Miksi lapsesi ei pukeudu kunnolla juhliin/esityksiin?
Perheemme on lähiaikoina osallistunut useisiin tapahtumiin, joissa esiintyjillä (ja yleisöllä) on ollut varsin kirjavaa vaatetusta. Esim. eilen musiikkiopiston konsetissa suurimmalla osalla esiintyjistä oli juhlavaatteet päällä. Ne sopivat kuin nenä päähän, olihan musiikki klassista ja ympäristökin hieno. Osalla porukasta oli päällä esim. ryppyinen, kulahtanut t-paita ja farkut tai kurainen (selästä näki että pyörällä oli ajettu) huppari. Jokseenkin hassun näköistä jos kvarteissa kolmella on juhlamekko, korkarit ja hiukset viimeisen päältä käherrettynä ja yhdellä harvinaisen epäsiistit vaatteet.
Rahasta tuo pukeutuminen ei voi olla kovin monella kiinni. Meidänkin lapset ovat vetäneet samoilla juhlavaatteilla jo monet juhlat. Tytön mekko taisi olla 15 e, pojan suorat housut ja merkkikauluspaita on ostettu kirpparilta jokusella eurolla.
Yllätyksenäkään nuo tilaisuudet eivät tullee, olivat tiedossa jo kuukausia sitten, eli shoppailuaikaa oli. Tai ainakin olisi ollut aikaa pestä ja silittää ne vaatteet.
Tätä samaa ihmetellään aina koulun kevät- ja joulujuhlien jälkeen.
Miksi lapsesi ei pukeudu?
Kommentit (202)
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 21:48"]
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 19:57"]
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 17:34"]Täällä yksi muusikko joka tulee konservatorion esityksiin juuri niissä vaatteissa mitä päällä on. Siistit ja puhtaat kyllä, mutta saattaa olla sitä bändipaitaa tai farkkua. (sen verran selvennän että pukukoodia ei ole annettu) Olen tullut soittamaan, en esittelemään vaatteitani. [/quote] Sinä ehkä tulit vain soittamaan, mutta monet koserttiin menijöistä hakevat miellyttävää kokonaisuutta, johon kuuluu miellyttävä ympäristä, kaunis valaistus ja asiallinen pukeutuminen. Jos haluan vain kuunnella, voin kuunnella kotona ihan vaan stereoista. Miksi vaivautua edes paikalle katsomaan jotain, jos se mitä näen ainoastaan ärsyttää? Ja oikeasti joku konsertti, jossa soittaja näyttää siltä kuin olisi treeneissä, niin ei anna kauhean hyvää kuvaa. Ihan kuten jonkun hienon ravintolan tarjoilijat, jotka olisivat kulahtaneissa tee-paidoissa tarjoilemassa, vaikka syömään sinne olisin tullutkin, niin kyllä se häiritsisi. Katusoittaja voi soittaa missä vaatteissa tykkää, muut pukeutukoon asianmukaisesti.
[/quote]
Konsertit ovat tässä tapauksessa lähinnä sellaisia oppilaskonsertteja, jotka eivät muutenkaan ole mitenkään kokonaisia, tai eheitä. Pukukoodia ei tosiaan ole ja monesti tulen suoraan koulusta tai töistä. Kuten mainitsin, "oikeammat" keikat on eri asia. Nämä konsan esiintymiset ovat hyvinkin verrattavissa koulun kevätjuhlaan tms.
[/quote]
Ja tosiaan jos auttaa yhtään niin kyseessä on soolosoitin
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 17:18"]
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:35"]
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:27"]
Pukeutuminen koulun juhliin on asia, jonka perusteella opettajana pystyn sanomaan heti lapsista miten niillä menee ja millainen perhetilanne on. Valitettavasti tämä on totta.
[/quote] meidän tapauksessa ei kerro perhetilanteesta että huonosti menee jos lapsi ei oo pukeutunut koulunjuhlissa kun farkkuihin ja tpaitaan ja varsinkin yläasteella
[/quote]
Oikeinkirjoituksesi kertoo teidän perhetilanteestanne aivan tarpeeksi.
[/quote] älä pilikkua nussi........toivotan hyvää iltaa ja kevät on tullut Suomeen ja aurinko.
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 09:17"]
Heh, tämä ketju valaisee hyvin, miksi miehet eivät välttämättä osaa pukeutua edes töihin siisteihin vaatteisiin. Olen töissä hyvin miesvaltaisella alalla ja sieltä löytyy paljon nelikymppisiä huonosti pukeutuvia sinkkumiehiä. Yhteistä näille on älykkyys, epäsiistit vaatteet ja sinkkuus. Eli en kyllä ylpeilisi sillä, jos oma fiksu poika pokkaa parhaimman ka:n huonoissa vaatteissa.
[/quote] oli puhtaat farklut mutta t-paita olisi saanut kyllä olla parempi, myönnän , pääasia että pokkasi hienon todistuksen stipendin kera
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 21:57"]

[/quote] hahhaaaa mua farkut siis, tulee noita painovirhepaholaisia
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 21:59"]
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 21:56"]
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 21:39"]
Joillekin ne vaatteet eivät ole tärkeitä. Eli ei kiinnitetä huomiota omiin tai varsinkaan muiden pukeutumiseen, vaan siihen että ihminen on ylipäänsä paikalla. Se juhlatunnelma ja juhlava tunnelma tulee jostain muusta kuin pukeutumisesta.
Kahden nopeakasvuisen pojan äitinä inhoan juhlapukeutumisesta tulevaa stressiä. Ostan aina juhlakengät kun kirpparilla näen, samoin kauluspaitoja alesta jne. Silti aina tuntuu olevan sen tilanne, että kun juhlat lähestyy, niin sopiva koko lapselle on jo olemassa olevien vaatteiden välissä, eli yhdet on liian pienet ja toiset liian isot. Juhlavaatteita pitäisi päivittää aina sen kolme viikkoa ennen juhlia, että ehtii etsiä kirppikseltä uudet, juuri sopivat, eikä ikinä tule mieleen, aina on muutakin tekemistä.
Koska itse vihaan yli kaiken sitä hetkeä, kun edellisenä iltana on lähdettävä päivän päätteeksi Prismaan maksamaan mansikoita kengistä ja vaatteista, joita lapsi ehtii käyttää tasan sen yhden kerran, olen aina ilmoittanut omissa juhlissani, että asu on vapaa. Ei tartte stressata, eikä käyttää vaatteisiin yhtään enempää aikaa ja rahaa mitä juhliin tuleminen yleensä kuitenkin maksaa. Hyvin on juhlat saatu juhlittua.
[/quote]
Totta, poikien pukeminen on paljon isompi vaiva kuin tyttöjen. Mekot ja pikkukengät saa halvalla ja valikoima on suurempi. Yritäpä pojalle löytää jotain muuta kuin ruutupaitaa juhliin...
Oma poikani oli hulissaan viime jouluna, etteivät hänen vaatteensa ole tarpeeksi juhlavat. Aika pitkään piti vakuutella, että slipari, paitis, tummat housut ja umpikengät on kyllä riittävän juhlava, kun en viitsis mustaa pukuakaan ostaa :D
[/quote]
Tuo on muuten totta, että tytöille löytyy enemmän ja halvemmalla. En ole viimeisen kuuden vuoden aikana nähnyt ikinä poikien juhlakenkiä tarjouksessa (Prismassa) mutta alehyllyllä on aina useammat tyttöjen ballerinat muutamalla eurolla. Ja esimerkiksi villakangastakkeja on tytöille kirppareilla paljon, mut pojalle olen löytänyt tasan yhden. Ja näin päin pois.
[/quote]
Prismahan se on maailman ainoa kauppa. Juhlavaatteita Prismasta?
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 21:48"]
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 19:57"]
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 17:34"]Täällä yksi muusikko joka tulee konservatorion esityksiin juuri niissä vaatteissa mitä päällä on. Siistit ja puhtaat kyllä, mutta saattaa olla sitä bändipaitaa tai farkkua. (sen verran selvennän että pukukoodia ei ole annettu) Olen tullut soittamaan, en esittelemään vaatteitani. [/quote] Sinä ehkä tulit vain soittamaan, mutta monet koserttiin menijöistä hakevat miellyttävää kokonaisuutta, johon kuuluu miellyttävä ympäristä, kaunis valaistus ja asiallinen pukeutuminen. Jos haluan vain kuunnella, voin kuunnella kotona ihan vaan stereoista. Miksi vaivautua edes paikalle katsomaan jotain, jos se mitä näen ainoastaan ärsyttää? Ja oikeasti joku konsertti, jossa soittaja näyttää siltä kuin olisi treeneissä, niin ei anna kauhean hyvää kuvaa. Ihan kuten jonkun hienon ravintolan tarjoilijat, jotka olisivat kulahtaneissa tee-paidoissa tarjoilemassa, vaikka syömään sinne olisin tullutkin, niin kyllä se häiritsisi. Katusoittaja voi soittaa missä vaatteissa tykkää, muut pukeutukoon asianmukaisesti.
[/quote]
Konsertit ovat tässä tapauksessa lähinnä sellaisia oppilaskonsertteja, jotka eivät muutenkaan ole mitenkään kokonaisia, tai eheitä. Pukukoodia ei tosiaan ole ja monesti tulen suoraan koulusta tai töistä. Kuten mainitsin, "oikeammat" keikat on eri asia. Nämä konsan esiintymiset ovat hyvinkin verrattavissa koulun kevätjuhlaan tms.
[/quote]Et taida ymmärtää, että pienille soitonopiskelijoille nuo musiikkiopiston matineat/konsertit ovat todella iso juttu. Kädet täristen soitetaan sellolla Tuiki tuiki tähtönen ja vanhemmat ottavat kasan kuvia sukulaisille jaettavaksi. Itsekin sanot, että tilaisuus on kuin koulun kevätjuhla. Siis vuoden tärkein tilaisuus, johon luulisi kaikkien pukeutuvan kunnolla.
Vähitellen alkaa jo ärsyttää tuo juhlien vähättely. Kevätjuhla ei ole mitään, konsertit eivät ole mitään, synttärit ei ole mitään. On ne. Ne on juhlia, joihin pukeudutaan juhlaviin vaatteisiin!
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 22:36"]

Ottakoot kuvia, pikkuopiskelijan Tuiki tuiki tähtösen ajan muut soittajat odottavat katsomon eturivissä, eli minä en sopimattomassa asussani kuvassa näy. Jos vanhemmat tahtovat kuvata muita esityksiä niin ihan rauhassa, mutta muita eivät voi velvoittaa mihinkään pukukoodiin. Konsertteja on useita vuoden aikana ja jos ei perus siistit arkivaatteet riitä niin se on sitten huonompi juttu.
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 23:30"]

"Perussiistit arkivaatteet" voi tarkoitttaa niin monenlaista pukeutumista. Jos sinun perussiistit arkivaattesi ovat esim. siiistit (tummat) farkut ja siisti kauluspaita, niin ok. Jos ne ovat muodikkaasti rähjäiset, puolitangossa roikkuvat farkut ja virttynyt (vaikkakin puhdas) teepaita, niin tilanne on aivan eri.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 09:27"]

[/quote]Kyllähän tuo "muusikko" on jo aiemmin kertonut että pukeutuu ko. tilaisuuteen bändipaitaan ja farkkuihin.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 21:49"]
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 21:38"]
Minä taas ihmettelen enemmän niitä likaisia arkivaatteita. Puen lapseni joka päivä kauniisiin, ehjiin, puhtaisiin ja yhteensopiviin vaatteisiin. Niinkuin itsenikin. En voi käsittää että oman lapsen voi antaa olla likaisissa ja rumissa vaatteissa. Enkä nyt tarkoita että vaatteiden pitäisi olla kalliita.
[/quote] ootappa kun tulee yläaste, ei kelpaa sun valkkaamat vaatteet
[/quote]
Kai ne yläasteikäisenkin vaatteet kuitenkin pestä voi?
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 21:38"]
Minä taas ihmettelen enemmän niitä likaisia arkivaatteita. Puen lapseni joka päivä kauniisiin, ehjiin, puhtaisiin ja yhteensopiviin vaatteisiin. Niinkuin itsenikin. En voi käsittää että oman lapsen voi antaa olla likaisissa ja rumissa vaatteissa. Enkä nyt tarkoita että vaatteiden pitäisi olla kalliita.
[/quote]
Mä olen töissä päiväkodissa. Joskun on pohdittu kovasti kollegojen kanssa tätä pukeutumisasiaa. On perheitä jossa on pääasia, että lapsella on vaatteet. Vaatteen koko, puhtaus, tilanteeseen tai vuodenaikaan sopivuus, sillä ei ole mitään väliä. Saman koko viikon voi olla lapsella jalassa reikäiset sukat, virttynyt 2 numeroa liian iso collegepaita ja jalassa oikeasta veljelle kuuluvat collegehousut. Minusta se on yksi tapa olla huolehtimatta lapsesta. Siin yhdenlainen heitteillejättö. Eikä ole todellakaan rahasta kiinni. Mutta joillekin vanhemmille on käsittämätöntä käyttää rahaa lapseen, ja etenkin vaatetukseen. Tätä esiintyy myös paremmin koulutetuissa.
En tiedä mistä johtuu. Ovatko laiskoja, välinpitämättömiä, tyhmiä vai mitä.
Meidän 5v inhoaa kauluspaitoja, riitelemme aina juhlapukeutumisesta. En jaksa painostaa kevät/synttäri ym pienempien juhlien suhteen, säästän energiani isompiin, eli häihin ja hautajaisiin, silloin pakotan pojan vaikka väkisin laittamaan juhlavaatteet (laitat nämä tai itket ja laitat).
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 12:23"][quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 09:41"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 09:27"]
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 23:30"]
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 22:36"]
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 21:48"]
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 19:57"]
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 17:34"]Täällä yksi muusikko joka tulee konservatorion esityksiin juuri niissä vaatteissa mitä päällä on. Siistit ja puhtaat kyllä, mutta saattaa olla sitä bändipaitaa tai farkkua. (sen verran selvennän että pukukoodia ei ole annettu) Olen tullut soittamaan, en esittelemään vaatteitani. [/quote] Sinä ehkä tulit vain soittamaan, mutta monet koserttiin menijöistä hakevat miellyttävää kokonaisuutta, johon kuuluu miellyttävä ympäristä, kaunis valaistus ja asiallinen pukeutuminen. Jos haluan vain kuunnella, voin kuunnella kotona ihan vaan stereoista. Miksi vaivautua edes paikalle katsomaan jotain, jos se mitä näen ainoastaan ärsyttää? Ja oikeasti joku konsertti, jossa soittaja näyttää siltä kuin olisi treeneissä, niin ei anna kauhean hyvää kuvaa. Ihan kuten jonkun hienon ravintolan tarjoilijat, jotka olisivat kulahtaneissa tee-paidoissa tarjoilemassa, vaikka syömään sinne olisin tullutkin, niin kyllä se häiritsisi. Katusoittaja voi soittaa missä vaatteissa tykkää, muut pukeutukoon asianmukaisesti.
[/quote]
Konsertit ovat tässä tapauksessa lähinnä sellaisia oppilaskonsertteja, jotka eivät muutenkaan ole mitenkään kokonaisia, tai eheitä. Pukukoodia ei tosiaan ole ja monesti tulen suoraan koulusta tai töistä. Kuten mainitsin, "oikeammat" keikat on eri asia. Nämä konsan esiintymiset ovat hyvinkin verrattavissa koulun kevätjuhlaan tms.
[/quote]Et taida ymmärtää, että pienille soitonopiskelijoille nuo musiikkiopiston matineat/konsertit ovat todella iso juttu. Kädet täristen soitetaan sellolla Tuiki tuiki tähtönen ja vanhemmat ottavat kasan kuvia sukulaisille jaettavaksi. Itsekin sanot, että tilaisuus on kuin koulun kevätjuhla. Siis vuoden tärkein tilaisuus, johon luulisi kaikkien pukeutuvan kunnolla.
Vähitellen alkaa jo ärsyttää tuo juhlien vähättely. Kevätjuhla ei ole mitään, konsertit eivät ole mitään, synttärit ei ole mitään. On ne. Ne on juhlia, joihin pukeudutaan juhlaviin vaatteisiin!
[/quote]
Ottakoot kuvia, pikkuopiskelijan Tuiki tuiki tähtösen ajan muut soittajat odottavat katsomon eturivissä, eli minä en sopimattomassa asussani kuvassa näy. Jos vanhemmat tahtovat kuvata muita esityksiä niin ihan rauhassa, mutta muita eivät voi velvoittaa mihinkään pukukoodiin. Konsertteja on useita vuoden aikana ja jos ei perus siistit arkivaatteet riitä niin se on sitten huonompi juttu.
[/quote]
"Perussiistit arkivaatteet" voi tarkoitttaa niin monenlaista pukeutumista. Jos sinun perussiistit arkivaattesi ovat esim. siiistit (tummat) farkut ja siisti kauluspaita, niin ok. Jos ne ovat muodikkaasti rähjäiset, puolitangossa roikkuvat farkut ja virttynyt (vaikkakin puhdas) teepaita, niin tilanne on aivan eri.
[/quote]Kyllähän tuo "muusikko" on jo aiemmin kertonut että pukeutuu ko. tilaisuuteen bändipaitaan ja farkkuihin.
[/quote]
Muun muassa. Pukeutumisskaalani on laaja. Jos päällä sattuu nyt se bändipaita olemaan niin en ota siitä paineita. En mene soittamaan sellaisissa vaatteissa joita en ihmisten ilmoilla kehtaa käyttää.
t: se muusikko (ilman heittomerkkejä, kiitos vain)
[/quote]
Jos niitä konsertteja on niin usein, niin eikö sitä varten voi jos sitten hankkia ihan esiintymisvaatteet? Ymmärrän vielä, että katsomossa kaikki eivät ole siististi pukeutuneet, mutta että itse päätähdet, siis soittajatkin tykkää ettei tilaisuus ole minkään arvoinen?
Ne tuiki tuiki tähtösten soittajalasten vanhemmat voivatkin lähteä pois eikä jäädä edes kuuntelemaan sinua, kun eihän sillä sinun esitykselläsi nyt mitään suurempaa arvoa ole? Olethan soittamassa lähinnä itsellesi eikä katsojista kiinnosta yhtään. Miksi vaivaudut edes niissä ulkopuolisissa konserteissa, jos kerran vaatetuksella ei ole väliä?
[quote author="Vierailija" time="19.03.2015 klo 01:15"]
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:45"]Koulun juhlat ovat myös tapakasvatusta. Tilanteen mukaisen pukeutumisen hallitseminen kuuluu yleissivistykseen. Ne, joiden mielestä näin ei ole, eivät varmaan sitten työskentele sellaisissa ammateissa, joissa edellytetään huoliteltua ulkoasua tai joissa ajoittain osallistutaan edustustilaisuuksiin. Aika moni kuitenkin työskentelee vai ovatko nämä "meillä on muutakin miettimistä kuin vaatteet" -vanhemmat oikeasti sitä mieltä, että esimerkiksi pankkivirkailijat voisivat ihan hyvin lojua tiskin takana verkkareissa ja huppareissa? Valitsemalla koulun juhliin siistimmät vaatteet kuin tavallisena koulupäivänä harjoitellaan tilanteen mukaista pukeutumista ja käyttäytymistä, joka ainakin osalla oppilaista tulee olemaan olennainen osa työelämää. [/quote] Minun näkökulmastani "yleissivistys" on vain turhaa paskaa, jolla tyhmät peittelevät omaa tyhmyyttään. Jos päässä liikkuu vain toisten pukeutuminen niin ei kiinnosta tuntea kyseistä henkilöä lainkaan.
[/quote]
Tämä kertoo kaiken olennaisen sinusta. Eipä kyllä kiinnosta minuakaan sinuun tutustua: ihminen, joka ei tarvitse minkäänlaisia käytöstapoja tai sivistystä, koska on "niin viisas" - joo ei, ihan mielelläni pysyttelen kauempana.
Ehkä vähän OT, mutta kuitenkin.. Itse muistan hetkiä ala- ja ylä-asteeltakin , joissa jouduin hävetä vaatteitani. Koko lapsuudesta nuoruuteen ei yh-äitiäni kiinnostanut panostaa vaatteisiini saatika juhlavaatteisiin. Hyvä kun tajusi, että on juhlat tulossa.
Päiväkotikuvista näkee, että ei ole tukkaa kammattu, naamaa pesty ja päällä jotkut isoveljen vanhat collegevaatteet tms.
Ala-asteella muistan usein olleeni usein aivan liian vähissä vaatteissa ja palella kyhnötin välitunnit. Kuutosluokalla mulla ei ollut talvitakkia ennen kuin joskus marraskuussa..kun viitsi jonkun kirpparilta hommata.
No sitten ylä-asteella aloin varastella vaatteita yms, niin äitipä vaan siihen, että: tuo minullekin joku hajuvesi..
Itse-asiassa se varastelu taisikin alkaa siinä kuutosluokalla, samoin kuin päihteet.
Ja joo, sitten olikin mitä hienoimpia vaatteita kaapit täynnä, varastettuja. Mutta ei äippää haitannut, sillä oli omat menonsa. Seiskaluokan päättäjäisiin mentiin kaverin kanssa myöhässä, krapulassa ja sitä samalla salaa parannellessa. Ei vissiin kovin edustavina siis, vaikkakin nyt niitä vaatteita oli. Jouduin/pääsin sitten koulukoteihin yms..
Niin joo, ei tosiaan ollut meillä itsestäänselvyys, että olisi puhtaita vaatteita tai varsinkaan, että äiti olisi muistanut jonkun kuvauspäivän tai juhlan. Unohtihan se minun omatkin synttärini pari kertaa. Vaan minäpä en niitä tunteita pysty unohtaa, mitä varsinkin tuolloin tunsin.
Että siitä lähti kova elämänkoulu ja sekakäyttäjä 13-vuotiaasta 10v eteenpäin. Nyt 6v raittiina ja oma lapsi. Nyt sitä vasta oikeasti tajuaa miten joku voi oikeasti olla todella huono äiti. Ei se ilkeä ollut, enemmänkin välinpitämätön, mutta esitti rakastavaa.
Ja pointti oli :D. No, minä olen aika kiireinen äiti ja pienituloinen, mutta puen lapsen aina hyvin. Arkeen kuin juhlaankin. Huutonetistä teen hyviä löytöjä. Mielummin ostan käytettynä toppahaalarin hintaan 60e, joka on maksanut uutena lähemmäs 200e, kuin, että ostaisin uutena puvun hintaan 60e. Lapsi pysynee lämpimänä ja mageen näköinen vaate ;). Sisävaatteita/juhlavaatteita ovat esim. merkkiä H&M, mutta ulkovaatteet laadukkaampia ja käyttökenkiä en osta useinkaan käytettynä, jottei virheasentoja syntyisi..(lapsella tietty vamma..)
Ja edelleeeeeen sitä pointtia haetaan varmasti :D. No, vaatteet kertovat paljon.
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 19:57"]
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 17:34"]Täällä yksi muusikko joka tulee konservatorion esityksiin juuri niissä vaatteissa mitä päällä on. Siistit ja puhtaat kyllä, mutta saattaa olla sitä bändipaitaa tai farkkua. (sen verran selvennän että pukukoodia ei ole annettu) Olen tullut soittamaan, en esittelemään vaatteitani. [/quote] Sinä ehkä tulit vain soittamaan, mutta monet koserttiin menijöistä hakevat miellyttävää kokonaisuutta, johon kuuluu miellyttävä ympäristä, kaunis valaistus ja asiallinen pukeutuminen. Jos haluan vain kuunnella, voin kuunnella kotona ihan vaan stereoista. Miksi vaivautua edes paikalle katsomaan jotain, jos se mitä näen ainoastaan ärsyttää? Ja oikeasti joku konsertti, jossa soittaja näyttää siltä kuin olisi treeneissä, niin ei anna kauhean hyvää kuvaa. Ihan kuten jonkun hienon ravintolan tarjoilijat, jotka olisivat kulahtaneissa tee-paidoissa tarjoilemassa, vaikka syömään sinne olisin tullutkin, niin kyllä se häiritsisi. Katusoittaja voi soittaa missä vaatteissa tykkää, muut pukeutukoon asianmukaisesti.
[/quote]Samaa mieltä. Rumat vaatteet rikkovat kauniin tunnelman. Kyllä muusikon pitäisi ymmärtää ilman pukukoodiakin millaista vaatetusta tilaisuuteen toivotaan. Meidän musiikkiopiston konserteissa miesopettajilla on tumma puku ja naisopettajillakin juhlavat vaatteet. Tämän pitäisi minusta olla merkki opiskelijoillekin, että juhlava vaatetus on toivottava.
Lapseni esiintyi vähän aikaa sitten musiikkiopiston orkesterin kanssa vanhainkodilla. Vaikka ympäristö oli kaikkea muuta kuin juhlava, niin KAIKKI olivat ymmärtäneet pukeutua järkevästi. Eivät olleet sopineet pukeutumisesta mitään, mutta vaatteet sopivat tosi hyvin yhteen. Vanhukset ihastelivat sekä soittoa ja laulua että kauniisti pukeutuneita lapsia.
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 17:34"]Täällä yksi muusikko joka tulee konservatorion esityksiin juuri niissä vaatteissa mitä päällä on. Siistit ja puhtaat kyllä, mutta saattaa olla sitä bändipaitaa tai farkkua. (sen verran selvennän että pukukoodia ei ole annettu) Olen tullut soittamaan, en esittelemään vaatteitani.
[/quote]
Sinä ehkä tulit vain soittamaan, mutta monet koserttiin menijöistä hakevat miellyttävää kokonaisuutta, johon kuuluu miellyttävä ympäristä, kaunis valaistus ja asiallinen pukeutuminen. Jos haluan vain kuunnella, voin kuunnella kotona ihan vaan stereoista.
Miksi vaivautua edes paikalle katsomaan jotain, jos se mitä näen ainoastaan ärsyttää? Ja oikeasti joku konsertti, jossa soittaja näyttää siltä kuin olisi treeneissä, niin ei anna kauhean hyvää kuvaa. Ihan kuten jonkun hienon ravintolan tarjoilijat, jotka olisivat kulahtaneissa tee-paidoissa tarjoilemassa, vaikka syömään sinne olisin tullutkin, niin kyllä se häiritsisi.
Katusoittaja voi soittaa missä vaatteissa tykkää, muut pukeutukoon asianmukaisesti.
Tyttäremme vaari oli kastejuhlassa farkuissa ja verkkatakissa.