Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Miksi lapsesi ei pukeudu kunnolla juhliin/esityksiin?

Vierailija
13.03.2015 |

Perheemme on lähiaikoina osallistunut useisiin tapahtumiin, joissa esiintyjillä (ja yleisöllä) on ollut varsin kirjavaa vaatetusta. Esim. eilen musiikkiopiston konsetissa suurimmalla osalla esiintyjistä oli juhlavaatteet päällä. Ne sopivat kuin nenä päähän, olihan musiikki klassista ja ympäristökin hieno. Osalla porukasta oli päällä esim. ryppyinen, kulahtanut t-paita ja farkut tai kurainen (selästä näki että pyörällä oli ajettu) huppari. Jokseenkin hassun näköistä jos kvarteissa kolmella on juhlamekko, korkarit ja hiukset viimeisen päältä käherrettynä ja yhdellä harvinaisen epäsiistit vaatteet.

Rahasta tuo pukeutuminen ei voi olla kovin monella kiinni. Meidänkin lapset ovat vetäneet samoilla juhlavaatteilla jo monet juhlat. Tytön mekko taisi olla 15 e, pojan suorat housut ja merkkikauluspaita on ostettu kirpparilta jokusella eurolla.

Yllätyksenäkään nuo tilaisuudet eivät tullee, olivat tiedossa jo kuukausia sitten, eli shoppailuaikaa oli. Tai ainakin olisi ollut aikaa pestä ja silittää ne vaatteet.

Tätä samaa ihmetellään aina koulun kevät- ja joulujuhlien jälkeen. 

Miksi lapsesi ei pukeudu?

Kommentit (202)

Vierailija
21/202 |
14.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 21:49"][quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 21:41"]

Monesti on myös niin, että tytöllä on juhlavaatteet mutta pojalla ei. Eräs äiti kertoi että kun hänen mielestään on hauskempaa ostaa tytönvaatteita. Pojat ei kuulemma yhtään välitä mitä niillä on päällä.

[/quote]

Toisaalta tyttö voi käyttää siistiä mekkoa arkenakin. Poikien mustat keinokuituhousut ja kauluspaita vaan ei ole mitään arkivaatteita.
[/quote]
Pistää sille pojalle sitten juhlaan jotkut chinos-tyyppiset...niitä voinee käyttää tädin synttäreillä ja koulussakin.

Vierailija
22/202 |
14.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itselleni on kauhistus nämä casual- juhlat kun rahat on tiukilla niin kaapista nimenomaan löytyy joko arkivaatteet tai juhlavaatteet. Työskentelen alalla missä työvaatetuksena käytetään arkivaatteita eli ei löydy paitapuseroita tai neulemekkoja k.o pukukoodiin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/202 |
14.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 08:55"]

[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 08:10"]

93 lisää, että kyllä tuon aikuisen miehenkin on vaikea saada pukemaan. Ylioppilasjuhliin piti ihan suuttua ennen kuin puvun lattoi. Veljensä tuli kummipoikansa, sukulainen, lakkiaisiin farkuissa ja lyhythihaisessa kauluspaidassa, ei edes kravattia. Seuraavana vuonna sukulaistytön lakkiaissa skarppasi, kun edellisenä vuonna näki, että jopa pojan 18-20-vuotiailla kavereilla oli pukuja. 

[/quote]

Pukupakko kesäjuhlassa onkin minusta vähän ikävä juttu. Naiset voivat olla hihattomissa mekoissa, kun miesten pitää hikoilla puvuissaan, ei kiva.

[/quote]

Kannattais ostaa puku mikä on ohutta luonnonmateriaalia. Polyesterikortsupuku hiostaa aina ja on muutenkin epämukava.

Vierailija
24/202 |
14.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 09:16"]

[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 00:04"]

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 23:27"]

Ainakin meillä ysillä kaikki pojat oli ihan normi kamppeissa päättötodistusta hakemassa. :D Eikä porukassa ollut kuitenkaan mitään käytän-aina-paskasia-työ-vaatteita-tyyppisiä amiksia.

[/quote]

Hyvinkin paljon näköjään sitten käytäntö vaihtelee eri kouluissa. Meillä pojilla on pääsääntöisesti puku tai ainakin siistit mustat farkut, kauluspaita ja puvuntakki.

Hämmästyttää muutenkin, miten tiukassa tuntuu perheissä raha olevan, kun on kyse pojan juhlavaatteista, vaikkei siinä tosiaankaan aina ole edes isoista rahoista kyse, enemmänkin periaatteesta. Tytöille helpommin hankitaan sitä hepenettä.

[/quote] meillä ei ollut kysymys rahasta, nyt tulee puku ylppäreihin kaikkine tykötarpeineen.

[/quote]

Joo joo, kyllä kaikki nyt jo ihan varmasti ovat tajunneet, että teidän pojalla oli huippu-ka, hän sai stipendin, hön pääsi huippulukioon, hänellä on asianmukaiset varusteet vanhojen tansseissa ja ylioppilaspukukin on tarkoitus ostaa, ei oo fygest kiinni. Joo kaikki tajuavat, että se oli vain käytöstapojen puutetta se virttyneissä ja kuluneissa vaatteissa stipendin pokkaaminen. Miksi sulla on niin suunnaton tarve toitottaa tällaista asiaa pitkin nettiä? Mua vähän hävettäis jos olisin poikasi.

Vierailija
25/202 |
14.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 09:39"]

Kateus vie kalatkin vedestä ;)

Vaan mitäs jos kadehtimisen sijaan tekisit asioidesi eteen jotain? Ai niin, sehän vaatii työtä ja ponnisteluja... parempi vain huudella täällä netissä.

Vierailija
26/202 |
14.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Monet näistä juhliin pukeutumattomista tenavista ovat kuuskytlukulaisten lastenlapsia. Silloin tietyissä piireissä alettiin halvekisa kaikkea sivistynyttä toimintaa aina pukeutumisesta lähtien. Naisen tärkein vaatekappale tuntui olevan ruusuhuivi. Jälkipolvet eivät ole oppineet kotona pukeutumista, vaikka olisivat sitten mitä yhteiskuntaluokkaa tahansa. Kun isovanhemmat ja vanhemmat kulkevat paskaisissa farkuissa ja virahtaneessa t-paidassa tilaisuudessa kuin tilaisuudessa, niin miten voi pieniltä ja vähän isommiltakaan lapsilta vaatia muuta.

Jokunen vuosi sitten olin paikallisen lukion lakkiasissa. Tuoreilla ylioppilailla oli toki juhlavaatteet yllään, mutta monen nuoren neitosen olisi kannattanut asettua kriittisenä peilin eteen ja miettiä vielä kerran, onko valittu asu sopiva tilaisuuteen. Päiväjuhlissa ei yleensä ole sopivaa käyttää liian paljastavia vaatteita. Alempien luokkien oppilaat esittivät kaunista musiikkia, mutta peilin editse olisi melkein jokaisen pitänyt marssia. Tiukat, ei niin siistit farkut ja tiukka paita tytöillä näytti aika vastenmieliseltä. Ei yleisö halua nähdä, onko nuorella neidillä jo jenkkakahvat ja onko kännykkä varmasti taskussa tai millaiset tennarit on jalassa.

Jos vanhemmilta puuttuu kykyä ja taitoa opastaa lapsiaan pienestä pitäen pukeutumaan tilaisuuden vaatimalla tavalla, olisiko mahdollista järjestää koulun puitteissa jonkinlaista kurssia - kaikille pakollista! - nuorten ohjaamiseksi asialliseen pukeutumiseen ym. Kurssi olisi tarpeen varmaan sekä peruskoulussa että lukiossa.  

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/202 |
14.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 09:43"]

[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 09:39"]

[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 09:16"]

[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 00:04"]

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 23:27"]

Ainakin meillä ysillä kaikki pojat oli ihan normi kamppeissa päättötodistusta hakemassa. :D Eikä porukassa ollut kuitenkaan mitään käytän-aina-paskasia-työ-vaatteita-tyyppisiä amiksia.

[/quote]

Hyvinkin paljon näköjään sitten käytäntö vaihtelee eri kouluissa. Meillä pojilla on pääsääntöisesti puku tai ainakin siistit mustat farkut, kauluspaita ja puvuntakki.

Hämmästyttää muutenkin, miten tiukassa tuntuu perheissä raha olevan, kun on kyse pojan juhlavaatteista, vaikkei siinä tosiaankaan aina ole edes isoista rahoista kyse, enemmänkin periaatteesta. Tytöille helpommin hankitaan sitä hepenettä.

[/quote] meillä ei ollut kysymys rahasta, nyt tulee puku ylppäreihin kaikkine tykötarpeineen.

[/quote]

Joo joo, kyllä kaikki nyt jo ihan varmasti ovat tajunneet, että teidän pojalla oli huippu-ka, hän sai stipendin, hön pääsi huippulukioon, hänellä on asianmukaiset varusteet vanhojen tansseissa ja ylioppilaspukukin on tarkoitus ostaa, ei oo fygest kiinni. Joo kaikki tajuavat, että se oli vain käytöstapojen puutetta se virttyneissä ja kuluneissa vaatteissa stipendin pokkaaminen. Miksi sulla on niin suunnaton tarve toitottaa tällaista asiaa pitkin nettiä? Mua vähän hävettäis jos olisin poikasi.

[/quote]

Kateus vie kalatkin vedestä ;)

Vaan mitäs jos kadehtimisen sijaan tekisit asioidesi eteen jotain? Ai niin, sehän vaatii työtä ja ponnisteluja... parempi vain huudella täällä netissä.

[/quote]

Haluaisitko avata vähän tätä kommenttiasi? Mistä olen kateellinen, minkä eteen mun pitäisi tehdä työtä ja ponnistella?

Nyt on pakko sanoa etten ihan ymmärrä, miten tämä liittyy siihen, ettei pojallasi ollut asianmukaisia vaatteita peruskoulun päättöjuhlassa. :)

Vierailija
28/202 |
14.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 21:48"]

[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 21:46"]

Huomasin saman syksyllä, koulukuvasta, tuttavan lapsen luokkakuva: vain kahdella pojalla oli siistimpi paita. Muilla huppari tai t-paita.

[/quote]Koulukuvassa ollaan kouluvaatteissa. Ei meidän lasten koulukuvissa kellään ole juhlavaatteita. Kivoja kuvia ovat.

[/quote]

Olen samaa mieltä, vaikka lapseni on aina puettu nätisti niin arkeen kuin juhlaan. Mutta esim. päiväkotikuvassa lapsilla on itsensä näköiset vaatteet, ja myös siistit, sopivat ja ehjät.

Eilen oltiin lasten kanssa asioilla, käytiin pankissa, eskarilaisen käytin parturissa ja sitten ostettiin kevätkengät kaikille. Pojalla oli kauluspaita ja huivi kaulassa koska itse tahtoi ne laittaa. Olen tästä todella ylpeä, poika ottaa mallia isästään joka jo töihinkin on velvoitettu pukeutumaan siististi. Tytöllä oli ruutumekko ja kauniit saapikkaat. Molemmilla lapsilla oli hyvä olla ja meillä oli mukava iltapäivä. Ne muutamat happamat katseet joita jätskibaarissa saatiin nauratti minua. Miksi Suomessa ei saa pukeutua? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
30/202 |
14.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minulla on kolme poikaa (9v, 7v ja 5v) sekä tädin 50v juhlat viikon päästä. Olen kolunnut kirppareita mutta mitän sopivaa ei ole löytynyt kuin tuolle pienimmälle ja hänellä on jo kauluspaita ja puku, mustat nahkakengät ja villakangastakki (isompien lasten hautajaisvaatteet). Jotenkin tuntuu ankealta iloisiin juhliin.

Vanhin haluaisi mennä chinoissa ja värikkäässä kauluspaidassa, ei solmiota eikä puvuntakkia tai villatakkia. Hänelle ainoat sopivat kengät maksoivat 90 euroa, joten on toistaiseksi kengätön.

Keskimmäinen halusi valkoisen kauluspaidan ja solmion sekä mustat kangashousut mutta ei halunnut puvuntakkia eikä mitään muutakaan jakkua, takkia tms. Hänellä on siistit, tummansiniset kangaskengät.

Voiko isommat lapset mennä haluamissaan vaatteissa ja pitäisikö nuorimman vaatteita tuunata iloisemmiksi? Esim. värikkäällä kauluspaidalla ja ehkä jättää koko puvuntakki pois? Ei vain ole varaa paukata ostamaan kahdelle lapselle pukua ja juhlakenkiä, keskimmäisen vaatteet maksoivat jo lähes 100 euroa.

Mietin vain, mikä pukukoodi näihin juhliin pitäisi olla (kutsussa ei ollut ohjetta). Omassa lapsuudessani veli meni kaikkialle farkuissa ja kauluspaidassa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/202 |
14.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi ette osta netistä? Paljon enemmän vaihtoehtoja kuin kivijalkaliikkeissä. Ja nettikirpputoreiltakin tekee löytöjä, ajoissa kun alkaa kysellä että löytyisikö keltään niin helposti voi löytyä. 

Vierailija
32/202 |
14.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 10:03"]

Minulla on kolme poikaa (9v, 7v ja 5v) sekä tädin 50v juhlat viikon päästä. Olen kolunnut kirppareita mutta mitän sopivaa ei ole löytynyt kuin tuolle pienimmälle ja hänellä on jo kauluspaita ja puku, mustat nahkakengät ja villakangastakki (isompien lasten hautajaisvaatteet). Jotenkin tuntuu ankealta iloisiin juhliin.

Vanhin haluaisi mennä chinoissa ja värikkäässä kauluspaidassa, ei solmiota eikä puvuntakkia tai villatakkia. Hänelle ainoat sopivat kengät maksoivat 90 euroa, joten on toistaiseksi kengätön.

Keskimmäinen halusi valkoisen kauluspaidan ja solmion sekä mustat kangashousut mutta ei halunnut puvuntakkia eikä mitään muutakaan jakkua, takkia tms. Hänellä on siistit, tummansiniset kangaskengät.

Voiko isommat lapset mennä haluamissaan vaatteissa ja pitäisikö nuorimman vaatteita tuunata iloisemmiksi? Esim. värikkäällä kauluspaidalla ja ehkä jättää koko puvuntakki pois? Ei vain ole varaa paukata ostamaan kahdelle lapselle pukua ja juhlakenkiä, keskimmäisen vaatteet maksoivat jo lähes 100 euroa.

Mietin vain, mikä pukukoodi näihin juhliin pitäisi olla (kutsussa ei ollut ohjetta). Omassa lapsuudessani veli meni kaikkialle farkuissa ja kauluspaidassa.

[/quote]

o

Ovatko juhlat kotona vai jossain muussa ns. juhlatilassa? Tästä voisi saada vähän osviittaa pukeutumiseen.

Mutta siistit housut (esim. ne chinot) ja kauluspaita + kenties kravatti kuulostavat ihan sopivalta asulta tuonikäisille pojille, ja vaatteilla on taatusti sitten muutakin käyttöä - esim. se koulun kevätjuhla. :)

Eikö vanhimmallekin pojalle löytyisi jotain siistejä kangaskenkiä? Ne tuskin satasta maksavat?

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/202 |
14.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

omallani on koulun juhlissa vaihtelevasti juhlavaatteet: jos esiintyy, on paremmat vaatteet mutta jos istuu penkissä ja hakee luokassa todistuksen, on ollut vaan kouluvaatteet. Ennen jaksoin mielessäni moralisoida toisten vaatteita mutta kun lapseni vääntäytyy äreänä hakemaan aamukasilta paperin opelta, en rupee tappelemaan muutaman minsan takia vaatteista. Lapsi myös inhoaa liiallista pynttäytymistä ja pitää mielivaatteita paljon. Toisaalta kaikki isommat juhlat menee juhlavaatteissa tietysti: häät, konfirmaatiot, hautajaiset ja yo-juhlat.

Vierailija
34/202 |
13.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aina on ollut vaatteet päällä. Ei tosinkyllä mitään suoria teryleenihousuja tai tylsiä kauluspaitoja. Farkkujen, pääkallot- paitojen ja ton turkkilaisen pappalookin lusäksi on muitakin vaihtoehtoja.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/202 |
13.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Yhden kerran jouduin sairaalaan just ennen juhlia ja mies ei tajunnut puuttua pojan vaatetukseen. Näin myöhemmin kuvia juhlista, oli siellä collegehousuissa ja likaisessa hupparissa.

Vierailija
36/202 |
13.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Samaa ihmettelen myös esim.synttärijuhlien tiimoilta kun samoissa päiväkotivaatteissa tullaan juhliin. En ymmärrä. Tyttärelläni on aina mekko tms.siistimpi vaate juhlissa. Ja lapsestakin on kiva pukeutua juhliin.

Vierailija
37/202 |
13.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suomessa on paljon ihmisiä, jotka ei pue lastaan tai viitsi nähdä lainkaan vaivaa pukeutumisen eteen. Aika usein vedotaan säähän tai rahaan. Minusta molemmat ovat tekosyitä. Myös pakkasella voi lähteä juhlamekossa, kun pukee sen päälle kunnolla (villakangastakin tai jos pakko, niin vaikka haalarin). Meillä lasten juhlavaatteet ostetaan aina kirppikseltä/huuto.netistä, jolloin maksavat kympin verran yhteensä molemmille. Silti ovat nätteinä, koska eihän juhlavaatteet kulu, enkä tietty mitään nukkavierua mekkoa antaiskaan lapsen laittaa juhliin.

Mutta vastausta Ap:lle en osaa antaa. Ihmettelen usein samaa itsekin. Meilläkin tytöt soittavat konservatoriolla ja konserteissa olen tehnyt samoja havaintoja ap:n kanssa. Meidän tytöt häpeisivät tosi paljon, jos joutuisivat esiintymään likaisissa arkivaatteissa.

Vierailija
38/202 |
14.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ai kauhee, en ole ollenkaan ajatellut että kevätjuhlat tms. olisivat tällainen juhlapukeutumista vaativa. Ei minun nuoruudessani ollut kellään kuin ihan tavalliset arkivaatteet.
Pitänee sitten pakottaa teinikin mekkoon, vaikkei se koskaan ole halunnut sellaista pitää. Enkä kyllä ole itsekään pitänyt.

Vierailija
39/202 |
13.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joulujuhliin on aina pukeutunut juhlavaatteisiin, mutta jos on tyyliin kissan kaiman nimpparit, niin ihan menee päiväkotivaatteissa. Ei vaan jaksa pönöttää, melkein ylempää keskiluokkaa kun ollaan ;)

Vierailija
40/202 |
13.03.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Likaisissa arkivaatteissa? Ei kai teidän lapset arkena normaalisti kuöje likaisissa vaatteissa. Mutta en ole kyllä ostanut kirppikseltä vaatteita. Mutta en pue lastani pikkuaikuisekdi...

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan neljä kolme