Järkytys! Kävin katsomassa äitiäni palvelutalossa
Äitini tila on heikentynyt viime viikkoina paljon. Eilen järkytyin kun kävin häntä katsomassa ja nuori harjoittelija oli syöttämässä häntä. Ruokaa valui hänen suupielistään ja harjoittelija syötti hänelle lihapullia, vaikkei äitini niistä pidä :( Huoneessa haisi eritteille, hajua ei kuulemma saa pois... Outoa. Henkilökuntaa en meinannut käsiini saada, vaikka heitä näkyi olevan koko ajan lasikopissa, joten luulisi jollain olevan aikaa irrottautua ja keskustella aiheesta...
Kommentit (417)
Olen istunut käytävällä 2 tuntia, kun hoitajat samalla olivat kahvilla lähes tunnin. Kuulin kaiken, mitä puhuttiin. Ei sanaakaan työasiaa. Puhuivat perheistään ja yrittivät huvikseen harjoitella jonkun harjoittelussa olleen mamun kieltä.
Hygienia on joissain paikoissa surkeaa. Kaverini teki isänsä hoitopaikan huonosta hygieniaosaamisesta vuosi sitten kantelun ja hoitopaikka sai huomautuksen ja vaatimuksen hygieniakouluttaa hoitajat. (Hänen isänsä sai alapäähänsä erään parntumattoman tartuntataudin, en kehdannut kysyä, saiko sitten korvauksena rahaa tms.)
Miettikää, millaista tämä on neidän vanhuudessamme.
ohjeita avuksi kannattaa lukea ajatuksella että saa jotain irti.
https://hidemyass.com/?http%3A%2F%2Fyoutu.be%2FpzGx2jiLssY
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 08:29"]
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 08:24"][quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 08:17"][quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 08:09"] [quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 23:24"][quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:56"] [quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:20"] [quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 14:59"][quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 14:57"] Semmosta se palvelutaloissa on;( Henkilökuntaa liian vähän suhteessa hoidettaviin. [/quote] Kyllä siellä henkilökuntaa oli, mutta he olivat lasikopissa juoruilemassa ja syömässä kakkuja :( [/quote]itse olin vanhainkodissa töissä niin hoitajat teki yhteensä alle puolitoista tuntia päivässä töitä, muuten kahvilla koko päovän koko porukka. Edes hälytyskellon soitto ei saanut nousemaan penkiltä. Aivan järkyttävää. Hirveä määrä hoitajia mut kukaan ei tehnyt elettäkään päivän aikana. [/quote] nyt laskettelet luikuria [/quote] eihän se mitenkään oo mahdollista kun pitää syöttää, juottaa, pestä, vaihtaa vuodevaatteita, käyttää vessassa, vaihtaa vaippoja jne [/quote] Kuten sanoin niin puolitoista tuntia tekivät töitä. Aamulla vaipanvaihdot yms. Toimenpiteet. (Seuraavakdi vaipat vaihdettiin iltavuorossa). Ruokailuissa ja kahvilla auttoi jotkut. Mut max työaika per päivä oli puolitoista tuntia. Totta on valitettavasti. [/quote] Eli olet ollut jossain yksityisessä, missä perushoito jätetään tekemättä? Ei meidän isälle puolitoista tuntia riitä yksinäänkään, tosin mulla ei ole rutiinia. Lääkkeitä annetaan neljä kertaa päivässä. Ruoka laitetaan valmiiksi lautaselle. Vessa käydään putsaamassa jokaisen vessakäynnin jälkeen, ei siellä muuten itse voi käydä. Pissapullo pitää tyhjentää muutaman kerran päivässä. Vaipat vaihdetaan kerran päivässä ja siitäkin isä tappelee. Pitäisi useammin, mutta tuo yksikin kerta on kamalan kiukuttelun ja vastustelun takana. Siihen tappeluun menee joka aamu aikaa, joskus varttikin. Isä tarvitsee tosin vaippoja varmuuden vuoksi, käy kyllä vessassa ja pissaa siis pulloon. Mutta usein niissä on jotain. Kaikenlaista pientä on päivän aikana, ei sitä voi kellolla mitata. Pitää pitää huolta siitä, että vettä on saatavilla koko ajan yms. Mulla menee siis isän kanssa yksistään pari tuntia päivässä kaikenlaisiin pikkujuttuihin, mutta kerrallaan ei koskaan toki pitkää aikaa. [/quote]No vanhainkodissa aikaa ei isääsi käytettöisi. Esim. Jos jollain ei käytetä vaippoja ja tarvii usein käydä vessassa niin ne istui koko päivän pöntöllä. Eli vaikka soitti hälytyskelloa niin ei saanut hakea vessasta pois. [/quote]Pyysin siis apua muita hoitajilta että haetaan vanhus vessasta pois kun haluaa niin ei käy kun sit joutuu taas pian viemään. No sellaiset jotka kävi usein vietiin aamusta vessaan ja iltapäivällä pois.
[/quote]
Ei isän talossa ole jokaiselle omaa vessaa. Myös vieraat käyttävät asukkaiden vessaa tarvittaessa. Eli taloissa on eroja.
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 09:56"][quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 08:29"]

[/quote]Tuolla oli vessat huoneissa. Siksi pystyi istuttamaan päivän vessassa pissavaivaisia.
Mun mutsi kuoli viime syksynä. Oli huonossa kunnossa pitkään ennen sitä. Sisareni ja kaksi veljeäni ja minä kävimme sairaalassa niin, että joka päivä joku meistä oli paikalla.
En syytä huonosta hoidosta tms. Äiti sai ihan hyvää hoitoa ja hoitajat olivat kivoja ja sympaattisia. Ainoa hämmentävä asia oli äidin loputon ja jatkuva jano. Tietenkin ymmärrän, etttä lääkitys kuivattaa suuta ja janottaa, mutta tuli joka päivä ajateltua, että miten äitiä janottaa taas kun pääsen vasta illalla paikalle.
Tuo suretti paljon. Ymmmärrän ettei hoitajat ehdi joka paikkaan.
Ainakin minun työpaikallani on mahdollista saada muuta ruokaa jos ei jostain tietystä pidä. Esim kalaruoan tilalle saa muuta. Omaisten kannattaa ottaa puheeksi ja toive kirjataan vanhuksen hoitosuunnitelmaan. Tosin on hoitajia joita nämä asiat eivät voisi vähempää kiinnostaa, ikävä kyllä. :( Oma hoitajana toimiessani eräälle vanhukselle jonka uskonto kielsi lihan syömisen niin sitä lihasoppaa vaan jotkin hoitajat soseutettuna antoivat vaikka olin tarkasti merkannut kiellot hoitosuunnitelmaan.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 15:03"]
Ei laitosruuissa voida ottaa huomioon, että mä en nyt vaan tykkää lihapullista :D Sama tilanne on päiväkodeissa, kouluissa, lastenkodeissa, sairaaloissa, vankiloissa... Eipä tuossa nyt ollut kyllä mitään järkyttymistä koko jutussa. Kyllä syötettävillä iästä riippumatta valuu eväät pitkin naamaa ja vaipat kärtsää kun niitä on tuollaisessakin paikassa rakennus täynnä.
[/quote]
Paitsi että palvelutalo ei ole laitos vaan asumispalvelua.
järkytys! Eräs omainen kävi katsomassa vanhaa äitiään, eikä älynnyt muuta tehdä kuin pyöritellä silmiään. Olisi vaikka pukenut äitinsä, auttanut pyörätuoliin ja käyttänyt ulkona. Olisi edes tuonut pesuaineita, ettei tarvisi aina pestä samalla hajuttomalla yleis-saippualla hiuksia ja vartaloa. Olisi tuonut äidilleen uusia, sopivia ja mukavia vaatteita, ettei tarvi niitä iänvanhoja reikäisiä verkkareita pukea. Olisi viettänyt äitinsä kanssa aikaa enemmän kuin sen 10min. minkä aikaa valitti vain hoitajalle mitkä asiat hänen mielestään on huonosti. Olisi syöttänyt ja juottanut, käyttänyt vessassa, antanut aikaa.
Monet omaiset ei ymmärrä, että vaikka oma vanhus on laitoksessa, häntä saa itsekin avustaa kun käy tapaamassa. Mutta tietysti, sehän kuuluu vain hoitajille kun saavat siitä _ison_ palkan.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 20:46"]Omaiset jaksaa kyllä kirjoitella keskustelupalstoille ja Facebookiin, mutta valitusta oikeaan paikkaan ei voida tehdä. Liekö liian rasittavaa näpytellä sähköposti tällaisen viestin sijaan. Pomoille valittamattomuus tarkoittaa riittävää hoitajamäärää, joten lisäkäsiä ei saada. Hoitajien valitukset ei paina mitään. Jos ei viitsi tehdä tuollaista pientä asiaa oman rakkaan vanhuksen puolesta, ei kyllä voi välittämisestä puhua vaan pelkästä kitisemisestä kitisemisen ilosta.
[/quote]
Tosiaan, omaiset, kun teillä on jotain huomautettavaa omaisenne hoidosta, antakaa se palaute ESIMIEHELLE, ei niille lähihoitajille!!! Hoitajien kertomana omaisten palaute ei johda mihinkään. Nimim. Niin monta kertaa nähneenä.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 21:17"]
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 15:03"]
Ei laitosruuissa voida ottaa huomioon, että mä en nyt vaan tykkää lihapullista :D Sama tilanne on päiväkodeissa, kouluissa, lastenkodeissa, sairaaloissa, vankiloissa... Eipä tuossa nyt ollut kyllä mitään järkyttymistä koko jutussa. Kyllä syötettävillä iästä riippumatta valuu eväät pitkin naamaa ja vaipat kärtsää kun niitä on tuollaisessakin paikassa rakennus täynnä.
[/quote]
Paitsi että palvelutalo ei ole laitos vaan asumispalvelua.
[/quote]
Ainakin isälleni ruoka tulee keskuskeittiöltä, mutta sitä ei ole pakko otta; se ei kuulu asumiseen vaan maksaa erikseen. Omaiset voivat ihan vapaasti viedä ruuan itsekin. Yhden mummelin tytär tekeekin niin, on tuttuja mulle molemmat. Aamupuuro tehdään paikan päällä ja omaiset toimittavat vuorollaan hiutaleita. Välipala ja iltapala on ihan mitä itse haluaa, joko omaiset vievät tai tilataan asukkaiden toiveiden mukaan kauppiaalta, ja asukas maksaa itse. Ei varmaan kaikissa paikoissa ole näin, mutta isäni palvelutalossa on näin. Ruokaan saa siis itse asiassa itse vaikuttaa aika paljonkin.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 15:04"]Tuttua touhua. Läheiseni yritettiin lääkitä hiljaiseksi ja passiiviseksi yksityisessä palvelukodissa kun häiritsi kyselyillään liikaa hoitajia. 1-2 hoitajaa vuorossaan ja toistakymmentä hoidettavaa osastolla joten rauhoittavat kehiin että asukkaat pysyvät hiljaa ja paikallaan. Säälitti eräskin mummeli joka nuokkui pöydän päässä joka kerta kun kävin omaistani tapaamassa. Hoitajat vaihtuivat jatkuvasti, kukaan ei tuntunut viihtyvän talossa muutamaa viikkoa tai kuukautta pitempään. Vanhusten hoito sekä kunnioitus on todella huonossa jamassa maassamme. Raha ratkaisee kaikessa, hoidettavat ovat sivuseikka kun pitää tuottaa yksiköiden voittoa omistajilleen. Totisesti toivon etten itse ikinä joudu kenenkään hoidettavaksi vaan lähden ns. saappaat jalassa tästä yhä kurjemmaksi muuttuvasta maailmasta.
[/quote]
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 09:49"]
Miettikää, millaista tämä on neidän vanhuudessamme.
[/quote] täytyy pitää jo huoli itsestään monellakin tapaa, äitini lähes 90 v ja asuu omakotitalossa, kaikki mukavuudet, pääsee liikkeelle vielä ja seuraa aikaa.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 15:18"]Juu, ei siellä vuodeosastolla kyllä mitään kakkuja ehdi itse syömään, kun vuorossa sinulla on hoidettavana 10 vanhusta. Osa hoidetaan sänkyyn, kun eivät itse liiku ja niitä muutamaa kävelevää yritetään tietenkin kävelyttää mahdollisimman paljon.
Alzheimeria ja muita rapauttavia sairauksia sairastavia vanhuksia ei ole mitenkään nopea ja helppo syöttää. Nieleminen ei toimi, suu ei avaudu :/ Jotain ruokaa heille on vaan elimistöön saatava.
Rollan kanssa köpöttelevällä papalla menee yli 15 minuuttia kävellä käytävän päästä päähän ja vieressä on oltava koko ajan. Käytävän päässä olevassa oleskelutilassa syödään ja sitten kävellään takaisin. Samaan aikaan muut vanhukset odottavat joko ruokaa tai vaipanvaihtoa. Papan täytyy kävellä itse, muuten hänkin laitostuu ja hänestä tulee sänkyyn hoidettava.
Vanhuksen suihkuun vieminen kestää myös. Joko kävellään tuettuna kylpyhuoneeseen tai viedään sängyllä. Riisutaan (annetaan vanhuksen riisua mahdollisimman paljon itse), kokeillaan vettä, saippuoidaan, peseydytään, pestään sienellä tarkasti, huuhdellaan, kuivataan pyyhkeellä, leikataan kynnet, rasvataan, valitaan vaatteet, puetaan, laitetaan papiljotit rouville. Föönataan tarvittaessa.
Kiire on valtava, mutta silti suurin osa (ainakin minun tuntemistani hoitajista) tahtoo keskittyä yhteen vanhukseen kerralla, antaa heidän tehdä mahdollisimman itse aktiivisuuden ja toiminkyvyn säilyttämiseksi, ja antaa heidän tuntea olevansa vielä elossa. Minusta on aivan ihanaa vanhojen rouvien kanssa föönata tukkaa ja valita kaapista heille mieleiset vaatteet päälle ja huivi pistettäväksi kaulaan.
Olen usein surullinen.
[/quote]
Mulle toi kanssa valtavasti iloa vanhusten kanssa työskennellessäni laittaa potilaiden hiukset ja valita mieleiset vaatteet yhdessä. Niitä arjen iloja vanhuksille.
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 15:19"]Vanhukset pitäisi hoitaa kotona omaisten toimesta eikä sulkea laitoksiin säästöjen armoille.
[/quote]
Näinhän se on, mutta miten? Ei minulla ainakaan ole semmoisis varoja, että voisin jäädä vaikka haluaisin. Useimmat dementoituneet tarvitsevat jatkuvaa valvontaa. No can do!
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 10:26"][quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 09:49"]
Miettikää, millaista tämä on neidän vanhuudessamme.
[/quote] täytyy pitää jo huoli itsestään monellakin tapaa, äitini lähes 90 v ja asuu omakotitalossa, kaikki mukavuudet, pääsee liikkeelle vielä ja seuraa aikaa.
[/quote]
MÄ aattelin pitää huolen, että henki llähtee ajoissa. Ei oo sit riskiä, että fysiikka on hyvä ja pää ei skulaa. Siinä saisi odotella loppua vuosikymmeniä
[quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 08:29"][quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 08:24"][quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 08:17"][quote author="Vierailija" time="14.03.2015 klo 08:09"]
[quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 23:24"][quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:56"] [quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 22:20"] [quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 14:59"][quote author="Vierailija" time="13.03.2015 klo 14:57"] Semmosta se palvelutaloissa on;( Henkilökuntaa liian vähän suhteessa hoidettaviin. [/quote] Kyllä siellä henkilökuntaa oli, mutta he olivat lasikopissa juoruilemassa ja syömässä kakkuja :( [/quote]itse olin vanhainkodissa töissä niin hoitajat teki yhteensä alle puolitoista tuntia päivässä töitä, muuten kahvilla koko päovän koko porukka. Edes hälytyskellon soitto ei saanut nousemaan penkiltä. Aivan järkyttävää. Hirveä määrä hoitajia mut kukaan ei tehnyt elettäkään päivän aikana. [/quote] nyt laskettelet luikuria [/quote] eihän se mitenkään oo mahdollista kun pitää syöttää, juottaa, pestä, vaihtaa vuodevaatteita, käyttää vessassa, vaihtaa vaippoja jne [/quote] Kuten sanoin niin puolitoista tuntia tekivät töitä. Aamulla vaipanvaihdot yms. Toimenpiteet. (Seuraavakdi vaipat vaihdettiin iltavuorossa). Ruokailuissa ja kahvilla auttoi jotkut. Mut max työaika per päivä oli puolitoista tuntia. Totta on valitettavasti.
[/quote]
Eli olet ollut jossain yksityisessä, missä perushoito jätetään tekemättä? Ei meidän isälle puolitoista tuntia riitä yksinäänkään, tosin mulla ei ole rutiinia. Lääkkeitä annetaan neljä kertaa päivässä. Ruoka laitetaan valmiiksi lautaselle. Vessa käydään putsaamassa jokaisen vessakäynnin jälkeen, ei siellä muuten itse voi käydä. Pissapullo pitää tyhjentää muutaman kerran päivässä. Vaipat vaihdetaan kerran päivässä ja siitäkin isä tappelee. Pitäisi useammin, mutta tuo yksikin kerta on kamalan kiukuttelun ja vastustelun takana. Siihen tappeluun menee joka aamu aikaa, joskus varttikin. Isä tarvitsee tosin vaippoja varmuuden vuoksi, käy kyllä vessassa ja pissaa siis pulloon. Mutta usein niissä on jotain. Kaikenlaista pientä on päivän aikana, ei sitä voi kellolla mitata. Pitää pitää huolta siitä, että vettä on saatavilla koko ajan yms. Mulla menee siis isän kanssa yksistään pari tuntia päivässä kaikenlaisiin pikkujuttuihin, mutta kerrallaan ei koskaan toki pitkää aikaa.
[/quote]No vanhainkodissa aikaa ei isääsi käytettöisi. Esim. Jos jollain ei käytetä vaippoja ja tarvii usein käydä vessassa niin ne istui koko päivän pöntöllä. Eli vaikka soitti hälytyskelloa niin ei saanut hakea vessasta pois.
[/quote]Pyysin siis apua muita hoitajilta että haetaan vanhus vessasta pois kun haluaa niin ei käy kun sit joutuu taas pian viemään. No sellaiset jotka kävi usein vietiin aamusta vessaan ja iltapäivällä pois.
[/quote]
Miksi valehtelet näin vakavista asioista? Ja jos et valehtele miksi et tee asialle mitään? Ilmoita johonkin ylemmälle taholle jos tuollaista tapahtuu! pahoin kyllä pelkään että satuilet ja provoilet.
Suurimpia valittajia ovat ne, jotka käyvät harvoin. Taisin toiseen ketjuun joskus pari kk sitten kirjoittaakin, että isälleni ollaan kateellisia, kun hänen luonaan käyvät jopa satojen kilometrien päässä asuvat lapset niin paljon kuin voivat (minä ja veljeni, yksi meistä asuu lähempänä ja käy useammin). Valitetaan asioista, jotka vanhusten kanssa ovat ihan luonnollisia. Onko ap sanonut, että äiti ei pidä lihapullista? Ruoka valuu syötettäviltä useinkin.