Lue keskustelun säännöt.
Mitä hyötyä on terapiasta?
29.03.2015 |
Jos terapian idea on puhua terapeutille aina siitä, mitä mieleen juolahtaa tai mikä mieltä sillä hetkellä painaa ja terapeutti väliin kysyy, miltä se asiakkaasta tuntuu, niin eikö saman asian ajaisi kirjoittaa nuo ajatukset vaikka päiväkirjaan? Esim kaks kertaa viikossa istuis alas tunniksi ja kirjottais ylös, mikä mielessä pyörii ja miltä se tuntuu. Vastaisko se terapiassa käyntiä? Jos ei, niin miksi ei?
Kommentit (41)
Minua terapia helpottaa, koska saan ulkopuolista, ammattimaista näkemystä ajatusmalleihini. Lisäksi minulla on syvä taipumus tukahduttaa tunteita ja välttää tilanteita, jotka potentiaalisesti johtaisivat huonompaan oloon. Terapeuttini osaa auttaa minua ilman, että joutuisin kuormittamaan perhettäni tai ystäviäni asioilla, joiden yli esitän jo päässeeni. Monta kertaa olin yrittänyt aiemmin uskotella että pystyn selättämään ongelmani itse, mutta terapialla aloin vihdoin oikeasti etenemään. Tietysti terapeutin ja potilaan henkilökemioiden pitää kohdata jossain määrin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ellei ole toista ihmistä, jonka kanssa asioista voi puhua, omat analyysit voivat jäädä aika pinnallisiksi. Minua auttaa se, että sanon asioita ääneen, terapeutti piirtää tai kirjaa niitä fläpille ja voimme yhdessä tutkia minun sisäistä maailmaani ja myös niitä keinoja, joilla voin voida paremmin ja tietoisemmin. Itselläni on ratkaisukeskeinen terapeutti. Ihana ymmärtäväinen ja luova. Mutta olen kuullut muunlaisistakin. Kannattaa ottaa selvää, millaiseen terapiaan hakeutuu. Jos haluaa puida kaikki lapsuuden epäkohdat, voi mennä analyysiin, mutta minä en voisi siihen sitoutua, kun pitäisi monta kertaa viikossa käydä eikä terapeutti oikein puhu mitään itse. Tärkeintä on, että syntyy luottamus terapeuttiin.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:08"]
Jos terapian idea on puhua terapeutille aina siitä, mitä mieleen juolahtaa tai mikä mieltä sillä hetkellä painaa ja terapeutti väliin kysyy, miltä se asiakkaasta tuntuu, niin eikö saman asian ajaisi kirjoittaa nuo ajatukset vaikka päiväkirjaan?[/quote]
Huomaa ettet ole käynyt terapiassa. Terapia ei ole tuollaista. Eikä itselleen/päiväkirjaan kirjoittaminen vastaa terapiaa koska terapia on matka jonka sinä teet ja jossa terapeutti on tukena ja apuna kanssasi. Terapeutti tuo uusia näkökulmia ja myös ratkaisuja joita asiakas ei kyllä välttämättä itse näe/halua nähdä. Esim. kognitiivinen psykoterapia on hyvin ratkaisukeskeistä ja hyvin toteutettuna se asiakas saa terapeutilta työkaluja jokapäiväiseen elämään. Jos ihmisellä on esim. sosiaalinen fobia, ei se kirjoittamalla parane vaan sillä, että altistuu asteittain peloilleen. Harva foobikko pystyy itse kohtaamaan fobiaansa vaan tarvitsee siihen terapeutin tukea ja apua.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 21:57"][quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:08"]
Jos terapian idea on puhua terapeutille aina siitä, mitä mieleen juolahtaa tai mikä mieltä sillä hetkellä painaa ja terapeutti väliin kysyy, miltä se asiakkaasta tuntuu, niin eikö saman asian ajaisi kirjoittaa nuo ajatukset vaikka päiväkirjaan?[/quote]
Huomaa ettet ole käynyt terapiassa. Terapia ei ole tuollaista. Eikä itselleen/päiväkirjaan kirjoittaminen vastaa terapiaa koska terapia on matka jonka sinä teet ja jossa terapeutti on tukena ja apuna kanssasi. Terapeutti tuo uusia näkökulmia ja myös ratkaisuja joita asiakas ei kyllä välttämättä itse näe/halua nähdä. Esim. kognitiivinen psykoterapia on hyvin ratkaisukeskeistä ja hyvin toteutettuna se asiakas saa terapeutilta työkaluja jokapäiväiseen elämään. Jos ihmisellä on esim. sosiaalinen fobia, ei se kirjoittamalla parane vaan sillä, että altistuu asteittain peloilleen. Harva foobikko pystyy itse kohtaamaan fobiaansa vaan tarvitsee siihen terapeutin tukea ja apua.
[/quote]
Olen aika vasta aloittanut. Alussa mulla oli kummallinen olo kun terapeutti vain istui hiljaa ja odotti jotain, mutta en tiennyt mitä. Mitä hän odotti minun sanovan - tai mistä pitäisi aloittaa. Kysyin neuvoa ja hän sanoi että voin kertoa, mitä minulla on aina mielessä. Henkilökemiat on kunnossa ja minulla on ihan hyvä "fiilis" terapeutista. Välillä vain nousee mieleen kysymys että mikähän järki tässäkin on. Joskus "istunto" lähtee vähän hitaasti käyntiin - en oikein tiedä mitä sanoisin. Sitten panen aina merkille, kun terapeutti vilkaisee kelloa. Siinä vaiheessa kun olen juuri päässyt vauhtiin, meillä loppuu aika. Aika usein tulee mietittyä, hyötyykö tästä muut kuin terapeutti taloudellisesti....
ap
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 22:09"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 21:57"][quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:08"] Jos terapian idea on puhua terapeutille aina siitä, mitä mieleen juolahtaa tai mikä mieltä sillä hetkellä painaa ja terapeutti väliin kysyy, miltä se asiakkaasta tuntuu, niin eikö saman asian ajaisi kirjoittaa nuo ajatukset vaikka päiväkirjaan?[/quote] Huomaa ettet ole käynyt terapiassa. Terapia ei ole tuollaista. Eikä itselleen/päiväkirjaan kirjoittaminen vastaa terapiaa koska terapia on matka jonka sinä teet ja jossa terapeutti on tukena ja apuna kanssasi. Terapeutti tuo uusia näkökulmia ja myös ratkaisuja joita asiakas ei kyllä välttämättä itse näe/halua nähdä. Esim. kognitiivinen psykoterapia on hyvin ratkaisukeskeistä ja hyvin toteutettuna se asiakas saa terapeutilta työkaluja jokapäiväiseen elämään. Jos ihmisellä on esim. sosiaalinen fobia, ei se kirjoittamalla parane vaan sillä, että altistuu asteittain peloilleen. Harva foobikko pystyy itse kohtaamaan fobiaansa vaan tarvitsee siihen terapeutin tukea ja apua. [/quote] Olen aika vasta aloittanut. Alussa mulla oli kummallinen olo kun terapeutti vain istui hiljaa ja odotti jotain, mutta en tiennyt mitä. Mitä hän odotti minun sanovan - tai mistä pitäisi aloittaa. Kysyin neuvoa ja hän sanoi että voin kertoa, mitä minulla on aina mielessä. Henkilökemiat on kunnossa ja minulla on ihan hyvä "fiilis" terapeutista. Välillä vain nousee mieleen kysymys että mikähän järki tässäkin on. Joskus "istunto" lähtee vähän hitaasti käyntiin - en oikein tiedä mitä sanoisin. Sitten panen aina merkille, kun terapeutti vilkaisee kelloa. Siinä vaiheessa kun olen juuri päässyt vauhtiin, meillä loppuu aika. Aika usein tulee mietittyä, hyötyykö tästä muut kuin terapeutti taloudellisesti.... ap
[/quote]
Taidat käydä psykodynaamisella terapeutilla? itsekin kävin ensin juurikin tällaisella dynaamisella vai analyyttisellä terapeutilla vuoden, mutta vaihdoin terapeuttia, koska tuli samanlainen olo kuin sinulla. Onkohan meillä ollut sama terapeutti: mies, Espoossa? Ihan mukava, ei siinä mitään, mutta itselleni oli hankalaa, kun toinen ei tavallaan antanut itsestään mitään. Istui pääasiassa hiljaa enkä koskaan tiennyt, mitä hän ajattelee. Sitten vaihdoin ratkaisukeskeiseen terapiaan. Terapeutti on enemmän ihminen, hymyilee, ottaa minut lämpimästi vastaan, kysyy minun toiveistani ja hyvän elämäni haaveista ja on kiinnostunut auttamaan minua pääsemään sinne. Terapia on nyt enemmän yhteistyötä. Yhdessä luomme jotakin, jota en pysty yksin luomaan. Yleensä olen toiveikas terapiasta lähtiessäni. Elämä tuntuu mielekkäämmältä. Ja terapeutin luona saan olla juuri niin väsynyt tai hauras kuin kulloinkin olen. Jokaisen kerran jälkeen olen vähän vahvempi ja luottavaisempi omiin kykyihini. Ja olen alkanut ymmärtää, miksi toimin "hullusti" joissakin tilanteissa. Kun tiedostan, että voin vaikuttaa, voin tehdä niitä muutoksia, joita haluan. Välillä minulla on kotitehtäviä, välillä ei. Tämä terapeutti on joustavampi kuin ensimmäinen. Eka oli tosi tarkka aikojen kanssa. Suorastaan vihainen, jos niitä piti muuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 22:28"][quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 22:09"]
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 21:57"][quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 19:08"] Jos terapian idea on puhua terapeutille aina siitä, mitä mieleen juolahtaa tai mikä mieltä sillä hetkellä painaa ja terapeutti väliin kysyy, miltä se asiakkaasta tuntuu, niin eikö saman asian ajaisi kirjoittaa nuo ajatukset vaikka päiväkirjaan?[/quote] Huomaa ettet ole käynyt terapiassa. Terapia ei ole tuollaista. Eikä itselleen/päiväkirjaan kirjoittaminen vastaa terapiaa koska terapia on matka jonka sinä teet ja jossa terapeutti on tukena ja apuna kanssasi. Terapeutti tuo uusia näkökulmia ja myös ratkaisuja joita asiakas ei kyllä välttämättä itse näe/halua nähdä. Esim. kognitiivinen psykoterapia on hyvin ratkaisukeskeistä ja hyvin toteutettuna se asiakas saa terapeutilta työkaluja jokapäiväiseen elämään. Jos ihmisellä on esim. sosiaalinen fobia, ei se kirjoittamalla parane vaan sillä, että altistuu asteittain peloilleen. Harva foobikko pystyy itse kohtaamaan fobiaansa vaan tarvitsee siihen terapeutin tukea ja apua. [/quote] Olen aika vasta aloittanut. Alussa mulla oli kummallinen olo kun terapeutti vain istui hiljaa ja odotti jotain, mutta en tiennyt mitä. Mitä hän odotti minun sanovan - tai mistä pitäisi aloittaa. Kysyin neuvoa ja hän sanoi että voin kertoa, mitä minulla on aina mielessä. Henkilökemiat on kunnossa ja minulla on ihan hyvä "fiilis" terapeutista. Välillä vain nousee mieleen kysymys että mikähän järki tässäkin on. Joskus "istunto" lähtee vähän hitaasti käyntiin - en oikein tiedä mitä sanoisin. Sitten panen aina merkille, kun terapeutti vilkaisee kelloa. Siinä vaiheessa kun olen juuri päässyt vauhtiin, meillä loppuu aika. Aika usein tulee mietittyä, hyötyykö tästä muut kuin terapeutti taloudellisesti.... ap
[/quote]
Taidat käydä psykodynaamisella terapeutilla? itsekin kävin ensin juurikin tällaisella dynaamisella vai analyyttisellä terapeutilla vuoden, mutta vaihdoin terapeuttia, koska tuli samanlainen olo kuin sinulla. Onkohan meillä ollut sama terapeutti: mies, Espoossa? Ihan mukava, ei siinä mitään, mutta itselleni oli hankalaa, kun toinen ei tavallaan antanut itsestään mitään. Istui pääasiassa hiljaa enkä koskaan tiennyt, mitä hän ajattelee. Sitten vaihdoin ratkaisukeskeiseen terapiaan. Terapeutti on enemmän ihminen, hymyilee, ottaa minut lämpimästi vastaan, kysyy minun toiveistani ja hyvän elämäni haaveista ja on kiinnostunut auttamaan minua pääsemään sinne. Terapia on nyt enemmän yhteistyötä. Yhdessä luomme jotakin, jota en pysty yksin luomaan. Yleensä olen toiveikas terapiasta lähtiessäni. Elämä tuntuu mielekkäämmältä. Ja terapeutin luona saan olla juuri niin väsynyt tai hauras kuin kulloinkin olen. Jokaisen kerran jälkeen olen vähän vahvempi ja luottavaisempi omiin kykyihini. Ja olen alkanut ymmärtää, miksi toimin "hullusti" joissakin tilanteissa. Kun tiedostan, että voin vaikuttaa, voin tehdä niitä muutoksia, joita haluan. Välillä minulla on kotitehtäviä, välillä ei. Tämä terapeutti on joustavampi kuin ensimmäinen. Eka oli tosi tarkka aikojen kanssa. Suorastaan vihainen, jos niitä piti muuttaa.
[/quote]
Joo. Psykodynaaminen. Kaupunki on kyllä eri.
En nyt vielä aio heittää kirvestä kaivoon. Niin vasta on aloitettu, että annan hänelle mahdollisuuden. On vaan niin epäilevä olo itsellä usein. Ei siitä nyt varmasti mitään haittaakaan ole, eikä minulle mitenkään kurja tai huono olo käynneistä jää. Lähinnä mietin, saankohan rahoilleni vastinetta.
ap
Mä oon tapaillut kolmea terapeuttia, en siis ole ollut Kelan pitkässä terapiassa, mutta terapiakäyntejä vuosien varrelta kuitenkin kertynyt varmaan arvioilta 60-80. Kyllä ne on kaikki just tuollaista, että itse puhuu ja puhuu, ja terapeutti ei sano juurkiaan mitään. Välillä hän saattaa sanoa "miltä se sinusta tuntuu" tms. Kyllä se terapeutin osuus on tosi hienovaraista ja huomaamatonta.
Itse oon jotenkin ennen ajatellut, että terapiassa ollaan terapeutin kanssa tiimi ja yhdessä ratkotaan ongelmia. Mutta ei se ole sellaista. Sinä olet ja terapeutti "ottaa vastaan tunteitasi", vai mikähän se lässykielinen ilmaus nyt oli.
Oon käynyt läpi myös lyhytterapian yhden terapeutin kanssa, eikä sekään johtanut tuloksiin. Ainoa aktiivinen osuus terapeutilta oli, kun hän piirsi minulle opiskelijaelämän kuusikulmion: ravinto, uni, liikunta, ystävät... WOW, se hetki mullisti maailmani - not. Olen itse hyvin analyyttinen ihminen, ja olen todennut että terapiaan ei kannata ainakaan omia rahojaan sijoittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, sun kannattaa puhua terapeutille kaikista noista ajatuksistasi. Tosin kyllä arvaan, että jos sanot että pelkäät, ettet saa rahoillesi vastinetta niin hän sanoo: "Voisiko olla niin, että pelkäät ettet ole riittävän kyvykäs terapiaan?" Ainahan ne dynaamiset kääntää asian potilaaseen. Mutta toisaalta, puhu juuri niistä ajatuksista, jotka on sulle tärkeitä. Älä yritä miellyttää terapeuttia tai pohdi, mitä se haluaa kuulla. Sinähän siitä maksat, niin puhu juuri niistä asioista, joista haluat puhua.
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 22:38"]
Mä oon tapaillut kolmea terapeuttia, en siis ole ollut Kelan pitkässä terapiassa, mutta terapiakäyntejä vuosien varrelta kuitenkin kertynyt varmaan arvioilta 60-80. Kyllä ne on kaikki just tuollaista, että itse puhuu ja puhuu, ja terapeutti ei sano juurkiaan mitään. Välillä hän saattaa sanoa "miltä se sinusta tuntuu" tms. Kyllä se terapeutin osuus on tosi hienovaraista ja huomaamatonta.
Itse oon jotenkin ennen ajatellut, että terapiassa ollaan terapeutin kanssa tiimi ja yhdessä ratkotaan ongelmia. Mutta ei se ole sellaista. Sinä olet ja terapeutti "ottaa vastaan tunteitasi", vai mikähän se lässykielinen ilmaus nyt oli.
Oon käynyt läpi myös lyhytterapian yhden terapeutin kanssa, eikä sekään johtanut tuloksiin. Ainoa aktiivinen osuus terapeutilta oli, kun hän piirsi minulle opiskelijaelämän kuusikulmion: ravinto, uni, liikunta, ystävät... WOW, se hetki mullisti maailmani - not. Olen itse hyvin analyyttinen ihminen, ja olen todennut että terapiaan ei kannata ainakaan omia rahojaan sijoittaa.
[/quote]
Mun terapiassa kyllä terapeutti on aktiivinen mun tiimiläinen, jos niin voi sanoa. Hän antaa mun puhua, mutta ideoi kyllä mun kanssa kaikenlaista, jos niin toivon. Viimeksi teki mun kanssa mulle räätälöidyn mindfulnessharjoituksen, jota voin kuunnella koska tahansa kotonakin, kun mun ongelma on sellaista sorttia, että olen hyötynyt noista harjoitteista. Välillä on päiväkirjatehtäviä, itseanalyysejä, tunnepäiväkirjoja, tarkkailutehtäviä, erilaisia haastattelutehtäviä, joissa etsin vastauksia mua askarruttaviin kysymyksiin. Välillä voidaan yhdessä piirtää fläpille mun elämänjanaa tai unelmia tai ongelmia. Joskus saan vaan itkeä ja olla onneton, jos on sellainen päivä ja kertoa tunteistani. Terapeutti myös kysyy palautetta multa ja siitä tulee hyvä olo. Me ollaan molemmat työskentelemässä mun eteen. Ja terapeutti tosiaan on aktiivinen sopivalla tavalla. Sillai kuin ihminen. Antaa tilaa, mutta osaa myös kertoa näkökulmistaan eikä vain tuijota tyhjyyteen.
Mä luulen, että sä et ole vielä löytänyt sulle sopivaa terapeuttia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="29.03.2015 klo 22:48"]
Ap, sun kannattaa puhua terapeutille kaikista noista ajatuksistasi. Tosin kyllä arvaan, että jos sanot että pelkäät, ettet saa rahoillesi vastinetta niin hän sanoo: "Voisiko olla niin, että pelkäät ettet ole riittävän kyvykäs terapiaan?" Ainahan ne dynaamiset kääntää asian potilaaseen. Mutta toisaalta, puhu juuri niistä ajatuksista, jotka on sulle tärkeitä. Älä yritä miellyttää terapeuttia tai pohdi, mitä se haluaa kuulla. Sinähän siitä maksat, niin puhu juuri niistä asioista, joista haluat puhua.
[/quote]
Haha, mulle dynaaminen sanoi, kun pohdiskelin terapian mielekkyyttä, että "ehkäpä et vain uskalla kiintyä". Eli joo, mitään kritiikkiä ei voi psykodynaamisessa terapiassa tuoda esiin, mitä ei voisi jotenkin vesittää. 13
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen käynyt ikäni terapiassa ei hyötyä, pikkemminkin päinvastoin. Ahdisti jauhaa samoja juttuja yhä uudelleen, kun olisi vain halunnut jatkaa eteenpäin. Mutta se, että itse en ole kokenut (enkä uskokaan hyötyväni halusta huolimatta) ei tarkoita etteikö joku muu voisi hyötyä, kuten osa hyötyy pelkästä lääkehoidostakin ja toisilla jopa läääkehoito ja/tai terapia pelkästään pahentaa tilannetta. Tiedän myös ihmisiä (samanlaisia kuin itse joskus olin) jotka kuvittelevat hyötyvänsä terapiasta, vaikka lähipiiristä näyttää että tilanne menee vain hullummaksi. Terapia voi ikään kuin innostaa vatvomaan vuosikausiksi jo käsiteltyjä asioita. Eli asia jonka kanssa olet jo kuvittellut olevasi sujut nostetaan terapiassa jälleen pintaan, terapia istunnon jälkeen tuntuu helpottuneelta, joten kuvittelee sen auttavan., kun todellisuudessa jumitut vatvomaan vuosikausiksi terapian avustuksella samaa juttua uudestaan ja uudestaan sekä pääsi sisällä, että vielä julkisestikin ystävillesi. Ainakaan lähipiirin voi olla vaikea nähdä hyötyä. Mutta kuten sanottu, toiset saavat apua terapiasta, omalla kohdallani en sen apuun enää usko, ja terapeutteja/psykologeja/psykiatreja on ollut tähän vajaaseen kolmenkymmenen vuoden ikään useita, joten voisi kuvitella että joku olisi jo löytynyt, jos se olisi terapian antajasta kiinni.
Oikeasti, älkää menkö noihin psykodynamisiin/psykoanalyysi terapioihin. Niillä ei ole mitään tieteellistä näyttöä toimivuudesta! Kognitiivisella käyttäytymisterapialla taas on, suosittelen! Siinä opitaan terapeutin ohjauksessa käsittelemään niitä asioita, jotka vaikeita ja haetaan aktiiviisesti yhdessä uusia käyttäytymismalleja. Ei todellakaan mitään höpöttämistä seinille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain juuri elämäni parasta terapiaa: rupesin lukemaan netin keskustelusivuilta muiden kokemuksia terapioista/psykologikäynneistä. Osa kiittelee. Osa kertoo samanlaisista kokemuksista kuin minulla on ollut. Passiivisuudesta, ei mitään vuorovaikutusta, olet yksin. Aidosti tökeröistä kommenteista ja jopa hyökkäävydestä. Emotionaalisesti kamalaa. Olen yrittänyt muutaman kerran ja olen välillä miettinyt, onko minussa jotakin vikaa, kun siitä ei tule mitään. Tullut pidemmän päälle kurja olo ja painolasti on kasvanut. Helpottaa lukea, että on muitakin, jotka ovat kokeneet samoin. Olen ajatellut myös, että ehkei terapia/psykologit/saati psykiatrit eivät ole sitä, mitä tarvitsen.
Tai sitten he tekevät tietoisesti olosi niin tukalaksi, että tuumaat paskat teitä tarvitsen. Pitää osata olla yksilö, terapian tarkoitus on olla ja opettaa sinut olemaan yksin riippumaton. He tekevät vääriä tulkintoja ja saavat sinut raivon partaalle, dynaamisen tulkinnna mukaan vain tunteiden kautta saadaa muutos persoonassasi aikaiseksi.
Ei ahdista niin paljon, että tarvitsee täällä vinkua joka asiasta.
Jos tuo olisi terapian idea niin varmaan olisikin sama puhua ne asiat vaikka puhelinpylväälle, mutta onneksi tuo ei ole terapian idea.
En ole koskaan käynyt terapeutilla. Olisikohan siitä haittaa jos ' terve' ihminen menisi terapeutin vastaanotolle, vähän niin kuin mielenkiinnosta?
Psykodynaaminen terapia pelasti elämäni.
Tuo ap:n kuvaama tapa pitää päiväkirjaa on usein terapiassa kotitehtävänä. Sitten niistä puhutaan terapeutin kanssa ja löydetään yhdessä uusia kuvakulmia nähdä asioita, muuttaa vahingollisia ajatuksia, saadaan ymmärrystä siitä, mistä mikin ajattelutaipumus on tullut. Parantavaa on myös se, että joku näkee sinussa sitä hyvää, mihin elämässäsi pyrit ja toivoo sinulle parasta. Että on ihminen, jolle voi kertoa kaiken, salaisuutensakin ja tulla silti hyväksytyksi.