Voiko suhde onnistua jos ei ole palavaa ihastumista?

Pidä siitä miehestä nyt kiinni kun olet kerran lopultakin onnistunut saamaan jonkun tolkun kaverin. Ihastuminen on pelkkää harhaa, sellaisen ihmisen kanssa pitää ruveta olemaan, jonka kanssa arki sujuu, sillä sitä elämä enimmäkseen kuitenkin on.

Samaa mietin täällä. Aikaisemmat suhteeni ovat alkaneet psykoottisella rakastumisella ja sitten muutaman vuoden päästä on huomattu, että räiskyminen jatkuu riitelyn merkeissä, eikä elämää saada sovitettua yhteen. 

Nyt olen tavannut miehen, joka on arvoiltaan ja ajatusmaailmaltaan samanlainen, kuin itselleen puhuisi. Sopivasti särmää kanssa, mutta sitä jalat alta ihastumista ei ole. Toisaalta huomaan kaipaavani sitä, toisaalta taas jopa pelkään, koska haluan löytää tasapainoisen ja kestävän parisuhteen, en vain hetkellistä aivokemiallista myrskyä. 

En kyllä aio heittää kirvestä kaivoon, vaan katsoa rauhassa tuleeko tästä mitään. Perhettä en ole enää perustamassa, joten kiire ei ole mihinkään. 

Ap, kuulostaa hyvältä lähtökohdalta onnelliselle parisuhteelle. Myös minulla on yllävastanneiden kaltaisia kokemuksia. Kova ja järjetön rakastuminen alussa johtaa jossain vaiheessa kiihkeisiin riitoihin,  ja suurimman rakastumisen kemian hiipuessa myös kylmän todellisuuden kohtaamiseen. Parasta on löytää jo alussa mies, jonka kanssa on mukavaa, kaipaat häntä, arvonne kohtaavat ja hän on mahtava tyyppi, vaikka ei ehkä olekaan se kuolettavan komea mystinen adonis, josta ehkä kuvittelee turhankin ruusuisia kuvia. Minulla on kaksi pitkää suhdetta alkanut järjettömällä rakastumisella, ja niistä ei hyvä seurannut. Nyt menossa kolmas parisuhde miehen kanssa, joka oli aluksi "ihan kiva", oikein kelpo, hyvä isäehdokas ja hauskaa seuraa. Söpö tietysti, mutta ei mikään komistus. Meille syntyy vauva marraskuussa, ja suhde on vain parantunut vanhetessaan, vaikka varsinaista huumaa ei ole koskaan ollutkaan. :) Eli kannattaa ehdottomasti antaa tälle tapaamallesi miehelle mahdollisuus.

Ihanne on suhde jossa alkuun rakastuminen ja myöhemmin rakastaminen ja ne vuorottelee. Ei ne sulje toisiaan pois. Rakastumista seuraa rakkaussuhde, kaveri kans kaverisuhde mikä voi toimia hyvin ja olla tyydyttävä mutta voit yhtäkkiä rakastua toiseen jos sitä ei omassa suhteessa ole.

Voi. Meillä on toiminut jo 20 vuotta. Mies rakastui minuun täydellä teholla ja intohimolla mutta minä tunsin vuosia vain lämmintä ystävyyttä kunnes tajusin sen muuttuneen syväksi rakkaudeksi ilman tuota "hekumaa". Olemme onnellisia:) Mun mielestä oikein hyvä lähtökohta toimivalle parisuhteelle jos seksi kuitenkin toimii!

Ihan hyvin voi toimia ilman palavaa ihastumista. Mutta intohimo ja halu kyllä ovat tärkeitä.

Mitä ihmettä ap, mun oli pakko tarkistaa olenko itse kirjoittanut tämän vaikka hyvin tiedän etten ole tällaista aloitusta tehnyt! :D oli niin samanlainen tilanne joka itsellä tällä hetkellä. Ja todella aion pitää tästä miehestä kiinni, on niin hyvä ja turvallinen olla ja mies on tehnyt selväksi ettei aio lähteä mihinkään. :) Uskon että tällainen suhde kestää pidempään parempana koska kun ne tunteet ei tule heti leimahtaen, ne kehittyy ja muuttuu ja vahvistuu ajan kanssa jolloin ne kestävät pidempään eivätkä sammu äkkiseltään. Mun piti odottaa melkein 28 vuotta ja saada yksi lapsi ennenkuin tapasin todella sellaisen miehen jonka kanssa voi asettua aloilleen.

Ihanaa kevättä ja onnea :)

Sitten kun on takana 15 yhteistä vuotta, on kaksi lasta ja asuntolaina ja työt ja toista lasta opetetaan kuivaksi ja toista ajamaan polkypyörällä ja tavaamaan ja ihmetellään mitä tehdään anopin kanssa kun muisti alkaa mennä ja projektia pukkaa ja olis työmatka ja kuka hoitaa lapset ja kuka ehtii viedä esikoisen allergialääkäriin ja kumpi lukee iltasadun ... niin kyllä siinä vaan arvostaa sitä, jonka kanssa arki toimii. Toki tämä ei sulje pois sitä, että alussa on tosi rakastunutkin, jotain tunteitakin pitää olla, ihan pelkällä järjellä ei pidä puolisoa valita, mutta pelkkä seksuaalinen vetovoima ei riitä elämän kestävään liittoon.

Totta kai voi toimia. Itse en ole koskaan "saanut" niitä miehiä joihin olen ollut ihastunut, joten on tarvinnut tyytyä sellaisiin jotka huolii minut. 3 kertaa olen ollut parisuhteissa ja nyt jo 7 vuotta naimisissa, kkun löytyi niin sopiva että päätin että tämän haluan loppuiäksi. Me olemme kuin parhaat ystävät, mutta hyvä seksi bonuksena, ei ole ollenkaan sellaista perinteistä parisuhdedraamaa, muuten kuin seksin aikana emme varmaan edes muista että olemme eri sukupuolta ;) Tällainen suhde on arjessa itselleni kaikkein mukavin, ei riitoja, ei draamaa, ei mustasukkaisuutta,  vain kahden aikuisen rentoa ystävyyttä.

"Rakastumista seuraa rakkaussuhde, kaveri kans kaverisuhde mikä voi toimia hyvin ja olla tyydyttävä mutta voit yhtäkkiä rakastua toiseen jos sitä ei omassa suhteessa ole."

Tähän kommentoin, että itse ainakin kun olen päätöksen mennä naimisiin tehnyt, niin se tarkoittaa että vaikka kuinka rakastuisin niin en sen mukaan ala toimia. Se on kunnes kuolema erottaa tämän itse valitsemani kanssa, ja jos rakastumisia muihin tulee, niin saavat tulla ja mennä ohi vaan. Koska en tosiaan ole aiemminkaan ikinä saanut suhdetta niiden miesten kanssa joihin olen rakastunut, tiedän jo että rakastumiset menee ajallaan ohi eivätkä haittaa.

[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 09:53"]

Sitten kun on takana 15 yhteistä vuotta, on kaksi lasta ja asuntolaina ja työt ja toista lasta opetetaan kuivaksi ja toista ajamaan polkypyörällä ja tavaamaan ja ihmetellään mitä tehdään anopin kanssa kun muisti alkaa mennä ja projektia pukkaa ja olis työmatka ja kuka hoitaa lapset ja kuka ehtii viedä esikoisen allergialääkäriin ja kumpi lukee iltasadun ... niin kyllä siinä vaan arvostaa sitä, jonka kanssa arki toimii. Toki tämä ei sulje pois sitä, että alussa on tosi rakastunutkin, jotain tunteitakin pitää olla, ihan pelkällä järjellä ei pidä puolisoa valita, mutta pelkkä seksuaalinen vetovoima ei riitä elämän kestävään liittoon.

[/quote]

Täytyy kai jotain vetovoimaakin olla? Ettei vain ällötä olla toisen lähellä ja seksistä tule velvollisuutta.

Olen ollut pian 15 vuotta yksissä miehen kanssa, johon en ole ikinä ollut palavasti rakastunut. Silti tää mun mielestä toimii. On kiintymystä, kunnioitusta, samankaltainen huumorintaju ja kaksi yhteistä lasta. Kannustan kokeilemaan!