Mä en pidä miehestäni

up

Pariskunta menee naimisiin.

Nainen toivoo: Kumpa tuo mies muuttuisi.

Mies toivoo: Kumpa tuo nainen ei koskaan muuttuisi.

Lopputulos 10 v. jälkeen: Mies ei ole muuttunut miksikään, Nainen on muuttunut.

Hei nyt herää. Se että elät miehen kanssa, teet hänelle lapsia ja sitten mesuat täällä että et pidä hänestä ja haukut häntä. Et sinä täällä todista että hän olisi huono puoliso tai huono isä. Vaan ainoastaan sen että sinun korvien välissä on jotain vikaa kun teet lapsi sellaiselle ihmiselle josta et edes pidä. Puhumattakaan että asut hänen kanssaan. Omaa tyhmyyttäsi ja yksinkertaisuuttasi sinä täällä toitotat. Taitaa miehesi olla oikeassa.

Katso peiliin ja mieti mitä sinä haluat siltä elämältä. Millainen elämänkumppani sulla pitäs olla että olisit tyytyväinen,ja onko sellaisia edes olemassakaan.

Mieti millä lailla sinä itse voit parantaa teidän suhdetta ja haluatko sinä edes sitä. Vai onko niin että sulla pitää olla joku jota solvata jotta oma itsetuntosi paranee ja voit piiloittaa omat vikasi siihen. Nyt on aika olla kerrankin rehellinen.

Ei koulutus tee sinusta parempaa ihmistä. Jo täällä kirjoittelu osoittaa että jotain on sussa vialla.

[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 09:32"]

[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 09:20"]

[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 08:47"]Tiedän, että nyt saan paskaa niskaani, mutta meillä näkyy koulutuseroissamme erilaisuutemme. Olen lukenut yhden maisteritutkinnon ja tekemässä toista. Mies on käynyt ammattikoulun, valittaa työstään, mutta kannustuksista huolimatta ei suostu jatkokouluttautumaan "liian raskasta..". Menin niin itselleni vääränlaisen ihmisen kanssa yhteen silloin parikymppisenä. ap [/quote] Sorry, meillä menee toisin. Mulla on kolme tutkintoa, mies ammattikoulupohjalta. Hän on silti meistä todellakin se fiksumpi ja vahvempi henkisiltä ominaisuuksiltaan. Hänellä on hyvä ja maanläheinen perhetausta, minulla jotain aivan muuta.

[/quote]

Sama meillä. Olen koulutetumpi ja paremmin palkatussa työssä. Mutta mieheni on tämän perheen tasapainoisin. Aikuinen ja vahva mies.

[/quote]

Eiköhän akat. mies voi myös olla vahva, aikuinen ja tasapainoinen.

Ehkä ei olisi kannattanut tuoda esille meille koulutustaustoja. Kyllä todellakin uskon, ja työni puolestanikin kun ihmisiä laajasti tapaan, tiedän että jokaisesta koulutustaustasta löytyy omanlaisiaan ihmisiä ja monilla ne duunarit ovat juurikin tekeviä, osaavia ja kykeneviä. Minäkään en pitänyt ongelmana sitä, että opiskelin yliopistossa ja suunnittelin uraa kun taas kies oli ammatikoulunsa käynyt ja tehtaassa jo tavatessamme töissä. Eihän silä ole väliä ajattelin. Käytännön elämä on osoittanut, että olemme hyvin erilaiisa, kehitymme (tai näkemykseni mukaan toinen ei..) eri lailla, asennoidumme erilailla, kestämme stressiä aivan erilaillalla jne. On rankasta, kun tunnen etten ole miehelle minkään arvoinen, vaikka teen kodissamme, olen se vahva, toinen voi käyttäytyä ja puhua koten vaan. Olen minäkin nähnyt liian monta raivaria aivan mitättömistä asioista, jotta voisin enää arvostaa toista. Liian monesti hän on jättänyt minut "pulaan" esim lasten valvottaessa ja sairastaessa ja kuukkuisena vielä nimitellyt minua. Hän ei ole suostunut pariterapiaan, ei perheneuvolaan ei minnekään asioitamme työstääksemme. Olen todella yksinäinen tässä parisuhteessa. Olen vähemmän yksinäinen ollessani keskenään lasten kanssa. Ero tuntuu silti niin isolta ratkaisulta, mietin miten hirveää rikkoa perhettä ja mitä siitä awuraa lapsilel. Ap

Tiedän, että nyt saan paskaa niskaani, mutta meillä näkyy koulutuseroissamme erilaisuutemme. Olen lukenut yhden maisteritutkinnon ja tekemässä toista. Mies on käynyt ammattikoulun, valittaa työstään, mutta kannustuksista huolimatta ei suostu jatkokouluttautumaan "liian raskasta..". Menin niin itselleni vääränlaisen ihmisen kanssa yhteen silloin parikymppisenä. ap

Kiire oli lapset tehdä? Ja kolmaskin vielä, vaikka fiilikset on tuollaiset olleet jo ilmeisesti jonkin aikaa? Ja ei muuta kuin yksinhuoltajaksi, kun "en pidä miehestäni". Jepjep.

Niinpä, oma heikkouteni näkyy siinä, että jotenkin sinisilmäisesti ajattelin että kaikki ihmiset kehittyvät ja kehittävät itseään, haluan perheen ja tässä on ok mies jonka kanssa saada lapsia. Ja kun yksi tehty, en halua eri miehen kanssa tehdä lisää, parempi tehdä kaikki saman ja sitkeästi pitää yllä tätä perhekuviota... en haluaisi erota juurikin siksi, että itse olen näin toiminut ja lasten etu on ehjä perhe, mutta kärsin tässä parisuhteessa. Olen puun ja kuoren välissä. ap

[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 08:50"]

 Olen puun ja kuoren välissä. ap

[/quote]Jonne olet ihan itse kiilannut. Vähän epikseltä kuulostaa (pelkästään sinun kirjoituksesi perusteella) moitti miestä noin rankasti, kun kuitenkin siittämään kelpaa.

[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 08:41"]

Rauhallisesti näin todeten... Olemme olleet yhdessä 10v, ja erilaisuutemme on korostunut koko ajan iän myötä. Eihän se mitään, mutta kun mies on niin avuton, jotenkin henkisesti yksinkertainen eikä siedä mitään paineita. Joku pieni asia, niin mies kiroilee, meuhkaa, menee aivan toimintakyvyttömäksi.. tässä välissä minä selvitän ja hoidan sen asian. Samalla kasvattaen meidän kahta lastamme. Jälkikäteen mies ei edes kiitä, vähättelee koko asiaa ja etenkin omaa käytöstään. Kun kerron, miten pettynyt tällaiseen olen, saan kuulla vaan "älä vingu siinä, oot vähän yksinkertainen". Mies se on yksinkertainen.. ei olisi koskaan pitänyt ottaa häntä puolisoksi. Olemme täysin eri aaltopituuksilla ja täysin eritasoisilla kyvykkyyksillä sekä henkisesti varustettuja. En saa hänestä vahvaa puolisoa rinnalle millään. Olen surullinen. Parhaiten voin, kun mies on poissa. Ja hurjinta, että meille syntyy kolmas lapsi ihan pian. Millaista on olla kolmen pienen yksinhuoltaja? Olen vieläpä määräaikaisessa työssä, humanistilla työkuviot ovat epävakaat varmasti jatkossakin.

[/quote]

laita mies uudelleenkoulutukseen. pienestä lapsestakin saa reippaan aikuisen hyvillä harrastuksilla ja hyvällä äidin ja isän, opettajan ja muiden aikuisten toiminnalla. koskaan ei ole liian myöhäistä.

[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 08:47"]Tiedän, että nyt saan paskaa niskaani, mutta meillä näkyy koulutuseroissamme erilaisuutemme. Olen lukenut yhden maisteritutkinnon ja tekemässä toista. Mies on käynyt ammattikoulun, valittaa työstään, mutta kannustuksista huolimatta ei suostu jatkokouluttautumaan "liian raskasta..". Menin niin itselleni vääränlaisen ihmisen kanssa yhteen silloin parikymppisenä. ap
[/quote]
Sorry, meillä menee toisin. Mulla on kolme tutkintoa, mies ammattikoulupohjalta. Hän on silti meistä todellakin se fiksumpi ja vahvempi henkisiltä ominaisuuksiltaan. Hänellä on hyvä ja maanläheinen perhetausta, minulla jotain aivan muuta.

Ihme tylytystä täällä porukalla. Saa kai sitä nyt pohtia omaa elämäänsä ilman muiden syyttelyä. Mutta ehkä ap korkeampi koulutus on se ongelma myös täällä. Ihmisen pitää kehittyä, olla analyyttinen ja ymmärtää kokonaisuuksia, jotta voi tehdä johtopäätöksiä. Valitettavasti kovin moni ei siihen kykene. Voimia sulle, kyllä se ratkaisu löytyy ihan varmasti. Jaksa vaan puhua miehellesi ja hakekaa apua parisuhteeseen. Ehkä se mieskin tajuaa, kun kuulee, miten pahoin voit suhteessa. Aina kannattaa yrittää.

[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 09:20"]

[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 08:47"]Tiedän, että nyt saan paskaa niskaani, mutta meillä näkyy koulutuseroissamme erilaisuutemme. Olen lukenut yhden maisteritutkinnon ja tekemässä toista. Mies on käynyt ammattikoulun, valittaa työstään, mutta kannustuksista huolimatta ei suostu jatkokouluttautumaan "liian raskasta..". Menin niin itselleni vääränlaisen ihmisen kanssa yhteen silloin parikymppisenä. ap [/quote] Sorry, meillä menee toisin. Mulla on kolme tutkintoa, mies ammattikoulupohjalta. Hän on silti meistä todellakin se fiksumpi ja vahvempi henkisiltä ominaisuuksiltaan. Hänellä on hyvä ja maanläheinen perhetausta, minulla jotain aivan muuta.

[/quote]

Sama juttu meillä. Minulla tosin vain yksi tutkinto. Miehellä on ammattikoulupohja, mutta on nykyisin yrittäjä aivan toisella alalla. Minä olen ollut hukassa elämäni aikana monta kertaa; mies on päämäärätietoinen, sivistynyt ja hänellä on todella laaja yleistieto. Sen takia minä en kai jaksakaan suhtautua vakavasti näihin juttuihin, joissa valitetaan toisen huonommuutta erilaisen koulutustaustojen takia. Minua ne vaan huvittavat; sivistyksen voi hankkia niin monella muulla tapaa kuin sillä korkeakoulutuksella...

[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 09:20"]

[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 08:47"]Tiedän, että nyt saan paskaa niskaani, mutta meillä näkyy koulutuseroissamme erilaisuutemme. Olen lukenut yhden maisteritutkinnon ja tekemässä toista. Mies on käynyt ammattikoulun, valittaa työstään, mutta kannustuksista huolimatta ei suostu jatkokouluttautumaan "liian raskasta..". Menin niin itselleni vääränlaisen ihmisen kanssa yhteen silloin parikymppisenä. ap [/quote] Sorry, meillä menee toisin. Mulla on kolme tutkintoa, mies ammattikoulupohjalta. Hän on silti meistä todellakin se fiksumpi ja vahvempi henkisiltä ominaisuuksiltaan. Hänellä on hyvä ja maanläheinen perhetausta, minulla jotain aivan muuta.

[/quote]

Sama meillä. Olen koulutetumpi ja paremmin palkatussa työssä. Mutta mieheni on tämän perheen tasapainoisin. Aikuinen ja vahva mies.

Ap
Mulla sama tilanne. Et ole ainut.
Olen kateellinen naapurille jonka mies on fiksu. Mun mies tosin käy fixaamassa niiden kodinkoneet.

Ap, minäkin jaksoin uskoa mieheni kehittymiseen pitkään, koska oltiin hyvin nuorena aloitettu olemaan yhdessä. Itse kasvoin suhteen aikana vastuulliseksi aikuiseksi, mies aivan normaalien perusolettamusten vastaisesti ei. Koska olimme ehtineet olla yhdessä pitkään (kymmenisen vuotta), kun asia alkoi valjeta minulle, jatkoin vielä vuosia yhdessä ja tein toisenkin lapsen, koska en halunnut lapsilleni useampaa isää.

Lopulta oli kuitenkin pakko erota, sillä aloin katkeroitua ollessani ainoa vastuunkantaja taloudessa puolison huidellessa ties missä ja kotona keskittyessä tietokoneeseensa.

Ero oli todella vapauttava kokemus. Kun pystyi päästämään irti siitä koko elämän kestävän parisuhteen ideaalista ja myöntämään, että oma parinvalinta teini-iässä meni pahasti mönkään. Ymmärsin, että saan haluta ja vaatia enemmän parisuhteelta.

Tiedän, että niiden, jotka eivät aloittaneet ensimmäistä pitkää suhdetta teini-iässä on vaikea ymmärtää, kuinka vaikeaa on luopua huonostakin kumppanista. Ja käsittää, että normaalisti asiansa hoitanut nuori mies ei välttämättä kasvakaan vastuulliseksi aikuiseksi.

Jos saisin valita uudestaan, alkaisin vakavaan suhteeseen vasta 25 ikävuoden jälkeen.

Meillä sama. Onneksi ei ole lapsia. Mies on korkeakoulutettu, mutta ei ole edennyt urallaan tai saanut palkankorotusta 15 vuoteen, enkä ihmettele ollenkaan. Onneksi on sentään töissä. Mutta joo, se ainainen avuttomuus, hermostuminen ja täysi toimintakyvyttömyys syö kyllä arvostusta. Kiittäisi edes kun pelastan tilanteen, vaikka usein olenkin yrittänyt opettaa häntä ns. kantapään kautta. Ei auta.

[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 09:40"]

Ap, minäkin jaksoin uskoa mieheni kehittymiseen pitkään, koska oltiin hyvin nuorena aloitettu olemaan yhdessä. Itse kasvoin suhteen aikana vastuulliseksi aikuiseksi, mies aivan normaalien perusolettamusten vastaisesti ei. Koska olimme ehtineet olla yhdessä pitkään (kymmenisen vuotta), kun asia alkoi valjeta minulle, jatkoin vielä vuosia yhdessä ja tein toisenkin lapsen, koska en halunnut lapsilleni useampaa isää.

Lopulta oli kuitenkin pakko erota, sillä aloin katkeroitua ollessani ainoa vastuunkantaja taloudessa puolison huidellessa ties missä ja kotona keskittyessä tietokoneeseensa.

Ero oli todella vapauttava kokemus. Kun pystyi päästämään irti siitä koko elämän kestävän parisuhteen ideaalista ja myöntämään, että oma parinvalinta teini-iässä meni pahasti mönkään. Ymmärsin, että saan haluta ja vaatia enemmän parisuhteelta.

Tiedän, että niiden, jotka eivät aloittaneet ensimmäistä pitkää suhdetta teini-iässä on vaikea ymmärtää, kuinka vaikeaa on luopua huonostakin kumppanista. Ja käsittää, että normaalisti asiansa hoitanut nuori mies ei välttämättä kasvakaan vastuulliseksi aikuiseksi.

Jos saisin valita uudestaan, alkaisin vakavaan suhteeseen vasta 25 ikävuoden jälkeen.

[/quote]

Näistä varmaan tulee sekin käsittämättömän yleinen ajatus, ettei teininä aloitetut suhteet kestä. Me olemme olleet miehen kanssa 16 vuotta yhdessä, olin 17 kun tavattiin. Ja hyvin olemme molemmat kasvaneet ja kehittyneet, yhdessä. Muistattehan, että niitä toisenlaisiakin tarinoita on. Älkää yleistäkö! Olen myös se, joka on korkeammin koulutettu, mutta silti mies on se fiksu (en muista kommenttini numeroa). Meissä siis kumoutuu oikeastaan kaksikin yleistystä!

Samat on fiilikset täälläkin. Nyt aion laittaa eron vireille, koska miehen kiukuttelu ja yleisen lapsellisuuden aiheuttama arvaamattomuus ja tunne-elämän kypsymättömyys vievät minulta ihan liikaa energiaa. Stressaan ja ahdistun miehen takia koko ajan, vaikka kaipa avioliitossa pitäisi kummankin osapuolen saada toiseltaan tukea ja turvaa? Rakkautta tai kunnioitusta en ole tuntenut vuosiin - olen todistanut liian monta naurettavaa raivokohtausta. Itseäni pelottaa erossa ainoastaan taloudellinen selviäminen, mutta sitä varten kai se sosiaalitoimisto on olemassa, että jos rahat oikeasti loppuu niin lasten ei tarvitse nälkää nähdä.