Mies 29v miettii; lähimmäisten ajatteleminen erikoisissa tilanteissa
Kun katselen nuoria amistyttöjä, minulle tulee yhä useammin äiti mieleen. Äitini sai minut 17-vuotiaana ja opiskeli pian sen jälkeen ammatin, jossa on ollut niistä päivistä asti. Ennen sitä hän kerkesi ilmeisesti olla jonkinlaisissa vastaanottotoimissa sairaalassa. Kun tytöt virnuilevat jotenkin viekkaan näköisesti, saatan ajatella, että sellainen äitikin varmaan oli siihen aikaan, vaikka hän joutui aikuistumaan nopeasti. Tytöt tuntuvat siis yhtaikaisesti 'lapsilta', mutta myös potentiaalisesti valmiilta aikuisilta. Kun alan miettiä asiaa syvällisemmin, jotenkin säälin äitiä siinä mielessä, että hän joutui ottamaan niin paljon vastuuta niin pian ja myös siksi, että hän on joutunut kantamaan niin paljon huolta vaikeuksistani varsinkin minun ollessa teini-ikäinen, jolloin äitinikin oli vielä aika nuori.
Vasta näin erään naisen, joka oli varmaan useamman vuoden minua nuorempi ja vaikutti hauskalta. Hän melkein löi minua ovella, hymyili ja tervehti ja meni pois. Tajusin että hänellä on sama nimi kuin eräällä serkullani. Rupesin heti miettimään miltä tuntuisi esitellä hänet tai puhua hänestä perheen kesken, kun nimestä tulisi aina mieleen lapsuudessani läheinen serkkutyttö, mutta järkeilin sen olevan ylitettävissä oleva ongelma. Paljon vaikeampaa on suhtautua niihin, joilla on sama nimi kuin siskolla.
Joskus minusta tuntuu, että olisi ollut parempi kasvaa vain miehen ja kasvottomien kasvatusalan ammattilaisten huomassa, koska silloin vastakkainen sukupuoli olisi jäänyt jotenkin mystisemmäksi asiaksi ja noita ajatuksia tai ongelmia ei olisi. Tosin sitten olisin jäänyt monesta hienosta asiasta paitsi.