En voi koskaan ruveta parisuhteeseen, koska miehet haluavat nuorempia
Kolmekymppiset tässä lähestyy ja mietin, että mitä haluaisin loppuelämälläni tehdä. Ajatukset tietysti suuntasivat parisuhteeseen ennen pitkää, ja siitähän syntyi sellainen v.itutus ettei rajaa. Tajusin nimittäin, että siinä kävisi _parhaimmillaan_ näin:
Minä päädyn suhteeseen 5-10 vuotta vanhemman miehen kanssa. (Ennen kuin joku tuohon tarttuu, niin se on olennaista kertomuksen kannalta, ja koska sellaisista tykkään; nuoremmat ei sytytä). Ollaan onnellisesti yhdessä ja naimisissakin, saadaan lapsia, vielä ehtii.
Ennen pitkää alan tietysti rupsahtaa niin, että sen näkee. Niin alkaa tietysti mieskin, mutta minun viehättävyyttäni se laskee enemmän jos vertailee minun ja mieheni viehättymisen voimakkuutta toisiimme. Minä olen todella seksuaalinen ihminen, joten minun haluni miestäni kohtaan säilyy ennallaan. Miehen halut säilyvät ennallaan ylipäätään. Ennen pitkää tilanne on se, että minä haluan vimmatusti miestäni, mutta hän haluaa vimmatusti jotain kaksvitosia tai nuorempia eikä meidän seksielämämme ole entisellään. En saa enää kunnon seksiä, miehellä riittäisi meidän suhteemme alkua vastaavat höyryt ainoastaan jonkun nuoremman kanssa. Minulle jää joku helkutin lame rakastelu. Sekään ei kuitenkaan ole enää entisellään. Lopulta miehen katse vaistomaisesti ajautuu jonkun nuoremman persiiseen, eikä hänen huomionsa enää suuntaa samalla kiihkeydellä ja mielenkiinnolla minuun.
Oikeasti, mikä helvetin pointti? Koko ihmislaji on ihan paska.
Kommentit (134)
Vierailija kirjoitti:
Miksi sun pitää suhteeseen alkaa jos haluat vain seksiä. Parittele sellaisten 35v köriläisten knssa
No en halua vain seksiä, mutta se on kuitenkin minulle tärkeää myös parisuhteen ja rakkauden ylläpitämiselle. Haluan kyllä tuntea itseäni oikeasti haluttavaksi ja on vaikea nähdä, että minua ei harmittaisi aloituksessani kuvaama tilanne.

Hanki kunno p a n o a l f a joka ei kyllästy p a n e m i s e e n KOSKAAN!
AP olettaa, että hän ja oletettu mies haluavat vimmatusti seksiä. Totuus lienee kuitenkin se, että se seksi vain hiipuu pois, eikä kumpikaan sitä enää halua.
Vierailija kirjoitti:
Äitini on melkein kuusikymppinen, elämäniloinen ja itsestään huolehtiva nainen, ja hänen ympärillään pyörii sellainen ruletti lemmenkipeitä ukkoja että parhaat voi valita päältä. Lue vähemmän vauvapalstaa ja ulkoile enemmän.
No uskon sen, mutta kun ne miehet tuskin saavat niitä parikymppisiä vaikka enemmän niitä haluaisivat. En niin ajattelekaan, etten mitään miestä saisi varsinkin jos pidän itsestäni huolta, se ei ole se pointti. Olen vaan jotenkin niin helvetin katkera siitä, etten voisi kuitenkaan pysyä oman kumppanin mielestä tarpeeksi haluttavana ja huomaisin sen ennen pitkää. Kai mulla on sitten päässä jotain vikaa, kun se näin paljon ahdistaa.

Väitätkö että sinä pidät sitä 60v möhömaha ukkoa aina halutttavana?? XD

Ainakin tutkimusten ja omien havaitnojeni mukaan miesten seksihalut kyllä pysyvät aika lailla ennallaan. Ehkä ei just siinä avioliitossa...
Ymmärrän aloittajaa, outoa tämä miinustus. Rakastan puolisoani, mutta en himoitse häntä yhtään samalla tavalla kuin aikoinaan himoitsin nuoria kumppaneitani. Kyllä nykyäänkin kuntosalilla ja töissä nuorten naisten vartalot viehättävät silmää ihan eri tavalla kuin vanhempien naisten.

Ehkä 35-vuotiaaksi asti. Sitten alkaa pikkuhiljaa hiipumaan. 5-kymppisillä se on suurimmalla osalla jo ohi.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aloittajaa, outoa tämä miinustus. Rakastan puolisoani, mutta en himoitse häntä yhtään samalla tavalla kuin aikoinaan himoitsin nuoria kumppaneitani. Kyllä nykyäänkin kuntosalilla ja töissä nuorten naisten vartalot viehättävät silmää ihan eri tavalla kuin vanhempien naisten.
Sama juttuhan tää on naisilla, En mä silti haluaisin miestäni jättää vaikka se ei näytä enää 30-vuotiaalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini on melkein kuusikymppinen, elämäniloinen ja itsestään huolehtiva nainen, ja hänen ympärillään pyörii sellainen ruletti lemmenkipeitä ukkoja että parhaat voi valita päältä. Lue vähemmän vauvapalstaa ja ulkoile enemmän.
No uskon sen, mutta kun ne miehet tuskin saavat niitä parikymppisiä vaikka enemmän niitä haluaisivat. En niin ajattelekaan, etten mitään miestä saisi varsinkin jos pidän itsestäni huolta, se ei ole se pointti. Olen vaan jotenkin niin helvetin katkera siitä, etten voisi kuitenkaan pysyä oman kumppanin mielestä tarpeeksi haluttavana ja huomaisin sen ennen pitkää. Kai mulla on sitten päässä jotain vikaa, kun se näin paljon ahdistaa.
Väitätkö että sinä pidät sitä 60v möhömaha ukkoa aina halutttavana?? XD
No uskoisin niin! :D Jos on niin kiva ja aivoiltaan viehättävä, kuin mitä kumppanilta toivon.

Tuntu u että sinua ei juuri kiinnosta miten viehättävä toinen on, ainoastaan haluat tuntea olevasi itse haluttu. Kuulostaa aika narsistiselta.
Naiset, miksi tanttaudutte? En siis tarkoita mitään ulkonäön luonnollista muuttumista vaan sellaista väsynyttä keski-ikäistä asennetta kaikkeen. Uusista jutuista innostuminen on kadonnut, samoin kaikenlainen leikkisyys, mielikuvituksellisuus ja intohimo elämään. Tämä on se syy miksi mies alkaa katsoa nuorempia, vaikka kävisitte persejumpassa hammasta purren.
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aloittajaa, outoa tämä miinustus. Rakastan puolisoani, mutta en himoitse häntä yhtään samalla tavalla kuin aikoinaan himoitsin nuoria kumppaneitani. Kyllä nykyäänkin kuntosalilla ja töissä nuorten naisten vartalot viehättävät silmää ihan eri tavalla kuin vanhempien naisten.
No just tätä tarkoitin. Kauhea ajatus, että itse haluaisi vielä kumppania yhtä paljon kuin ennen mutta tällä sama vimma kohdistuisi nuorempiin. Eikä tosiaan ollut kyse siitä, että ajattelisin rakkauden siihen ihan loppuvan, tai etteikö elämässä olisi muutakin. Mutta ottaahan se koville
ottiko ap huomioon että jossakin vaiheessa mies kiinnostaa kuin kilo paskaa eli et edes halua mitän tai ketään
mit sit onko ikä ero mitä lie, ei vaikuta asiaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän aloittajaa, outoa tämä miinustus. Rakastan puolisoani, mutta en himoitse häntä yhtään samalla tavalla kuin aikoinaan himoitsin nuoria kumppaneitani. Kyllä nykyäänkin kuntosalilla ja töissä nuorten naisten vartalot viehättävät silmää ihan eri tavalla kuin vanhempien naisten.
No just tätä tarkoitin. Kauhea ajatus, että itse haluaisi vielä kumppania yhtä paljon kuin ennen mutta tällä sama vimma kohdistuisi nuorempiin. Eikä tosiaan ollut kyse siitä, että ajattelisin rakkauden siihen ihan loppuvan, tai etteikö elämässä olisi muutakin. Mutta ottaahan se koville
olet n ar sisti. Haluat olla koko ajan kaikista kaunein ja halutuin. Ei kannata ottaa miestä, se jättää mies kun huomaa mikä huomioh*ura olet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini on melkein kuusikymppinen, elämäniloinen ja itsestään huolehtiva nainen, ja hänen ympärillään pyörii sellainen ruletti lemmenkipeitä ukkoja että parhaat voi valita päältä. Lue vähemmän vauvapalstaa ja ulkoile enemmän.
No uskon sen, mutta kun ne miehet tuskin saavat niitä parikymppisiä vaikka enemmän niitä haluaisivat. En niin ajattelekaan, etten mitään miestä saisi varsinkin jos pidän itsestäni huolta, se ei ole se pointti. Olen vaan jotenkin niin helvetin katkera siitä, etten voisi kuitenkaan pysyä oman kumppanin mielestä tarpeeksi haluttavana ja huomaisin sen ennen pitkää. Kai mulla on sitten päässä jotain vikaa, kun se näin paljon ahdistaa.
Väitätkö että sinä pidät sitä 60v möhömaha ukkoa aina halutttavana?? XD
No uskoisin niin! :D Jos on niin kiva ja aivoiltaan viehättävä, kuin mitä kumppanilta toivon.
Tuntu u että sinua ei juuri kiinnosta miten viehättävä toinen on, ainoastaan haluat tuntea olevasi itse haluttu. Kuulostaa aika narsistiselta.
No nyt oli kyllä aika raju veto, eikä pidä paikkansa. Tietenkin kumppanin ulkonäkö kiinnostaa minua, mutta vanheneehan se mieskin. Etenkin jos tällä on vuosia enemmän ikää, niin se jo näkyy minunkin silmään. Vaan kun muutkin asiat tekevät miehestä minulle viehättävän, joku pömppömaha ei haluamisiani estä. Taisi olla nyt vaan pakko saada jotakuta syyttää narsistiksi, että tulee sekin kiintiö täyteen...

Normaalijärjellä varustettu kuusikymppinen ukko ajattelee, että onhan nuo nuoret naiset kauniita, mutta onnellinen lopputulos seuraa todennäköisimmin siitä, kun keskityn about oman ikäisiini naisiin. Elämäntilanteet ovat samat ja ollaan ikään kuin samaa tasoa. Henkinen yhteyskin syttyy todennäköisemmin. Elämässä on muutakin kuin törröttävien tissien jahtaamista ja panoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitini on melkein kuusikymppinen, elämäniloinen ja itsestään huolehtiva nainen, ja hänen ympärillään pyörii sellainen ruletti lemmenkipeitä ukkoja että parhaat voi valita päältä. Lue vähemmän vauvapalstaa ja ulkoile enemmän.
No uskon sen, mutta kun ne miehet tuskin saavat niitä parikymppisiä vaikka enemmän niitä haluaisivat. En niin ajattelekaan, etten mitään miestä saisi varsinkin jos pidän itsestäni huolta, se ei ole se pointti. Olen vaan jotenkin niin helvetin katkera siitä, etten voisi kuitenkaan pysyä oman kumppanin mielestä tarpeeksi haluttavana ja huomaisin sen ennen pitkää. Kai mulla on sitten päässä jotain vikaa, kun se näin paljon ahdistaa.
Väitätkö että sinä pidät sitä 60v möhömaha ukkoa aina halutttavana?? XD
No uskoisin niin! :D Jos on niin kiva ja aivoiltaan viehättävä, kuin mitä kumppanilta toivon.
Tuntu u että sinua ei juuri kiinnosta miten viehättävä toinen on, ainoastaan haluat tuntea olevasi itse haluttu. Kuulostaa aika narsistiselta.
No nyt oli kyllä aika raju veto, eikä pidä paikkansa. Tietenkin kumppanin ulkonäkö kiinnostaa minua, mutta vanheneehan se mieskin. Etenkin jos tällä on vuosia enemmän ikää, niin se jo näkyy minunkin silmään. Vaan kun muutkin asiat tekevät miehestä minulle viehättävän, joku pömppömaha ei haluamisiani estä. Taisi olla nyt vaan pakko saada jotakuta syyttää narsistiksi, että tulee sekin kiintiö täyteen...
Ja kun joku nyt tähän kuitenkin tarttuu, niin se minun himokas haluamiseni ei ole varmasti niin paljon kiinni miehen ulkonäöstä, kuin tällä minun ulkonäöstäni, tai kenen tahansa naisen sen puoleen. Sellainen ero meidän aivoissa nyt sattuu olemaan.
Ainakaan vanhemmalla miehellä ei tee mitään, kun ensin potenssi heikkenee ja sitten kuolema korjaa vuosia naisia aiemmin.
Parempi ap aloittaa suhde nuoremman miehen kanssa, joka viehättyy nimenomaan vanhemmista naisista. Ikääntymisesi on tällaiselle miehelle vain lisäkiihoke eikä hän todennäköisesti kupsahda ainakaan kovin kauan ennen sinua eli on kumppani loppuelämäksi.
Tai huonot kokemukset.
Miehet voi katsoa peiliin.