Nettideittailusta, mitä tällainen pitäisi tulkita?
Kävin alkuviikosta ensimmäisillä nettitreffeilläni miehen kanssa, jonka kanssa olen kirjoitellut päivittäin yli kuukauden. Mies on vaikuttanut todella kiinnostuneelta, ja minäkin olen halunnut tutustua häneen. Treffit menivät mielestäni loistavasti, istuimme tuntikausia kahvilla jutellen kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä. Treffien jälkeen mies halasi ja sanoi haluavansa ehdottomasti tavata uudestaan, ja kerroin haluavani myös tavata. Samana iltana sain vielä tekstiviestin, että miehellä oli todella mukavaa, ja toivottavasti voimme tavata vielä. Vastasin tietysti, että minullakin oli kivaa, ja tavataan vain.
Nyt on kulunut viisi päivää, eikä miehestä ole kuulunut mitään. Aiemmin kirjoittelimme joka päivä, joten tämä tuntuu oudolta. Olen miettinyt, mahtoiko mies heittää pallon minulle ja odottaa nyt minun yhteydenottoani, mutta ei sekään tunnu todennäköiseltä.
Uskon periaatteessa siihen, että jos mies on kiinnostunut, niin hän ottaa kyllä yhteyttä. En halua ahdistella häntä, jos hän ei haluakaan enää tavata. Mutta kun treffit menivät niin hyvin ja mieskin oli sitä mieltä, niin tuntuisi kummalliselta ettei hän nyt haluaisikaan enää tavata. Joka tapauksessa en uskalla itse ottaa yhteyttä, sillä pelkään vaikuttavani liian innokkaalta tai epätoivoiselta. Haluan siis kai antaa miehen tehdä päätöksen, että tuleeko toisia treffejä.
Mitäs sanoisitte, kannattaako minun ottaa yhteyttä vai vain odottaa? Miehen käytös on ristiriitaista, enkä tiedä mitä siitä ajatella, kun kokemusta ei ole.
Kommentit (47)
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:25"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:17"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:14"]
No otat yhteyttä ja ehdotat tapaamista. Voihan se olla että mies on niin epävarma että odottaa sulta uutta viestiä eikä halua ahdistella. Tai sitten sitä ei kiinnostakaan tai on muita treffattavia tai mitä vaan. Mutta mielestäni voit jo 5 päivän jälkeen itsekin kysellä.
[/quote]
Epävarmalta hän ei kyllä ole vaikuttanut, joten ehkäpä ei sitten ole niin kiinnostunut. En ainakaan ymmärrä miksi yhtäkkiä muuttuisi epävarmaksi hienosti menneiden treffien jälkeen, joista minäkin annoin hyvää palautetta. Minä tässä varmaan olen se epävarma, kun mieluummin odotan yhteydenottoa kuin otan riskin pakeista... :)
ap
[/quote]
Mitä ihmettä muka voit hävitä kysymällä? En ymmärrä.
[/quote]
Kun kysyy ja saa vastaukseksi pelkkää hiljaisuutta, siinä kohtaa alkaa yleensä ketuttaa aika lujaa.
Tässä tilanteessa laittaisin viestiä: Voitais tavata ensi viikolla/ensi xxx päivänä. Heitä viestillä, jos ajankohta kiinnostaa." Jos ei tule mitään vastausta tai "just toi ei käy" (mutta ei toista ehdotusta tilalle), silloin tiedät, että juttunne oli siinä. Aikuiset ihmiset yleensä kuitenkin toivottavat hyvät jatkot tms. jos on kirjoiteltu pitkään ja tavattu hyvissä merkeissä.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:54"]
En osaa vastata kysymykseesi enkä viitsikään, koska valehtelet. Kukaan ei ole ekoilla treffeillä tuntikausia kahvilla. Ekbergilläkö on noin viihtyisää? Montako kuppia muuten meni tuosa ajassa?
[/quote]
Itse olen pisimmillään istunut kahvilla keskimääräisen työpäivän ajan, usko tai älä :) Tuntui ihan uskomattomalta silloin, miten aika lentää kun keskustelukumppanin kanssa synkkaa. Tämänkin miehen kanssa olisi varmaan voinut istua pidempäänkin, mutta työpäivän päätteeksi alkoi väsyttää.
Kiitos kaikille vastauksista, on hyvä vähän tuulettaa omia ajatuksiaan. Alan jo kallistua sille kannalle, että ehkä uskaltaudun kysymään mieheltä kuulumisia, pyytää sitten treffeille jos pyytää...
ap
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:56"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:54"]
En osaa vastata kysymykseesi enkä viitsikään, koska valehtelet. Kukaan ei ole ekoilla treffeillä tuntikausia kahvilla. Ekbergilläkö on noin viihtyisää? Montako kuppia muuten meni tuosa ajassa?
[/quote]
Ketjun mies jatkaa, että voi helposti olla. Oma ennätys taitaa olla yli 6 tuntia.
[/quote]
Minun treffiennätykseni 3 vrk. Ja myös noilla kahvila/ruokatreffeillä menee helposti tuntikausia, jopa 6.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:45"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:35"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:31"]Ysimies jatkaa, että tyly temppu, ansaitset parempaa. Itse asiassa mullekin on käynyt netissä kerran niin, että sovittiin tapaaminen ja nainen vain katosi. Joidenkin ihmisten moraali vain on alemmalla tasolla. Lohduttautua voi sillä, että itse ei ole samanlainen ja että siellä täällä on parempaa. Laittaisin kuitenkin viestiä menemään. Joskus noissa keisseissä on mukavaa ja ihan ymmärrettävää vähän suutahtaakin perään. Mutta se on persoonakysymys varmasti. Itse oon sellainen, että jos mulle on tyly niin isken takaisin. Mutta toinen voi tyytyä nielemään pettymyksen/kiukun hiljaa. [/quote] Mistä on aihetta suuttua? Siitä ettei toinen laittanutkaan viestiä perään vaikkei toisestakaan ole kuulunut, että sori nyt, en sittenkään ole kiinnostunut sinusta kun löysin jonkun vielä kiinnostavamman?
[/quote]
Jos kyse on vedätyksestä, kiukku on oikeutettua, kukaan tuskin nielee huijatuksi tuloa kovin äkkiä.
Kiinnostuksen puute täytyisi kyetä pukemaan sanoiksi, koska toinen ei lue ajatuksia. Kiinnostuneen näyttely ja sitten äkillinen vetäytyminen hiljaisuuteen on alhaista ja itsekästä enemmän kuin empaattista.
[/quote]
No en sanoisi vedätykseksi jos vaikka mieli muuttuu tai löytyy joku kiinnostavampi ensitreffien jälkeen. Kyse kun ei ollut siitä että mies olisi vedättänyt jotta pääsi sänkyyn kun sinne ei menty.
Mä taas naisena koen, että ei ole mun vastuulla kuka päättää minusta kiinnostua. En ole kenellekään kiinnostuneelle miehelle tilivelvollinen, eikä mun tarvitse vastata kenenkään puheluihin tai viesteihin, ellei musta itse tunnu siltä. Toisen tunteet minua kohtaan ovat tämän ihmisen oma valinta sellaisessa tilanteessa, kun ei edes tunneta sitä toista ihmistä. Mulle on paljon suututtu siitä, että en ole vastannut treffipyyntöihin tai flirttiin, mutta mikä velvollisuus mulla on kommunikoida kenenkään sellaisen ihmisen kanssa, johon en tunne mielenkiintoa ja tiedän tämän olevan kiinnostunut minusta vääristä syistä, koska henkilö ei edes tunne minua, vaan on ihastunut ulkoisiin seikkoihin.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:01"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:54"]
En osaa vastata kysymykseesi enkä viitsikään, koska valehtelet. Kukaan ei ole ekoilla treffeillä tuntikausia kahvilla. Ekbergilläkö on noin viihtyisää? Montako kuppia muuten meni tuosa ajassa?
[/quote]
Itse olen pisimmillään istunut kahvilla keskimääräisen työpäivän ajan, usko tai älä :) Tuntui ihan uskomattomalta silloin, miten aika lentää kun keskustelukumppanin kanssa synkkaa. Tämänkin miehen kanssa olisi varmaan voinut istua pidempäänkin, mutta työpäivän päätteeksi alkoi väsyttää.
Kiitos kaikille vastauksista, on hyvä vähän tuulettaa omia ajatuksiaan. Alan jo kallistua sille kannalle, että ehkä uskaltaudun kysymään mieheltä kuulumisia, pyytää sitten treffeille jos pyytää...
ap
[/quote]
MIKSI sä et samalla voi pyytää treffeille? Ihan ihme pelleilyä kun kerran haluat nähdä vielä. Jos saat pakit niin mitä sitten, etä sä siihen kuole.
T: se sama, joka oli tavannut ujon nettimiehen, ollut aktiivinen ja löytänyt miehestä kultakimpaleen.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:01"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:54"]
En osaa vastata kysymykseesi enkä viitsikään, koska valehtelet. Kukaan ei ole ekoilla treffeillä tuntikausia kahvilla. Ekbergilläkö on noin viihtyisää? Montako kuppia muuten meni tuosa ajassa?
[/quote]
Itse olen pisimmillään istunut kahvilla keskimääräisen työpäivän ajan, usko tai älä :) Tuntui ihan uskomattomalta silloin, miten aika lentää kun keskustelukumppanin kanssa synkkaa. Tämänkin miehen kanssa olisi varmaan voinut istua pidempäänkin, mutta työpäivän päätteeksi alkoi väsyttää.
Kiitos kaikille vastauksista, on hyvä vähän tuulettaa omia ajatuksiaan. Alan jo kallistua sille kannalle, että ehkä uskaltaudun kysymään mieheltä kuulumisia, pyytää sitten treffeille jos pyytää...
ap
[/quote]
Kerrotko vielä, mikset voi suoraan kysyä itse miestä treffeille tai edes suoraan ehdottaa tapaamista?
No muotoillaas näin, jos mies oli sinusta kiinnostava, niin eikö tuntuisi hölmöltä, jos itse et ottaisi yhteyttä, jos kerran vielä kiinnostaa vaan antaisit jutun vaan hautautua itsekseen?
Yhtä hyvin mieskin on siinä tilanteessa, että ei halua välttämättä vaikuttaa liian innokkaalta mutta toisaalta onhan teillä molemmilla muutakin elämää, jos on vaikka ollut sovittuna jotain kivaa tekemistä perjantai-illalle, niin silloin ei ole ekana ollut mielessä laitella viestiä.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:03"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:45"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:35"] [quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:31"]Ysimies jatkaa, että tyly temppu, ansaitset parempaa. Itse asiassa mullekin on käynyt netissä kerran niin, että sovittiin tapaaminen ja nainen vain katosi. Joidenkin ihmisten moraali vain on alemmalla tasolla. Lohduttautua voi sillä, että itse ei ole samanlainen ja että siellä täällä on parempaa. Laittaisin kuitenkin viestiä menemään. Joskus noissa keisseissä on mukavaa ja ihan ymmärrettävää vähän suutahtaakin perään. Mutta se on persoonakysymys varmasti. Itse oon sellainen, että jos mulle on tyly niin isken takaisin. Mutta toinen voi tyytyä nielemään pettymyksen/kiukun hiljaa. [/quote] Mistä on aihetta suuttua? Siitä ettei toinen laittanutkaan viestiä perään vaikkei toisestakaan ole kuulunut, että sori nyt, en sittenkään ole kiinnostunut sinusta kun löysin jonkun vielä kiinnostavamman? [/quote] Jos kyse on vedätyksestä, kiukku on oikeutettua, kukaan tuskin nielee huijatuksi tuloa kovin äkkiä. Kiinnostuksen puute täytyisi kyetä pukemaan sanoiksi, koska toinen ei lue ajatuksia. Kiinnostuneen näyttely ja sitten äkillinen vetäytyminen hiljaisuuteen on alhaista ja itsekästä enemmän kuin empaattista. [/quote] No en sanoisi vedätykseksi jos vaikka mieli muuttuu tai löytyy joku kiinnostavampi ensitreffien jälkeen. Kyse kun ei ollut siitä että mies olisi vedättänyt jotta pääsi sänkyyn kun sinne ei menty.
[/quote]
Aivan. Ei ole vedätystä mennä treffeille jonkun kanssa ja myöhemmin tulla toisiin ajatuksiin. Eikö sen takia just treffeille mennä? Tutustumaan? Katsomaan lähinnä, että kiinnostaisiko tutustua lisää. Mä en osaa yleensä ennen kolmansia deittejä edes sanomaan olenko koko ihmisestä kiinnostunut. Jos lähden toisille deiteille, niin tiedän, että kiinnostuksen heräämiselle on potentiaalia, mutta tiedän myös tasan tarkkaan jo nopean tapaamisen/kommunikoinnin jälkeen, jos sitä kiinnostusta ei tule koskaan syttymäänkään. Treffit eivät ole lupaus mistään.
Heippa!Itselläni menneinä vuosina paljonkin kokemuksia nettideittailusta:)Tuossa voi tulla kyseseen se jäätyminen,että pitkien kirjoittelun jälkeen kun tavataan,niin miten jatkaa yhteydenpitoa luontevasti.Oletteko keskustelleen nettipalvelun kautta,vai suoraan toistenne sähköposteihin?Itse jouduin pähkäilemään sitä,että jatketaanko yhteydenpitoa samalla kaavalla kuin ennen tapaamista,vai siirrytäänkö henkilökohtaisemmin puhelimeen (jossa ei tosin samanlaisia syvällisiä juttuja ehkä tule käytyä läpi kuin kirjoittamalla)?No,sillä kokemuksella jota niihin aikoihin sain,niin tekisin juuri niin,että ehdottaisin tapaamista txt tai puhelimitse,ei mitään "Nähdäänkö ensi viikolla" vaan suoraan esim."Lähtisitkö kävelylle/kahville/syömään tms. ensi viikon perjantaina?".Jolloin joko tulee sovittua ne seuraavat treffit eikä asia jää taas jommankumman varaan leijumaan.
Ja pahinta mitä voi käydä,on se että,että mies ei vastaa tai välttelee,ja se nyt ei ole paha juttu kuitenkaan.Sitten vaan uutta matoa koukkuun:)
Osa nettideittimiehistä on jotenkin riippuvaisia niistä palveluista,eli vaikka olisivat kiinnostuneita niin jatkavat sadan kanssa kirjoittelua ja muidenkin tapailua,siihen kannattaa varautua.Ja jotkut ovat oikeasti sitoutumiskammoisia sitten kuitenkin,mutta samat riskit se on kun baarissa jonkun tavata:)
Rohkeasti vain kartoittamaan tilannetta,itse oli kesällä häissä jossa pariskunta oli tavannut Suomi24:llä:)Omani löysin sitten tietysti sieltä baarista loppujen lopuksi:)
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:03"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:45"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:35"] [quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:31"]Ysimies jatkaa, että tyly temppu, ansaitset parempaa. Itse asiassa mullekin on käynyt netissä kerran niin, että sovittiin tapaaminen ja nainen vain katosi. Joidenkin ihmisten moraali vain on alemmalla tasolla. Lohduttautua voi sillä, että itse ei ole samanlainen ja että siellä täällä on parempaa. Laittaisin kuitenkin viestiä menemään. Joskus noissa keisseissä on mukavaa ja ihan ymmärrettävää vähän suutahtaakin perään. Mutta se on persoonakysymys varmasti. Itse oon sellainen, että jos mulle on tyly niin isken takaisin. Mutta toinen voi tyytyä nielemään pettymyksen/kiukun hiljaa. [/quote] Mistä on aihetta suuttua? Siitä ettei toinen laittanutkaan viestiä perään vaikkei toisestakaan ole kuulunut, että sori nyt, en sittenkään ole kiinnostunut sinusta kun löysin jonkun vielä kiinnostavamman? [/quote] Jos kyse on vedätyksestä, kiukku on oikeutettua, kukaan tuskin nielee huijatuksi tuloa kovin äkkiä. Kiinnostuksen puute täytyisi kyetä pukemaan sanoiksi, koska toinen ei lue ajatuksia. Kiinnostuneen näyttely ja sitten äkillinen vetäytyminen hiljaisuuteen on alhaista ja itsekästä enemmän kuin empaattista. [/quote] No en sanoisi vedätykseksi jos vaikka mieli muuttuu tai löytyy joku kiinnostavampi ensitreffien jälkeen. Kyse kun ei ollut siitä että mies olisi vedättänyt jotta pääsi sänkyyn kun sinne ei menty.
[/quote]
Mielen muutos pitäisi kuitenkin myös sanoa toiselle, jonka päässä on tutustumisen jatkuminen ajassa. Sun logiikalla itsemurhakaan ei olisi tylyä, koska tekijällä oli oikeus päättää, milloin poistuu toisten näkökentästä, joka perustuu kyseisen ihmisen elossa oloon ajassa. Ei näin. Jatkuvuuden tietoinen rikkominen selityksettä on moraalitonta ja satuttaa muita, tai sanotaanko, että sillä on harvoin hyvät seuraukset muille.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:09"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:03"]

No siinä olet oikeassa ettei itsarikaan ole tylyä ketään toista kohtaan mielestäni.
Miksi mies olisi erikseen tässä ajassa ilmoittanut mielensä muuttumisesta kun ei ole oltu yhteydessä. Ehkäpä se nyt ilmoittaa jos ap ottaa yhteyttä. Ehkä mieli muuttui juuri eilen, ja siihen vaikutti se ettei ap vaikuta hirveän kiinnostuneelta kun ei ole viestiä enää laittanut.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:09"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:03"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:45"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:35"] [quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:31"]Ysimies jatkaa, että tyly temppu, ansaitset parempaa. Itse asiassa mullekin on käynyt netissä kerran niin, että sovittiin tapaaminen ja nainen vain katosi. Joidenkin ihmisten moraali vain on alemmalla tasolla. Lohduttautua voi sillä, että itse ei ole samanlainen ja että siellä täällä on parempaa. Laittaisin kuitenkin viestiä menemään. Joskus noissa keisseissä on mukavaa ja ihan ymmärrettävää vähän suutahtaakin perään. Mutta se on persoonakysymys varmasti. Itse oon sellainen, että jos mulle on tyly niin isken takaisin. Mutta toinen voi tyytyä nielemään pettymyksen/kiukun hiljaa. [/quote] Mistä on aihetta suuttua? Siitä ettei toinen laittanutkaan viestiä perään vaikkei toisestakaan ole kuulunut, että sori nyt, en sittenkään ole kiinnostunut sinusta kun löysin jonkun vielä kiinnostavamman? [/quote] Jos kyse on vedätyksestä, kiukku on oikeutettua, kukaan tuskin nielee huijatuksi tuloa kovin äkkiä. Kiinnostuksen puute täytyisi kyetä pukemaan sanoiksi, koska toinen ei lue ajatuksia. Kiinnostuneen näyttely ja sitten äkillinen vetäytyminen hiljaisuuteen on alhaista ja itsekästä enemmän kuin empaattista. [/quote] No en sanoisi vedätykseksi jos vaikka mieli muuttuu tai löytyy joku kiinnostavampi ensitreffien jälkeen. Kyse kun ei ollut siitä että mies olisi vedättänyt jotta pääsi sänkyyn kun sinne ei menty.
[/quote]
Mielen muutos pitäisi kuitenkin myös sanoa toiselle, jonka päässä on tutustumisen jatkuminen ajassa. Sun logiikalla itsemurhakaan ei olisi tylyä, koska tekijällä oli oikeus päättää, milloin poistuu toisten näkökentästä, joka perustuu kyseisen ihmisen elossa oloon ajassa. Ei näin. Jatkuvuuden tietoinen rikkominen selityksettä on moraalitonta ja satuttaa muita, tai sanotaanko, että sillä on harvoin hyvät seuraukset muille.
[/quote]
en ole referoimasi kirjoittaja, mutta vastaan silti. itsemurha ei ole millään tavoin tylyä ja jokaisella ihmisellä on oikeus päättää omasta elämästään. itsekkyyden huippu on vaatia toista ihmistä kärsimään vain sen takia, että heidän poismenonsa aiheuttaisi sinulle mielipahaa. millä moraalin tai etiikan lailla perustelet oikeutesi vaatia toisen ihmisen kärsimystä oman hyvinvointisi vuoksi?
ei todellakaan ole kenelläkään mitää velvollisuutta ilmoittaa mielensä muutoksista lähes tuntemattomalle ihmiselle saatika tutulle ihmiselle. jokaisella on oikeus omiin tunteisiin ja ajatuksiin eikä kukaan ole tilivelvollinen kenellekään.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:08"]
Heippa!Itselläni menneinä vuosina paljonkin kokemuksia nettideittailusta:)Tuossa voi tulla kyseseen se jäätyminen,että pitkien kirjoittelun jälkeen kun tavataan,niin miten jatkaa yhteydenpitoa luontevasti.Oletteko keskustelleen nettipalvelun kautta,vai suoraan toistenne sähköposteihin?Itse jouduin pähkäilemään sitä,että jatketaanko yhteydenpitoa samalla kaavalla kuin ennen tapaamista,vai siirrytäänkö henkilökohtaisemmin puhelimeen (jossa ei tosin samanlaisia syvällisiä juttuja ehkä tule käytyä läpi kuin kirjoittamalla)?No,sillä kokemuksella jota niihin aikoihin sain,niin tekisin juuri niin,että ehdottaisin tapaamista txt tai puhelimitse,ei mitään "Nähdäänkö ensi viikolla" vaan suoraan esim."Lähtisitkö kävelylle/kahville/syömään tms. ensi viikon perjantaina?".Jolloin joko tulee sovittua ne seuraavat treffit eikä asia jää taas jommankumman varaan leijumaan.
Ja pahinta mitä voi käydä,on se että,että mies ei vastaa tai välttelee,ja se nyt ei ole paha juttu kuitenkaan.Sitten vaan uutta matoa koukkuun:)
Osa nettideittimiehistä on jotenkin riippuvaisia niistä palveluista,eli vaikka olisivat kiinnostuneita niin jatkavat sadan kanssa kirjoittelua ja muidenkin tapailua,siihen kannattaa varautua.Ja jotkut ovat oikeasti sitoutumiskammoisia sitten kuitenkin,mutta samat riskit se on kun baarissa jonkun tavata:)
Rohkeasti vain kartoittamaan tilannetta,itse oli kesällä häissä jossa pariskunta oli tavannut Suomi24:llä:)Omani löysin sitten tietysti sieltä baarista loppujen lopuksi:)
[/quote]
Se voi olla yksi selitys, että nettipalvelusta on vaikea siirtyä muihin kommunikointiväyliin. Tuntuu kummallisen tunkeilevalta laittaa tekstiviestiä ihmiselle, jolle on keskustellut vain nettideittipalvelussa. Soittaa en uskaltaisi ikinä, niin pelkuri olen :)
Nyt kun mietin asiaa, niin jos mies ylipäätään vastaisi kuulumisten uteluihini, niin kyllä minä sitten uskaltaisin kysyä haluaako hän tavata. En ole ihmissuhteissani mitenkään passiivinen, näistä jutuista vain ei ole kokemusta, ja on raastavaa kun ei tiedä mikä on tilanne: odottaako mies innolla yhteydenottoa, vai onko hän ehkä jo tavannut jonkun toisen ja siirtynyt eteenpäin.
ap
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:15"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:09"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:03"] [quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:45"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:35"] [quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:31"]Ysimies jatkaa, että tyly temppu, ansaitset parempaa. Itse asiassa mullekin on käynyt netissä kerran niin, että sovittiin tapaaminen ja nainen vain katosi. Joidenkin ihmisten moraali vain on alemmalla tasolla. Lohduttautua voi sillä, että itse ei ole samanlainen ja että siellä täällä on parempaa. Laittaisin kuitenkin viestiä menemään. Joskus noissa keisseissä on mukavaa ja ihan ymmärrettävää vähän suutahtaakin perään. Mutta se on persoonakysymys varmasti. Itse oon sellainen, että jos mulle on tyly niin isken takaisin. Mutta toinen voi tyytyä nielemään pettymyksen/kiukun hiljaa. [/quote] Mistä on aihetta suuttua? Siitä ettei toinen laittanutkaan viestiä perään vaikkei toisestakaan ole kuulunut, että sori nyt, en sittenkään ole kiinnostunut sinusta kun löysin jonkun vielä kiinnostavamman? [/quote] Jos kyse on vedätyksestä, kiukku on oikeutettua, kukaan tuskin nielee huijatuksi tuloa kovin äkkiä. Kiinnostuksen puute täytyisi kyetä pukemaan sanoiksi, koska toinen ei lue ajatuksia. Kiinnostuneen näyttely ja sitten äkillinen vetäytyminen hiljaisuuteen on alhaista ja itsekästä enemmän kuin empaattista. [/quote] No en sanoisi vedätykseksi jos vaikka mieli muuttuu tai löytyy joku kiinnostavampi ensitreffien jälkeen. Kyse kun ei ollut siitä että mies olisi vedättänyt jotta pääsi sänkyyn kun sinne ei menty. [/quote] Mielen muutos pitäisi kuitenkin myös sanoa toiselle, jonka päässä on tutustumisen jatkuminen ajassa. Sun logiikalla itsemurhakaan ei olisi tylyä, koska tekijällä oli oikeus päättää, milloin poistuu toisten näkökentästä, joka perustuu kyseisen ihmisen elossa oloon ajassa. Ei näin. Jatkuvuuden tietoinen rikkominen selityksettä on moraalitonta ja satuttaa muita, tai sanotaanko, että sillä on harvoin hyvät seuraukset muille. [/quote] No siinä olet oikeassa ettei itsarikaan ole tylyä ketään toista kohtaan mielestäni. Miksi mies olisi erikseen tässä ajassa ilmoittanut mielensä muuttumisesta kun ei ole oltu yhteydessä. Ehkäpä se nyt ilmoittaa jos ap ottaa yhteyttä. Ehkä mieli muuttui juuri eilen, ja siihen vaikutti se ettei ap vaikuta hirveän kiinnostuneelta kun ei ole viestiä enää laittanut.
[/quote]
Ymmärsit väärin. Itsari nimenomaan on väärin muita kohtaan, koska toiset ovat suuntautuneet niin, että elämäsi jatkuu.
Mieshän nimenomaan oli ollut tutustumassa ap:hen, ja ap olettaa, että tutustuminen jatkuu ajassa. Jos tähän tulee muutos, siitä täytyy kertoa. Ihminen on koodattu diggaamaan jatkuvuudesta.
laita miehelle viestiä. jos lähtee innokkasti vastailemaan, niin on varmaan odotellut yhteydenottoasi. jos tulee selityksiä "olen ollut kiireinen" tms, ne on aina täyttä potaskaa. korkeintaan ollut kiire tapailla muita deittisivuston naisia ja päättää niiden välillä. kokeile kepillä jäätä. mutta kyllä se on totta, että jos miestä kiinnostaa, niin ottaa varmasti yhteyttä. ellei ole joku ihan neuroottisen ujo, kuvailemasi mukaan deittisi ei kuitenkaan vaikuttanut sellaiselta.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:16"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:09"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:03"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:45"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:35"] [quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:31"]Ysimies jatkaa, että tyly temppu, ansaitset parempaa. Itse asiassa mullekin on käynyt netissä kerran niin, että sovittiin tapaaminen ja nainen vain katosi. Joidenkin ihmisten moraali vain on alemmalla tasolla. Lohduttautua voi sillä, että itse ei ole samanlainen ja että siellä täällä on parempaa. Laittaisin kuitenkin viestiä menemään. Joskus noissa keisseissä on mukavaa ja ihan ymmärrettävää vähän suutahtaakin perään. Mutta se on persoonakysymys varmasti. Itse oon sellainen, että jos mulle on tyly niin isken takaisin. Mutta toinen voi tyytyä nielemään pettymyksen/kiukun hiljaa. [/quote] Mistä on aihetta suuttua? Siitä ettei toinen laittanutkaan viestiä perään vaikkei toisestakaan ole kuulunut, että sori nyt, en sittenkään ole kiinnostunut sinusta kun löysin jonkun vielä kiinnostavamman? [/quote] Jos kyse on vedätyksestä, kiukku on oikeutettua, kukaan tuskin nielee huijatuksi tuloa kovin äkkiä. Kiinnostuksen puute täytyisi kyetä pukemaan sanoiksi, koska toinen ei lue ajatuksia. Kiinnostuneen näyttely ja sitten äkillinen vetäytyminen hiljaisuuteen on alhaista ja itsekästä enemmän kuin empaattista. [/quote] No en sanoisi vedätykseksi jos vaikka mieli muuttuu tai löytyy joku kiinnostavampi ensitreffien jälkeen. Kyse kun ei ollut siitä että mies olisi vedättänyt jotta pääsi sänkyyn kun sinne ei menty.
[/quote]
Mielen muutos pitäisi kuitenkin myös sanoa toiselle, jonka päässä on tutustumisen jatkuminen ajassa. Sun logiikalla itsemurhakaan ei olisi tylyä, koska tekijällä oli oikeus päättää, milloin poistuu toisten näkökentästä, joka perustuu kyseisen ihmisen elossa oloon ajassa. Ei näin. Jatkuvuuden tietoinen rikkominen selityksettä on moraalitonta ja satuttaa muita, tai sanotaanko, että sillä on harvoin hyvät seuraukset muille.
[/quote]
en ole referoimasi kirjoittaja, mutta vastaan silti. itsemurha ei ole millään tavoin tylyä ja jokaisella ihmisellä on oikeus päättää omasta elämästään. itsekkyyden huippu on vaatia toista ihmistä kärsimään vain sen takia, että heidän poismenonsa aiheuttaisi sinulle mielipahaa. millä moraalin tai etiikan lailla perustelet oikeutesi vaatia toisen ihmisen kärsimystä oman hyvinvointisi vuoksi?
ei todellakaan ole kenelläkään mitää velvollisuutta ilmoittaa mielensä muutoksista lähes tuntemattomalle ihmiselle saatika tutulle ihmiselle. jokaisella on oikeus omiin tunteisiin ja ajatuksiin eikä kukaan ole tilivelvollinen kenellekään.
[/quote]
Olet väärässä. Emme elä täällä itsellemme emmekä itseämme varten.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:20"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:15"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:09"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:03"] [quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:45"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:35"] [quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:31"]Ysimies jatkaa, että tyly temppu, ansaitset parempaa. Itse asiassa mullekin on käynyt netissä kerran niin, että sovittiin tapaaminen ja nainen vain katosi. Joidenkin ihmisten moraali vain on alemmalla tasolla. Lohduttautua voi sillä, että itse ei ole samanlainen ja että siellä täällä on parempaa. Laittaisin kuitenkin viestiä menemään. Joskus noissa keisseissä on mukavaa ja ihan ymmärrettävää vähän suutahtaakin perään. Mutta se on persoonakysymys varmasti. Itse oon sellainen, että jos mulle on tyly niin isken takaisin. Mutta toinen voi tyytyä nielemään pettymyksen/kiukun hiljaa. [/quote] Mistä on aihetta suuttua? Siitä ettei toinen laittanutkaan viestiä perään vaikkei toisestakaan ole kuulunut, että sori nyt, en sittenkään ole kiinnostunut sinusta kun löysin jonkun vielä kiinnostavamman? [/quote] Jos kyse on vedätyksestä, kiukku on oikeutettua, kukaan tuskin nielee huijatuksi tuloa kovin äkkiä. Kiinnostuksen puute täytyisi kyetä pukemaan sanoiksi, koska toinen ei lue ajatuksia. Kiinnostuneen näyttely ja sitten äkillinen vetäytyminen hiljaisuuteen on alhaista ja itsekästä enemmän kuin empaattista. [/quote] No en sanoisi vedätykseksi jos vaikka mieli muuttuu tai löytyy joku kiinnostavampi ensitreffien jälkeen. Kyse kun ei ollut siitä että mies olisi vedättänyt jotta pääsi sänkyyn kun sinne ei menty. [/quote] Mielen muutos pitäisi kuitenkin myös sanoa toiselle, jonka päässä on tutustumisen jatkuminen ajassa. Sun logiikalla itsemurhakaan ei olisi tylyä, koska tekijällä oli oikeus päättää, milloin poistuu toisten näkökentästä, joka perustuu kyseisen ihmisen elossa oloon ajassa. Ei näin. Jatkuvuuden tietoinen rikkominen selityksettä on moraalitonta ja satuttaa muita, tai sanotaanko, että sillä on harvoin hyvät seuraukset muille. [/quote] No siinä olet oikeassa ettei itsarikaan ole tylyä ketään toista kohtaan mielestäni. Miksi mies olisi erikseen tässä ajassa ilmoittanut mielensä muuttumisesta kun ei ole oltu yhteydessä. Ehkäpä se nyt ilmoittaa jos ap ottaa yhteyttä. Ehkä mieli muuttui juuri eilen, ja siihen vaikutti se ettei ap vaikuta hirveän kiinnostuneelta kun ei ole viestiä enää laittanut.
[/quote]
Ymmärsit väärin. Itsari nimenomaan on väärin muita kohtaan, koska toiset ovat suuntautuneet niin, että elämäsi jatkuu.
Mieshän nimenomaan oli ollut tutustumassa ap:hen, ja ap olettaa, että tutustuminen jatkuu ajassa. Jos tähän tulee muutos, siitä täytyy kertoa. Ihminen on koodattu diggaamaan jatkuvuudesta.
[/quote]
En ihmettele jos treffikumppanit vähin äänin häviää.
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:22"]
[quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:20"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:15"] [quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:09"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 11:03"] [quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:45"][quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:35"] [quote author="Vierailija" time="21.03.2015 klo 10:31"]Ysimies jatkaa, että tyly temppu, ansaitset parempaa. Itse asiassa mullekin on käynyt netissä kerran niin, että sovittiin tapaaminen ja nainen vain katosi. Joidenkin ihmisten moraali vain on alemmalla tasolla. Lohduttautua voi sillä, että itse ei ole samanlainen ja että siellä täällä on parempaa. Laittaisin kuitenkin viestiä menemään. Joskus noissa keisseissä on mukavaa ja ihan ymmärrettävää vähän suutahtaakin perään. Mutta se on persoonakysymys varmasti. Itse oon sellainen, että jos mulle on tyly niin isken takaisin. Mutta toinen voi tyytyä nielemään pettymyksen/kiukun hiljaa. [/quote] Mistä on aihetta suuttua? Siitä ettei toinen laittanutkaan viestiä perään vaikkei toisestakaan ole kuulunut, että sori nyt, en sittenkään ole kiinnostunut sinusta kun löysin jonkun vielä kiinnostavamman? [/quote] Jos kyse on vedätyksestä, kiukku on oikeutettua, kukaan tuskin nielee huijatuksi tuloa kovin äkkiä. Kiinnostuksen puute täytyisi kyetä pukemaan sanoiksi, koska toinen ei lue ajatuksia. Kiinnostuneen näyttely ja sitten äkillinen vetäytyminen hiljaisuuteen on alhaista ja itsekästä enemmän kuin empaattista. [/quote] No en sanoisi vedätykseksi jos vaikka mieli muuttuu tai löytyy joku kiinnostavampi ensitreffien jälkeen. Kyse kun ei ollut siitä että mies olisi vedättänyt jotta pääsi sänkyyn kun sinne ei menty. [/quote] Mielen muutos pitäisi kuitenkin myös sanoa toiselle, jonka päässä on tutustumisen jatkuminen ajassa. Sun logiikalla itsemurhakaan ei olisi tylyä, koska tekijällä oli oikeus päättää, milloin poistuu toisten näkökentästä, joka perustuu kyseisen ihmisen elossa oloon ajassa. Ei näin. Jatkuvuuden tietoinen rikkominen selityksettä on moraalitonta ja satuttaa muita, tai sanotaanko, että sillä on harvoin hyvät seuraukset muille. [/quote] No siinä olet oikeassa ettei itsarikaan ole tylyä ketään toista kohtaan mielestäni. Miksi mies olisi erikseen tässä ajassa ilmoittanut mielensä muuttumisesta kun ei ole oltu yhteydessä. Ehkäpä se nyt ilmoittaa jos ap ottaa yhteyttä. Ehkä mieli muuttui juuri eilen, ja siihen vaikutti se ettei ap vaikuta hirveän kiinnostuneelta kun ei ole viestiä enää laittanut. [/quote] Ymmärsit väärin. Itsari nimenomaan on väärin muita kohtaan, koska toiset ovat suuntautuneet niin, että elämäsi jatkuu. Mieshän nimenomaan oli ollut tutustumassa ap:hen, ja ap olettaa, että tutustuminen jatkuu ajassa. Jos tähän tulee muutos, siitä täytyy kertoa. Ihminen on koodattu diggaamaan jatkuvuudesta. [/quote] En ihmettele jos treffikumppanit vähin äänin häviää.
[/quote]
:D Hyvä vastaväite (not) ;)
Mikset itse kysy? Ajattelet, että kiinnostunut mies kyllä ottaa yhteyttä - miksei kiinnostunut nainen toimisi niin?
Mitä häviäisit kysymällä? Olen itsekin tehnyt niin ja saanut pakit, so what, elämä jatkuu. Niin suuria tunteita ei ekojen treffien jälkeen voi olla ettäkö maailma kaatuisi, jos toinen ei olekaan samoilla linjoilla. Voi myös olla niin, että mies onkin innokkaana lähdössä uusille treffeille.