Persut ovat ihania ihmisiä
Joskus todella harvoin lyövät toisiaan vasaralla päähän, mutta muuten oikein mukavia. Eivätkä ne tietenkään koskaan meitä muita lyö.
Kommentit (9)
Samanlaisia mulkkuja kun muutkin, mutta heidän puolueohjelmansa on kuitenkin kaikkein paras. Sinimustilla olisi vielä parempi ilman makuuhuoneisiin ja yksityiselämään tunkeutumista sekä yleistä taloudellista ymmärtämättömyyttä. Hieno tavoite, hieno asenne ja aktiivisuus, mutta johtohahmojen vallanhimo ja egotrippailu pilaa kokonaisuuden täysin. Tämä on erittäin murheellista, sillä heille olisi ollut suuri kysyntä.
Ap melko varnasti ite kannattaa punasta puoluetta niin niillä ei oo kyllä varaa kuittailla yhtään kenellekään mistään
Ranisen Jannekin on nykyään niin kiva että kelpaa pääministerin kainaloon.
Silakalla taas hätä kun pitää ulista persuista vaikka otsikoissa on ollut kaikenlaista ryönää ensin marinista ja nyt vielä vihreiden poreallaspippalot :-D
Ei kai persuissa mitään ongelmaa ole, mutta kun kuulemma minut pitäisi viedä saunan taakse. Ei se nyt kauhean kivaltakaan kuulosta. ( Kuulosta - ei "kuullosta")
Voisin olla maan jakamisen kannalla, vaikka varsinainen persu en olekaan. maa ja omaisuus kahtia, niin vältytään yhteenotolta.
mies53v