Mitä me voisimme tehdä, että kotoutuminen onnistuisi?
Ihan asiallisesti: mitä keinoja olisi näiden ongelmia aiheuttavien maahanmuuttajien kotouttamiseen?
Kommentit (64)
Tämä on erityisesti ryhmässä oleville somaleille sekä kristityille, muslimeille tai muille, jotka rukoilevat. Tämä on noussut mieleeni tänään, seuratessani uskomatonta, rasistista keskustelua raiskaustapauksen tiimoilta.
Yhdessä rukoilu nousi jo esille toisessa keskustelussa, ja se on tuonut mieleeni seuraavan ajatuksen ja ehdotuksen, jota toivoisin pohdittavan yhdessä. Minusta tarvittaisiin enemmän konkreettisia tekoja ja sitoutumista turvallisen yhteiskunnan rakentamiseen. Tällä hetkellä netissä leviävä viha tuntuu aivan kamalalta, argumentaatio ja lynkkausmieliala saa mut ahdistumaan. Koska olen kristitty, ensimmäinen ajatukseni on rauhanrukous. Tiedän, että moni muslimi ajattelee samoin.
Voisimmeko rukoilla yhdessä?
Haluaisin pyytää valkoisen suomalaisen miehen, somalimiehen ja somalinaisen kanssani tekemään uskontodialogisen rukousyhteisön hetkeksi vaikka Kamppiin, keskelle narinkkatoria, ja kutsuisimme halukkaita mukaan. Siihen vain, keskelle aukiota.
Somalimies rukoilisi naisten turvallisuuden puolesta Suomessa, minä rukoilisin nuorten somalimiesten turvallisuuden puolesta Suomessa, somalinainen rukoilisi minun puolestani, minä hänen puolestaan, valkoinen suomalaismies rukoilisi somalimiehen turvallisuuden puolesta ja rasismista kärsivien puolesta, ja somalimies valkoisen suomalaismiehen puolesta, kun hän tulee leimatuksi rasistiksi / sovinistiksi, vaikkei todellakaan kaikki suomalaismiehet ole sellaisia. Jne. Kaikki saisivat itse keksiä, mitä rukoilevat toisilleen, miten rakentavat rauhaa.
Tiedän, että tuo olisi valtavasti vaadittu somaliyhteisön jäseniltä. He joutuisivat äärimmäisen vaikeaan asemaan: rukoilemaan valtaapitävän, häntä alistavan (eli minun) puolestani. Mun rooli olisi TUHAT kertaa helpompi, kun en itse ole kokenut mitään väkivaltaa itseäni kohtaan. Ehkä tää on arrogantti ja väkivaltainen idea? Emmätiedä. Somaleilta, joita tunnen, olen saanut vihreää valoa ehdotukselle, mutta kukaan ei ole rohkaistunut mukaan, enkä heitä siitä syytä yhtään.
Mun keinot on näitä säälittävän pieniä, kun olen vain tällainen ruohonjuuritason ihminen. Mutta kai sitä täytyy jotakin yrittää?
Jos jollekulle tulee jotakin rauhanrakentamisen ideoita, niin otan osaa kaikkeen konkreettiseen, Helsingissä.
Olen aika neuvoton itse, ja koen että viha joka puolelta tursuilevana syö meidät kaikki lopulta.
Rasmus - Rasimin ja muukalaisvihan vastainen verkosto
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 21:22"]
Tämä on erityisesti ryhmässä oleville somaleille sekä kristityille, muslimeille tai muille, jotka rukoilevat. Tämä on noussut mieleeni tänään, seuratessani uskomatonta, rasistista keskustelua raiskaustapauksen tiimoilta. Yhdessä rukoilu nousi jo esille toisessa keskustelussa, ja se on tuonut mieleeni seuraavan ajatuksen ja ehdotuksen, jota toivoisin pohdittavan yhdessä. Minusta tarvittaisiin enemmän konkreettisia tekoja ja sitoutumista turvallisen yhteiskunnan rakentamiseen. Tällä hetkellä netissä leviävä viha tuntuu aivan kamalalta, argumentaatio ja lynkkausmieliala saa mut ahdistumaan. Koska olen kristitty, ensimmäinen ajatukseni on rauhanrukous. Tiedän, että moni muslimi ajattelee samoin. Voisimmeko rukoilla yhdessä? Haluaisin pyytää valkoisen suomalaisen miehen, somalimiehen ja somalinaisen kanssani tekemään uskontodialogisen rukousyhteisön hetkeksi vaikka Kamppiin, keskelle narinkkatoria, ja kutsuisimme halukkaita mukaan. Siihen vain, keskelle aukiota. Somalimies rukoilisi naisten turvallisuuden puolesta Suomessa, minä rukoilisin nuorten somalimiesten turvallisuuden puolesta Suomessa, somalinainen rukoilisi minun puolestani, minä hänen puolestaan, valkoinen suomalaismies rukoilisi somalimiehen turvallisuuden puolesta ja rasismista kärsivien puolesta, ja somalimies valkoisen suomalaismiehen puolesta, kun hän tulee leimatuksi rasistiksi / sovinistiksi, vaikkei todellakaan kaikki suomalaismiehet ole sellaisia. Jne. Kaikki saisivat itse keksiä, mitä rukoilevat toisilleen, miten rakentavat rauhaa. Tiedän, että tuo olisi valtavasti vaadittu somaliyhteisön jäseniltä. He joutuisivat äärimmäisen vaikeaan asemaan: rukoilemaan valtaapitävän, häntä alistavan (eli minun) puolestani. Mun rooli olisi TUHAT kertaa helpompi, kun en itse ole kokenut mitään väkivaltaa itseäni kohtaan. Ehkä tää on arrogantti ja väkivaltainen idea? Emmätiedä. Somaleilta, joita tunnen, olen saanut vihreää valoa ehdotukselle, mutta kukaan ei ole rohkaistunut mukaan, enkä heitä siitä syytä yhtään. Mun keinot on näitä säälittävän pieniä, kun olen vain tällainen ruohonjuuritason ihminen. Mutta kai sitä täytyy jotakin yrittää? Jos jollekulle tulee jotakin rauhanrakentamisen ideoita, niin otan osaa kaikkeen konkreettiseen, Helsingissä. Olen aika neuvoton itse, ja koen että viha joka puolelta tursuilevana syö meidät kaikki lopulta. Rasmus - Rasimin ja muukalaisvihan vastainen verkosto
[/quote]
Muuten hyvä idea mutta miksi leimaat suomalaiset alistajiksi? Tuo luo vain vastakkainasettelua.
Miksi tästä ketjusta häviää viestejä?
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 20:22"]
Mitä nykyiseen kotouttamisohjelmaan kuuluu? Opetetaanko, että Suomessa nainen on tasa-arvoinen ja raiskaus on rikos?
[/quote]
Jos ei otettaisi niitä joille tällaisia itsestäänselvyyksiä pitää erikseen opettaa.