mulla on bibolaarihäiriö - kysyttävää?

Parisuhteeseen liittyen vielä. En koe olevani paras mahdollinen kumppani, mies kuitenkin haluaa olla kanssani. Voi olla, että ero tässä vielä tulee. Eihän sitä ikinä tiedä. Mä tunnen bipoja joilla on hyvät suhteet, näin silloin, kun parisuhde on se kulmakivi. Jos ei ole hoitotasapainoa niin kyllä se elämä bipon kanssa on helvettiä. Rajat kannattaa tehdä selväksi ja olla tiukkana.

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:17"]

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:15"][quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:05"]Miten sitten parisuhde jaksaa? Jos et jaksa vapaa-ajalla olla sosiaalinen, ette ilmeisesti käy kavereilla/ulkona, niin mitä teet miehesi kanssa? entä mitä miehesi tekee viikonloppuisin? Hirmu vaikea oman kokemuksen jälkeen uskoa että kaksisuuntaista sairastava pystyisi ns. normaaliin elämään, mutta sinä todistat minun olevan väärässä. Ja toisaalta vahvistat käsitystäni siitä, että todella paljon on itsestä kiinni, miten haluaa sairauden kanssa elää. [/quote] Me puhutaan miehen kanssa paljon ja se taitaa olla meidän yhteinen juttu. Siis keskustelut. Hän ei koskaan väsy puhumaan kanssani. Meillä on mielenkiintoisia keskusteluja. Ollaan molemmat sen tyyppisiä ihmisiä. Mieheni on ehkä tasapainoisin ihminen, jonka tiedän. Ja erittäin rauhallinen. Hän on tukenut. Sain diagnoosin vasta, kun oltiin tavattu jo. Mies sanoo, että en ole enää niin rauhaton ja tuskainen, kuin ennen. En edes pms-oireissa tiuski enää :-). Ennen diagnoosia, mulle määrättiin mielialalääke, mikä aiheutti hypomanian. Aloin sekoilla oikein urakalla. Ystäväni itsari laukaisi unettomuuden, sitten otettiin koiranpentu, mikä valvotti ja sitten olikin jo täys kaaos päällä. Join, valvoin, tuhlasin, otin suutuspäissäni loparit ja haukuin pomon. Tajusin jotenkin itsekin, että oon maaninen. Menin hoitoon ja 6kk päästä lääkitys alkoi tehota. Eli en tosiaankaan ole ollut puhdas pulmunen. Mies tietää, että pyrin olemaan avoin ja rehellinen ja haluan kantaa vastuuni. [/quote] Niin ja petin, mikä oli se pahin tietenkin. Kerroin siitä heti kättelyssä.

[/quote]

Aivan samanlaista kuin meilläkin oli, ainut vaan että lapsi mukana ja minulla alkoi jo töissä tulla sanomista kun en päässyt töihin, kun äidistä ei ollut lasta hoitamaan! Erottiin 4 vuotta sitten, lapsi asuu luonani, äiti tehköön mitä lystää, kunhan lapsen kanssa ei ole ongelmia. Mitta minulla on aivan täynnä, työt ja lapsen hoidan, mutta muuten olen jo aika väsynyt.

Sinulle joka tiedustelit parisuhteesta. Meillä bipolla on omanlaiset perusluonteet kuitenkin. Mä olin mm. venynyt siinä edellisessä duunissa ihan äärirajoille ja ollut piiiitkään todella masentunut ja loppuunpalanut. Koko potti vaan räjähti kerralla. Mun luonteen mukaista ei ole haukkua ihmisiä päin näköä. Olen liiankin kiltti. Yleensäkin ottaen mä en ole sellainen, joka projisoi ongelmiaan toisiin. Hiffaan, että vika on peilissä. Pettämistä hämmästelin itse todella paljon, koska olin luullut, etten ikinä voisi pettää miestäni. Rakastuin toiseen. Niin hullua, kun sekin oli. Ja vähintään yhtä hulluun, kuin minä itse. Musta tuntui erittäin pahalta se, mitä tein ja pitkään ajattelin, että viisain teko olisi lähteä kävelemään miehen elämästä.

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:28"][quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:17"]

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:15"][quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:05"]Miten sitten parisuhde jaksaa? Jos et jaksa vapaa-ajalla olla sosiaalinen, ette ilmeisesti käy kavereilla/ulkona, niin mitä teet miehesi kanssa? entä mitä miehesi tekee viikonloppuisin? Hirmu vaikea oman kokemuksen jälkeen uskoa että kaksisuuntaista sairastava pystyisi ns. normaaliin elämään, mutta sinä todistat minun olevan väärässä. Ja toisaalta vahvistat käsitystäni siitä, että todella paljon on itsestä kiinni, miten haluaa sairauden kanssa elää. [/quote] Me puhutaan miehen kanssa paljon ja se taitaa olla meidän yhteinen juttu. Siis keskustelut. Hän ei koskaan väsy puhumaan kanssani. Meillä on mielenkiintoisia keskusteluja. Ollaan molemmat sen tyyppisiä ihmisiä. Mieheni on ehkä tasapainoisin ihminen, jonka tiedän. Ja erittäin rauhallinen. Hän on tukenut. Sain diagnoosin vasta, kun oltiin tavattu jo. Mies sanoo, että en ole enää niin rauhaton ja tuskainen, kuin ennen. En edes pms-oireissa tiuski enää :-). Ennen diagnoosia, mulle määrättiin mielialalääke, mikä aiheutti hypomanian. Aloin sekoilla oikein urakalla. Ystäväni itsari laukaisi unettomuuden, sitten otettiin koiranpentu, mikä valvotti ja sitten olikin jo täys kaaos päällä. Join, valvoin, tuhlasin, otin suutuspäissäni loparit ja haukuin pomon. Tajusin jotenkin itsekin, että oon maaninen. Menin hoitoon ja 6kk päästä lääkitys alkoi tehota. Eli en tosiaankaan ole ollut puhdas pulmunen. Mies tietää, että pyrin olemaan avoin ja rehellinen ja haluan kantaa vastuuni. [/quote] Niin ja petin, mikä oli se pahin tietenkin. Kerroin siitä heti kättelyssä.

[/quote]

Aivan samanlaista kuin meilläkin oli, ainut vaan että lapsi mukana ja minulla alkoi jo töissä tulla sanomista kun en päässyt töihin, kun äidistä ei ollut lasta hoitamaan! Erottiin 4 vuotta sitten, lapsi asuu luonani, äiti tehköön mitä lystää, kunhan lapsen kanssa ei ole ongelmia. Mitta minulla on aivan täynnä, työt ja lapsen hoidan, mutta muuten olen jo aika väsynyt.
[/quote]

Teit oikein, kun lopetit parisuhteen. T. Ap

Täällä myös yksi perheellinen bipo. Tauti on ollut varmaan lapsesta, ainakin teininä muistan jo saaneeni vauhtijaksoja. Opiskeluaikana masennusdiagnoosi ja lääkitys, joka laittoi välillä hypot päälle ja sitten taas uuvuin masennukseen. Raskausaikana jätin masennuslääkkeet pois, ja toki masennuin, mutta siitä kun pääsin yli niin elin pitkään ilman masennuslääkettä (ssri) ja meni aika hyvin. Pienimmän jälkeen sitten sain taas masennuslääkityksen ja sitten lähtikin mopo käsistä ja sain vihdoin diagnoosin.

Tasaava lääkitys toimii ok, mutta ei vielä täydellisesti. Masennusjaksosta nouseminen kestää kymmenenkin kuukautta. Itse pidän melkein enemmän masennuksesta, hypossa olen aina niin hiton ärtyvä ja kiukkuinen silloin kun en ole supersankari. Tämän takia ei vaikeuksia sitoutua hoitoon, kun on lapsetkin ajateltavana...

Kaiken a ja o on kyllä lepo ja stressin välttäminen. Väsyn todella helposti, ja tällä hetkellä olen vielä sairauslomalla masennuksen jäljiltä. Lääkitystä ei ollut helppo löytää, mutta nyt vaikuttaa hyvältä ja toimivalta ja siltä, että pääsen takaisin töihin. Entiseen ei ole paluuta, liian stressaava työ todennäköisesti. Ainakaan kokoaikaisena (=ja päivät vielä venyy) en siihen pysty.

Meillä ainakin puolisolle tämä dg oli helpotus, koska se selitti niin paljon. Samoin itselle.

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:37"]Täällä myös yksi perheellinen bipo. Tauti on ollut varmaan lapsesta, ainakin teininä muistan jo saaneeni vauhtijaksoja. Opiskeluaikana masennusdiagnoosi ja lääkitys, joka laittoi välillä hypot päälle ja sitten taas uuvuin masennukseen. Raskausaikana jätin masennuslääkkeet pois, ja toki masennuin, mutta siitä kun pääsin yli niin elin pitkään ilman masennuslääkettä (ssri) ja meni aika hyvin. Pienimmän jälkeen sitten sain taas masennuslääkityksen ja sitten lähtikin mopo käsistä ja sain vihdoin diagnoosin.

Tasaava lääkitys toimii ok, mutta ei vielä täydellisesti. Masennusjaksosta nouseminen kestää kymmenenkin kuukautta. Itse pidän melkein enemmän masennuksesta, hypossa olen aina niin hiton ärtyvä ja kiukkuinen silloin kun en ole supersankari. Tämän takia ei vaikeuksia sitoutua hoitoon, kun on lapsetkin ajateltavana...

Kaiken a ja o on kyllä lepo ja stressin välttäminen. Väsyn todella helposti, ja tällä hetkellä olen vielä sairauslomalla masennuksen jäljiltä. Lääkitystä ei ollut helppo löytää, mutta nyt vaikuttaa hyvältä ja toimivalta ja siltä, että pääsen takaisin töihin. Entiseen ei ole paluuta, liian stressaava työ todennäköisesti. Ainakaan kokoaikaisena (=ja päivät vielä venyy) en siihen pysty.

Meillä ainakin puolisolle tämä dg oli helpotus, koska se selitti niin paljon. Samoin itselle.
[/quote]

Joo diagnoosi voi hyvinkin olla helpotus. Joillekin se taas on sinetti sille, että sitten on mustaa valkoisella siitä, että asiat on pielessä. Asennekysymys pitkälti. Huonoon suhteeseen ei pidä jäädä jos siltä tuntuu. Kovin heppoisesti ihmiset eroaa tänä päivänä. Tuntuu, ettei tarvii olla kummoistakaan vikaa. Tajuan tuon sun uupumuksen. Menee aikaa, että tuo korjaantuu. Mutta se voi korjaantua. Älä yritä liikaa muuttaa mieltäsi. Uskon, että hyväksyminen paradoksaalisesti korjaa paljon, koska se vapauttaa energiaa ja voi olla aidostikin onnellinen vähä vähältä.

Mitenkä paljon valehtelu kuuluu sairauteen tai muistamattomuus? Paljon saanut kuulla valheita, ja ne tulee aivan pokerinaamalla. Pitääkö sairas asioita oikeasti totena vai tajuaako edes valehtelevansa. En koskaan sano mitään vaikka tiedän että nyt puhutaan täyttä paskaa. Ja tapahtumia ei muisteta, vaikka niistä ei olisi edes kulunut kauan....eikö haluta muistaa vai kielletäänkö koko asia vai eikö oikeasti muisteta, mene ja tiedä. Mutta luottamus on tyystin mennyt, niin useasti on matto vedetty alta.

Perheellinen bipo, vielä sellainen juttu, että lepo on tärkeää kyllä, mutta yhtä tärkeää on puhuminen. Usein toisen näkökulma auttaa suhteuttamaan omia ajatuksia, kunhan vaan uskaltaa avata suunsa. Mä itse elin vuosia väärän minäkuvan vallassa, luulin, että masennus oli muuttanut käsityksen itsestäni pysyvästi. Mun sairastumisen taustalla on väkivalta. Sekin vaurioitti minäkuvaa. Luulen, että sunkin pitää vielä rakentaa minäkuvaasi, mutta se kannattaa. Joskus silmien avaaminen riittää <3. Tsemppiä sydämen pohjasta! Ap

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 21:03"]Mitenkä paljon valehtelu kuuluu sairauteen tai muistamattomuus? Paljon saanut kuulla valheita, ja ne tulee aivan pokerinaamalla. Pitääkö sairas asioita oikeasti totena vai tajuaako edes valehtelevansa. En koskaan sano mitään vaikka tiedän että nyt puhutaan täyttä paskaa. Ja tapahtumia ei muisteta, vaikka niistä ei olisi edes kulunut kauan....eikö haluta muistaa vai kielletäänkö koko asia vai eikö oikeasti muisteta, mene ja tiedä. Mutta luottamus on tyystin mennyt, niin useasti on matto vedetty alta.
[/quote]

No entä jos ajattelet näin: onko kaikki ei-bipot rehellisiä? Jos ovat, ehkä samalla logiikalla kaikki bipot on epärehellisiä? No vitsi vitsi. Ei tiete nkään kaikki ole epärehellisiä. Tunnen yhden tosi epärehellisen bipon jolla on ns. tupla dg. Viitteitä epäsosiaalisesta persoonallisuushäiriöstä. En tiedä, kuin tämän yhden jolla on tupla dg. Kaikki ollaan erilaisia. Kyse on mielialahäiriöstä, meillä on silti omat luonteet ja arvot. Ap

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 16:08"]

Kysymyksiä?

[/quote]mikä on biboläärihäiriö?

Oletko mies vai nainen? Ikäsi? Elätkö parisuhteessa? Oletko onnellinen?

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 16:10"]Oletko mies vai nainen? Ikäsi? Elätkö parisuhteessa? Oletko onnellinen?
[/quote]

Olen yli 30-vuotias nainen. Elän paisuhteessa. Suhde ei ole onnellinen. Muuten olen melko onnellinen.

Millainen vaihe sinulla on nyt? Syötkö lääkkeitä?

Mikset ole opetellut kirjoittamaan sitä oikein?

Lääkkeistä minäkin olisin kysynyt.  Löytyikö helposti oikeat lääkkeet?  Tekeekö mieli maanisen vaiheen alettua jättää lääkkeet ottamatta?

Onko sinulla lapsia? Jos on, minkä ikäisiä?

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 16:15"]Millainen vaihe sinulla on nyt? Syötkö lääkkeitä?
[/quote]

Tasainen nyt, kun lisäsin lääkitystä. Pari viikkoa sitten oli vähän sekamuotoista, kuten aina keväisin. Säätelen tilannetta lääkkeillä. Joku aika sitten söin kolmea lääkettä, nyt kahta. Lamigtrigiiniä ja ketiapiiniä, molempia 200mg.

Miksi kirjoitat sairautesi nimen väärin?

bipo kyllä tietåisi miten bipo kirjoitetaan.

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 16:17"]Lääkkeistä minäkin olisin kysynyt.  Löytyikö helposti oikeat lääkkeet?  Tekeekö mieli maanisen vaiheen alettua jättää lääkkeet ottamatta?
[/quote]

Ei. Hakeuduin aikanaan itse hakemaan apua hypomaniassa. Sain heti lähetteen psyk.polille, koska vaiheiluni ei jäänyt psykiatrille epäselväksi. Enjätä koskaan lääkkeitä ottamatta. Syön niitä lopun elämää tunnollisesti. Oikeat lääkkeet löytyi heti.