Lue keskustelun säännöt.
Ero ei tunnu missään vaan olen yhtä hymyä. Saako jo tuulettaa?
09.12.2021 |
Hieman alitajuisesti pelkään, että mitä jos murrun vielä tulevaisuudessa. Turha pelko todennäköisesti mutta käsiteltävää olisi.
Ero oli erittäin oikea ratkaisu. Minulle vain riitti viimeisen kerran eräänä iltana miehen keskustelunaiheet, junttimainen käytös ja uhoaminen. Ahdisti myös katsella sitä alkoholin lipittämistä illat pitkät töistä pääsyään.
Olimme yhdessä kolme vuotta. Liian kauan siis.
Sinä päivänä kun lähdin en ole surrut ollenkaan. Ei tule mieleen ajatustakaan siitä, että olisin tehnyt virheen. Joitakin muistoja tietenkin pulpahtelee pintaan mutta nekin tuntuvat kaukaisilta ja mietin niitä vain haikeudella hieman hymyillen hyviä muistoja ja ehkä muutama kyynel valuu. Surusta ei ole kysymys kuitenkaan eikä muistelu lannista vaan on ohimenevä hetki.
Tuntuu kuin erosta olisi jo pitkä aika vaikka puhutaan muutamasta viikosta. Olen uudessa elämässäni kiinni ja tavallaan innolla odotan mitä elämä antaa nyt kun tuo hirvittävän kuluttava vaihe elämästäni on takana, sai olla melkein jatkuvasti varpaillaan millon mistäkin syystä ettei mies hermostu.
Kaikenlaista rumaa tapahtui suhteessa ja lähinnä vain harmittaa miten paljon sitä antoi itsensä sietää. Hauskaa miten sitä tuleekin yhtäkkiä järkiinsä vaikka tuntui usein epätoivoiselta kun pelot tulivat esteeksi tai tekosyyksi eroprosessin työstämisessä.
Kommentit (44)
Onko jumalaton tampaxinkatku? Sitten kannattaa tuulettaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos edelleen teille tsemppaajille.
Täytyy kyllä sanoo, että pitkään kyllä pohdin eroa minäkin. Ihan liian kauan.
Mielessä pyöri kauhukuvat ja pyörittelin päässäni liikaa, analysoin ja itkin usein yksin ollessani. Milloin oli syy jäämiseen miehen sairaus, elämäntilanne, pelko omasta pärjäämisestä jne. Ajattelin tietenkin myös, että en vain voi olla tässä lopunelämääni, nuori nainenkin vielä olen.
Olin ihan turtunut loppuvaiheessa kaikkeen. Olin miltein tunteeton laahustava varjo vain. Sitten vain riitti, viimeinen inhottava kommentti mieheltä ja sain lopullisen "syyn" repäistä irti. Ei tuntunut miltään, se oli kuin vain menisi jollain automaatiolla eteenpäin ajattelematta tai tuntematta mitään. Hieman myöhemmin tuli helpotuksen kyyneleet. ja nämä vallitsevat ilon tunteet.
-ap
Hyvä!
Alkoholistien kanssa elämästä ei tule muuta kuin surua loputtomiin lupauksiin paremmasta. Ei ihme, jos tunsit olevasi vain varjo entisestäsi. Siinä menee helposti oma persoonsa kadoksiin kun elää toisen ehdoilla. Löydät vielä itsesi uudestaan. Paljon hyvää ja armollisuutta tulevaan.
Mulla varmaan sitten on jonkunlainen stockholm syndrooma kun en vieläkään reilu kuuden kuukauden jälkeen ole täysin onnellinen, vaikka erosin henkisesti väkivaltaisesta ja lopulta melko myrkyllisestä parisuhteesta.
Tavallaan kaipuu laastarille olisi todella kova, mutta tiedostan äärimmäisen akuutisti ettei minusta olisi tässä mielentilassa vielä suhteeseen.
Ikävöin exää edelleen päivittäin, unirytmi on sekaisin ja muistot palaavat mieleen todella kirkkaina ihan milloin sattuu ilman mitään loogista syytä tai triggeriä.
Kyllä tämä pikkuhiljaa alkaa helpottaa, mutta ajatus siitä, että exällä oli jo uusi kun erottiin (siis varmaan vähän päällekkäisyyttäkin siinä) ja mielikuvat miten on saanut elämänsä näin lyhyessä ajassa eteenpäin ei tunnu hyvältä. (En siis tiedä varmaksi, mitä hänellä on meneillään koska katkaistiin ihan kaikki kommunikaatio siihen paikkaan kun ero tuli. Nämä on vaan oman mielikuvitukseni luomia skenaarioita, mutta tuntuvat suurimman alakulon hetkellä aidoilta).
Lopulta kuitenkin oli mulle parempi, että ero tuli koska ex oli henkisesti väkivaltainen ja kyvytön keskustelemaan parisuhteen kannalta merkityksellisistä asioista.
Pari ensimmäistä kuukautta eron jälkeen meni käytännössä pimeässä asunnossa lattialla/sängyllä/sohvalla ja välillä pöydällä yksin makoillen. Nyt alkaa tuntua, että ehkä elämä vielä voittaa, mutta edelleen univaikeudet piinaavat minua ja saatan valvoa tahtomattani arkisinkin kolmeen aamuyöllä.
Vierailija kirjoitti:
Mulla varmaan sitten on jonkunlainen stockholm syndrooma kun en vieläkään reilu kuuden kuukauden jälkeen ole täysin onnellinen, vaikka erosin henkisesti väkivaltaisesta ja lopulta melko myrkyllisestä parisuhteesta.
Tavallaan kaipuu laastarille olisi todella kova, mutta tiedostan äärimmäisen akuutisti ettei minusta olisi tässä mielentilassa vielä suhteeseen.
Ikävöin exää edelleen päivittäin, unirytmi on sekaisin ja muistot palaavat mieleen todella kirkkaina ihan milloin sattuu ilman mitään loogista syytä tai triggeriä.
Kyllä tämä pikkuhiljaa alkaa helpottaa, mutta ajatus siitä, että exällä oli jo uusi kun erottiin (siis varmaan vähän päällekkäisyyttäkin siinä) ja mielikuvat miten on saanut elämänsä näin lyhyessä ajassa eteenpäin ei tunnu hyvältä. (En siis tiedä varmaksi, mitä hänellä on meneillään koska katkaistiin ihan kaikki kommunikaatio siihen paikkaan kun ero tuli. Nämä on vaan oman mielikuvitukseni luomia skenaarioita, mutta tuntuvat suurimman alakulon hetkellä aidoilta).
Lopulta kuitenkin oli mulle parempi, että ero tuli koska ex oli henkisesti väkivaltainen ja kyvytön keskustelemaan parisuhteen kannalta merkityksellisistä asioista.
Pari ensimmäistä kuukautta eron jälkeen meni käytännössä pimeässä asunnossa lattialla/sängyllä/sohvalla ja välillä pöydällä yksin makoillen. Nyt alkaa tuntua, että ehkä elämä vielä voittaa, mutta edelleen univaikeudet piinaavat minua ja saatan valvoa tahtomattani arkisinkin kolmeen aamuyöllä.
Voi ei :(
Sinä teit aivan oikean ratkaisun eikä sinussa ole mitään "vikaa" vaikka tuo kaikki edelleen vaikuttaa sinuun. Luulen, että siellä on paljon sellaisia vaikeita tunteita takana mitä et jostain syystä osaa nyt käsitellä. Joku jäi ehkä kesken tai et saanut "tarpeeksesi" jostain asiasta suhteessa. Usko pois kuitenkin, ennemmin tai myöhemmin jatkaessasi olisi päätynyt täysin samaan lopputulokseen ja vieläpä ihmetellyt miksi et päästänyt aikaisemmin irti.
Väkivaltaiset suhteet jättävät kyllä uhrille paljon kysymyksiä ja mielipahaa sisälleen mutta täytyy muistaa, ettei ole yhtään mitään mitä olisit menettänyt tämän puolen vuoden aikana exäsi suhteen.
Onneksi lähdit ja sinä kyllä vielä toivut, pääset eteenpäin todella. Joskus vielä pyörittelet päätäsi, että mitä hänessä näitkään.
Paljon tsemppiä sinulle ja hyvää joulunodotusta! ♥
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla varmaan sitten on jonkunlainen stockholm syndrooma kun en vieläkään reilu kuuden kuukauden jälkeen ole täysin onnellinen, vaikka erosin henkisesti väkivaltaisesta ja lopulta melko myrkyllisestä parisuhteesta.
Tavallaan kaipuu laastarille olisi todella kova, mutta tiedostan äärimmäisen akuutisti ettei minusta olisi tässä mielentilassa vielä suhteeseen.
Ikävöin exää edelleen päivittäin, unirytmi on sekaisin ja muistot palaavat mieleen todella kirkkaina ihan milloin sattuu ilman mitään loogista syytä tai triggeriä.
Kyllä tämä pikkuhiljaa alkaa helpottaa, mutta ajatus siitä, että exällä oli jo uusi kun erottiin (siis varmaan vähän päällekkäisyyttäkin siinä) ja mielikuvat miten on saanut elämänsä näin lyhyessä ajassa eteenpäin ei tunnu hyvältä. (En siis tiedä varmaksi, mitä hänellä on meneillään koska katkaistiin ihan kaikki kommunikaatio siihen paikkaan kun ero tuli. Nämä on vaan oman mielikuvitukseni luomia skenaarioita, mutta tuntuvat suurimman alakulon hetkellä aidoilta).
Lopulta kuitenkin oli mulle parempi, että ero tuli koska ex oli henkisesti väkivaltainen ja kyvytön keskustelemaan parisuhteen kannalta merkityksellisistä asioista.
Pari ensimmäistä kuukautta eron jälkeen meni käytännössä pimeässä asunnossa lattialla/sängyllä/sohvalla ja välillä pöydällä yksin makoillen. Nyt alkaa tuntua, että ehkä elämä vielä voittaa, mutta edelleen univaikeudet piinaavat minua ja saatan valvoa tahtomattani arkisinkin kolmeen aamuyöllä.
Kyllä sinä selviät siitä, usko pois. Ne ovat varmaan vain kovia vieroitusoireita, ja saattaa yhtäkkiä tulla hetki, jolloin huomaat "auringon paistavan" 🌅🌄 ja voit sanoa :selvisin siitä.
Tuttuja fiiliksiä monet täällä kuvailleet. Ero juoposta saa todellakin painovoiman kutistumaan! Älkää jääkö pilaamaan ainoaa elämäänne juopon kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhteiselämä ollut kohtalaisen surkeaa, jos ero saa onnen kukkuloille.
Vierailija kirjoitti:
Yhteiselämä ollut kohtalaisen surkeaa, jos ero saa onnen kukkuloille.
No kyllä.
Aivan paskaa se oli loppuen lopuksi, ei voi muuta sanoa.
Ihminen kai vain kuvittelee tottuvansa epänormaaliin, sulkee silmät ja elelee haavemaailmassa kunnes tajuaa, että on ollut sokea ja vain rikkonut siinä ollessa lähinnä itsensä. Pettymys itseen on suuri mutta toisaalta opin kyllä paljon tästä kaikesta. Eväitä jäi tulevaan tästäkin matkasta. Toivottavasti osaan käyttää ne hyvin.
-ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi ne tunteet vaihdella vielä paljonkin. Nauti nyt kuitenkin kun tuntuu hyvältä. Ero on itselläni ainakin aiheuttanut hirveän turbulenssin pään sisällä. Välillä tuntuu hyvältä ja välillä huonolta. Pian puoli vuotta siitä kun erosin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mulla varmaan sitten on jonkunlainen stockholm syndrooma kun en vieläkään reilu kuuden kuukauden jälkeen ole täysin onnellinen, vaikka erosin henkisesti väkivaltaisesta ja lopulta melko myrkyllisestä parisuhteesta.
Tavallaan kaipuu laastarille olisi todella kova, mutta tiedostan äärimmäisen akuutisti ettei minusta olisi tässä mielentilassa vielä suhteeseen.
Ikävöin exää edelleen päivittäin, unirytmi on sekaisin ja muistot palaavat mieleen todella kirkkaina ihan milloin sattuu ilman mitään loogista syytä tai triggeriä.
Kyllä tämä pikkuhiljaa alkaa helpottaa, mutta ajatus siitä, että exällä oli jo uusi kun erottiin (siis varmaan vähän päällekkäisyyttäkin siinä) ja mielikuvat miten on saanut elämänsä näin lyhyessä ajassa eteenpäin ei tunnu hyvältä. (En siis tiedä varmaksi, mitä hänellä on meneillään koska katkaistiin ihan kaikki kommunikaatio siihen paikkaan kun ero tuli. Nämä on vaan oman mielikuvitukseni luomia skenaarioita, mutta tuntuvat suurimman alakulon hetkellä aidoilta).
Lopulta kuitenkin oli mulle parempi, että ero tuli koska ex oli henkisesti väkivaltainen ja kyvytön keskustelemaan parisuhteen kannalta merkityksellisistä asioista.
Pari ensimmäistä kuukautta eron jälkeen meni käytännössä pimeässä asunnossa lattialla/sängyllä/sohvalla ja välillä pöydällä yksin makoillen. Nyt alkaa tuntua, että ehkä elämä vielä voittaa, mutta edelleen univaikeudet piinaavat minua ja saatan valvoa tahtomattani arkisinkin kolmeen aamuyöllä.
Tsemppiä, kuulostaa ihan omalta eroltani, erona se että joudun teeskentelemään lasten takia että olen ihan ok.
Minulla oli monta kuukautta euforia päällä kun pistin lopullisesti suhteen poikki. Tuntui kuin vankilasta olisi vapautunut. Nyt yli vuosi erosta on tullut voimakas tarve käsitellä suhdetta, mikä minut piti siinä, miksi annoin kävellä rajojeni yli, vihan tunteita miestä kohtaan, ahdistusta henkisestä väkivallasta yms. Ymmärrän vasta nyt kunnolla, kuinka sairas suhde olikaan. Silti olen paljon onnellisempi nyt ja hetkeäkään en ole eroa katunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt panemaan täysillä joka suuntaan.
Kohta leikit jo uudestaan taas kotia.
No just 🙄
En ole ap, mutta samanlaista kokemusta. Erosta puoli vuotta, eikä erosuru ole vieläkään iskenyt.
Yksinolo on ollut niin ihanaa, ettei ole tullut kaivattua miehiä edes tuohon kuvailemaasi toimintaan. Ja mitä enemmän aikaa kuluu, niin enemmän näen tulevaisuuteni vapaaehtoisesti sinkkuna.
Ne jatkuvat huolet, joita parisuhteessa ja yhdessäasuessa oli, eivät enää vaivaa.
Koti on aina siisti, ei tarvitse koko ajan siivota toisen jälkiä.
Raha-asiat pysyvät kunnossa.
Jos haluaa katsoa rauhassa elokuvaa, niin kukaan ei tule juuri silloin lääppimään ja vaatimaan huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Voi ne tunteet vaihdella vielä paljonkin. Nauti nyt kuitenkin kun tuntuu hyvältä. Ero on itselläni ainakin aiheuttanut hirveän turbulenssin pään sisällä. Välillä tuntuu hyvältä ja välillä huonolta. Pian puoli vuotta siitä kun erosin.
No täytyy kyllä myöntää, että viime yö meni todella raastavassa tunteiden myllerryksessä.
Ei se eroon liittyvää ollut mutta jokin lukko aukesi. Kai tämä kirjoittelu tekee hyvää siinäkin mielessä, että mieli käsittelee avoimemmin kaikenlaista sotkua. Itkin valtavasti, tuli jostain todella syvältä ja tunteet liittyivät elämän epäonnistumisiin monilla alueilla. Mietin elämääni menneisyydessä ja tämänhetkistä tilannettani.
Traumoja ehkä purkautui, olin täynnä vihaa ja surua elettyä elämää ja tapahtuneita asioita kohtaan. Tuntui kyllä siltä, että olen aivan valmis vaikka hyppäämään jyrkänteeltä alas.
Nukuttuani ja herättyäni olo on taas parempi ja koen tekeväni tilinpäätöstä nyt itselleni. Tämä tulee jostain syvempää kun aikasemmin olen ollut vain turtunut masennuksen pauloissa, lukossa vaikkakin ajoittain itkuinen. Ehkä nyt mieleni pystyy käsittelemään kun ympärillä ei ole mitään mikä vaatisi pitämään itseni "tolpillani" tai pysymään vahvana. Nyt saan ilmaista itseäni ja sallia kaikki tunteet, oli ne sitten mitä vain.
Tsemppiä sinulle ja muillekin, jotka näitä mylleryksiä kokevat. Raskaita mutta samalla jotenkin helpottaviakin "kipukohtauksia" ne kuitenkin ovat ja uskon, että mitään pahaa ei ole tapahtumassa näiden myötä, päinvastoin. Toivon ainakin niin.
-ap
Miten muuten mies suhtautui eroon ap? Kuvauksesi perusteella voisi kuvitella olevan sitä tyyppiä, joka näkee syyn kaikessa muussa paitsi itsessään.
Vierailija kirjoitti:
Miten muuten mies suhtautui eroon ap? Kuvauksesi perusteella voisi kuvitella olevan sitä tyyppiä, joka näkee syyn kaikessa muussa paitsi itsessään.
No alkuun ei juurikaan tunteillut. Kummallakaan ei ollut enää sanoja vallitsevaan tilanteeseen ja mies aisti, että olen aivan loppu suhteeseen. Ei sitä tarvinnut selitellä, sanoja ei vain ollut. Lähdin vain.
Myöhemmin laitteli viestejä, että minun pitäisi muuttua normaaliksi, olen vajaaälyinen. En vastannut siihen viestiin mutta myöhemmin kerroin hakevani tavarani jonakin päivänä hänen ollessaan töissä.
Se päivä kun ne hain oli eilen ja sitten sieltä tuli kyllä vielä viestiä, että olisinpa hänen seuraksi jäänyt, kertoi olevansa yksin ja kyseli miten minulla menee. Pyysin ettei turhaan viestittelisi ja että jatkaisi eteenpäin vain. Sieltä tuli sitten vielä jotain ihmeellisiä kakkahymiöitä hyvästien kera :D
Kovin lapsellinen ajoittain on. Uhmaikäisen käytöstä ja draamaa hakeva suuttuessaan, haukkuu ja huutaa. Sellainen hän on. Todennäköisesti haukkuu pitkin kyliä minua tämänkin viikonlopun ajan ja keksii mahtavia tarinoita missä hänellä uhrinviitta. Se ei minua liikuta myöskään enää, antaa vain mennä ja tehköön mitä tekee, puhukoon mitä vain.
Pääasia, että pysyy kaukana ja jatkaa elämäänsä.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt panemaan täysillä joka suuntaan.
Kohta leikit jo uudestaan taas kotia.
No just 🙄
En ole ap, mutta samanlaista kokemusta. Erosta puoli vuotta, eikä erosuru ole vieläkään iskenyt.
Yksinolo on ollut niin ihanaa, ettei ole tullut kaivattua miehiä edes tuohon kuvailemaasi toimintaan. Ja mitä enemmän aikaa kuluu, niin enemmän näen tulevaisuuteni vapaaehtoisesti sinkkuna.
Ne jatkuvat huolet, joita parisuhteessa ja yhdessäasuessa oli, eivät enää vaivaa.
Koti on aina siisti, ei tarvitse koko ajan siivota toisen jälkiä.
Raha-asiat pysyvät kunnossa.
Jos haluaa katsoa rauhassa elokuvaa, niin kukaan ei tule juuri silloin lääppimään ja vaatimaan huomiota.
Tuo raha-asia onkin jännä juttu. Miten voi olla että kun mies vei omat noin 5000€:n tulonsa erossa mukanaan, niin silti rahat riittää nyt paremmin. 😅
Erosin ja muutin pois ex mieheni luota kuukausi sitten. Oltiin yhdessä 23 vuotta. Tällä viikolla nauroin spontaanisti ensimmäistä kertaa kahdeksaan vuoteen.
Oli outo, kevyt olo. Tällainen oloko sitä on kun nauraa spontaanisti? Elin liian pitkään alistettuna kotirouvana.
Joudun olemaan exän kanssa tekemisissä lasten vuoksi, mutta hoituu onneksi viestitellen eikä tarvitse nähdä.
Muistan tuon tunteen kun hymyilin kuin mikäkin hullu kun viimein päätin erota.
Nyt monta monta vuotta myöhemmin lämmitellään kyseisen exän kanssa uudestaan....