtelemalla. En tosin ikinä mitään liian räikeää tai kaukaa haettua, mutta kuitenkin olen sepitellyt aina jotain sopiviin väleihin paikkailemaan aukkoja.
Mutta keksittyjä juttuja itsestäni kertomalla en ole oikea oma itseni, mikä on tietenkin ongelma varsinkin juuri silloin, kun olisi tarkoitus tutustua ihmisten kanssa. Sillä ei kai ole niin väliä mitä itsestään höpöttää jollekin, jota ei luultavasti tule enää koskaan näkemään, mutta potentiaalisten pidempiaikaisten kavereiden kohdalla olisi varmaan syytä olla tarkempi. En halua vanhasta tottumuksesta puhua sivu suuni jotain mikä ei oikeasti pidäkään paikkaansa. Siitä tulee sitten myöhemmin ongelmia, been there...
Osaan kyllä luetella valikoituja elämäntapahtumia listana, mutta jos kysytään tarkennusta, vaikkapa että miksi päätin tehdä niin tai näin, niin ne motiivit valintojeni taustalla on yleensä hämärtyneet. Joudun jälkikäteen keksimään selityksiä valinnoilleni, kun en enää muista mitä ne syyt oli oikeasti. Jälkikäteen aina tuntuu kuin olisin vain päättömästi ajelehtinut elämässäni ja tehnyt valintoja vailla mitään logiikkaa, vaikka näin ei oikeasti ole.
Ehkä suurin haasteeni on lopulta se, että häpeän tätä kaikkea itsessäni ja pelkään muiden negatiivisia reaktioita. Aikaisemmin on syytetty mm. kaksinaamaiseksi, manipuloivaksi ja valehtelijaksi, kun jotkut eivät mitenkään ole käsittäneet, että "muistamattomuuteni" sun muut jäätymiseni eivät ole tahallisia. Ja omanlaisia ongelmia on myös tosiaan tullut siitä, kun olen hädissäni mennyt selittelemään itsestäni jotain vähän sinne päin. Nyt haluaisinkin puhua tästä eteenpäin vain totta ja olla tarkempi sanoissani. Mutta mitä vastata silloin, kun vastausta ei olekaan, vaikka pitäisi olla?
Kommentit (26)
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän mitä tarkoitat ja olen ollut myös aina tuollainen. Ajattelen nykyisin, että minulla saattaa olla add.
Jos "narratiivi" ei tule luonnostaan, niin sitä kannattaa tietoisesti istua alas ja alkaa ajatella, kirjoittaa ylös jne. Kun tarpeeksi monta kertaa vuosien varrella tekee niin, niin huomaa että muutosta on jonkin verran tapahtunut. Myös ikä itsessään auttaa hshmottsmaan oleellisen.
Jes! Ensimmäinen ihminen ikinä, joka tajuaa mua tämän jutun suhteen, mahtavaa! Olen itsekin joskus epäillyt add:ta, mutta toisaalta olen aina keskittynyt niin hyvin koulussa, eli ei varmaankaan voi olla sitä?
Toi on kyllä hyvä vinkki kirjoittaa omaa tarinaansa, olen sitä yrittänyt tehdä ja päässytkin jo aika pitkälle. Enää puuttuu viimeisimmät 8 vuotta, ne on sen verran sekavaa, etten vielä hahmota, mitä siitä kaikesta kannattaisi kirjoittaa. Mutta kuten totesit, aika luultavasti auttaa.
Oma ongelmansa on myös se, että vaikka olen tosiaan kirjoittanut muistiin asioita itsestäni ja elämästäni, niin ne kuitenkin tuppaa edelleen unohtumaan, ellen kertaa niitä säännöllisesti. Tuntuu tietyllä tavalla hassulta, että joudun kertaamaan omaa elämääni muistiinpanoista, etten oikeasti kykene säilyttämään täyttä käsitystä itsestäni ilman sitä ja senkin kanssa vain kohtalaisesti. No, meitä on moneen junaan... Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaa tutulta.
Minulla on sama fiilis. Olen pian 40 eikä sitä omaa lokeroa eikä yhteiskunnallista asemaa ole löytynyt. Myös sisäisesti olen ollut "etsijä" ja yrittänyt laittaa ylle erilaisia identiteettejä.
Minulla on monta tutkintoa muttei työuraa millään alalla.
Olen ollut aikuisiällä avoliitossa, naimisissa, villi sinkku yli 35-vuotiaana joka luuli olevansa polyamorinen mutta nyt taas vannon monogamian nimeen.
Harrastukset ja kiinnostukseni menevät kausittain. Välillä täysillä jotain, välillä ei ollenkaan. Olen ollut maratonijuoksija ja käynyt monta kertaa viikossa salilla. Olen ollut sohvaperuna ja ulkoisesti ollut niin 60-kiloinen sporttimimmi kuin lähes 90-kiloinen pehmeän muodokas ja kaikkea siltä väliltä .
Olen joogannut, meditoinut ja yrittänyt kehittyä henkisesti. Olin mukana hippipiireissä muutaman vuoden, mutten kuulunut sinnekään. Sieltäkään ei löytynyt identiteettiä vaan nykyään tavallinen riittää ja mieluiten katson telkkarista jotain hömppää.
Olen tehnyt paljon asioita, osaa kadun niin että en halua puhua niistä. Osa kokemuksista taas liittyy kiinteästi ex-mieheeni, jonka haluan unohtaa. Esim. en halua puhua matkoistani maailman ääriin kun niihin liittyy exäni, vaikka minähän ne omat kokemukseni omistan.
Ottaisiko minusta kukaan selkoa?
Nro. 3 lisää:
Tämä ketju hiljeni mutta myös täällä oli ihmisiä joilla ei ole perinteistä lokeroa elämässä
https://www.vauva.fi/keskustelu/4402079/muita-joiden-vaikea-loytaa-sama…
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän mitä tarkoitat ja olen ollut myös aina tuollainen. Ajattelen nykyisin, että minulla saattaa olla add.
Jos "narratiivi" ei tule luonnostaan, niin sitä kannattaa tietoisesti istua alas ja alkaa ajatella, kirjoittaa ylös jne. Kun tarpeeksi monta kertaa vuosien varrella tekee niin, niin huomaa että muutosta on jonkin verran tapahtunut. Myös ikä itsessään auttaa hshmottsmaan oleellisen.
Mulla on add, ei todellakaan vastaavaa ongelmaa, en ole huomannut muillakaan samanlaisilla olevan. Kuulostaa enemmän joltain psyykkiseltä ”ongelmalta”.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän mitä tarkoitat ja olen ollut myös aina tuollainen. Ajattelen nykyisin, että minulla saattaa olla add.
Jos "narratiivi" ei tule luonnostaan, niin sitä kannattaa tietoisesti istua alas ja alkaa ajatella, kirjoittaa ylös jne. Kun tarpeeksi monta kertaa vuosien varrella tekee niin, niin huomaa että muutosta on jonkin verran tapahtunut. Myös ikä itsessään auttaa hshmottsmaan oleellisen.
Mulla on add, ei todellakaan vastaavaa ongelmaa, en ole huomannut muillakaan samanlaisilla olevan. Kuulostaa enemmän joltain psyykkiseltä ”ongelmalta”.
Täällä jaellaan helposti diagnooseja vaikkei olla edes tavattu ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle jää kertomus joka muistuttaa elämääni
Minulle jää ylleni satanut puiden pöly
Minulle jää salaisuus jota en kertonut kenellekään
Minulle jää unet joissa peurat puhuvat"
Scandinavian music group.
Eikö kaikkien elämät ole pelkkiä kertomuksia? Jälkeenpäin keksimme toiminnallemme logiikan.
Perus traumainen aleksityymi suomalainen. Minäkin olen tuollainen, mutta pitkällisen yksin olon, itsereflektion ja elämäntapahtumieni muistelun jälkeen olen saanut jonkinlaisen koherentin tarinan itsestäni kasattua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eikö terapia ole juuri tuollaisia ongelmia varten?
On varmaan kyse siitäkin, millaisia ajattelee "ihmisten yleensä" olevan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eikö terapia ole juuri tuollaisia ongelmia varten?
Minä olen käynyt neljällä eri terapeutilla. Kukaan ei diagnosoinut ja kuulemma tavallista paremmat itsereflektio- ja oivalluskyvyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän mitä tarkoitat ja olen ollut myös aina tuollainen. Ajattelen nykyisin, että minulla saattaa olla add.
Jos "narratiivi" ei tule luonnostaan, niin sitä kannattaa tietoisesti istua alas ja alkaa ajatella, kirjoittaa ylös jne. Kun tarpeeksi monta kertaa vuosien varrella tekee niin, niin huomaa että muutosta on jonkin verran tapahtunut. Myös ikä itsessään auttaa hshmottsmaan oleellisen.
Mulla on add, ei todellakaan vastaavaa ongelmaa, en ole huomannut muillakaan samanlaisilla olevan. Kuulostaa enemmän joltain psyykkiseltä ”ongelmalta”.
Täällä jaellaan helposti diagnooseja vaikkei olla edes tavattu ihmistä.
Eihän tuossa mitään diagnoosia jaettu. Ei vaan kuulu add-oireisiin tuollaiset asiat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Harvemmin sitä joutuu kertomaan elämänsä historiikkia ulkomuistista, mutta jos niin parempi vaan että välissä vähän sepitettyä, ei sellaisella ole paljoa merkitystä, enempi esittäytymistyylillä ja sillä miten ottaa kuulijat huomioon.
Missä tilanteissa tällaisia elämänkertoja kerrotaan? Siis ymmärrän, että varmaan jos aktiivisesti etsii esim. kumppania, niin silloin varmaan.. mutta en minä ainakaan uusia ihmisiä tavatessani (harrastuksissa, töissä) kerro heti koko elämäntarinaani. Miksi pitäisi edes asettaa itsensä johonkin lokeroon ja pystyä kertomaan looginen elämäntarina motiiveineen? No työnhaussa ehkä pitää pystyä jotenkin selittämään miksi on toiminut tietyllä tavalla. Sen voisi laittaa joka tapauksessa paperille ylös, vaikka ei ap:n kaltaista ongelmaa olisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän mitä tarkoitat ja olen ollut myös aina tuollainen. Ajattelen nykyisin, että minulla saattaa olla add.
Jos "narratiivi" ei tule luonnostaan, niin sitä kannattaa tietoisesti istua alas ja alkaa ajatella, kirjoittaa ylös jne. Kun tarpeeksi monta kertaa vuosien varrella tekee niin, niin huomaa että muutosta on jonkin verran tapahtunut. Myös ikä itsessään auttaa hshmottsmaan oleellisen.
Mulla on add, ei todellakaan vastaavaa ongelmaa, en ole huomannut muillakaan samanlaisilla olevan. Kuulostaa enemmän joltain psyykkiseltä ”ongelmalta”.
Täällä jaellaan helposti diagnooseja vaikkei olla edes tavattu ihmistä.
Voihan sitä ehdotella.
Mulle tulee mieleen itse traumataustaisena post-traumaattinen stressihäiriö. Kompleksi edessä tarkoittaa että trauma on ollut toistuvaa (esim kylmät, hylkäävät arvostelevat ja oikukkaat vanhemmat narsisti/alkoholistikodissa). Onneksi nykyään on tieto ja ymmärrys lisääntynyt ja koko ikänsähän ihminen lopulta rakentaa tarinaansa, siitä mistä tulee ja mihin on menossa.
Ikä kyllä usein selkiyttää asioita. Neljäkymppisenä olin itse aloittajan tavoin aika kujalla, tosin elin hyvin tasaista ja yllätyksetöntä elämää. Tuo on varmaan yksi iso erottaja: toiset tekevät ja sauhuavat, mutteivät kiinnity mihinkään. Toiset ehkä yrittävät kiinnittyä ja saavat rutiineista ja ennustettavuudesta turvaa kun sisäisyys on arvaamatonta, eli tulee romahdusoloja.
Et ole aloittaja yksin kokemuksinesi. Vanhat rakenteet on murennettu ja paine olla menestyvä ja edustava on kaamea. Media vaikenee niistä, joiden on vaikea paketoida itseään ja elämäänsä sujuvaan muotoon, jouhevaksi jatkumoksi. Dissosiaatio aiheuttaa unohtelua, muistinmenetys on yleinen traumaoire sekin. Tuskallista, kun muistaa vain hyvin hämärästi nuoruuttaan. Itseäni kirjoittaminen on edistänyt ikävienkin asioiden muistamista ja yleensä minuuden hyväksymistä: saan selityksen lopulta oireilulleni ja se alkaa helpottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän mitä tarkoitat ja olen ollut myös aina tuollainen. Ajattelen nykyisin, että minulla saattaa olla add.
Jos "narratiivi" ei tule luonnostaan, niin sitä kannattaa tietoisesti istua alas ja alkaa ajatella, kirjoittaa ylös jne. Kun tarpeeksi monta kertaa vuosien varrella tekee niin, niin huomaa että muutosta on jonkin verran tapahtunut. Myös ikä itsessään auttaa hshmottsmaan oleellisen.
Mulla on add, ei todellakaan vastaavaa ongelmaa, en ole huomannut muillakaan samanlaisilla olevan. Kuulostaa enemmän joltain psyykkiseltä ”ongelmalta”.
Täällä jaellaan helposti diagnooseja vaikkei olla edes tavattu ihmistä.
Voihan sitä ehdotella.
Mulle tulee mieleen itse traumataustaisena post-traumaattinen stressihäiriö. Kompleksi edessä tarkoittaa että trauma on ollut toistuvaa (esim kylmät, hylkäävät arvostelevat ja oikukkaat vanhemmat narsisti/alkoholistikodissa). Onneksi nykyään on tieto ja ymmärrys lisääntynyt ja koko ikänsähän ihminen lopulta rakentaa tarinaansa, siitä mistä tulee ja mihin on menossa.
Ikä kyllä usein selkiyttää asioita. Neljäkymppisenä olin itse aloittajan tavoin aika kujalla, tosin elin hyvin tasaista ja yllätyksetöntä elämää. Tuo on varmaan yksi iso erottaja: toiset tekevät ja sauhuavat, mutteivät kiinnity mihinkään. Toiset ehkä yrittävät kiinnittyä ja saavat rutiineista ja ennustettavuudesta turvaa kun sisäisyys on arvaamatonta, eli tulee romahdusoloja.
Et ole aloittaja yksin kokemuksinesi. Vanhat rakenteet on murennettu ja paine olla menestyvä ja edustava on kaamea. Media vaikenee niistä, joiden on vaikea paketoida itseään ja elämäänsä sujuvaan muotoon, jouhevaksi jatkumoksi. Dissosiaatio aiheuttaa unohtelua, muistinmenetys on yleinen traumaoire sekin. Tuskallista, kun muistaa vain hyvin hämärästi nuoruuttaan. Itseäni kirjoittaminen on edistänyt ikävienkin asioiden muistamista ja yleensä minuuden hyväksymistä: saan selityksen lopulta oireilulleni ja se alkaa helpottaa.
Miten elämäsi muuttui 40 ikävuoden jälkeen?
T. 40 ja kujalla
Fiksu ja empaattinen keskustelukaveri ei kuulustele cv:tä ( ellei kyseessä ole työhaastattelu). Monetkin kertoo itsestään epämääräisesti tyyliin olen tehnyt monenlaisia töitä/ ollut monessakin pitkässä ihmissuhteessa. Ei kukaan kai rupea näistä menneistä tivaamaan.
Toisaalta ymmärrän. Teen pätkätöitä ja ahdistun jos niistä kysytään hirveän tarkasti. Menen silloin lukkoon enkä halua kertoa mitään.
Miksi pitäisi olla yksiulotteinen tarina?
Miksi pitäisi ryhdistäytyä ja hankkia ystäviä väkisin?
Ymmärrän mitä tarkoitat ja olen ollut myös aina tuollainen. Ajattelen nykyisin, että minulla saattaa olla add.
Jos "narratiivi" ei tule luonnostaan, niin sitä kannattaa tietoisesti istua alas ja alkaa ajatella, kirjoittaa ylös jne. Kun tarpeeksi monta kertaa vuosien varrella tekee niin, niin huomaa että muutosta on jonkin verran tapahtunut. Myös ikä itsessään auttaa hshmottsmaan oleellisen.