Ihmiset jotka kauhistelevat "iäkkäitä" äitejä

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on aina kauhean surullista, kun lapset menettävät vanhempansa aikaisin. Tietysti jokainen voi kuolla milloin tahansa, mutta todennäköisyys kasvaa aika jyrkästi 60 ikävuoden jälkeen.

Minun ikääntyvä äitini on kyllä sellainen riivinrauta, että lähinnä traagista miten pitkään se voi elää.

Lisää vastaavia on 70-luvun äidit -ketjussa läjäpäin.

Vierailija kirjoitti:

Varmasti kateus ja joku käsittämätön tarve kytätä toisten asioita. Jotkut myös luulevat, että elämälle on tietty käsikirjoitus, joka kaikkien täytyy ja kaikilla on mahdollisuus toteuttaa samalla tavalla. 

☝Tämäpä näin. Ei kaikkien elämä mene omakotitalokaksilastakultainennoutajajafarmarivolvo -linjalla. Ei siinä mitään pahaa ole, jos joku em. asioita haluaa, ei se ole keneltäkään pois. Muttei pidä odottaa, että kaikki tuota haluavat, eikä pitää sitä jonain normina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole koskaan ajatellut mitään erityistä iäkkäämmistä äideistä. Mutta sitten kerran täällä palstalla oli pitkä viestiketju, missä iäkkäänpien vanhempien lapset kertoivat kokemuksistaan.

Monet olivat häpeilleet vanhempiaan ja moni olla kokenut hankalaksi sen miten vanhempi oli täysin eri sukupolvea, liian "vanhanaikainen".

Eniten kuitenkin harmiteltiin sitä miten omat vanhemmat olivat jo hyvin vanhoja tullessaan isovanhemmiksi. Pahimmillaan piti itse ruuhkavuosien aikana yrittää pyörittää omaa perhettä ja etsiä mummolle vanhainkoti paikkaa tai muuten hoitaa iäkkäitä vanhempiaan. Isovanhemmista ei ollut myöskään iloa lastenlasten kanssa olemiseen koska he saattoivat olla jo melko dementoituneita.

On ihan tosi, että nykypäivän 8-kymppiset voi olla ihan hyvässä kunnossa ja tolkuissaan. Todennäköisyys kuitenkin sille että näin ei ole, on paljon suurempi kuin vaikka 6-kymppisten kohdalla.

Minua hämmästyttää aina uikutus omien vanhempien iästä. Ilman näitä (vanhoja) vanhempia lasta ei edes olisi. Ovatko vanhat vanhemmat näille tosiaan niin kamala asia, että lapsille syntymättä jääminen olisi ollut parempi vaihtoehto? Täytyy olla silloin todella kammottava elämä, mutta en usko sen johtuvan vain vanhoista vanhemmista. Tällaisille lapsille tuskin nuoretkaan vanhemmat kelpaisi yhtään sen paremmin.

Minulla on vanhemmat jotka saivat minut ja pikkusiskoni yli 40-vuoden iässä. He olivat kyllä ihan hyvät vanhemmat. Mutta se joka on surullisinta että äitini ehti kuolla ennen kuin sain ensimmäisen lapseni. Ja vaikka isäni edelleen elää. Niin kunnosta päätellen ei ehdi nähdä kun lapset saavat valkolakin. Samaan aikaan minulla on vertailu kohtaa mieheni vanhempiin. Jotka ovat vielä työelämässä. Kyllä olisin mieluummin ottanut ne nuoremmat vanhemmat. Mieheni isä on uuden vaimon kanssa saannut vielä yhden lapsen melkein 50-vuoden iässä. Ja tämä lapsi on nyt teini-iässä. Ja täytyy sanoa että tämä lapsi kyllä ymmärtää että vanhemmat on vähän iäkkäämpiä. Ja käyttää tilannetta todella paljon hyväksi. Kun eihän ne eläkeikäiset mitään tajua.

Jokaisella on elämässään tuhansia asioita, jotka voisi olla vähän paremmin. Että olisi ehkä ollut kivempi jos ja jos ja jos. Nuo on luonnollisia tunteita ja kokemuksia. Niistä ei vielä voida hypätä siihen, että vanhemman ihmisen ei kannata hankkia lasta. Sinäkin olisit jäänyt syntymättä ja samoin omat lapsesi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä en ole koskaan ajatellut mitään erityistä iäkkäämmistä äideistä. Mutta sitten kerran täällä palstalla oli pitkä viestiketju, missä iäkkäänpien vanhempien lapset kertoivat kokemuksistaan.

Monet olivat häpeilleet vanhempiaan ja moni olla kokenut hankalaksi sen miten vanhempi oli täysin eri sukupolvea, liian "vanhanaikainen".

Eniten kuitenkin harmiteltiin sitä miten omat vanhemmat olivat jo hyvin vanhoja tullessaan isovanhemmiksi. Pahimmillaan piti itse ruuhkavuosien aikana yrittää pyörittää omaa perhettä ja etsiä mummolle vanhainkoti paikkaa tai muuten hoitaa iäkkäitä vanhempiaan. Isovanhemmista ei ollut myöskään iloa lastenlasten kanssa olemiseen koska he saattoivat olla jo melko dementoituneita.

On ihan tosi, että nykypäivän 8-kymppiset voi olla ihan hyvässä kunnossa ja tolkuissaan. Todennäköisyys kuitenkin sille että näin ei ole, on paljon suurempi kuin vaikka 6-kymppisten kohdalla.

Minua hämmästyttää aina uikutus omien vanhempien iästä. Ilman näitä (vanhoja) vanhempia lasta ei edes olisi. Ovatko vanhat vanhemmat näille tosiaan niin kamala asia, että lapsille syntymättä jääminen olisi ollut parempi vaihtoehto? Täytyy olla silloin todella kammottava elämä, mutta en usko sen johtuvan vain vanhoista vanhemmista. Tällaisille lapsille tuskin nuoretkaan vanhemmat kelpaisi yhtään sen paremmin.

Suurin osa lapsista häpeää vanhempiaan jossain vaiheessa huolimatta vanhempien iästä. Se kuuluu murrosikään.

Itse sain lapset kahta puolta 30 ikävuotta. Minulla on kuitenkin useita ystäviä, jotka ovat saaneet lapset vasta yli nelikymppisinä. Kenellekään heistä tämä ei ole ollut tietoinen valinta, vaan elämä on vain mennyt niin ettei lasten saaminen ole aiemmin ollut mahdollista. Siksi tuntuukin kummalta, jos joku puhuu paheksuvasti että miksi on he ovat jättäneet lasten teon niin myöhään. Heistä jokainen olisi mielellään tehnyt lapset aiemmin, mutta se ei vain ole ollut mahdollista.

Eräs ystäväni oli aviolittossa ikävuosien 20-40 välillä. He eivät saaneet lapsia johtuen miehestä. Ystäväni kuitenkin pysyi miehen rinnalla kunnes mies tapasi toisen vanhemman naisen ja halusi erota. Ystäväni löysi pian eron jälkeen uuden miehen ja sai lapsen.

Toinen ystäväni oli avoliitossa 20-30 vuotiaana. He eivät saaneet lapsia ja syytä epäiltiin olevan naisessa. Mies halusi eron kun löysi uuden puolison. Ero oli kova isku ystävälleni. Onneksi hän tapasi lähellä 40 ikävuotta uuden miehen ja sai kaksi lasta.

Samantapaisia tarinoita löytyy monia ystäväpiiristä. Älkää ihmeessä syyllistäkö vähän iäkkäämpiä äitejä, kun ette tiedä mitä tragedioita näiden ratkaisujen takana on.

Ärsyttävintä oli, että minua luultiin ulkonäön perusteella teiniäidiksi. Sain sitten negatiivista palautetta sekä "liian nuoresta" että "liian vanhasta" iästäni, aina sen mukaan tiesivätkö ihmiset ikäni vai eivät. Itse en kokenut, että olisin nuorena ollut henkisesti valmis äidiksi, ja mielestäni 38 vuotta oli minulle sopiva ikä lapsen saamiseen.

Vierailija kirjoitti:

Tässä on taustalla yksinkertaisesti se, että nainen ei voi tehdä mitään oikein. Hän on aina liian nuori tai liian vanha, liian sitä tai liian tätä. Kun sen tajuaa, ettei naisena yksinkertaisesti pysty toimimaan oikein, vapautuu toimimaan juuri niin kuin itse haluaa. 

Ehkä ei kannata nähdä maailmaa pelkästään siitä nais näkökulmasta, saati niin, että naisia kohdeltaisiin jotenkin erutyisesti huonommin kun ihmisiä yleensä. Joitakin turhautuneita miehiä on, jotka naisia vihaavat, mutta he ovat pieni vähemmistö miehistä. Ei ole sitä nais negatiivista isompaa tekijää, millä perusteella voisi oikeutetusti uhriutua. Yhteiskuntahan nyt pyrkii nimenomaan rohkaisemaan ihmisiä hankkimaan lapsia. Niitä lapsia ei nainenkaan voi yksin hankkia, eli kyllä siinä mies pitää olla jotenkin mukana.  Trendi kehittyneissä maissa on, että lapsia hankitaan yhä vanhempana, kun keinohedelmöitys ym tekniikat ovat parantuneet. Toki kehityshäiriöriskit kasvavat, mutta varhainen toteaminen myös onnistuu paremmin.

Joillain on ongelma kaiken mahdollisen kanssa. Olen sisaruksistani nuorin, äitini synnytti minut ollessaan 42v. Kaksi isosisarusta ovat minua yli 10v vanhempia, mutta olen kaikista sisaruksistani tervein ja parhaiten elämässä pärjännyt. Äitini on sydämeltään lämmin ja ihan aidosti ikinuori. Kiitos äidille! 💚

Vierailija kirjoitti:

Ärsyttävintä oli, että minua luultiin ulkonäön perusteella teiniäidiksi. Sain sitten negatiivista palautetta sekä "liian nuoresta" että "liian vanhasta" iästäni, aina sen mukaan tiesivätkö ihmiset ikäni vai eivät. Itse en kokenut, että olisin nuorena ollut henkisesti valmis äidiksi, ja mielestäni 38 vuotta oli minulle sopiva ikä lapsen saamiseen.

Miksi itket täällä turhaan? Sait lapsen juuri hyvään aikaan, koska ongelmien todennäkööisyydet oisivat tuosta myöhemmin nopeasti kasvaneet.  Sinulla on positiivinen asia, jonka käännät nyt negatiiviseksi märehdinnäksi täällä. Lisäksi, jos sinulla on lapsi tulossa, niin ehkä kiannattaisi lukea joitakin kasvatus pedagokisia teoksia, ja kehittää omaakin ajattelua posittivisempaan suuntaan. Sinä olet se , jonka pitäisi luoda se positiivinen kasvuympäristö lapselle. Sinulla on nyt kasvun paikka, pitää auttaa myös itseään, jotta voi auttaa muita. Peilistä löytyy se vakavin uhka.

Niin, mitäpä se ihmettelykään kenellekään kuuluu ?

Vierailija kirjoitti:

Mun mielestä on aina kauhean surullista, kun lapset menettävät vanhempansa aikaisin. Tietysti jokainen voi kuolla milloin tahansa, mutta todennäköisyys kasvaa aika jyrkästi 60 ikävuoden jälkeen.

Miten se todennäköisyys kuolla voi jyrkässäkin kasvaa 60 ikävuoden jälkeen, jos naisten keski-ikä on nykyisin 84-85-vuotta? Onko tällä palstalla peruskoulun yksinkertainen matematiikkakin hakusessa.

Ei minua haittaa muiden tekemiset. Miehenä en haluaisi 50 vuotiaana lasta. 68 olisi kun muksu täysi-ikäinen. Toki kelle se sopii niin siitä vaan

Mä olen 41v. ja olen miehen tyttärenpojan bonusmummo tai ihan vain mummoksi mua sanotaan. Tämä siis miehen tyttären aloitteesta, en ole tuota nimitystä itselleni vaatinut. Tuo pieni poika on hurmannut mut aivan täysin vaikka ei biologisesti mun lapsenlapsi olekaan.

Silti haluan vielä yhden oman lapsen ja sellainen tulee jos on tullakseen. Ehkäisy ei ole käytössä ja tämä on meidän valinta. Mun ainoa lapsi on 18v. Ei ole ollut mun oma valinta, että en ole aiemmin saanut lisää lapsia. Se on niin helppo viisastella ja huudella kun on itse saanut helpolla lapsiluvun täyteen 30v. ikään mennessä. Sellaisia nämä huutelijat nimittäin yleensä on. 

Olen saanut lapsia sekä nuorena että vanhana. Kaikki lapset ovat terveitä ja raskausajat ovat sujuneet hyvin. Olen varmasti ollut riittävän hyvä äiti kaikille lapsilleni, mutta kyllä esikoinen on joutunut olemaan melkoinen harjoituskappale. Nuorena oli myös enemmän penninvenytystä kaiken muun opettelun lomassa. Kuopuksen kanssa kaikki on helppoa ja taloudellinen tilanne on hyvä. Jokaisen lapsen kanssa on ollut maltillista yövalvomista, vanhana olen jaksanut paremmin, kun aikakäsitys on erilainen kuin nuorena. Valvomiset loppuvat aikanaan ja aika kuluu nopeasti. Nuorena isovanhemmat hoitivat lapsia toisinaan, kuopus käy hoidossa isompien sisarustensa luona. Ei tuo kovin kärsivältä vaikuta eikä missään harrastuksissa minua ole mummoksi luultu. Toki toivoisin, että ensimmäiset lapset kohta jo innostuisivat itse lisääntymään.

Kysytään sitten kun lapsi on 13v, että miltäs tuntuu ja mitä mieltä lapsi on... 😀

Vierailija kirjoitti:

Yleensä ne ”vanhat” äidit ovat tehneet elämällään paljon muutakin kuin saaneet lapsia. On koulutusta, työuraa ja oma toimeentulo.

Niinpä. Usein koulutuksen puute liittyy nuoreen isyyteen/äitiyteen.

Ja ymmärryksen puute siitä, miten eri tavoin elämä voi mennä.

Luulen että tämä asia nostaa tunteita pintaan siksi, että moni peilaa (ihan ymmärrettävästi) oman kokemuspiirinsä kautta.

Ihmisiä/sukuja/kaveripiirejä on erilaisia joissain suvuissa eletään terveinä satavuotiaksi, ja toisissa (ehkä jopa perinnöllisyyden/geenivirheen tmv. takia) lähdetään saappaat jalassa jo ennen eläkeikää.

Samoin nk. "henkinen pääoma" on erilaista riippuen siitä millaisessa piirissä elää. Jos elämä on sellaista että sohva ja Salkkarit on ainoa elämän sisältö, ja voivotellaan koko ajan miten rankkaa elämä on, siinä voi nelikymppinen tuntea itsensä jo muumioksi.

Jos taas on aikaa ja uutisia seuraava, harrastaa ja kokeilee erilaisia juttuja, eli on säikyttänyt sellaisen elämänilon ja uteliaisuuden, voi iältään vanha olla henkisesti nuori.

Ja omaa käytöstä/asennetta voi muuttaa, tiedän tapauksen missä eron jälkeen ihminen oli kuin uudestisyntynyt, kun löysi itsensä. Parisuhde oli sellainen missä toista ei kiinnostanut juuri mikään, ja sopeutui siihen. Erottuaan tajusi että hän voi tehdä juuri sitä mikä huvittaa, ja alkoi elää omanlaistaan elämää.

Moni saa sen mallin elämään toisilta (perhe/suku/kaverit/puoliso) ja jos kaikki ympärillä voivottelevat kuinka kamalaa elämä on ja mitään ei jaksa, sortuu herkästi samaan. Vastaavasti jos ihmiset ympärille puhuvat miten iloinen ja energinen ja hyvä olo on, myös se tarttuu.

Vierailija kirjoitti:

Kysytään sitten kun lapsi on 13v, että miltäs tuntuu ja mitä mieltä lapsi on... 😀

13-vuotiaana (tai viimeistään 15v) omat vanhemmat on joka tapauksessa noloja.