Miksi lapsesi ei pukeudu kunnolla juhliin/esityksiin?
Perheemme on lähiaikoina osallistunut useisiin tapahtumiin, joissa esiintyjillä (ja yleisöllä) on ollut varsin kirjavaa vaatetusta. Esim. eilen musiikkiopiston konsetissa suurimmalla osalla esiintyjistä oli juhlavaatteet päällä. Ne sopivat kuin nenä päähän, olihan musiikki klassista ja ympäristökin hieno. Osalla porukasta oli päällä esim. ryppyinen, kulahtanut t-paita ja farkut tai kurainen (selästä näki että pyörällä oli ajettu) huppari. Jokseenkin hassun näköistä jos kvarteissa kolmella on juhlamekko, korkarit ja hiukset viimeisen päältä käherrettynä ja yhdellä harvinaisen epäsiistit vaatteet.
Rahasta tuo pukeutuminen ei voi olla kovin monella kiinni. Meidänkin lapset ovat vetäneet samoilla juhlavaatteilla jo monet juhlat. Tytön mekko taisi olla 15 e, pojan suorat housut ja merkkikauluspaita on ostettu kirpparilta jokusella eurolla.
Yllätyksenäkään nuo tilaisuudet eivät tullee, olivat tiedossa jo kuukausia sitten, eli shoppailuaikaa oli. Tai ainakin olisi ollut aikaa pestä ja silittää ne vaatteet.
Tätä samaa ihmetellään aina koulun kevät- ja joulujuhlien jälkeen.
Miksi lapsesi ei pukeudu?
Kommentit (202)
Nuoremmat lapset puetaan aina asiallisesti, mutta jos teinillä sattuu olemaan pahempi kapinavaihe menossa, niin hänen pukeutumiseensa on paha mennä puuttumaan.
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 10:51"]
Ai kauhee, en ole ollenkaan ajatellut että kevätjuhlat tms. olisivat tällainen juhlapukeutumista vaativa. Ei minun nuoruudessani ollut kellään kuin ihan tavalliset arkivaatteet. Pitänee sitten pakottaa teinikin mekkoon, vaikkei se koskaan ole halunnut sellaista pitää. Enkä kyllä ole itsekään pitänyt.
[/quote]
Ei kai sinne kukaan mitään juhlapukeutumista vaadi, vaan siistiä ja asiallista asua, vähän arkivaatteista poikkeavaa. Oma lukunsa sitten ne päättötodistuksen saajat, jotka ainakin meillä ovat pukeutuneet juhlavasti, koska juhla on nimenomaan heille (kyseessä yläkoulu) ja he ovat tilaisuuden päätähtiä.
Minä taas ihmettelen enemmän niitä likaisia arkivaatteita. Puen lapseni joka päivä kauniisiin, ehjiin, puhtaisiin ja yhteensopiviin vaatteisiin. Niinkuin itsenikin. En voi käsittää että oman lapsen voi antaa olla likaisissa ja rumissa vaatteissa. Enkä nyt tarkoita että vaatteiden pitäisi olla kalliita.
Joillekin ne vaatteet eivät ole tärkeitä. Eli ei kiinnitetä huomiota omiin tai varsinkaan muiden pukeutumiseen, vaan siihen että ihminen on ylipäänsä paikalla. Se juhlatunnelma ja juhlava tunnelma tulee jostain muusta kuin pukeutumisesta.
Kahden nopeakasvuisen pojan äitinä inhoan juhlapukeutumisesta tulevaa stressiä. Ostan aina juhlakengät kun kirpparilla näen, samoin kauluspaitoja alesta jne. Silti aina tuntuu olevan sen tilanne, että kun juhlat lähestyy, niin sopiva koko lapselle on jo olemassa olevien vaatteiden välissä, eli yhdet on liian pienet ja toiset liian isot. Juhlavaatteita pitäisi päivittää aina sen kolme viikkoa ennen juhlia, että ehtii etsiä kirppikseltä uudet, juuri sopivat, eikä ikinä tule mieleen, aina on muutakin tekemistä.
Koska itse vihaan yli kaiken sitä hetkeä, kun edellisenä iltana on lähdettävä päivän päätteeksi Prismaan maksamaan mansikoita kengistä ja vaatteista, joita lapsi ehtii käyttää tasan sen yhden kerran, olen aina ilmoittanut omissa juhlissani, että asu on vapaa. Ei tartte stressata, eikä käyttää vaatteisiin yhtään enempää aikaa ja rahaa mitä juhliin tuleminen yleensä kuitenkin maksaa. Hyvin on juhlat saatu juhlittua.
Monesti on myös niin, että tytöllä on juhlavaatteet mutta pojalla ei. Eräs äiti kertoi että kun hänen mielestään on hauskempaa ostaa tytönvaatteita. Pojat ei kuulemma yhtään välitä mitä niillä on päällä.
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 11:03"][quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 10:51"]
Ai kauhee, en ole ollenkaan ajatellut että kevätjuhlat tms. olisivat tällainen juhlapukeutumista vaativa. Ei minun nuoruudessani ollut kellään kuin ihan tavalliset arkivaatteet. Pitänee sitten pakottaa teinikin mekkoon, vaikkei se koskaan ole halunnut sellaista pitää. Enkä kyllä ole itsekään pitänyt.
[/quote]
Ei kai sinne kukaan mitään juhlapukeutumista vaadi, vaan siistiä ja asiallista asua, vähän arkivaatteista poikkeavaa. Oma lukunsa sitten ne päättötodistuksen saajat, jotka ainakin meillä ovat pukeutuneet juhlavasti, koska juhla on nimenomaan heille (kyseessä yläkoulu) ja he ovat tilaisuuden päätähtiä.
[/quote]
Peruskoulun suorittaneet juhlan tähtiä? Ok. Ei ollut minun aikanani mitään tavallisista kouluvaatteista poikkeavaa.
Kyllä tästä ketjusta väkisin tulee mieleen, että kyseessä on rahan puute. Ei ole varaa ostaa muita vaatteita kun huppareita, collegehousuja ja farkkuja. Jos ne farkut ovat kalliit niin niitä on sitten yhdet ja ne saattaa olla rikki ja likaiset. Eikö ihmisillä ole mitään muuta hetkeä jolloin voi käyttää suoria housuja, kun ysiluokan päättäjäiset? Ovatko lapsenne eläneet koko lapsuutensa college tai trikoo housuissa, lenkkarit jalassa?
Aika ankeata jos he ovat päässeet ainoastaan leikkimään pihaleikkejä. Mitä jos ostaisitte yhdet hienommat vaattet? Veisitte lapsianne teatteriin, konsertteihin, juhliin jne.? Ei tarvitsi sitten itkeä, että ei voinut käyttää kun yhden kerran niitä vatteita. Tulisi niille vaatteille käyttöä, näkisitte miten muut pukeutuu ja tulisi tuo pukeutumiskoodikin tutuksi.
Huomasin saman syksyllä, koulukuvasta, tuttavan lapsen luokkakuva: vain kahdella pojalla oli siistimpi paita. Muilla huppari tai t-paita.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 21:46"]
Huomasin saman syksyllä, koulukuvasta, tuttavan lapsen luokkakuva: vain kahdella pojalla oli siistimpi paita. Muilla huppari tai t-paita.
[/quote]Koulukuvassa ollaan kouluvaatteissa. Ei meidän lasten koulukuvissa kellään ole juhlavaatteita. Kivoja kuvia ovat.
Itsekkin ihmettelen. Meillä myös pianokorsentissa on aina juhlavaatteet, mutta kenelläkään muulla ei ole mekkoa, kuin tyttärelläni.
Monet lapset vihaavat juhlavaatteita ja päivä menee pilalle, jos ne joutuu pukemaan. Itse puen lapsen mieluummin normivaatteisiin, kun katson koko juhlan ajan mököttävää tyyppiä.
Minunki poika pokkasi aikoinaan ysillä luokan parhain ka stipendin yllään farkut ja kulahtanut tpaita
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 21:41"]
Monesti on myös niin, että tytöllä on juhlavaatteet mutta pojalla ei. Eräs äiti kertoi että kun hänen mielestään on hauskempaa ostaa tytönvaatteita. Pojat ei kuulemma yhtään välitä mitä niillä on päällä.
[/quote]
Toisaalta tyttö voi käyttää siistiä mekkoa arkenakin. Poikien mustat keinokuituhousut ja kauluspaita vaan ei ole mitään arkivaatteita.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:40"]Eikö se ole Englannissakin niin, että alaluokka pukeutuu kuin iltadiskoon ja röyhelöön ja yläluokalla on jotain suht kasuaalia päällä kun juhla ei ole mikään pukukoodijuhla?
Samahan se on Suomessa nähtävillä.
[/quote]
Englannin yläluokka ei pukeudu mihinkään tilaisuuteen likaisiin farkkuihin, kulahtaneeseen huppariin ja rikkinäisiin lenkkareihin. Kyllä tuo yläluokkalaisten englantilaisten casual pukeutuminen sopisi ihan hyvin malliksi suomalaiseen koulujuhlaan. Oletko koskaan nähnyt noita juhlatilaisuuksia mihin he kokoontuvat? Kuninkaalliset tai yläluokkalaiset häät, hautajaiset, kastejuhlat? Kuinka monella oli farkut tai huppari?
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 11:15"]
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 11:03"][quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 10:51"] Ai kauhee, en ole ollenkaan ajatellut että kevätjuhlat tms. olisivat tällainen juhlapukeutumista vaativa. Ei minun nuoruudessani ollut kellään kuin ihan tavalliset arkivaatteet. Pitänee sitten pakottaa teinikin mekkoon, vaikkei se koskaan ole halunnut sellaista pitää. Enkä kyllä ole itsekään pitänyt. [/quote] Ei kai sinne kukaan mitään juhlapukeutumista vaadi, vaan siistiä ja asiallista asua, vähän arkivaatteista poikkeavaa. Oma lukunsa sitten ne päättötodistuksen saajat, jotka ainakin meillä ovat pukeutuneet juhlavasti, koska juhla on nimenomaan heille (kyseessä yläkoulu) ja he ovat tilaisuuden päätähtiä. [/quote] Peruskoulun suorittaneet juhlan tähtiä? Ok. Ei ollut minun aikanani mitään tavallisista kouluvaatteista poikkeavaa.
[/quote]
Kyllä, meillä kevätjuhla on ysiluokkalaisten suuri juhla johon pukeudutaan tilanteen vaatimalla tavalla, vanhemmatkin. Johtunee siitäkin, että samassa tilassa on meidän juhlamme jälkeen lakkiaiset ja osa väestä jää suoraan näihinkin juhliin.
Kouluja ja juhlaperinteitä on erilaisia. Minusta on hienoa, että meidän koulumme haluaa panostaa ysiluokkalaisiimme järjetämällä heille hienon juhlan. Sääli ettei kaikkialla ole näin.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 21:38"]
Minä taas ihmettelen enemmän niitä likaisia arkivaatteita. Puen lapseni joka päivä kauniisiin, ehjiin, puhtaisiin ja yhteensopiviin vaatteisiin. Niinkuin itsenikin. En voi käsittää että oman lapsen voi antaa olla likaisissa ja rumissa vaatteissa. Enkä nyt tarkoita että vaatteiden pitäisi olla kalliita.
[/quote] ootappa kun tulee yläaste, ei kelpaa sun valkkaamat vaatteet
Jos vaatteet olivat likaisia, veikkaan että kotona eivät ole asiat hyvin. Energiaa ei riitä ulkonäön miettimiseen. Hyvä silti että esiintyjä tuli paikalle. En tiedä minkäikäisistä ihmisistä oli kyse, mutta jos kyseessä on nuori joka asuu vanhempiensa kanssa, ehkä hän löytää musiikista pakokeinon tilanteesta, missä puhtaat vaatteet eivät ole itsestäänselvyys.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 21:48"]
Monet lapset vihaavat juhlavaatteita ja päivä menee pilalle, jos ne joutuu pukemaan. Itse puen lapsen mieluummin normivaatteisiin, kun katson koko juhlan ajan mököttävää tyyppiä.
[/quote]
Monet aikuisetkin vihaavat juhlavaatteita. Miesten juhlavaatteet ovat yleensä ottaen kuumia (jos etiketti vaatii pukutakin pitämistä päällä sisälläkin) j ja naisten juhlavaatteet nykyään haluavat paljastaa kaiken sen mikä useimmissa naisissa on vaan löllöä, valkoista ja selluliittista, eli käsivarret, allit ja sääret. On siihen syynsä että hyvin harva kotonaan käyttää juhlavaatteita muistuttavia vaatteita. Niissä vaan ei ole kiva olla.
Minun lapseni koulun kevät- ja joulujuhlissa kaikki muut ovat pukeutuneet ns. siisteihin vaatteisiin (tytöillä usein hame tai mekko tai jokin kaunis paita ja juhlavat housut, pojilla kangashousuja ja kauluspaitoja tai sitten vaikkapa mustat farkut ja kauluksellinen t-paita) mutta yksi tyttö on ollut joka kevät ja joulu todella ankeissa vaatteissa eli ihan niissä arkihousuissa (kuluneet trikoohousut) ja hupparissa ja lenkkareissa ja joka kerta on näyttänyt ahdistuneelta ja nololta. En tiedä, ovatko vanhemmat olleet edes paikalla ja jos ovat olleet, niin eivätkö ole huomanneet, että tytön vaatetus poikkeaa muiden vaatetuksesta.
Olisi kiva tietää, mikä on vanhemman ajatusmaailma.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 21:27"]
Aina on ollut vaatteet päällä. Ei tosinkyllä mitään suoria teryleenihousuja tai tylsiä kauluspaitoja. Farkkujen, pääkallot- paitojen ja ton turkkilaisen pappalookin lusäksi on muitakin vaihtoehtoja.
[/quote]Ei sillä ole väliä, vaikka päällä olisi kimono tai jotain muuta erikoisempaa. Mutta värjääntynyt ja likainen t-paita ja collarit ei ole juhlavaate.
Mielenkiinnosta kysyn, miten te pukeudutte juhliin?