Voiko olla tosi...
Olen nähnyt joidenkin väittävän että eivät muka vauvan takia ehdi itse edes pukeutua. Siis häh!? Miksei vauvaa voi laskea muka edes siksi aikaa vaikka sänkyynsä, eihän siinä nyt mene kun korkeintaan minuutti. Ja sekin on mielestäni uskomatonta ettei muka ehdi itse syödä! Itse ainakin teen niin jos vauva ei nuku niin laitan sitteriin tai sänkyyn siksi aikka että saan aamutoimet tehtyä ja syötyä, ja syöminen multa onnistuu vauva sylissäkin. Päiväunien aikaan tai isän kotona ollessa ehdin tehdä tärkeimmät kotityöt ja vähän ylimääräistäkin. Ja jos vauva ei nuku kun pieniä pätkiä, niin ei varmasti ole vaarallista vaikka jonkin aikaa itkisikin jos vaan on juuri syönyt, niin että saa itsekin syötyä tai käytyä vessassa. Taidan olla sitten hirviö kun jätän lapsen yksikseen sänkyyn kun käytän koiran ulkona... Yleensä vauva ei ehdi huutaa siinä ajassa. Ja miksi rääkätä itseään imettämisellä, jos se vie kaiken ajan, kun korvikkeet on olemassa, jos elämä on niin raskasta sen takia. Meillä poika 3 kk suostuu syömään vain pullosta, ja yöllä nukkuu näin 6-10 h putkeen. Ihan perustyytyväinen poju on.
Kommentit (45)
esikoisen kanssa...tuntuu ettei mitään ehdi tekemään.
Sitten kun syntyy kakkonen vieläpä pienellä ikäerolla on jo pakko ehtiä tekemään kaikenlaista.
Näin oli myös mulla...jälkeenpäin oikein nauratti kun tosiaan ekan kanssa ei tuntunut löytyvän omaa aikaa millään.
eli olen ihmeissäni sellaisien äitien kohdalla, jotka eivät pysty yhtään kuuntelemaan vauvansa itkua. Ei ole lapselle kuolemaksi jos äidin täytyy vessassa asioillaan käydä tai laittaa itselleen päälle... sen aikaa jos vauva ei viihdy niin sitten se ei vaan viihdy...
Mutta omakohtaisesta kokemuksestani voisin sanoa että sekään ei ole kivaa kun se vauva ei suunnileen muuta tee kun huutaa!
Esikoinen meillä superhelppo ja kakkonen sitten vaikeammasta päästä. Alkuun oli koliikkia ja sanotaan nyt että vasta 9,5 kuisena kävelemään opittuaan on rauhoittunut huutamisen suhteen.
Se että se vauva huutaa ihan kokoajan saa äidin (ainakin minut) vihaamaan sitä ainaista huutamista... ja sitä tekee mitä tahaansa sen vauvan mieliksi kun olisi edes hetken hiljaa. Tarkoitan tällä sitä, että ei viitsi " huvikseen" huudattaa jos on jokun keino (syli tai tissi) millä sen vauvan saa tyytyväiseksi. Lapset vaan on erilaisia ja omasta kokemuksestani voin sanoa että arki on aivan erilaista sellaisen helpomman ja vaikeamman kanssa. Sitä vähemmän itkuista vauvaa jaksaa kuunnella huutavana kieman erilailla.
Aina löytyy superäitejä, jotka jaksavat ihmetellä, miten joku toinen äiti ei jaksa tai ehdi tehdä suunnilleen mitään ollessaan vauvan kanssa kaksin. Toisinaan ärsyttää, että on eksynyt mokomalle palstalle, jossa saa välillä tuntea olevansa huonompi äiti ja ihminen kuin joku toinen.
Ja miten voi sanoa, että vauvan ollessa 2-3-kuinen, pitäisi jo ehtiä tekemään paremmin kotihommia. Meidän tytöllä vatsavaivat helpottivat reilun 4 kk:n iässä, mutta senkään jälkeen neiti ei viihtynyt yksinään juurikaan, vasta kun hoksasi kierimisen taidon 6,5-kuisena alkoi lattialla oleminen kiinnostaa. Sitä ennen jouduimme pitämään tyttöä tosi paljon sylissä, joten eipä siinä paljon luuttua tai imurinvartta heiluteltu. Minä en ainakaan anna vauvan itkeä yksinään missään, mieluummin pidän huutavaa lasta sylissä, vaikkei se aina autakaan. Onpa lapsella ainakin turvallisempi olo.
Kuten jo aiemmin mainittu, vauvat ovat kaikki niin erilaisia, samoin myös äidit.
-Pilkku & Sara-Ellen 9,5 kk-
Mietippä nyt jos oma lapsesi olisi vaativa,koliikki-allerginen vauva, joka vielä pitkään valvottaisi sinua.
Tai iskee päälle synnytyksen jälkeinen masennus,mielessä pyörii vaan mustat ajatukset..Tai jäät yksin vauvan kanssa kun mies jättää tai on esim.yrittäjä, koetappa asettaa itsesi johonkin noista asemista...kysytään sitten uudestaan.
Tai ei kiinnosta pukea päälle tai olla paskantärkee.
Meillä on kyseessä viimeinen vaihtoehto ja ehkä hieman vaativa vauva, en ole ensi synnyttäjä,esikoinen on jo 11, kuuule kyllä se ikä myös tekee tehtävänsä. En ole enää mikään 20 tyttönen joka jaksaa kukkua ja tehdä mitä mahdottomampia asioita. Osaan kyllä nauttia kiireettömästä elämästä rakkaitteni kanssa.
Mun mielestä ap:n pitäs pikkusen miettiä mitä suustaan laskee. Hienoo kyllä et jaksat hehkuttaa omaa elämää, kaikille kun se ei oo niin yksinkertaista.
Minusta ihan ärsyttävintä on se, että tullaan toitottamaan muille millaista se vauva-arki on (meillä nyt reilu 3vkoa tyttö) En usko, että ap tätä tarkoitti - mä olen miettinyt ihan samaa ja sitten heti ensimmäisenä joku tulee puhumaan koliikkivauvasta, että sen kanssa ei kerkeä. Selvä - lueskelin tuossa taannoin koliikista ja koliikiksi määritellään vauva, joka huutaa vuorokaudessa yli 1,5 tuntia. Ja koliikkia kuulemma esiintyy n. yhdellä kymmenestä lapsesta. Eli siis yhdeksällä äidillä kymmenestä on vauva, joka huutaa/itkee alle 1,5 tuntia päivässä. Totta puhuen, minä yllätyin tuosta luvusta, koska olin jotenkin kuvitellut että vauva itkisi jo normaalistikin tuon verran. Eli siltä osin olin varautunut pahempaan kuin perusvauvan kanssa todellisuudessa joutuukaan.
Varmasti jokainen ymmärtää, että jos vauva on se koliikkivauva niin sitten ei ehdi sillä tavalla. Mutta kun jotkut ihmiset jo etukäteen minuakin varoittelivat (siis sen lisäksi, että oli manattu jo raskausajalle ne kaikki vaivat joita heillä itselläänkin oli ja tietysti synnytyksen olisi pitänyt mennä juuri kuten heilläkin meni) siitä, millasta se vauva-arki on.
Parhaita kommentteja; sohvalla ei kuulemma kerkeä istumaan vauvan myötä. Joku oli kuulemma itse yllättynyt, kun ei enää kerennytkään istua sohvalla miehensä kanssa. ??? No, hyvin noi tvohjelmat pyörii tuossa samalla kun vauvaa imettää ja sohvallakin siis kerkeän istumaan hyvin paljon niin halutessani :D Joitakin on tuolla toisella palstalla ärsyttänyt se, että laitan ruokaa (en juuri välitä eineksistä) ja siivoilen nykyäänkin, sen lisäksi myös harrastan liikuntaa joka tällä hetkellä on rivakkaa kävelyä koiran ja vaunujen kanssa. Koiraa olen sellasella muutaman minuutin ulkoilutuksella käyttänyt iltaisin jos mies ei ole ollut kotona - vauvan nukkuessa. Joo ja meikkailenkin plus lakkailen kynsiä.
Jotkuthan ovat itsekin tosin sanoneet, etteivät jaksa kotitöitä tehdä kun vauva nukkuu. Ok - mutta kun sitten muistaisivat että sillon kyse ei ole siitä ehtimisestä.
Mulla on tapana tehdä hommat rivakasti sillon kun vauva nukkuu. Eli aamuisin hoidan aamutoimet sillon kun vauvan nukkuessa. Joko ennen tai jälkeen hänen aamutoimiensa. Vauvan nukkuessa ehtii hoitaa ne omat aamutoimet, hampaan harjaukset, suihkun, meikkaamisenkin.. Tosin välillä olen vetänyt naamaan meikkivoiteen ja puuterin, sitten vauvalle on iskenyt nälkä - käynyt imettämässä ja sen jälkeen vetänyt ne ripsarit ja rajaukset kohdilleen. Samoin kokkailujen kanssa, joskus vauva onkin herännyt 10min nukahtamisensa jälkeen, sitten olen käynyt imettämässä ja tullut takaisin jatkamaan kokkailua. Välillä olen kyllä paistanut jotain jauhelihaa samalla kun vauva on tissillä.
Pyrin hoitamaan kaikki ns. pakolliset kotihommat heti aamusta, joten jos vauva päättää pitää päivällä muutaman tunnin tissituokion, ei tartte miettiä että hitsi kun en ole " kerennyt" laittaa ruokaa. Päivisin ja iltapäivisin ja illalla sitten voi touhuta niitä omia juttujaan kiireettä, kuten kirjoitella vauvapalstalla päiviensä kulusta :D
Mun yhdellä koulukaverilla on ehkä vähän vääristynytkin kuva vauvassa kiinni olemisesta, kun se on pari kertaa mesessä kysynyt että missä vauva on. Olen todennut, että nukkumassa :D Mitähän se on luullut, että minne olen sen vauvan tyrkännyt netissä istuessani xD
Ja itsekin usein syön samalla kun vauva on rinnalla. Ja on tullut itsekin opittua sujuvasti käyttämään myös vasenta kättä, kun tosiaan pitää molemmista rinnoista imettää :)
Ja tuosta miehestä vielä, ihan erilaista olisi olla yksin vauvan kanssa tai jos mies ei osallistuisi kotitöihin. Vaikka ne kotityöt teenkin lähinnä päivien aikana niin esim. eräänä iltana kun vauva piti tissimaratonia ja minua väsytti kamalasti (päikkärit ottamatta, kuten nytkin, pitäs tänään kai torkkua edes puoli tuntia jos vauva valvoo myöhemmin kuten eilen), mies ripusti pyykit. Eli tarvittaessa hän on avuksi. Meillä mies käy harrastuksissaan 3 iltana viikossa plus mahdollinen peli kuten tällä viikolla siihen lisäksi. Mulla tosin ne pari tuntia sen treeneissä olemista noina kolmena iltana ei tunnu mitenkään pahalta. Työreissuissa se on myös joittenkin mielestä kamalasti (50-100vrk vuodessa) mutta siihenkin on tottunut jo tässä reilun kolmen vuoden aikana eli minusta se ei tunnu edes paljolta. Ja kuulun niihin ihmisiin, jotka saavat ajan kulumaan hyvin vaikkei sen suurempia ohjelmanumeroita olisikaan.
Palaa takaisin kirjoittamaan tähän ketjuun, sitten kun sinulla ei enää ole vastasyntynyt kotona, sellainen, joka ei nuku koko päivää.
Se aika voipi tulla aika äkkiä.
011003:
Palaa takaisin kirjoittamaan tähän ketjuun, sitten kun sinulla ei enää ole vastasyntynyt kotona, sellainen, joka ei nuku koko päivää.Se aika voipi tulla aika äkkiä.
Niin.. miksi sinä älähdit kun kerroin omasta vauva-arjestani ja missä kohtaa sanoin, että vauvani nukkuu koko päivän? Jäikö sulta lukematta myös mainitsemani mahdolliset koliikkivauvat jne ja myös se, miten käytän aikani.
011003:
Palaa takaisin kirjoittamaan tähän ketjuun, sitten kun sinulla ei enää ole vastasyntynyt kotona, sellainen, joka ei nuku koko päivää.Se aika voipi tulla aika äkkiä.
Tuosta sun valitusvirrestä huolimatta sanoit pärjääväsi ilman miehesi apuakin. Miksi siis valitus?
Ja sanoit ettet ole hyvä organisoimaan, niin se on kyllä ihan totta jos menet hengailemaan kaupungille muutamaksi tunniksi syömään pullaa. Tästä varmaan loukkaannuit kute moni muukin, mutta eikös se ole niinkin, että niin makaa kuin petaa..
kannattaa kyllä alkaa joidenkin harjoittelemaan, ja jättää kaupungilla pari tuntia kahvilassa istumiset väliin, sinä aikana käy hyvinkin kaupassa ja ostaa kahvi+pullarahoilla perunoita ja lihaa, ja tekee kunnon aterian jota syö koko perhe, ei tarvi mikroaterioilla elää, sitä paitsi nehän on täynnä E-sitä ja E-tätä ja sikakalliitakin.
herneen joku vetäsee tästä mutta pakko on sanoa että joidenkin kirjoitus oli kuin uusavuton esikoisen äiti konsanaan.
ja vielä miehistä, kyllä niiden kuuluu jollakin tapaa osallistua perhe-elämään, muullakin tapaa kuin käymällä töissä ja tuoda ruokaraha kotiin, se on sitten naisen saamattomuutta ja alistuneisuutta jos mies hyppää illat pitkät omien menojensa parissa ja viis veisaa lapsenhoidosta yms.
onko meillä täällä joku kotityöpoliisisarja meneillään? Mä en vaan tajuu, että kotityöt pitäis hoitaa jonkun kaavan mukaan vaan siksi, että on synnyttänyt lapsen. Mitä väliä sillä on kuka/koska/miten ne hoitaa? Mä oon itse ainakin mieluummin lasten kanssa. Sen teen, mitä on pakko, mutta eihän sitä nyt paljoa ole. Kerta viikossa siivousta, pyykkiä tarpeen mukaan ja ruokaakin oon vielä toistaiseksi saanu ostettua kaupasta. Jotain muuta pientä siinä sivussa, mutta en mä sitä erikseen rekisteröi.
Harvoin provosoidun näistä ketjuista, mutta joskus täytyy...ei viittittäis naiset rakkaat vajota näin alas...
Haluaisin vain Emilyn : ille huomauttaa tuosta koliikista... että suurin osa äideistä joiden vauva itkee sen 1½ tuntia / vrk tuskin luettelee sitä vauvaa koliikki lapseksi!! Sinulla selvästikkään sellaista ei ole!
Voit mielessäsi miettiä vähätelläsi tuota koliikkia millaista olisi sinun arki jos se sinun tyttösi alkaisi puolenyön aikaan huutaa ja lopettelisi siinä puoliltapäivin seuraavana päivänä... ei varmaan tulisi kotitöitä kamalasti tehtyä aamupäivisin;) Siinä todella alkaa äiti väsyä.
Meillä oli tuon kuopuksen kanssa vielä sen lisänä yliväsymys joka niistä valvotuista öistä vauvaankin iski. Eli siitä nukkumisesta ei meinannut tulla mitään... ei päivällä eikä yöllä.
Siunulla on oma kantasi asiaan sen perusteella mikä on oma kokemuksesi. Omanikin olisi voinut olla ilman tätä kuopusta ihan toinen!
Niin se vaan on, että nuo vauvat on niin erilaisia ja sen perusteella se perheen arki pyörii.
Saat vielä huomata että rytmien muuttuessa ja vauvan kasvaessa nuo koti askareetkin saattaa jäädä jossainvaiheessa vähemmälle ja saatat hyvinkin huomata että ei sitä vaan pysty kakkiea sen vauvan kanssa tekemään... kun ei enää nuku paljoa päivisin... kun alkaa liikkumaan ja kerkeämään jokapaikkaan...kun alkaa kaipaamaan seuraa eikä viihdy itsekseen...
Niin se vaan on että tilanteet muuttuu samaan vauhtiin kun nuo lapset kasvavat!!
Mun alkuperäisessä kirjoituksessani en mielestäni hehkuttanut että arki olisi helppoa, päinvastoin ekat viikot tuntui tosiaan siltä ettei saa edes puettua, onneksi mies oli 7 viikkoa kotona, se helpotti. Vieläkään vauva ei pitkään viihdy itsekseen ja välillä ei kunnolla nuku. Ainoa asia mitä ihmettelin oli se miksi joku tekee asioista liian vaikeaa, eihän nyt vauvan itkettäminen hetken aikaa ole vaarallista, kuten K@tju mainitsi. Meidänkään vauva ei ihan helpoimmasta päästä ole. Lukekaa ajatuksella ennen kuin kommentoitte!
Miltäs kuulostaisi luetun ymmärtäminen?
En todellakaan vähätellyt koliikkia, enkä jaksa edes selittää asiaa uudelleen, luepa se mun teksti nyt uudestaan ja ajatuksen kanssa.
kaikki asiat olivat uusia, eikä homma ollut yhtään hallussa. Vauva kun pikkaisen kiljaisi, niin sinkosin viivana katsomaan ja mietin pääni puhki, että mistä nyt puristaa. Kait se vauvakin huomaa, että hoitaja (=äiti) on epävarma tekemisissään ja otteissaan. En siis ehtinyt tehdä juurikaan mitään, vaikka esikoinen olikin " helppo" . Nyt toisen kanssa, asiat tuntuvat vaan menevän omalla painollaan. Moniin asioihin osaa suhtautua maalaisjärjellä, eikä jokaista omaa ratkaisuaan kyseenalaista. Näin meillä...
lapanen:
kannattaa kyllä alkaa joidenkin harjoittelemaan, ja jättää kaupungilla pari tuntia kahvilassa istumiset väliin, sinä aikana käy hyvinkin kaupassa ja ostaa kahvi+pullarahoilla perunoita ja lihaa, ja tekee kunnon aterian jota syö koko perhe, ei tarvi mikroaterioilla elää, sitä paitsi nehän on täynnä E-sitä ja E-tätä ja sikakalliitakin...ja vielä miehistä, kyllä niiden kuuluu jollakin tapaa osallistua perhe-elämään, muullakin tapaa kuin käymällä töissä ja tuoda ruokaraha kotiin, se on sitten naisen saamattomuutta ja alistuneisuutta jos mies hyppää illat pitkät omien menojensa parissa ja viis veisaa lapsenhoidosta yms.
No, en mä mun pullarahoja laske.
Siis että ei mulla ole niin, että jos ostan nyt kahvin ja pullan,
se olisi meidän ruokarahoista pois.
Mä en vaan tykkää enkä osaa kokkaa.
Ellei kokkaukseksi lasketa jauhelihan paistamista ja
sinne valmiin kastikepussin sekoittamista.
Ja mitä mieheen tulee, niin enpä viitsi tässä NYT avioeroa ihan alkaa suunnittelemaan. Varmaan se tulee ajankohtaiseksi parin vuoden päästä.
Alistuneisuus, saamattomuus? Varmaan noita piirteitä minusta löytyy.
Ukkorakas kun nussi toista akkaa tuossa raskausaikana.
Ei meillä sen jälkeen ole normaalia kotielämää ollut.
Mutta enpä lähtenytkään silloin. Annoin vähän anteeksi, kun
niin kovasti sitä itkikin. Ja yritys on meillä päällä rakentaa tätä ARKEA, se ei vaan ole kovin helppoa.
Siispä en jaksa välittää ukon tekemisistä enää NIIN PALJON kuin esikoisen aikaan. Mutta esikoinen rakastaa isiä edelleen ihan yhtä paljon.
Ja takaisin arjen pyöritykseen sitten:
Minun arki ei voi rakentua täällä neljän seinän sisällä lasten kanssa.
En ole mikään kotihengetär, joka pitää kodin siistinä, kokkaa luomuruokaa ja vaeltelee pitkin päivää rätti kädessä kotona.
Minkä ihmeen takia mun pitäisi käyttää ne mun " parin tunnin pullakahvit" kotona olemiseen?
Että se olisi sitä hyvää aikaa touhuta täällä kotona niitä arkiaskareita?
Huh huh. Voi herranjestas, kaikkea sitä kuuleekin!
Ja en siitä Emilyn tekstistä nyt sitten vieläkään ymmärtänyt, että onko hällä koliikkivauva kotona vai ei.
Luulisin, ettei ole, jos vauva nukkuu hiljaa tyytyväisenä suurimman osan ajasta. Lukihäiriöstä en kärsi, mutta ehkä yökukkumiset aiheuttaa sen, etten tekstiä ymmärrä.
NO, aika rientää, täytyy lentää.
Tytöt istuivatkin tuossa lattialla jo viisi minuuttia hiljaa.
Kaikille äideille oikein hyvää jatkamista arjen pyöritykseen!
Terkuin 011003 joka nyt pukee vaatteet kaikille niskaan ja painuu
IIIIHANILLE pullakahveille kaupunkiin!
:)
(PS: Taidan käydä myös nyt päivällä kaupan kautta. Ostan pari siideriä, niitä kun on vuoden aikana ilmestynyt kaikkia ihania makuja hyllyihin.
Niin ja tietysti niitä mikroruokia tuon myös!)
Huomaa kyllä tosiaan että kenellä on ihan omakohtaisia kokemuksia koliikkivauvan kanssa elämisestä ja kenellä ei... 1½ tuntia itkua päivässä koliikki? Voi kunpa se olisikin ollut niin! Kun lapsi huutaa ekat kolme kuukautta lähes KAIKEN valveillaoloajan niin se 1½ tuntia olisi kyllä sen rinnalla tuntunut lottovoitolta. ;) Olenpahan täältä (en tosiaan tästä ketjusta) joskus myös lukenut jonkun väittävän että jopa vanhemmat omalla käytöksellään saavat koliikin aikaan... Että sellaista...
No meillä se on onneksi taakse jäänyttä aikaa mutta oli vaan pakko kommentoida, kun tosiaan huomaa monista kirjoituksista että ne ruusunpunaiset lasit istuu aika tiukkaan nenänpäässä.
Tsemppiä kaikille vaativien vauvojen äideille ja erityisesti jaksamista koliikkivauvojen äideille: tiedän että se on ihan hemmetin rankkaa ja välillä tuntuu että järki lähtee!
Niin ja oikein hyviä pullakahveja sille joka nyt oli lähdössä kahvilaan; hienoa ettet linnoittaudu neljän seinän sisälle! Itsestään huolehtiva äiti jaksaa huolehtia myös hyvin lapsistaan!
Aurinkoista ja avarakatseista päivää kaikille äideille!
Luulen, että monella äidillä on jossakin vaiheessa jonkinlaista masennusta, jolloin vaatteiden vaihtaminenkin voi tuntua vaikealta tehtävältä. Joistakin tämä saattaa kuulostaa yliampuvalta, mutta ihmettelyn sijaan voisi yrittää ymmärtää. Masentuneisuutta voi olla vaikea myöntää tai tunnistaa itsessään. Itse olen yrittänyt pohtia, olenko masentunut vai johtuuko tämä ajoittainen ahdistuneisuus vain väsymyksestä, jota on kestänyt 9,5 kk. Luulen, että olen vain fyysisesti väsynyt. Masentuneen ja väsyneenä superäitien kirjoitukset saattavat vain ahdistaa. Toki jokainen voi kertoa omasta elämäntyylistään, mutta ihan tosi, pitääkö olla aina päsmäröimässä ja moittimassa niitä, joilla ei paukkuja riitä kodin hinkkaamiseen?
Omaa aikaa oli enemmän, kun tyttö oli 3-viikkoinen, söi ja nukkui vain. Silloin ei vatsakivutkaan vielä vaivanneet. Silloin tyttö nukkui kuin tukki, ei olisi herännyt, vaikka pommi olisi räjähtänyt vieressä. Nykyään on tosi herkkäuninen ja hänen nukkuessaan en voisi edes tehdä mitään ääntä pitävää siivoamista. Pölyjen pyyhkiminen, pyykin peseminen ja viikkaaminen ovat suurinpiirtein ainoita töitä, joita voi tehdä. Tytön päikkäriaika on pääasiassa minun omaa aikaani, jolloin nautiskelen hiljaisuudesta ja herkuista, lueskelen lehtiä ja teen itselleni ruoan. Onhan se helppo arvostella muita äitejä, jos saa esim. itse nukkua yönsä hyvin, jolloin jaksaa seuraavana päivänä heilua rätin kanssa. Minä heräilen edelleen parin kolmen tunnin välein, eikä tulisi mieleenkään rasittaa itseäni siivoilemalla. Joskus on toki parempia päiviä, jolloin jaksaa vähän enemmän puuhastella kotona.
No, kirjoitukseni meni jo vähän ohi aiheen. 011003:lle hyviä pullakahvihetkiä! Latautunut ja rentoutunut mamma on lapsille tärkeämpi asia kuin kiiltelevä koti. :)
-Pilkku & Sara-Ellen 9,5 kk-
Ai että koliikkivauva itkee vähintään 1,5 tuntia päivässä? Meidän tyttömme oli sitten vissiin superkoliikkivauva, vaikka en kyllä ole koskaan ajatellut, että hänellä olisi ollut koliikki... :)
Se ei ole mun keksimä määritelmä, että koliikkivauvaksi määritellään vauva joka itkee yli 1,5h päivässä.
Mä en myöskään väittänyt, että koliikkivauvat itkisivät VAIN 1,5h päivässä.
Vaan sanoin, että kerta koliikkivauvoja tuolla määritelmällä on yksi kymmenestä, niin sillon yhdeksällä äidillä kymmenestä ei ole koliikkivauvaa.
Ymmärsivätköhän nyt eräät tämän pointin ilman että tulkitsevat lauseita ihan eri tavalla mitä niissä edes lukee.
Eilen olin aamusta myöhään yöhön vauvassa kiinni, tai siis tissini olivat joten minäkin :D enkä silti ruikuta täällä tekemättömiä kotitöitä. Mulle se kaupungilla kahvittelu on vähemmän tärkeää kuin kunnon ruoka, joten ne viisi, kymmenen minuuttia mitkä vauva välillä nukkui (ja kerran tunnin pätkän) käytin ruoanlaittoon ym. Että ihan turha teidän on vedota jatkuvasti siihen, kun teillä on niin vaikeaa ettei kerkeä sitä ja tätä. Ja sitten jos olette ottaneet itsellenne miehen joka ei osallistu kotitöihin, niin eikös sekin ole ollut oma valintanne.
joka kerta kun joku kaikkitietävä äiti jaksaa ihmetellä muiden jaksamista/jaksamattomuutta. Tuleekohan ikinä sitä päivää, että ihmiset ymmärtäisi kuinka yksilöllisiä sekä vauvat että äidit on...
Kyllä munkin olisi nyt helppo pyöritellä päätä ja silmiä, kun 8kk poika nukkuu parin tunnin päikkäreitä ja koliikki on muisto vain. On puhdasta kotona ja puhdasta pyykkiä, ei tiskiä keittiön tasoilla, mä jopa oon värjännyt juurikasvun, meikkaan ja käyn painonvartijoissa - oma ulkonäkökin on taas alkanut kiinnostaa. Toisin oli, jos tästä taaksepäin reilun puoli vuotta kelaa.
Keisarleikkauksesta toipuminen oli hidasta, ja lisäksi vauva neljän päivän ikäisenä lopetti syömisen ja joutui kymmeneksi päiväksi nenämahaletkuun lasten teho-osastolle. Siellä sitten nukuin omaisten päivähuoneen lattialla rivi tikkejä vatsassa, ja päivystin koska vauva pitää syöttää. Epätoivoisen imetysyrityksen jälkeen painuin puoleksi tunniksi lypsyhuoneeseen sairaalaan kellariin vuorokauden ajasta riippumatta, jotta vauvalle saatiin letkuun ruokaa. Näin siis kuluivat " vauva-arkeni" ensimmäiset viikot. Kun poika oli kunnossa ja kotiuduimme, pääsin tutustumaan koliikkilapsen hoitoon yksin kotona. Huomiota ei ehtinyt kiinnittämään siihen, että itse en ollut missään vaiheessa ehtinyt toipua leikkauksesta ja levätä. Kai sitä sitten väsymyksensä ansiosta vaipui jonkinlaiseen koomaan, asiat hoiti mekaanisesti, mutta vain ne, jotka oli pakko. Ja pakko oli hoitaa vain vauva ja suihkuttaa haava. Eli minä itse ja koti sai repsottaa. Lapsi kirkui kaiken hereilläoloaikansa, ja torkahteli välillä puolen tunnin pätkiksi. Olin aivan piipussa ja jatkuva huuto meinasi tehdä mut sekopäiseksi. Kun vauva nukahti pelkäsin koska huuto alkaa taas. Olin pettynyt omaan kykenemättömyyteeni hoitaa asioita.
No, aikaa kului pari kuukautta, ja kun huuto yhtäkkiä taukosi, havahduin minäkin. Nyt jo usean kuukauden ajan meidän elämä on ollut puhdasta, tasapainoista ja onnellista. Niin ja äidilläkin päivävaatteet yllä.
Yritän vain sanoa, että kannattaisi välillä miettiä ennen kuin laukoo. Tuollaisista kommenteista kuin tämä keskustelun avaus, voi tulla tosi paha mieli ihmisille, jotka juuri tarpovat tuossa suossa ja yrittävät saada arjen toimimaan. Parhaansa kaikki varmasti kuitenkin yrittävät.