Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

En voi koskaan ruveta parisuhteeseen, koska miehet haluavat nuorempia

Vierailija
12.12.2021 |

Kolmekymppiset tässä lähestyy ja mietin, että mitä haluaisin loppuelämälläni tehdä. Ajatukset tietysti suuntasivat parisuhteeseen ennen pitkää, ja siitähän syntyi sellainen v.itutus ettei rajaa. Tajusin nimittäin, että siinä kävisi _parhaimmillaan_ näin:

Minä päädyn suhteeseen 5-10 vuotta vanhemman miehen kanssa. (Ennen kuin joku tuohon tarttuu, niin se on olennaista kertomuksen kannalta, ja koska sellaisista tykkään; nuoremmat ei sytytä). Ollaan onnellisesti yhdessä ja naimisissakin, saadaan lapsia, vielä ehtii.

Ennen pitkää alan tietysti rupsahtaa niin, että sen näkee. Niin alkaa tietysti mieskin, mutta minun viehättävyyttäni se laskee enemmän jos vertailee minun ja mieheni viehättymisen voimakkuutta toisiimme. Minä olen todella seksuaalinen ihminen, joten minun haluni miestäni kohtaan säilyy ennallaan. Miehen halut säilyvät ennallaan ylipäätään. Ennen pitkää tilanne on se, että minä haluan vimmatusti miestäni, mutta hän haluaa vimmatusti jotain kaksvitosia tai nuorempia eikä meidän seksielämämme ole entisellään. En saa enää kunnon seksiä, miehellä riittäisi meidän suhteemme alkua vastaavat höyryt ainoastaan jonkun nuoremman kanssa. Minulle jää joku helkutin lame rakastelu. Sekään ei kuitenkaan ole enää entisellään. Lopulta miehen katse vaistomaisesti ajautuu jonkun nuoremman persiiseen, eikä hänen huomionsa enää suuntaa samalla kiihkeydellä ja mielenkiinnolla minuun.

Oikeasti, mikä helvetin pointti? Koko ihmislaji on ihan paska.

Kommentit (134)

Vierailija
61/134 |
12.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpas monella kommentoijalla vaikeuksia ymmärtää mitä Ap sanoo. Kysehän ei ole siitä saisiko hän kumppania loppuiäkseen vai ei.

Tajuttu jo, että hän haluaa tuntea olevansa haluttu ja seksikäs niinkuin nuorenakin. 

Se on minusta kyllä ihan luonnollista. Täytyy kai sitten keksiä joku keino olla onnellisempi, vaikka en tätä asiaa voi tietenkään muuttaa. Enkä vihaa miehiä tietenkään, tai ole narsisti...

Huonoja kokemuksia on taustalla, että ehkä siksi nyt ottaa niin kipeää kun pelkään etten saa enää mitään kivaa elämässä, ja nuoremmat saa sen mitä minä en missään vaiheessa. 

Ei se ihan luonnollista ole. On rumiakin naisia suhteessa, luuletko että ne ajattelee koko ajan, "miten mun mies voi haluta mua, kun en näytä huippumallilta?" 

No joo mutta ei se saa pilata suhdetta tai ei ole normaalia ajatella että ei voi alkaa parisuhteeseen koska kumppani ei pidä enää niin seksikkäänä

Ai ei ole luonnollista tuntea itseään seksikkääksi ja haluttavaksi? Meinaatko, etteivät rumemmat haluaisi olla kauniimpia, tai ettei heitä harmittaisi jos kumppani panisi himokkaammin muita? 

Jumalauta, kun ei saa avautua kunnolla edes jollain typerällä nettipalstalla.

Vierailija
62/134 |
12.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on melkein kuusikymppinen, elämäniloinen ja itsestään huolehtiva nainen, ja hänen ympärillään pyörii sellainen ruletti lemmenkipeitä ukkoja että parhaat voi valita päältä. Lue vähemmän vauvapalstaa ja ulkoile enemmän.

No uskon sen, mutta kun ne miehet tuskin saavat niitä parikymppisiä vaikka enemmän niitä haluaisivat. En niin ajattelekaan, etten mitään miestä saisi varsinkin jos pidän itsestäni huolta, se ei ole se pointti. Olen vaan jotenkin niin helvetin katkera siitä, etten voisi kuitenkaan pysyä oman kumppanin mielestä tarpeeksi haluttavana ja huomaisin sen ennen pitkää. Kai mulla on sitten päässä jotain vikaa, kun se näin paljon ahdistaa.

Siis mistä sinä olet keksinyt että seksuaalisesti voi haluta vain jotain 20-vuotiasta? Olen ollut mieheni kanssa onnellisesti 30 vuotta. Nyt ollaan reilu viisikymppisiä ja sekstaillaan harva se päivä, ja hyvin menee.

Toki voi olla, että hän noteeraa nuorten naisten kauneuden. Niin minäkin noteeraan nuorten miesten komeuden! Ei se niin vaarallista ole. Toisemme kuitenkin valitsemme ja ollaan toisillemme elämänkumppanit ja rakastavaiset.

Et lukenut aloitustani kunnolla. Kyllä miehet pitää haluttavimpana niitä parikymppisiä. En väittänyt, ettei seksiä olisi ollenkaan. 

anteeksi, mutta mitä siitä jos pitää haluttavimpana...?

No ei kai siinä sitten! Tulevaisuudenkuvassa harmitti se, että asia vaikuttaisi seksin laatuun ja omaan haluttavuuden kokemukseen. Yksinkertaisesti sanottuna, kun en jaksa toistaa enää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/134 |
12.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se varmaan kertoo jotain ihmisestä, jos muu ei käy kumppaniksi kuin nuorehko, joten onkin hyvä siirtyä eteenpäin elämässä. Tuskin on mitään vailla nuorta kumppania hakevalta?

Vierailija
64/134 |
12.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on melkein kuusikymppinen, elämäniloinen ja itsestään huolehtiva nainen, ja hänen ympärillään pyörii sellainen ruletti lemmenkipeitä ukkoja että parhaat voi valita päältä. Lue vähemmän vauvapalstaa ja ulkoile enemmän.

No uskon sen, mutta kun ne miehet tuskin saavat niitä parikymppisiä vaikka enemmän niitä haluaisivat. En niin ajattelekaan, etten mitään miestä saisi varsinkin jos pidän itsestäni huolta, se ei ole se pointti. Olen vaan jotenkin niin helvetin katkera siitä, etten voisi kuitenkaan pysyä oman kumppanin mielestä tarpeeksi haluttavana ja huomaisin sen ennen pitkää. Kai mulla on sitten päässä jotain vikaa, kun se näin paljon ahdistaa.

Siis mistä sinä olet keksinyt että seksuaalisesti voi haluta vain jotain 20-vuotiasta? Olen ollut mieheni kanssa onnellisesti 30 vuotta. Nyt ollaan reilu viisikymppisiä ja sekstaillaan harva se päivä, ja hyvin menee.

Toki voi olla, että hän noteeraa nuorten naisten kauneuden. Niin minäkin noteeraan nuorten miesten komeuden! Ei se niin vaarallista ole. Toisemme kuitenkin valitsemme ja ollaan toisillemme elämänkumppanit ja rakastavaiset.

Et lukenut aloitustani kunnolla. Kyllä miehet pitää haluttavimpana niitä parikymppisiä. En väittänyt, ettei seksiä olisi ollenkaan. 

anteeksi, mutta mitä siitä jos pitää haluttavimpana...?

No ei kai siinä sitten! Tulevaisuudenkuvassa harmitti se, että asia vaikuttaisi seksin laatuun ja omaan haluttavuuden kokemukseen. Yksinkertaisesti sanottuna, kun en jaksa toistaa enää.

On miehiä jotka rakastaa kypsempiä naisia

Vierailija
65/134 |
12.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpas monella kommentoijalla vaikeuksia ymmärtää mitä Ap sanoo. Kysehän ei ole siitä saisiko hän kumppania loppuiäkseen vai ei.

Tajuttu jo, että hän haluaa tuntea olevansa haluttu ja seksikäs niinkuin nuorenakin. 

Se on minusta kyllä ihan luonnollista. Täytyy kai sitten keksiä joku keino olla onnellisempi, vaikka en tätä asiaa voi tietenkään muuttaa. Enkä vihaa miehiä tietenkään, tai ole narsisti...

Huonoja kokemuksia on taustalla, että ehkä siksi nyt ottaa niin kipeää kun pelkään etten saa enää mitään kivaa elämässä, ja nuoremmat saa sen mitä minä en missään vaiheessa. 

Ei se ihan luonnollista ole. On rumiakin naisia suhteessa, luuletko että ne ajattelee koko ajan, "miten mun mies voi haluta mua, kun en näytä huippumallilta?" 

Ai ei ole luonnollista tuntea itseään seksikkääksi ja haluttavaksi? Meinaatko, etteivät rumemmat haluaisi olla kauniimpia, tai ettei heitä harmittaisi jos kumppani panisi himokkaammin muita? 

Jumalauta, kun ei saa avautua kunnolla edes jollain typerällä nettipalstalla.

Sinä se tässä harvinaisen tollolta vaikutat.

Ja sinä kiellät tosiasioita. Ei kai nää asiat mihinkään häviä sillä, ettei niitä myönnä. Tämä on anonyymi keskustelupalsta. En lauo näitä asioita ihmisille oikeassa elämässä.

Vierailija
66/134 |
12.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Palstamiehen iltasadut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/134 |
12.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpas monella kommentoijalla vaikeuksia ymmärtää mitä Ap sanoo. Kysehän ei ole siitä saisiko hän kumppania loppuiäkseen vai ei.

Tajuttu jo, että hän haluaa tuntea olevansa haluttu ja seksikäs niinkuin nuorenakin. 

Se on minusta kyllä ihan luonnollista. Täytyy kai sitten keksiä joku keino olla onnellisempi, vaikka en tätä asiaa voi tietenkään muuttaa. Enkä vihaa miehiä tietenkään, tai ole narsisti...

Huonoja kokemuksia on taustalla, että ehkä siksi nyt ottaa niin kipeää kun pelkään etten saa enää mitään kivaa elämässä, ja nuoremmat saa sen mitä minä en missään vaiheessa. 

Ei se ihan luonnollista ole. On rumiakin naisia suhteessa, luuletko että ne ajattelee koko ajan, "miten mun mies voi haluta mua, kun en näytä huippumallilta?" 

No joo mutta ei se saa pilata suhdetta tai ei ole normaalia ajatella että ei voi alkaa parisuhteeseen koska kumppani ei pidä enää niin seksikkäänä

Ai ei ole luonnollista tuntea itseään seksikkääksi ja haluttavaksi? Meinaatko, etteivät rumemmat haluaisi olla kauniimpia, tai ettei heitä harmittaisi jos kumppani panisi himokkaammin muita? 

Jumalauta, kun ei saa avautua kunnolla edes jollain typerällä nettipalstalla.

No se voi hyvin olla totta. Ehkä olisi joku terapia sitten paikallaan

Vierailija
68/134 |
12.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Palstamiehen iltasadut.

Ei kun ahdistuneen naisen. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/134 |
12.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mene ap terapiaan. Sama neuvo pätee siinäkin tapauksessa että olet trolli.

Vierailija
70/134 |
12.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei se ole pelkästään ihmislajin ominaisuus, vaan useilla laumaeläimillä on tällaisia ominaisuuksia. Seksulisuus on kumminkin vain yksi osa biologiaa, ja uhmiset ovat — tai ainakin voivat olla — muutakin kuin eläimiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/134 |
12.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hei, kyllä löytyy niitäkin miehiä joille kelpaa oman ikäinen nainen. Ei kannata uskoa kaikkea mitä (täällä) lukee, elä vaan omaa elämääsi. Ne miehet jotka etsivät muka sitä nuorempaa, ovat kyl valitettavasti jääneet yksin. T. 55+ nainen, joka on menossa naimisiin oman ikäisen miehen kanssa.

Mulle ei kelvannut omanikäinen. Olivat niin lapsellisia, joten otin 5 vuotta itseäni vanhemman.

M51

Vierailija
72/134 |
12.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

En voi alkaa parisuhteeseen koska minulla on liian pieni muna enkä ole miesmalli.

M31

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/134 |
12.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini on melkein kuusikymppinen, elämäniloinen ja itsestään huolehtiva nainen, ja hänen ympärillään pyörii sellainen ruletti lemmenkipeitä ukkoja että parhaat voi valita päältä. Lue vähemmän vauvapalstaa ja ulkoile enemmän.

No uskon sen, mutta kun ne miehet tuskin saavat niitä parikymppisiä vaikka enemmän niitä haluaisivat. En niin ajattelekaan, etten mitään miestä saisi varsinkin jos pidän itsestäni huolta, se ei ole se pointti. Olen vaan jotenkin niin helvetin katkera siitä, etten voisi kuitenkaan pysyä oman kumppanin mielestä tarpeeksi haluttavana ja huomaisin sen ennen pitkää. Kai mulla on sitten päässä jotain vikaa, kun se näin paljon ahdistaa.

Väitätkö että sinä pidät sitä 60v möhömaha ukkoa aina halutttavana?? XD

No uskoisin niin! :D Jos on niin kiva ja aivoiltaan viehättävä, kuin mitä kumppanilta toivon.

Tuntu u että sinua ei juuri kiinnosta miten viehättävä toinen on, ainoastaan haluat tuntea olevasi itse haluttu. Kuulostaa aika narsistiselta.

No nyt oli kyllä aika raju veto, eikä pidä paikkansa. Tietenkin kumppanin ulkonäkö kiinnostaa minua, mutta vanheneehan se mieskin. Etenkin jos tällä on vuosia enemmän ikää, niin se jo näkyy minunkin silmään. Vaan kun muutkin asiat tekevät miehestä minulle viehättävän, joku pömppömaha ei haluamisiani estä. Taisi olla nyt vaan pakko saada jotakuta syyttää narsistiksi, että tulee sekin kiintiö täyteen...

Ja kun joku nyt tähän kuitenkin tarttuu, niin se minun himokas haluamiseni ei ole varmasti niin paljon kiinni miehen ulkonäöstä, kuin tällä minun ulkonäöstäni, tai kenen tahansa naisen sen puoleen. Sellainen ero meidän aivoissa nyt sattuu olemaan.

Olet väärässä. Olen nainen, ja minulle kumppanin ulkonäöllä on suuri merkitys.

Vierailija
74/134 |
12.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

juo nuoruudenlähteestä

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/134 |

Samoin. Tuosta syystä en voisi haluta vanhempaa miestä.

Vierailija
76/134 |

Tarkoitin tällä miehen kokemusta naisten ulkonäöstä.

Vierailija
77/134 |
12.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

En voi alkaa parisuhteeseen koska minulla on liian pieni muna enkä ole miesmalli.

M31

Ok. Tervetuloa vitutuskerhoon. Ihan turha heittää tämmöisiä kommentteja, kyllä mua saa ottaa päähän.

Vierailija
78/134 |
12.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Parisuhteeseen ei siis kannata ryhtyä kenenkään paitsi MAAILMAN HALUTTAVIMMAN IHMISEN. Ai että. Kukahan se onnekas on?

Vierailija
79/134 |
12.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Haittaako jos mies ei parisuhteessa katsele muita naisia vaan käy tyttöpojissa välillä?

Vierailija
80/134 |
12.12.2021 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Parisuhteeseen ei siis kannata ryhtyä kenenkään paitsi MAAILMAN HALUTTAVIMMAN IHMISEN. Ai että. Kukahan se onnekas on?

No, kuinkas monta onnellista parisuhdetta olet nähnyt, missä oltiin onnellisena kuolemaan saakka? Asiahan koski elämän veemäisyyttä. Koittakaas nyt tajuta vaan

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: seitsemän viisi seitsemän