IL: Sotkamolaispastori saarnasi koronarajoituksia vastaan: ”Näissä toimenpiteissä ei ole mitään järkeä”
"Lankinen muun muassa kehotti rokottamattomia pysymään vakaumuksessaan.
– Nyt olemme tulossa aivan uuteen tilanteeseen, jossa mutatoitunut virus, Jumalan sallimuksesta tietenkin, ohittaa suvereenisti rokotteilla tavoiteltua suojaa. Tästä kertovat muutamassa päivässä eksponentiaalisesti kasvaneet tartuntaluvut esimerkiksi naapurimaissamme Norjassa ja Tanskassa, Lankinen kertoo saarnassaan.
– Samalla pusketaan vimmaisella voimalla rokotepassia edellytykseksi työpaikoille pääsemiseen ja jopa rokotepakkoa hoiva-alalle. Kun kuka tahansa voi saada tartunnan tai olla tartunnan levittäjä, niin jokainen ajatteleva ihminen huomaa, että näissä toimenpiteissä ei ole mitään järkeä, saati lääketieteellistä tai kansanterveyttä edistävää mieltä. Niillä halutaan hallita ihmisiä."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/1e87fd73-653b-4d8f-8b47-3301f1a0be65
Kommentit (128)
"Jumalan sallimuksesta tietenkin".
No niinpä tietenkin.
Hänen vuokseen voisin jopa liittyä kirkkoon. Ihailtavaa rohkeutta pastorilta. Vaikka hänet tästä ristiinnaulitaankin.
Viisas on tämä oman kylän pastori. Yhtään rokotetta en ota.
Jopa Sannan uusi ihastus Elon Musk alkoi puhumaan rokotuspakkoja ja rokotteen vaatimista työpaikoilla vastaan:
Elon Musk: ‘I am against forcing people to be vaccinated.’
https://twitter.com/RyanAFournier/status/1470494665233293313
Sannan kannattaisi kuunnella Elon Muskia. Ihmiskunnan suurimpia neroja, ehkä jopa ulkoavaruudesta tullut alien kun näin sanoo, niin koko maailman pitäisi kuunnella.
Pastori ei nyt ole oikein ymmärtänyt, että ei se deltavariantti katoa mihinkään vaikka se syrjäytyykin valtaviruksena ja rokote antaa silti suojaa myös omikronia vastaan.
Toivottavasti ei ainakaan tietoisesti tarkoita heikompien riskiryhmäläisten kärsimyksen lisäämistä hoitolaitoksissa.
Mikä alfa.
Levelin su-lähetyksessä tulee saamaan kruunun päähänsä.
Vihdoin saadaan järjen ääntä kehiin. Kiitos Lankinen.
Vierailija kirjoitti:
Jopa Sannan uusi ihastus Elon Musk alkoi puhumaan rokotuspakkoja ja rokotteen vaatimista työpaikoilla vastaan:
Elon Musk: ‘I am against forcing people to be vaccinated.’
https://twitter.com/RyanAFournier/status/1470494665233293313
Sannan kannattaisi kuunnella Elon Muskia. Ihmiskunnan suurimpia neroja, ehkä jopa ulkoavaruudesta tullut alien kun näin sanoo, niin koko maailman pitäisi kuunnella.
Vähän on kelvotonta uhriutumista. Kukaan ei pakota ketään. Sairaaloissa ja hoitokodeissa halutaan suojella heikompia. Tämä ei tietysti kaikkia kiinnosta.
Antaisiko Jeesus rokotteen koronavirusta vastaan syöpäsairaalle jonka immunivaste on pienentynyt merkittävästi?
Vierailija kirjoitti:
Pastori ei nyt ole oikein ymmärtänyt, että ei se deltavariantti katoa mihinkään vaikka se syrjäytyykin valtaviruksena ja rokote antaa silti suojaa myös omikronia vastaan.
Toivottavasti ei ainakaan tietoisesti tarkoita heikompien riskiryhmäläisten kärsimyksen lisäämistä hoitolaitoksissa.
Kun omikron ottaa vallan niin delta ei kyllä jää pyörimään. Sellaista ei ole tapahtunut minkään viruksen historiassa eikä koronan aiemmissa varianteissa.
Vierailija kirjoitti:
Hänen vuokseen voisin jopa liittyä kirkkoon. Ihailtavaa rohkeutta pastorilta. Vaikka hänet tästä ristiinnaulitaankin.
Tämä. Onneksi vielä löytyy tolkun ihmisiä, jotka eivät kadota järkeään median ja ”viranomaisten” pelonlietsonnan takia!
Kunpa yhä useampi jaksaisi julkisesti kyseenalaistaa ylimitoitetut koronatoimet ja koronapassin hyödyttömyyden.
Ulkomailla on valtavia protesteja ja monet poliitikot ovat alkaneet puolustaa kansalaisten oikeuksia rokotepakkoja ja koronapasseja vastaan, mutta Suomessa vain hyssytellään ja leimataan väärinajattelijat foliohatuiksi. Kunnon demokratia.
Antaisiko Jeesus tehosterokotteen akuutista lymfoomasta kärsivälle lapsipotilaalle suojellakseen tätä vakavavalta koronavirusinfektiota?
Vierailija kirjoitti:
Pastori ei nyt ole oikein ymmärtänyt, että ei se deltavariantti katoa mihinkään vaikka se syrjäytyykin valtaviruksena ja rokote antaa silti suojaa myös omikronia vastaan.
Toivottavasti ei ainakaan tietoisesti tarkoita heikompien riskiryhmäläisten kärsimyksen lisäämistä hoitolaitoksissa.
Onneksi olkoon!Olet voittanut juuri vuoden lammaspalkinnon 😊
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hänen vuokseen voisin jopa liittyä kirkkoon. Ihailtavaa rohkeutta pastorilta. Vaikka hänet tästä ristiinnaulitaankin.
Tämä. Onneksi vielä löytyy tolkun ihmisiä, jotka eivät kadota järkeään median ja ”viranomaisten” pelonlietsonnan takia!
Näin varmaankin on, mutta ei tossa porukassa.
Nopeasta peukutuksesta päätellen taas etukäteen suunniteltu uskisten täsmäisku.
Pastori saarnaa nyt kirkon kannan vastaisesti.
taas pelkkä kopio! ei omaa mielipidettä!
Sussiunakkoon!