Miksi lapsesi ei pukeudu kunnolla juhliin/esityksiin?
Perheemme on lähiaikoina osallistunut useisiin tapahtumiin, joissa esiintyjillä (ja yleisöllä) on ollut varsin kirjavaa vaatetusta. Esim. eilen musiikkiopiston konsetissa suurimmalla osalla esiintyjistä oli juhlavaatteet päällä. Ne sopivat kuin nenä päähän, olihan musiikki klassista ja ympäristökin hieno. Osalla porukasta oli päällä esim. ryppyinen, kulahtanut t-paita ja farkut tai kurainen (selästä näki että pyörällä oli ajettu) huppari. Jokseenkin hassun näköistä jos kvarteissa kolmella on juhlamekko, korkarit ja hiukset viimeisen päältä käherrettynä ja yhdellä harvinaisen epäsiistit vaatteet.
Rahasta tuo pukeutuminen ei voi olla kovin monella kiinni. Meidänkin lapset ovat vetäneet samoilla juhlavaatteilla jo monet juhlat. Tytön mekko taisi olla 15 e, pojan suorat housut ja merkkikauluspaita on ostettu kirpparilta jokusella eurolla.
Yllätyksenäkään nuo tilaisuudet eivät tullee, olivat tiedossa jo kuukausia sitten, eli shoppailuaikaa oli. Tai ainakin olisi ollut aikaa pestä ja silittää ne vaatteet.
Tätä samaa ihmetellään aina koulun kevät- ja joulujuhlien jälkeen.
Miksi lapsesi ei pukeudu?
Kommentit (202)
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 19:59"]
Elämässä mielekkäämpää sisältöä kuin asuvalintojen miettiminen.
[/quote]
Onko kaikki vaatteesi sponsorin valikoimia, kun sinun ei ole koskaan tarvinnut miettiä niitä? Suurin osa joutuu jossain määrin miettimään, joten mikä estää miettimästä silloin asianmukaisesti?
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:24"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 19:59"]
Elämässä mielekkäämpää sisältöä kuin asuvalintojen miettiminen.
[/quote]
Onko kaikki vaatteesi sponsorin valikoimia, kun sinun ei ole koskaan tarvinnut miettiä niitä? Suurin osa joutuu jossain määrin miettimään, joten mikä estää miettimästä silloin asianmukaisesti?
[/quote]
Itse asiassa en olisi niinkään varma siitä, että ihan kaikki tulevat miettineeksi - sen verran verkkari- ja tuulipukukansaa lenkkareissaan on tullut bongattua mitä moninaisimmista paikoista ja tilaisuuksista. Ilmeisesti napataan vain tuolilta/lattialta ne vetimet, jotka ekana käden ulottuville osuvat.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:23"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:08"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:03"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 19:57"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 19:50"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 19:45"]
Ei ole juhla. Muut, koulun ulkopuoliset tilaisuudet ovat mitä milloinkin, joskus juhlia, joskus jotain muuta. Kuten sanottu, noudatan annettua pukukoodia. Koskaan ei ole asustani valitettu.
En kaipaa ketään istumaan katsomossa jos ainoa asia mielessä on asuni epäsopivuus. En halua pakottaa ketään kuuntelemaan minua. Jos ei kiinnosta, poistukaa.
[/quote]
Uuh, täältähän paljastui herkkäsieluinen, boheemi taiteilija! "Mä olen mikä olen, menkää pois jos ei kelpaa..." :)
[/quote]
Tuskin. Olen vain sitä mieltä että katsojalla on, ja pitää olla vapaus lähteä mikäli esitys ei kiinnosta.
[/quote]
Ai. Sääli.
Mutta kun tuo nuoruuden uhma vähän laantuu, ehkä voit harkita edes sitä, että niinä konserttipäivinä laitat sen kauluspaidan ja siistit farkut töihin/kouluun, kun sulle kerran ilmeisesti niitäkin arkivaatetukseen kuuluu? Siis sitten, kun ei enää ole pakko vastustaa kaikkea ja esitellä sitä keskisormea auktoriteeteille. :)
[/quote]
Oi kun kiva on olla vanhempi ja sanoa että "kyllä se siitä pikku kakara, kasvat sinäkin vielä :)))". Jos nyt oikein rautalangasta väännän, niin ei, en väkisin laita rönttöisimpiä vaatteita konserttipäivänä, ja yleensä vaatteeni ovat aivan konserttikelpoiset. En vain tee ongelmaa siitä, jos joskus en ole muistanut konsertin päivämäärää ja päällä sattuukin olemaan jotain vähemmän edustavaa. En koe tarvetta kapinoida tai näyttää keskisormea kaikille. Hyvää sunnuntain jatkoa.
[/quote]
No mutta miksi et tätä heti sanonut vaan kovasti vain olit sitä mieltä, että ihan sama mitä päällä?
Ja joo, on kiva voida tädillisesti hymyillä nuorille kapinallisille. Iän suoma etuoikeus. :) (Joskus tulee muisteltua omia kapina-aikoja, ja kyllä, jotkut jutut oikeasti hävettävät, vaikka useimmat vain naurattavatkin.)
[/quote]
Koska olen edelleen sitä mieltä että sillä ei pitäisi olla mitään väliä mitä soittajalla on päällä jos kerran mitään pukukoodia ei ole annettu. Vaikka itse pukeudunkin yleensä ns. "asiaankuuluvasti" en ymmärrä miksi päinvastaisen toiminnan pitäisi olla niin kamalan tuomittavaa kuin tässä ketjussa tunnutaan ajattelevan. "Tädillisyytesi" muuten kuulostaa näin kirjoitettuna kovin alentuvalta ja inhottavalta, jos kiinnostaa.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:21"]

[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 19:34"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 18:12"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 17:36"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 12:23"][quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 09:41"] [quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 09:27"] [quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 23:30"] [quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 22:36"] [quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 21:48"] [quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 19:57"] [quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 17:34"]Täällä yksi muusikko joka tulee konservatorion esityksiin juuri niissä vaatteissa mitä päällä on. Siistit ja puhtaat kyllä, mutta saattaa olla sitä bändipaitaa tai farkkua. (sen verran selvennän että pukukoodia ei ole annettu) Olen tullut soittamaan, en esittelemään vaatteitani. [/quote] Sinä ehkä tulit vain soittamaan, mutta monet koserttiin menijöistä hakevat miellyttävää kokonaisuutta, johon kuuluu miellyttävä ympäristä, kaunis valaistus ja asiallinen pukeutuminen. Jos haluan vain kuunnella, voin kuunnella kotona ihan vaan stereoista. Miksi vaivautua edes paikalle katsomaan jotain, jos se mitä näen ainoastaan ärsyttää? Ja oikeasti joku konsertti, jossa soittaja näyttää siltä kuin olisi treeneissä, niin ei anna kauhean hyvää kuvaa. Ihan kuten jonkun hienon ravintolan tarjoilijat, jotka olisivat kulahtaneissa tee-paidoissa tarjoilemassa, vaikka syömään sinne olisin tullutkin, niin kyllä se häiritsisi. Katusoittaja voi soittaa missä vaatteissa tykkää, muut pukeutukoon asianmukaisesti. [/quote] Konsertit ovat tässä tapauksessa lähinnä sellaisia oppilaskonsertteja, jotka eivät muutenkaan ole mitenkään kokonaisia, tai eheitä. Pukukoodia ei tosiaan ole ja monesti tulen suoraan koulusta tai töistä. Kuten mainitsin, "oikeammat" keikat on eri asia. Nämä konsan esiintymiset ovat hyvinkin verrattavissa koulun kevätjuhlaan tms. [/quote]Et taida ymmärtää, että pienille soitonopiskelijoille nuo musiikkiopiston matineat/konsertit ovat todella iso juttu. Kädet täristen soitetaan sellolla Tuiki tuiki tähtönen ja vanhemmat ottavat kasan kuvia sukulaisille jaettavaksi. Itsekin sanot, että tilaisuus on kuin koulun kevätjuhla. Siis vuoden tärkein tilaisuus, johon luulisi kaikkien pukeutuvan kunnolla. Vähitellen alkaa jo ärsyttää tuo juhlien vähättely. Kevätjuhla ei ole mitään, konsertit eivät ole mitään, synttärit ei ole mitään. On ne. Ne on juhlia, joihin pukeudutaan juhlaviin vaatteisiin! [/quote] Ottakoot kuvia, pikkuopiskelijan Tuiki tuiki tähtösen ajan muut soittajat odottavat katsomon eturivissä, eli minä en sopimattomassa asussani kuvassa näy. Jos vanhemmat tahtovat kuvata muita esityksiä niin ihan rauhassa, mutta muita eivät voi velvoittaa mihinkään pukukoodiin. Konsertteja on useita vuoden aikana ja jos ei perus siistit arkivaatteet riitä niin se on sitten huonompi juttu. [/quote] "Perussiistit arkivaatteet" voi tarkoitttaa niin monenlaista pukeutumista. Jos sinun perussiistit arkivaattesi ovat esim. siiistit (tummat) farkut ja siisti kauluspaita, niin ok. Jos ne ovat muodikkaasti rähjäiset, puolitangossa roikkuvat farkut ja virttynyt (vaikkakin puhdas) teepaita, niin tilanne on aivan eri. [/quote]Kyllähän tuo "muusikko" on jo aiemmin kertonut että pukeutuu ko. tilaisuuteen bändipaitaan ja farkkuihin. [/quote] Muun muassa. Pukeutumisskaalani on laaja. Jos päällä sattuu nyt se bändipaita olemaan niin en ota siitä paineita. En mene soittamaan sellaisissa vaatteissa joita en ihmisten ilmoilla kehtaa käyttää. t: se muusikko (ilman heittomerkkejä, kiitos vain) [/quote] Jos niitä konsertteja on niin usein, niin eikö sitä varten voi jos sitten hankkia ihan esiintymisvaatteet? Ymmärrän vielä, että katsomossa kaikki eivät ole siististi pukeutuneet, mutta että itse päätähdet, siis soittajatkin tykkää ettei tilaisuus ole minkään arvoinen? Ne tuiki tuiki tähtösten soittajalasten vanhemmat voivatkin lähteä pois eikä jäädä edes kuuntelemaan sinua, kun eihän sillä sinun esitykselläsi nyt mitään suurempaa arvoa ole? Olethan soittamassa lähinnä itsellesi eikä katsojista kiinnosta yhtään. Miksi vaivaudut edes niissä ulkopuolisissa konserteissa, jos kerran vaatetuksella ei ole väliä?
[/quote]
Ajatusmaailmamme ovat selvästi kovin erilaiset. En sanonut etten arvosta esiintymistä, enkä etten arvosta konserttia. En vain stressaa esiintymisasusta. En pidä sitä että tulee paikalle omanlaisissa vaatteissaan epäkunnioittavana. Soitan hyvin ja kunnioitan kuuntelijoitani. Nämä opiskelijakonsertit ovat hyvin arkisia tapahtumia, enkä koe tarpeelliseksi hankkia niitä varten erityisiä esiintymisvaatteita. Ulkopuolisissa konserteissa kysyn aina työnantajan toiveita pukeutumiseni suhteen, ja toimin sen mukaan.
[/quote]
En ymmärrä. Onko nämä nyt juhlatilaisuuksia vai ei? Vai etkö laske juhlaksi, koska konservatorio on järjestänyt tilaisuuden? Se sijaan jos sinut kutsuttaisiin jonnekin muualle, niin se on juhla? Vaikka jotkut avajaiset? Ei missään tilanteessa ole tietenkään rikollista tulla bändipaidassa ja farkuissa. Se vaan antaa moukan kuvan sinusta, vaikka kuinka ajattelet, ettet jaksa stressata. Luulisi sinun jo ymmärtäneen että soitat muille, kun soitat konsertissa. Vaikka oletkin siellä konservatoriossa, niin ihmiset tulevat kuuntelemaan teitä soittajia.
Tässä ketjussa sinullekin on kerrottu miten me katsojat näemme sinunlaiset, ei vaatteista "stressaavat" pääesiintyjät. Me muut voisimme ehkä sitten sanoa sinulle, ettemme me taas stressaa kauanko istumme siellä kuuntelemassa sinua ja lähdemme pois vaikka kesken esityksen, kun eihän misään ole sanottu, ettei kesken saa lähteä pois. Tulemmeko myöhässä tai puhummeko silloin kun sinä soitat. Mitä väliä. Kyllä minäkin sitten muissa tilaisuuksissa osaan käyttäytyä toisin.
Mitä väliä, sehän on vaan konservatorion esiintyminen. Sellainen joka päiväinen juttu, joka ei ole niin tärkeä, eikä ainakaan juhla. Joku festarityyppinen juttu? Sellainen, etteikö siellä voisi toimia ihan oman maun mukaan. Tulla ja mennä konsertteihin niinkuin tykkää ja kaikki pukeutuu just niin kuin haluaa. Ehkä jopa ottaa vaikka kaljaa siinä samalla? Se hän on muutenkin ihan pilipali koulu, ei se nyt sentään mikään Sibelius akatemia ole.

Jos ne eivät ole juhlia, niin ymmärsit tämän ketjun väärin. Tässä puhuttiin juuri juhlista ja hienoista tilaisuuksista. Ei mistään ruisrokista tai jonkun näytöksen kenraaliharjoituksista. Sinne bändipaidat sopivat mainiosti. Eikä mistään matikankokeisiin verrattavasta olevasta kokeesta.
[/quote]
Kyseessä on silti esiintymistilaisuus. Niistähän oli myös puhe?
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:29"]

Haha, ei kiinnosta :D (Olet kyllä oikeasti varsin hupaisa tuossa raivoisassa tarpeessasi olla aikuinen ja oikeassa. Mutta nyt en raaski sinua enempää ärsyttää. Mukavia konsertteja sinulle, muista pukeutua - edes jotenkin. :) )
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:37"]

Ok. Hyvä että olen ollut viihdyttävää seuraa :)
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:42"]

Olet. :) Pidä vaan jatkossakin puolesi meitä ilkeitä mammoja vastaan, ja seuraavassa konsertissa soita niin, että kukaan ei huomaa vaikka olisit pukeutunut viholaissäkkiin. :)
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:49"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:42"]
Ok. Hyvä että olen ollut viihdyttävää seuraa :)
[/quote]
Olet. :) Pidä vaan jatkossakin puolesi meitä ilkeitä mammoja vastaan, ja seuraavassa konsertissa soita niin, että kukaan ei huomaa vaikka olisit pukeutunut viholaissäkkiin. :)
[/quote]
Tämä on ollut tapanani
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:30"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:21"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 19:45"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 19:34"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 18:12"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 17:36"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 12:23"][quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 09:41"] [quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 09:27"] [quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 23:30"] [quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 22:36"] [quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 21:48"] [quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 19:57"] [quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 17:34"]Täällä yksi muusikko joka tulee konservatorion esityksiin juuri niissä vaatteissa mitä päällä on. Siistit ja puhtaat kyllä, mutta saattaa olla sitä bändipaitaa tai farkkua. (sen verran selvennän että pukukoodia ei ole annettu) Olen tullut soittamaan, en esittelemään vaatteitani. [/quote] Sinä ehkä tulit vain soittamaan, mutta monet koserttiin menijöistä hakevat miellyttävää kokonaisuutta, johon kuuluu miellyttävä ympäristä, kaunis valaistus ja asiallinen pukeutuminen. Jos haluan vain kuunnella, voin kuunnella kotona ihan vaan stereoista. Miksi vaivautua edes paikalle katsomaan jotain, jos se mitä näen ainoastaan ärsyttää? Ja oikeasti joku konsertti, jossa soittaja näyttää siltä kuin olisi treeneissä, niin ei anna kauhean hyvää kuvaa. Ihan kuten jonkun hienon ravintolan tarjoilijat, jotka olisivat kulahtaneissa tee-paidoissa tarjoilemassa, vaikka syömään sinne olisin tullutkin, niin kyllä se häiritsisi. Katusoittaja voi soittaa missä vaatteissa tykkää, muut pukeutukoon asianmukaisesti. [/quote] Konsertit ovat tässä tapauksessa lähinnä sellaisia oppilaskonsertteja, jotka eivät muutenkaan ole mitenkään kokonaisia, tai eheitä. Pukukoodia ei tosiaan ole ja monesti tulen suoraan koulusta tai töistä. Kuten mainitsin, "oikeammat" keikat on eri asia. Nämä konsan esiintymiset ovat hyvinkin verrattavissa koulun kevätjuhlaan tms. [/quote]Et taida ymmärtää, että pienille soitonopiskelijoille nuo musiikkiopiston matineat/konsertit ovat todella iso juttu. Kädet täristen soitetaan sellolla Tuiki tuiki tähtönen ja vanhemmat ottavat kasan kuvia sukulaisille jaettavaksi. Itsekin sanot, että tilaisuus on kuin koulun kevätjuhla. Siis vuoden tärkein tilaisuus, johon luulisi kaikkien pukeutuvan kunnolla. Vähitellen alkaa jo ärsyttää tuo juhlien vähättely. Kevätjuhla ei ole mitään, konsertit eivät ole mitään, synttärit ei ole mitään. On ne. Ne on juhlia, joihin pukeudutaan juhlaviin vaatteisiin! [/quote] Ottakoot kuvia, pikkuopiskelijan Tuiki tuiki tähtösen ajan muut soittajat odottavat katsomon eturivissä, eli minä en sopimattomassa asussani kuvassa näy. Jos vanhemmat tahtovat kuvata muita esityksiä niin ihan rauhassa, mutta muita eivät voi velvoittaa mihinkään pukukoodiin. Konsertteja on useita vuoden aikana ja jos ei perus siistit arkivaatteet riitä niin se on sitten huonompi juttu. [/quote] "Perussiistit arkivaatteet" voi tarkoitttaa niin monenlaista pukeutumista. Jos sinun perussiistit arkivaattesi ovat esim. siiistit (tummat) farkut ja siisti kauluspaita, niin ok. Jos ne ovat muodikkaasti rähjäiset, puolitangossa roikkuvat farkut ja virttynyt (vaikkakin puhdas) teepaita, niin tilanne on aivan eri. [/quote]Kyllähän tuo "muusikko" on jo aiemmin kertonut että pukeutuu ko. tilaisuuteen bändipaitaan ja farkkuihin. [/quote] Muun muassa. Pukeutumisskaalani on laaja. Jos päällä sattuu nyt se bändipaita olemaan niin en ota siitä paineita. En mene soittamaan sellaisissa vaatteissa joita en ihmisten ilmoilla kehtaa käyttää. t: se muusikko (ilman heittomerkkejä, kiitos vain) [/quote] Jos niitä konsertteja on niin usein, niin eikö sitä varten voi jos sitten hankkia ihan esiintymisvaatteet? Ymmärrän vielä, että katsomossa kaikki eivät ole siististi pukeutuneet, mutta että itse päätähdet, siis soittajatkin tykkää ettei tilaisuus ole minkään arvoinen? Ne tuiki tuiki tähtösten soittajalasten vanhemmat voivatkin lähteä pois eikä jäädä edes kuuntelemaan sinua, kun eihän sillä sinun esitykselläsi nyt mitään suurempaa arvoa ole? Olethan soittamassa lähinnä itsellesi eikä katsojista kiinnosta yhtään. Miksi vaivaudut edes niissä ulkopuolisissa konserteissa, jos kerran vaatetuksella ei ole väliä?
[/quote]
Ajatusmaailmamme ovat selvästi kovin erilaiset. En sanonut etten arvosta esiintymistä, enkä etten arvosta konserttia. En vain stressaa esiintymisasusta. En pidä sitä että tulee paikalle omanlaisissa vaatteissaan epäkunnioittavana. Soitan hyvin ja kunnioitan kuuntelijoitani. Nämä opiskelijakonsertit ovat hyvin arkisia tapahtumia, enkä koe tarpeelliseksi hankkia niitä varten erityisiä esiintymisvaatteita. Ulkopuolisissa konserteissa kysyn aina työnantajan toiveita pukeutumiseni suhteen, ja toimin sen mukaan.
[/quote]
En ymmärrä. Onko nämä nyt juhlatilaisuuksia vai ei? Vai etkö laske juhlaksi, koska konservatorio on järjestänyt tilaisuuden? Se sijaan jos sinut kutsuttaisiin jonnekin muualle, niin se on juhla? Vaikka jotkut avajaiset? Ei missään tilanteessa ole tietenkään rikollista tulla bändipaidassa ja farkuissa. Se vaan antaa moukan kuvan sinusta, vaikka kuinka ajattelet, ettet jaksa stressata. Luulisi sinun jo ymmärtäneen että soitat muille, kun soitat konsertissa. Vaikka oletkin siellä konservatoriossa, niin ihmiset tulevat kuuntelemaan teitä soittajia.
Tässä ketjussa sinullekin on kerrottu miten me katsojat näemme sinunlaiset, ei vaatteista "stressaavat" pääesiintyjät. Me muut voisimme ehkä sitten sanoa sinulle, ettemme me taas stressaa kauanko istumme siellä kuuntelemassa sinua ja lähdemme pois vaikka kesken esityksen, kun eihän misään ole sanottu, ettei kesken saa lähteä pois. Tulemmeko myöhässä tai puhummeko silloin kun sinä soitat. Mitä väliä. Kyllä minäkin sitten muissa tilaisuuksissa osaan käyttäytyä toisin.
Mitä väliä, sehän on vaan konservatorion esiintyminen. Sellainen joka päiväinen juttu, joka ei ole niin tärkeä, eikä ainakaan juhla. Joku festarityyppinen juttu? Sellainen, etteikö siellä voisi toimia ihan oman maun mukaan. Tulla ja mennä konsertteihin niinkuin tykkää ja kaikki pukeutuu just niin kuin haluaa. Ehkä jopa ottaa vaikka kaljaa siinä samalla? Se hän on muutenkin ihan pilipali koulu, ei se nyt sentään mikään Sibelius akatemia ole.
[/quote]
Ei ole juhla. Muut, koulun ulkopuoliset tilaisuudet ovat mitä milloinkin, joskus juhlia, joskus jotain muuta. Kuten sanottu, noudatan annettua pukukoodia. Koskaan ei ole asustani valitettu.
En kaipaa ketään istumaan katsomossa jos ainoa asia mielessä on asuni epäsopivuus. En halua pakottaa ketään kuuntelemaan minua. Jos ei kiinnosta, poistukaa.
[/quote]
Jos ne eivät ole juhlia, niin ymmärsit tämän ketjun väärin. Tässä puhuttiin juuri juhlista ja hienoista tilaisuuksista. Ei mistään ruisrokista tai jonkun näytöksen kenraaliharjoituksista. Sinne bändipaidat sopivat mainiosti. Eikä mistään matikankokeisiin verrattavasta olevasta kokeesta.
[/quote]
Kyseessä on silti esiintymistilaisuus. Niistähän oli myös puhe?
[/quote]
Niin, on olemassa esiintymistilaisuuksista ja esiintymistilaisuuksia. Jos puhut sellaisesta tilaisuudesta missä millään todellakaan ei ole väliä, niin se ei ole kenellekään ongelma, vaikka olisit uimahousuissa paidatta. Soitat jossain metroasemalla, niin voit olla ihan juuri niinkuin haluat. Mutta tilaisuus, jota mainostetaan ehkä juhlana, palkintojen jakotilaisuutena, päättäjäisinä jne. niin se vaan on ymmärtämättömyyyttä, kun ei osaa pukeutua oikein. Vähän niin kuin ihmiset, jotka eivät tiedä milloin olla hiljaa ja milloin puhua. Vaikka kuinka selittelevät sitä itselleen. Noilla asioilla on merkitystä, vaikket sinä näytä sitä tajunneen ja väheksyt sitä toisasiaa, koska sinua ei kiinnosta.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:02"]Kyllähän nämä mammat tiedetään, jotka eivät vaivaudu ostamaan lapsilleen juhlavaatteita kevätjuhlaan, kun niitä tarvitsee vain sen kerran vuodessa. Sitten tullaan kesällä avautumaan, kun sukulaisen häihin osallistuminen tulee niin kalliiksi, kun pitäisi kaiken muun lisäksi ostaa vielä koko perheelle juhlavaatteet...
[/quote]
JUST NÄIN! AV:lla sit nyyhkitään, kun koko perheelle pitää ostaa AIVAN KAIKKI juhlavaatteet pukukoodillisiin juhliin. Että tyyliin miehelle pitää hankkia puku ja pojille kauluspaidat ja tummat housut ja nauhakengät, tytöille mekot, bolerot, sukkikset ja juhlakengät ja itselle kans mekko. Ja että tähän meni sit meidän tän vuoden etelänloma-rahat. Voi nyyh. Jokaisella perheenjäsenellä pitäisi olla yksi juhlavaatekerta ja ne lasten juhlavaatteet on tosi halpoja Prismoissa, Tarjoustaloissa jne. Kirpparilta löytää myös. Itse ostin 4-vuotiaalle tyttärelleni jopa täysmustan samettimekon, kun semmoinen tuli 3 eurolla kirppiksellä vastaan, kun ajattelin että voihan sitä hautajaiset tulla lähiaikoina. No, eipä tullut ja puku jäi käyttämättä mut eipä tarvinnut voivotella sitä, että mistäs lapselle hautajaisasu, voiko mennä pinkissä mekossa kun on vasta 4-vuotias.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:29"][quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:24"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 19:59"]
Elämässä mielekkäämpää sisältöä kuin asuvalintojen miettiminen.
[/quote]
Onko kaikki vaatteesi sponsorin valikoimia, kun sinun ei ole koskaan tarvinnut miettiä niitä? Suurin osa joutuu jossain määrin miettimään, joten mikä estää miettimästä silloin asianmukaisesti?
[/quote]
Itse asiassa en olisi niinkään varma siitä, että ihan kaikki tulevat miettineeksi - sen verran verkkari- ja tuulipukukansaa lenkkareissaan on tullut bongattua mitä moninaisimmista paikoista ja tilaisuuksista. Ilmeisesti napataan vain tuolilta/lattialta ne vetimet, jotka ekana käden ulottuville osuvat.
[/quote]
Just näin. Kerrankin hautajaisissa, jossa arkkua kantoi kirkkaanpunaiseen pusakkamalliseen lyhyeen ja virttyneeseen toppatakkiin pukeutunut mies. Jalassa vaaleanruskeat arkihousut. Eikä ollut kapinoiva nuori vaan noin 45-50-vuotias mies.
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:29"][quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:23"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:08"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:03"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 19:57"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 19:50"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 19:45"]
Ei ole juhla. Muut, koulun ulkopuoliset tilaisuudet ovat mitä milloinkin, joskus juhlia, joskus jotain muuta. Kuten sanottu, noudatan annettua pukukoodia. Koskaan ei ole asustani valitettu.
En kaipaa ketään istumaan katsomossa jos ainoa asia mielessä on asuni epäsopivuus. En halua pakottaa ketään kuuntelemaan minua. Jos ei kiinnosta, poistukaa.
[/quote]
Uuh, täältähän paljastui herkkäsieluinen, boheemi taiteilija! "Mä olen mikä olen, menkää pois jos ei kelpaa..." :)
[/quote]
Tuskin. Olen vain sitä mieltä että katsojalla on, ja pitää olla vapaus lähteä mikäli esitys ei kiinnosta.
[/quote]
Ai. Sääli.
Mutta kun tuo nuoruuden uhma vähän laantuu, ehkä voit harkita edes sitä, että niinä konserttipäivinä laitat sen kauluspaidan ja siistit farkut töihin/kouluun, kun sulle kerran ilmeisesti niitäkin arkivaatetukseen kuuluu? Siis sitten, kun ei enää ole pakko vastustaa kaikkea ja esitellä sitä keskisormea auktoriteeteille. :)
[/quote]
Oi kun kiva on olla vanhempi ja sanoa että "kyllä se siitä pikku kakara, kasvat sinäkin vielä :)))". Jos nyt oikein rautalangasta väännän, niin ei, en väkisin laita rönttöisimpiä vaatteita konserttipäivänä, ja yleensä vaatteeni ovat aivan konserttikelpoiset. En vain tee ongelmaa siitä, jos joskus en ole muistanut konsertin päivämäärää ja päällä sattuukin olemaan jotain vähemmän edustavaa. En koe tarvetta kapinoida tai näyttää keskisormea kaikille. Hyvää sunnuntain jatkoa.
[/quote]
No mutta miksi et tätä heti sanonut vaan kovasti vain olit sitä mieltä, että ihan sama mitä päällä?
Ja joo, on kiva voida tädillisesti hymyillä nuorille kapinallisille. Iän suoma etuoikeus. :) (Joskus tulee muisteltua omia kapina-aikoja, ja kyllä, jotkut jutut oikeasti hävettävät, vaikka useimmat vain naurattavatkin.)
[/quote]
Koska olen edelleen sitä mieltä että sillä ei pitäisi olla mitään väliä mitä soittajalla on päällä jos kerran mitään pukukoodia ei ole annettu. Vaikka itse pukeudunkin yleensä ns. "asiaankuuluvasti" en ymmärrä miksi päinvastaisen toiminnan pitäisi olla niin kamalan tuomittavaa kuin tässä ketjussa tunnutaan ajattelevan. "Tädillisyytesi" muuten kuulostaa näin kirjoitettuna kovin alentuvalta ja inhottavalta, jos kiinnostaa.
[/quote]
Missä sun vanhemmat olivat, kun sua olisi pitänyt kasvattaa?
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 21:16"]
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:29"][quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:23"] [quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:08"] [quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 20:03"] [quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 19:57"] [quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 19:50"] [quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 19:45"] Ei ole juhla. Muut, koulun ulkopuoliset tilaisuudet ovat mitä milloinkin, joskus juhlia, joskus jotain muuta. Kuten sanottu, noudatan annettua pukukoodia. Koskaan ei ole asustani valitettu. En kaipaa ketään istumaan katsomossa jos ainoa asia mielessä on asuni epäsopivuus. En halua pakottaa ketään kuuntelemaan minua. Jos ei kiinnosta, poistukaa. [/quote] Uuh, täältähän paljastui herkkäsieluinen, boheemi taiteilija! "Mä olen mikä olen, menkää pois jos ei kelpaa..." :) [/quote] Tuskin. Olen vain sitä mieltä että katsojalla on, ja pitää olla vapaus lähteä mikäli esitys ei kiinnosta. [/quote] Ai. Sääli. Mutta kun tuo nuoruuden uhma vähän laantuu, ehkä voit harkita edes sitä, että niinä konserttipäivinä laitat sen kauluspaidan ja siistit farkut töihin/kouluun, kun sulle kerran ilmeisesti niitäkin arkivaatetukseen kuuluu? Siis sitten, kun ei enää ole pakko vastustaa kaikkea ja esitellä sitä keskisormea auktoriteeteille. :) [/quote] Oi kun kiva on olla vanhempi ja sanoa että "kyllä se siitä pikku kakara, kasvat sinäkin vielä :)))". Jos nyt oikein rautalangasta väännän, niin ei, en väkisin laita rönttöisimpiä vaatteita konserttipäivänä, ja yleensä vaatteeni ovat aivan konserttikelpoiset. En vain tee ongelmaa siitä, jos joskus en ole muistanut konsertin päivämäärää ja päällä sattuukin olemaan jotain vähemmän edustavaa. En koe tarvetta kapinoida tai näyttää keskisormea kaikille. Hyvää sunnuntain jatkoa. [/quote] No mutta miksi et tätä heti sanonut vaan kovasti vain olit sitä mieltä, että ihan sama mitä päällä? Ja joo, on kiva voida tädillisesti hymyillä nuorille kapinallisille. Iän suoma etuoikeus. :) (Joskus tulee muisteltua omia kapina-aikoja, ja kyllä, jotkut jutut oikeasti hävettävät, vaikka useimmat vain naurattavatkin.) [/quote] Koska olen edelleen sitä mieltä että sillä ei pitäisi olla mitään väliä mitä soittajalla on päällä jos kerran mitään pukukoodia ei ole annettu. Vaikka itse pukeudunkin yleensä ns. "asiaankuuluvasti" en ymmärrä miksi päinvastaisen toiminnan pitäisi olla niin kamalan tuomittavaa kuin tässä ketjussa tunnutaan ajattelevan. "Tädillisyytesi" muuten kuulostaa näin kirjoitettuna kovin alentuvalta ja inhottavalta, jos kiinnostaa. [/quote] Missä sun vanhemmat olivat, kun sua olisi pitänyt kasvattaa?
[/quote]
Oliko tuo kommentti pukeutumisestani, asenteestani pukeutumista kohtaan vai puhetyylistäni?
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 12:58"]Meillä suositaan klassista, siistiä arkipukeutumusta myös lasten osalta. Eli ovat AINA siistejä ja tyylikkäitä. Periaatteessa pieni juhlakin menisi ihan arkivaatteissa. Suuremmat juhlat sitten tietysti erikseen. Sinne pukeudutaan juhlan henkeen sopivasti. Pikkujoulut ovat eri asia kuin sukulaisen 50 -vuotispäivät. Me olemme aina hyvinpukeutuneita, tilanteeseen sopivalla tavalla tietysti. Wt porukka taas ei ymmärrä tämänkään taidon päälle mitään.
[/quote]
Sieltä se white trash -kortti taas vedettiin, ylläri.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:47"][quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:38"]
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:35"][quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:27"] Pukeutuminen koulun juhliin on asia, jonka perusteella opettajana pystyn sanomaan heti lapsista miten niillä menee ja millainen perhetilanne on. Valitettavasti tämä on totta. [/quote] meidän tapauksessa ei kerro perhetilanteesta että huonosti menee jos lapsi ei oo pukeutunut koulunjuhlissa kun farkkuihin ja tpaitaan ja varsinkin yläasteella [/quote] Mutta haluatte kasvattaa lapsenne siihen, ettei toisia ihmisiä tai tapahtumia tarvitse kunnioittaa. Riittää, että minä itse voin tehdä mitä haluan.
[/quote] en katsonut tarpeelliseksi että pitää ostaa yläasteen päättäjäisiin puku joka jää pieneksi ja seuraavat kunnon juhlat on sitten ylppärit. Poika oli itse sitä mieltä että ei laita pukua. Tiedettiin satavarmasti että stipendi tulee.
[/quote] Pukuko on ainut vaihtoehto teepaidalle ja farkuille? Minun teinipojallani oli myös vaihe, ettei halunnut pukeutua juhliin. Siitä pidettiin kuitenkin kiinni että kauluspaita on oltava, eikä sen ole pakko olla edes valkoinen. Farkutkin menettelevät, kunhan ovat suht klassista mallia. Minun teinilläni vaihe meni onneksi ohi rippijuhliin mennessä, joihin halusi välttämättä laittaa puvun päälleen. Taisi maksaa kokonaiset 50 euroa paitoineen. Ei sen puvun tarvitse mikään Armani olla kasvavalla nuorella.
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 07:58"]Siksi koska suomalaiset putosivat puusta vasta vähä aika sitten. Muualla Euroopassa käytiin yliopistolla, konserteissa, tehtiin politiikkaa, noudatettiin etikettiä, ym. silloin kun täällä Uga-Uga vain rillasi villisikaa leirinuotion ääressä. Siinä syy miksi täällä ei vielä ole totuttu juhlavaan pukeutumiseen, tai no, huoliteltuun pukeutumiseen noin yleensäkään.
Jos vielä isovanhemmilla riitti karhuntalja ja tuohivirsut 24/7, niin ei ihme jos vaatteiden jatkuva vaihtaminen, peseminen, silittäminen, sovittelu, jne. jne. eri tilaisuuksiin vaikuttaa jokseenkin omituiselta. Toisaalta tuon ymmärtääkin: miksi puljata hankalasti, kun ennen riitti yksi rätti ihan yhtä hyvin?
Arvioni mukaan suomalainen pukeutumiskulttuuri kehittyy muun Euroopan tasolle noin vuonna 2200.
[/quote]
Sä olet niiiiin oikeassa. Täällä osa väestä on poikkeuksellisessa elämäntilanteessa eikä siksi pukeudu juhlaan. Se on ihan itsestään selvää. Se taas, etteivät sivistyneet ihmiset pukeudu juhliin, on todella paskapuhetta. Yleisesti ottaen suomalaisissa vaan on se tietty suuri ryhmä ihmisiä, joiden ajatusmaailman mukaan rumatnevaatteillakoreilee, emmäjaksa, eiookäyttöö jne. jne. Sitten kuitenkin joissain tilanteissa mennään ihan ääripäihin (esim. vanhojen tanssit).
Meillä ainakin juhlavia tilanteita on niin paljon, että juhlavaatteet eivät mene huomaamatta pieneksi lapsilla. Lapset haluavat itse puketua ja valitsevat itse juhlavaatteensa. Kaverien juhliin, perhejuhliin ja isompiin juhliin valitaan vähän erityliset kamppeet (ei nappaskenkiä koulun discoon). Ei meillä juhlavaatteet ole röyhelöä ja kiimalletta vaan klassisempaa enimmäkseen - tosin kyllä löytyy tytölle myös tylliunelma. Jos jonkun maun mukaan juhlapukeutuminen on tuota, niin mikäs siinä. Parempi niin kuin että farkkulinjalla mennään arki ja juhla.
Minä ainakaan en loukkaannu tai sen pidemmin mieti, mutta ihmettelen. Ulkomailla suomalaiset edelleen tunnistaa vaatteista. Vaatteet kuten vaikkapa ruoka ja koristelu ovat osa juhlatunnelmaa. Mutta onhan se ruokakin usein ihan luokatonta, oli arki tai juhla. Kulttuurin piirre on tämä, kuten sanoit, me
[quote author="Vierailija" time="15.03.2015 klo 22:08"][quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 07:58"]Siksi koska suomalaiset putosivat puusta vasta vähä aika sitten. Muualla Euroopassa käytiin yliopistolla, konserteissa, tehtiin politiikkaa, noudatettiin etikettiä, ym. silloin kun täällä Uga-Uga vain rillasi villisikaa leirinuotion ääressä. Siinä syy miksi täällä ei vielä ole totuttu juhlavaan pukeutumiseen, tai no, huoliteltuun pukeutumiseen noin yleensäkään.
Jos vielä isovanhemmilla riitti karhuntalja ja tuohivirsut 24/7, niin ei ihme jos vaatteiden jatkuva vaihtaminen, peseminen, silittäminen, sovittelu, jne. jne. eri tilaisuuksiin vaikuttaa jokseenkin omituiselta. Toisaalta tuon ymmärtääkin: miksi puljata hankalasti, kun ennen riitti yksi rätti ihan yhtä hyvin?
Arvioni mukaan suomalainen pukeutumiskulttuuri kehittyy muun Euroopan tasolle noin vuonna 2200.
[/quote]
Sä olet niiiiin oikeassa. Täällä osa väestä on poikkeuksellisessa elämäntilanteessa eikä siksi pukeudu juhlaan. Se on ihan itsestään selvää. Se taas, etteivät sivistyneet ihmiset pukeudu juhliin, on todella paskapuhetta. Yleisesti ottaen suomalaisissa vaan on se tietty suuri ryhmä ihmisiä, joiden ajatusmaailman mukaan rumatnevaatteillakoreilee, emmäjaksa, eiookäyttöö jne. jne. Sitten kuitenkin joissain tilanteissa mennään ihan ääripäihin (esim. vanhojen tanssit).
Meillä ainakin juhlavia tilanteita on niin paljon, että juhlavaatteet eivät mene huomaamatta pieneksi lapsilla. Lapset haluavat itse puketua ja valitsevat itse juhlavaatteensa. Kaverien juhliin, perhejuhliin ja isompiin juhliin valitaan vähän erityliset kamppeet (ei nappaskenkiä koulun discoon). Ei meillä juhlavaatteet ole röyhelöä ja kiimalletta vaan klassisempaa enimmäkseen - tosin kyllä löytyy tytölle myös tylliunelma. Jos jonkun maun mukaan juhlapukeutuminen on tuota, niin mikäs siinä. Parempi niin kuin että farkkulinjalla mennään arki ja juhla.
Minä ainakaan en loukkaannu tai sen pidemmin mieti, mutta ihmettelen. Ulkomailla suomalaiset edelleen tunnistaa vaatteista. Vaatteet kuten vaikkapa ruoka ja koristelu ovat osa juhlatunnelmaa. Mutta onhan se ruokakin usein ihan luokatonta, oli arki tai juhla. Kulttuurin piirre on tämä, kuten sanoit, me
[/quote]
Raivostuttava tämä mobiililaite, jumahti totaalisesti eikä ota kappalejakoja.. Piti vielä lisätä, että en todella pidä meidän perhettä juhlavaatteissa muita parempana. En katso nenänvartta pitkin enkä valitse ystävia vaatteiden perusteella. Ihmettelen vaan, miksi tämä on suomalaisille niin vaikeaa ja vastentahtoista. Lisään vielä, että meillä lapset on pienestä pitäen kasvatettu nauttimaan pukeutumisesta juhlaan - sehän on eräänlainen siirtymäriitti. Eivät he uhmaikää lukuunottamatta ikinä ole murjottaneet juhlaan pukeutumisesta, vaan ovat halunneet sekä tyttö että poika pukeutua tilanteen mukaan.
Hauskaa muuten, että puketumiseen liitetään näin voimakkaita tunnereaktioita: Hyvinpukeutuva ei välitä mistään muusta, tunnelma on hänellä kiinni vaatteista, hän vain kyylää toisten vaatteita, edustaa alempaa luokkaa ja vaikka mitä (meihin näistä ei muuten päde mikään :) Nämä ovat hyvin suomalaisia kuvaavia.. Syvälliset, älykkäät, kunnon ihmiset pukeutukoot yhäti säkkiin ja keskittykööt itse asiaan eikä pinnalliseen turhuuteen.
Pukeutukoon jokainen niin kuin itse haluaa, jos joku konservatiivi ottaa nokkiinsa niin omapa on häpeänsä. Pääasia on tulla juhliin/konserttiin/mikälietilaisuuteen avoimin ja hyvillä mielin, mielellään jopa iloisena, ja aidosti kiinnostuneena tapahtumasta eikä siitä mitä rättejä kelläkin on päällään.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:45"]Koulun juhlat ovat myös tapakasvatusta. Tilanteen mukaisen pukeutumisen hallitseminen kuuluu yleissivistykseen. Ne, joiden mielestä näin ei ole, eivät varmaan sitten työskentele sellaisissa ammateissa, joissa edellytetään huoliteltua ulkoasua tai joissa ajoittain osallistutaan edustustilaisuuksiin. Aika moni kuitenkin työskentelee vai ovatko nämä "meillä on muutakin miettimistä kuin vaatteet" -vanhemmat oikeasti sitä mieltä, että esimerkiksi pankkivirkailijat voisivat ihan hyvin lojua tiskin takana verkkareissa ja huppareissa? Valitsemalla koulun juhliin siistimmät vaatteet kuin tavallisena koulupäivänä harjoitellaan tilanteen mukaista pukeutumista ja käyttäytymistä, joka ainakin osalla oppilaista tulee olemaan olennainen osa työelämää.
[/quote] Minun näkökulmastani "yleissivistys" on vain turhaa paskaa, jolla tyhmät peittelevät omaa
tyhmyyttään. Jos päässä liikkuu vain toisten pukeutuminen niin ei kiinnosta tuntea kyseistä henkilöä lainkaan.