Joka kolmas korkeakouluopiskelija masentunut/ahdistunut

Vierailija kirjoitti:

Jossakin vaiheessa on vain otettava elämänhallinta omiin käsiin, tiedettävä mitä tahtoo ja tehtävä työtä.

Tämä on aivan loistavasti tiivistetty!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykykakarat eivät kestä mitään. Pienikin vastoinkäyminen tai epävarmuus on välittömästi ahdistusta ja masennusta.

Liian helppoa elämä nykyään.

Mitenkähän ne kuvittelevat jaksavansa työelämässä?

En ole masentunut, mutta olen yliopisto-opiskelija ja olen ollut myös työelämässä, neljä vuotta hektistä kolmivuorotyötä ajoi alanvaihtoon. Vähän vanhempana, jo AMK-tutkinnon opiskelleena, voin sanoa että ei tuo yliopistolla opiskelu ihan kevyttä ole. Stressi on stressiä, oli se töistä tai opinnoista johtuvaa ja kyllä se voi moneen muuhun asiaan yhdistettynä aiheuttaa mielenterveyden ongelmia. Itse koin pärjääväni melkein paremmin töissä, kun nyt tenttien ja deadlinejen painaessa päälle joka suunnalta ja olen sentään tottunut jo töissä oman työni aikatauluttamiseen ja kiireeseen. Voin hyvin kuvitella, miten iso ja vaikea muutos korkeakoulu-opiskelu on lukion jälkeen, kun koko elämä menee monella ihan uusiksi. Työmäärä ja kurssivaatimukset ovat myös sellaisia ainakin omalla alallani, että yhtään parempaan arvosanaan on nähtävä vaivaa. Sinunlaisesi "liian helppoa" huutelijat voisivat olla hiljaa ja olla vertailematta, jos et voi samaistua.

Aina on pitänyt tehdä työtä ja nähdä vaivaa, jos on halunnut saada tuloksia aikaan. Jos korkea arvosana vaatii liikaa töitä, joko ala on liian vaativa tai sitten kannattaa laskea omia tasovaatimuksiaan. Mitä väliä jollain arvosanalla edes on, jos ei tutkijaksi aio?

Aina on pitänyt nähdä vaivaa, enkä tuossa aiemmassa viestissäni sanonut, että työmäärä yksinään olisi suurin syy nuorten ahdistukseen, se on vain se opiskelun tuoma oma rasite kaiken muun päälle. Ihmiset ovat myös erilaisia opiskelijoita, jotkut ovat hyvin tunnollisia ja haluavat pärjätä. Ja jos tutkinnon haluaa niin kyllä niitä arvosanoja kannattaa miettiä, graduakin on kivempi tehdä kun ei ole ihan ulapalla ja tietää vähän, mitä vuosien varrella olisi kuulunut oppia. En ymmärrä ihmisiä, jotka tulevat korkeakouluun ja suorittavat kurssinsa hälläväliä asenteella vähän niin ja näin, se ei puhu motivaation puolesta ja silloin opiskelupaikka olisi ehkä ollut parempi antaa toiselle. Minusta pitää yrittää tehdä parhaansa ja katsoa mihin sillä pääsee. Lisäksi, taas omaan alaani viitaten, suurin osa valmistuu tutkijoiksi ja n. 20% opettajiksi eikä opettajalinjalle pääse, jos opintomenestys ei riitä.

Itse taas näen tuon opettaja vaihtoehdon alasta riippumatta viimeisen mahdollisena pakopaikkana oikeista töistä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykykakarat eivät kestä mitään. Pienikin vastoinkäyminen tai epävarmuus on välittömästi ahdistusta ja masennusta.

Liian helppoa elämä nykyään.

Mitenkähän ne kuvittelevat jaksavansa työelämässä?

En ole masentunut, mutta olen yliopisto-opiskelija ja olen ollut myös työelämässä, neljä vuotta hektistä kolmivuorotyötä ajoi alanvaihtoon. Vähän vanhempana, jo AMK-tutkinnon opiskelleena, voin sanoa että ei tuo yliopistolla opiskelu ihan kevyttä ole. Stressi on stressiä, oli se töistä tai opinnoista johtuvaa ja kyllä se voi moneen muuhun asiaan yhdistettynä aiheuttaa mielenterveyden ongelmia. Itse koin pärjääväni melkein paremmin töissä, kun nyt tenttien ja deadlinejen painaessa päälle joka suunnalta ja olen sentään tottunut jo töissä oman työni aikatauluttamiseen ja kiireeseen. Voin hyvin kuvitella, miten iso ja vaikea muutos korkeakoulu-opiskelu on lukion jälkeen, kun koko elämä menee monella ihan uusiksi. Työmäärä ja kurssivaatimukset ovat myös sellaisia ainakin omalla alallani, että yhtään parempaan arvosanaan on nähtävä vaivaa. Sinunlaisesi "liian helppoa" huutelijat voisivat olla hiljaa ja olla vertailematta, jos et voi samaistua.

Aina on pitänyt tehdä työtä ja nähdä vaivaa, jos on halunnut saada tuloksia aikaan. Jos korkea arvosana vaatii liikaa töitä, joko ala on liian vaativa tai sitten kannattaa laskea omia tasovaatimuksiaan. Mitä väliä jollain arvosanalla edes on, jos ei tutkijaksi aio?

Aina on pitänyt nähdä vaivaa, enkä tuossa aiemmassa viestissäni sanonut, että työmäärä yksinään olisi suurin syy nuorten ahdistukseen, se on vain se opiskelun tuoma oma rasite kaiken muun päälle. Ihmiset ovat myös erilaisia opiskelijoita, jotkut ovat hyvin tunnollisia ja haluavat pärjätä. Ja jos tutkinnon haluaa niin kyllä niitä arvosanoja kannattaa miettiä, graduakin on kivempi tehdä kun ei ole ihan ulapalla ja tietää vähän, mitä vuosien varrella olisi kuulunut oppia. En ymmärrä ihmisiä, jotka tulevat korkeakouluun ja suorittavat kurssinsa hälläväliä asenteella vähän niin ja näin, se ei puhu motivaation puolesta ja silloin opiskelupaikka olisi ehkä ollut parempi antaa toiselle. Minusta pitää yrittää tehdä parhaansa ja katsoa mihin sillä pääsee. Lisäksi, taas omaan alaani viitaten, suurin osa valmistuu tutkijoiksi ja n. 20% opettajiksi eikä opettajalinjalle pääse, jos opintomenestys ei riitä.

Itse taas näen tuon opettaja vaihtoehdon alasta riippumatta viimeisen mahdollisena pakopaikkana oikeista töistä

En ole opettajalinjalla enkä halaja opettajaksi, mutta ihan mielenkiinnosta olisi kiva kuulla, miksi et pidä opettaja vaihtoehtoa alasta riippumatta oikeana työnä? Etkö arvosta sitä, että joku koulutetaan opettamaan tulevaisuuden oppilaita vai ajatteletko, että opettajiksi pyrkivistä ei ole tieteen edistäjiksi ja he haluavat päästä helpolla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Inhottavia kommentteja ihmisiltä, joilla ei ole käsitystä siitä millaisia paineita opinnoissa pärjääminen ja verkostoituminen ja työn saannin epävarmuus, rahahuolet, koronan vuoksi etäilyt ja muuttuneet opinnot ym. voi aiheuttaa. Ihan kuin se yliopistoon pääseminen ja sitten tuilla ja velalla eläminen olisivat ruusuilla tanssimista vailla huolen häivää. Nuo on nuoria ihmisiä, joilla rahaa muutenkaan ei ole paljoa ja itsenäistä elämää vasta moni harjoittelee tuossa sivussa.

Kyllä osalla on rahaa paljonkin. Esim. soluissa ei enää suostuta asumaan, mikä oli ihan tavallista vielä 90-luvulla.

Samoin 1980- ja 1990-luvuilla suurin osan opiskelijoista otti opintolainaa ellei sitten asunut opiskelupaikkakunnalla omien vanhempiensa luona ainakin vuoden 1992 opintotukiuudistukseen asti. Silloin niillä opintolainoillakin oli vielä ajan hengen mukaisesti kunnon korot, vaikkakin valtion maksama korkotuki hiukan alensi niiden tasoa.

Soluasumista pidettiin aivan yleisenä käytäntönä, niin että 3 hengen solussa jokaisella oli oma soluhuone sekä yhteiset tilat keittiön, kylpyhuoneen ja vessan osalta. Monella oli omassa soluhuoneessa televisio ja stereot, mutta hyvin harvassa soluhuoneistossa oli yhteinen lankapuhelin, joten esimerkiksi vanhemmille soitettiin puhelinkopista kolikoilla tai puhelinkortilla.

Monissa yliopistoissa lauantait olivat vielä perjantain sijasta yleisiä tenttipäiviä 1980-luvulla, niin että tentti pidettiin lauantaisin klo 9-13. Tenttiin ilmoittauduttiin ruskealla paperisella tenttikuorella, jonka sisään tentaattori sitten laittoi ne kysymykset.

Niin paljon naisia lukemassa hömppäaineita eli mitä voi olettaa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykykakarat eivät kestä mitään. Pienikin vastoinkäyminen tai epävarmuus on välittömästi ahdistusta ja masennusta.

Liian helppoa elämä nykyään.

Mitenkähän ne kuvittelevat jaksavansa työelämässä?

En ole masentunut, mutta olen yliopisto-opiskelija ja olen ollut myös työelämässä, neljä vuotta hektistä kolmivuorotyötä ajoi alanvaihtoon. Vähän vanhempana, jo AMK-tutkinnon opiskelleena, voin sanoa että ei tuo yliopistolla opiskelu ihan kevyttä ole. Stressi on stressiä, oli se töistä tai opinnoista johtuvaa ja kyllä se voi moneen muuhun asiaan yhdistettynä aiheuttaa mielenterveyden ongelmia. Itse koin pärjääväni melkein paremmin töissä, kun nyt tenttien ja deadlinejen painaessa päälle joka suunnalta ja olen sentään tottunut jo töissä oman työni aikatauluttamiseen ja kiireeseen. Voin hyvin kuvitella, miten iso ja vaikea muutos korkeakoulu-opiskelu on lukion jälkeen, kun koko elämä menee monella ihan uusiksi. Työmäärä ja kurssivaatimukset ovat myös sellaisia ainakin omalla alallani, että yhtään parempaan arvosanaan on nähtävä vaivaa. Sinunlaisesi "liian helppoa" huutelijat voisivat olla hiljaa ja olla vertailematta, jos et voi samaistua.

Aina on pitänyt tehdä työtä ja nähdä vaivaa, jos on halunnut saada tuloksia aikaan. Jos korkea arvosana vaatii liikaa töitä, joko ala on liian vaativa tai sitten kannattaa laskea omia tasovaatimuksiaan. Mitä väliä jollain arvosanalla edes on, jos ei tutkijaksi aio?

Aina on pitänyt nähdä vaivaa, enkä tuossa aiemmassa viestissäni sanonut, että työmäärä yksinään olisi suurin syy nuorten ahdistukseen, se on vain se opiskelun tuoma oma rasite kaiken muun päälle. Ihmiset ovat myös erilaisia opiskelijoita, jotkut ovat hyvin tunnollisia ja haluavat pärjätä. Ja jos tutkinnon haluaa niin kyllä niitä arvosanoja kannattaa miettiä, graduakin on kivempi tehdä kun ei ole ihan ulapalla ja tietää vähän, mitä vuosien varrella olisi kuulunut oppia. En ymmärrä ihmisiä, jotka tulevat korkeakouluun ja suorittavat kurssinsa hälläväliä asenteella vähän niin ja näin, se ei puhu motivaation puolesta ja silloin opiskelupaikka olisi ehkä ollut parempi antaa toiselle. Minusta pitää yrittää tehdä parhaansa ja katsoa mihin sillä pääsee. Lisäksi, taas omaan alaani viitaten, suurin osa valmistuu tutkijoiksi ja n. 20% opettajiksi eikä opettajalinjalle pääse, jos opintomenestys ei riitä.

Itse taas näen tuon opettaja vaihtoehdon alasta riippumatta viimeisen mahdollisena pakopaikkana oikeista töistä

Jos sinulla on opettajankoulutus, niin silloin on varsin selvää minkälaisiin töihin on muodollisesti pätevä mikäli vain haluaa olla tekemisissä lasten ja nuorten kanssa. Jos on lukiossa aineenopettajana, niin siellä sen oppilasaineksen pitäisi olla hiukan motivoituneempaa, sillä sinne on hakeuduttu vapaaehtoisesti ja ne kovapäisimmät ovat hakeutuneet muualle. Opettajilla on myös edelleen pitkät kesälomat, joita monet kadehtivat.

Näen vieläkin painajaisia miten tentit on jäänyt suorittamatta ja/tai kurssit käymättä ja ne pitää sisäistää päivässä jos aikoo joskus valmistua, vaikka valmistuin jo 10v sitten. Mistä lie johtuu.