Voiko olla tosi...
Olen nähnyt joidenkin väittävän että eivät muka vauvan takia ehdi itse edes pukeutua. Siis häh!? Miksei vauvaa voi laskea muka edes siksi aikaa vaikka sänkyynsä, eihän siinä nyt mene kun korkeintaan minuutti. Ja sekin on mielestäni uskomatonta ettei muka ehdi itse syödä! Itse ainakin teen niin jos vauva ei nuku niin laitan sitteriin tai sänkyyn siksi aikka että saan aamutoimet tehtyä ja syötyä, ja syöminen multa onnistuu vauva sylissäkin. Päiväunien aikaan tai isän kotona ollessa ehdin tehdä tärkeimmät kotityöt ja vähän ylimääräistäkin. Ja jos vauva ei nuku kun pieniä pätkiä, niin ei varmasti ole vaarallista vaikka jonkin aikaa itkisikin jos vaan on juuri syönyt, niin että saa itsekin syötyä tai käytyä vessassa. Taidan olla sitten hirviö kun jätän lapsen yksikseen sänkyyn kun käytän koiran ulkona... Yleensä vauva ei ehdi huutaa siinä ajassa. Ja miksi rääkätä itseään imettämisellä, jos se vie kaiken ajan, kun korvikkeet on olemassa, jos elämä on niin raskasta sen takia. Meillä poika 3 kk suostuu syömään vain pullosta, ja yöllä nukkuu näin 6-10 h putkeen. Ihan perustyytyväinen poju on.
Kommentit (45)
Asian ohi menee, mutta edelliseen viestiin viitaten uteliaisuudesta kyselen...missä menee teidän mielestä pienen ja " ison" vauvan " raja" ?
Miksi jotkut vauvat ovat vaativampia kuin toiset? Miksi joillakin on erittäin paha koliikki ekoina kuukausina? Miksi jotkut eivät yksinkertaisi viihdy lattialla SEKUNTIAKAAN pidempää ilman viihdytystä? Miksi toiset huutavat pienimmästäkin harmituksesta kurkku suorana tasan niin kauan että äiti lohduttaa?
Miksi toiset vauvat vaan ovat yhtä hymyä koko ajan? Mitsi toiset eivät itke edes nälkäänsä (äitiensä mukaan ainakaan)? Miksi toiset vauvat viihtyvät tyytyväisinä lattialla ja yksin sängyssä (ilman itkua) sillä aikaa kun äiti laittaa itselleen ruokaa ja ulkoiluttaa koiraa?
Miksi, oi miksi? Kyllähän näitä kysymyksiä on itsekin välillä moneen kertaan pyöritellyt oman pään sisällä. Että sellaista... ;)
miten joku ei todellakaan ehdi tehdä kotitöitä, syödä yms. Meillä on tosi vaativa, mutta aivan ihana vauva. Unet ottaa todella pienissä pätkissä (10-30 min.) eikä todellakaan viihdy yksin leikkimässä lattialla. Minä kun en halua vauvaani huudattaa ja muutenkin olen sitä mieltä, että minä olen kotona vauvaa varten, joten sitä kanssa ollaan yhdessä. Enkä tykkää pitää lasta myöskää sitterissä. Kun vauva nukkuu, yleensä lenkkeillään, joten silloinkaan ei jää aikaa muille töille. No, kyllä meillä suurin osa kotitöistäkin tulee tehtyä päivän aikana tai ainakin viimeistään sitten kun mies tulee kotiin. Kun oikeen rivakasti tekee, saa paljon aikaan. Mutta tosiaa alan hieman ymmärtää myös niitä, ketkä eivät ehdi. Paljolti on myös siitä kiinni mihin aikansa käyttää. Jos meidän perheeseen enemmän lapsia saadaan, niin varmasti joudun tinkimään periaatteistani. Esikoisen kanssa tämä vielä onnistuu.
Kun vauva syntyi, niin imetin käytännössä koko ajan kaksi ekaa viikkoa. Mies oli päivät töissä ja minä vauvan kanssa yksin kotona. Meidän vauva itki ekat 6 viikkoa aina kun ei ollut syömässä. Nukkui juuri ehkä vartin kerrallaan. Laihduin ekalla viikolla 4 kiloa kun en ehtinyt syömään, tai juuh, ehdinhän minä, mutta ruokavalio koostui banaaneista, joita söin aina imettäessä. Yritin jossain välissä aina pestä pyykkiä tai vähän tiskata. Suihkussa kävin niin, että vauva huusi kurkku suorana sitterissä vessan ovella. Ja jos yritin laittaa sitteriin siksi ajaksi, että söisin, niin taas alkoi huuto.
Eli, varmaan jos ei kerkee syömään kunnolla, tarkoittaa että ei ehdi syömään täysipainoisesti. Mulla ei ainakaan todellakaan ollut aikaa tehdä ruokaa. Valmispöperöitä söin, mutta nekin aina kylmänä, koska aina kun kerkesin lämmittää ruuan, niin taas alkoi huuto ja piti rueta imettämään. Ja sit jos oli vähän vapaa-aikaa, niin yritin levätä tai nautin pienen hetken internetissä.
No, tosiasiassa tätä rumbaa tosiaan kesti ehkä sen 6 viikkoa ja sit rupes vähän elämä jo voittamaan. vauva on nyt 3kk ja nyt ehdin tehdä kyllä ihan mitä vaan. Mulla on kantoliina, jossa vauva viihtyy jos teen kotitöitä. Ja nykyisin viihtyy jo aika pitkiäkin aikoja itsekseen lattialla.
Tosiaan jos vauva ei itke ja viihtyy hetkiä itsekseen, niin mikäs siinä on tehdessä vaikka mitä. Mutta en menisi arvostelemaan niitä, ketkä ei ehdi. Jos vauva on itkuinen, niin ei sitä voi vaan " laittaa sänkyyn ja viedä koiraa lenkille" .
Eli, en kyseenalaista ehtimistä, jos vauva on alle 2kk tai 3kk, mutta sen jälkeen kyllä jo ehtii tehdä, jos vain haluaa.
Tytteli-83 ja neiti 3kk
Tämä siis vastaus tuohon imetysjuttuun. En ehkä sen takia lähtisi antamaan korvikkeita, että saisin itselleni enemmän aikaa. Jos olisin halunnut paljon omaa aikaa, niin en olisi tehnyt lapsia. Jos imetys vaan onnistuu, niin lapsi kyllä ansaitsee äidinmaitoa ravinnokseen.
Eiköhän se ole juuri niinkuin joku kirjoitti, että kaikki vauvat ovat erilaisia - toiset vaativampia kuin toiset.
Itselläni on ainakin vielä monessa mielessä ehkä he vaatimattomammasta päästä oleva, mutta ei hänkään kovin kauan sitterissä tai omassa sängyssä viihdy ilman seuraa.
Huomasinkin et ekojen viikkojen aikoina kehitin erilaisia systeemejä kuinka pystyin tekemään esim. voipparit vauva sylissä. Söin kaikenmaailman ruokia samalla kuin imetin sohvalla. Harjoittelin vasemman käden käyttöä - aina kun ei voi imettää vain yhdestä rinnasta.
Saatto olla hassun näköistä meidän " yhteissyömiset" , mutta ilman niitä en olis kyllä jaksanut - pakohan sitä on itsekin välillä tankata :-D
Koiran kanssa tehtiin lenkit niin, että poju oli vaunuissa. Suureksi yllätykseksi meidän 7v. koirakin hoksasi kuinka kävellään vaunujen kanssa :-D
Kyse oli vain parin minuutin pissatuksesta, lenkille mennään sitten vaunujen kera. Ja kyllä vauva on vaan laitettava sinne sänkyyn itkevänäkin, jos koiran täytyy päästä ulos. Meilläkin vauva oli tosi itkuinen ensimmäisen kuukauden, ja silloin ei auttanut kuin antaa sen huutaa että sai syötyä koska huuto ei loppunut sylissäkään. Ja tuosta korvikkeiden annosta, en tee sitä siksi että olis enemmän aikaa, vaan siksi että imetys oli painajaismaista sekä minulle että pojalle, molempien mielenterveydelle varmasti järkevämpää tuo pullosyöttö.
Aika usein nämä äidit ovat esikoisensa saaneita, jolloin " pudotus vauva-arkeen" ja vauvan sitovuus saattaa yllättää.
Että mitä tekisit, jos vauvasi olisi sellainen että alkaisi huutamaan heti kun jäisi johonkin yksin ja huutaisi niin kauan suoraa huutoa, itsensä lähes tajuttomuuden partaalle, ennen kuin hänet otettaisiin syliin? Jättäisitkö silloinkin vauvan omaan sänkyyn aamutoimiesi ajaksi?
En todellakaan arvostele valintojasi, jokainen tablaa tyylillään, mutta sinunkin olisi ehkä hyvä ymmärtää että kaikki vauvat ovat erilaisia. Toiset vaativampia kuin toiset. Esimerkiksi pitkä vaunulenkki koiran ja vauvan kanssa ei olisi yksinkertaisesti kaikkien vauvojen kanssa mahdollista. Tai mahdollista ehkä, mutta nautinnollistako...ei.
Ole siis onnellinen että sinulla on vauva jonka kanssa voit puuhailla kaikkea mukavaa. Nauti ja ole tyytyväinen! :)
Aamulla 7 maissa esikoinen 3vee herää, tulee viereen sänkyyn ja haluaa syömään aamupalaa. Vauva herää samaan aikaan ääniin ja muutenkin on nälkäinen koska on syönyt klo 3 tai 4 viimeksi.
Kömmitään keittiöön, vaavi huutaa sitterissä.
3vee jankkaa " haluun puuroo, haluun maitoo, eiku kaakaoo,
haluun leipää" .
Teen toisella kädellä mikropuuron, laitan vaaville maidon pulloon,
laitan kahvin itelle valumaan.
3veelle aamiainen pöytään, vauva sylkkyyn, pullo suuhun, kahvi jäähtymään pöydälle. Vaavi syö, nukahtaa, herää, syö, nukahtaa.
3vee on syönyt, laitan sen suihkuun. Istuu siellä lattialla pessen nalleja ihan siivosti vartin.
Sillä aikaa kipitän hakemaan postilaatikosta aamun lehden ja syön ehkä leipää. Kahvia naamaan tietysti.
Vaavi herää. Vinkuu sitterissä.
3vee vinkuu muuten vaan kaikkialla.
Yritän meikata (en varmaan ehdi suihkuun aamuisin) ja
vaavi vinkuu. Heilutan sitteriä, annan välistä jopa vähän tissiä,
otan vaavin syliin ja meikkaan lisää.
Yritän saada 3veetä pukemaan päälleen.
En mä haluuuuu.
Vaavi kakkii housuun, 3vee kakkii pottaan.
Vaavi puklaa, 3vee liimaa paperia paitaansa ja levittää kaiken muun tavaran ympäri taloa. No, kunhan se leikkii niin hyvä on.
Yritän etsiä vaatteita päälle, samalla rallatellen päässä, että
" ei mua haittaa vaikka kaikki täällä itkee" .
Kello on 11 ku oon saanu kaikki ulos talosta.
Kaupungissa otan kahvilassa kahvin ja pullan. Vaavi kun on hiljaa kärryissä ja 3vee syö omaa pullaa.
Kotiin mennään puol kolmeks ku isukki pääsee töistä.
Isukki syö mikroruokaa, niin kuin minäkin.
Sitten kaikki otetaan tirsat.
Tirsojen jälkeen alkaa pyykkirumba, kaupassa käynti, tiskien laitto, yleinen siivous jne. jotta kotona vois elää ja olla ilman hämähäkkejä ja kärpäsiä.
Illalla isukki lähtee harrastuksiinsa 5 kertaa viikossa.
Jatkan aamuista syöttörumbaa iltapuuron merkeissä.
Isukki tulee takaisin puoli kymmenen jälkeen.
Menee suihkuun ja siitä sohvalle.
Joskus vie 3veen nukkumaan. Ei aina, koska ei huvita.
Vaavi on tissillä kunnes nukahtaa.
Raskauskiloja oli 20, nyt niitä ei ole.
En ole kovin hyvä organisoimaan, mutta ei minun miehestä mitään apua ole. Mutta pärjään kyllä ilmankin.
Emmi979:
Että mitä tekisit, jos vauvasi olisi sellainen että alkaisi huutamaan heti kun jäisi johonkin yksin ja huutaisi niin kauan suoraa huutoa, itsensä lähes tajuttomuuden partaalle, ennen kuin hänet otettaisiin syliin? Jättäisitkö silloinkin vauvan omaan sänkyyn aamutoimiesi ajaksi?En todellakaan arvostele valintojasi, jokainen tablaa tyylillään, mutta sinunkin olisi ehkä hyvä ymmärtää että kaikki vauvat ovat erilaisia. Toiset vaativampia kuin toiset. Esimerkiksi pitkä vaunulenkki koiran ja vauvan kanssa ei olisi yksinkertaisesti kaikkien vauvojen kanssa mahdollista. Tai mahdollista ehkä, mutta nautinnollistako...ei.
Ole siis onnellinen että sinulla on vauva jonka kanssa voit puuhailla kaikkea mukavaa. Nauti ja ole tyytyväinen! :)
No en tietenkään anna huutaa paria minuuttia kauempaa, mutta kyllä esim. hampaat pesen rauhassa, sitten rauhoittelen välillä, ja mainitsinhan että voin syödä vauva sylissä. Alunperinhän ihmettelin sitä että eikö vauvan voi antaa itkeä sen aikaa että saa itse puettua, musta se on jo yliampuvaa että on pukeutumatta koko päivän.
En tiedä miten olit viestisi tarkoittanut mutta mulla pääsi syvä huokaus kun luin kertomusta sun päivästäsi. On varmaan TOSI rankkaa... Kaikki myötätunto sulle, koita jaksaa! Ja jos jaksat vielä niin koita saada miehesi osallistumaan hommiin ennen kuin väsyt aivan totaalisesti....
Tsemppiä!
Mulla päivät samanlaisia!!
Esikoinen 2v9kk ja vauva 1,5kk.
Mies lähtee töihin aamulla 7n aikaan, kotiutuu 19-20 aikaan...Olosuhteiden pakosta joutuu tehdä noin pitkiä työpäiviä. Miks just nyt kun vauva on niin pieni! Ei voi mitään, mut ei kyl paljo naurata välillä:/
011003 kertoi kaiken oleellisen! Ei ole kuin puoli vuotta aikaa, kun kirjoitin samantyylisen mailin muutamalle ystävälleni päivän kulusta (silloin lapsieni iät 4kk ja 2v4kk). Muutaman kuukauden päästä meillä vietetään synttäreitä molempien osalta ja nyt rupeaa helpottamaan. Mutta melkoista ruljanssia tuo alku oli ja tosiaan organisointi ei ihan heti onnistunut. En uskalla kuvitellakaan minkälaista olisi ollut, jos vauva olisi ollut keskimääräistä hankalampi esimerkiksi koliikin takia.
En missään nimessä halua vähätellä esikoisten äitejä, sillä ihan yhtä suuri muutos itsellenikin oli ensimmäisen lapsen syntymä kolme vuotta sitten. Tuntui, ettei ehdi tehdä omia juttujaan ollenkaan. Mutta näin jälkikäteen voisi todeta, että äitiysloma-aika esikoisen kanssa kaksin oli ihanan seesteistä ja rauhallista. Tottakai välillä itkettiin ja hyssyteltiin, mutta pääsääntöisesti vauvat kuitenkin nukkuvat enemmän kuin vanhempansa, joten omaakin aikaa jäi - välillä ruhtinaallisestikin. Tällä hetkellä omaa laatuaikaa pystyn pitämään klo 22-07.
Yksi pelastava juttu itselläni on ollut siivoojan palkkaaminen. Meillä taisteltiin siivouksesta miehen kanssa viime keväänä ja itse asiassa miehen aloitteesta päädyttiin käyttämään veroetua hyväksi. On ollut tämän perheen paras päätös pitkään aikaan! Siivoamista ja pyykkäämistä riittää tuosta huolimatta joka päivälle ihan tarpeeksi, mutta ei sentään tarvitse ruveta kantamaan mattoja pihalle vauva kantoliinassa ja taapero housunlahkeessa... :-|
Tsemppiä ja voimia 011003:lle sekä tottakai kaikille meille, joiden oma aika on mennyttä. Nyt pitää yrittää vaan jaksaa, sillä kyllä nämä vuodet nopeasti kuluvat ja kohta huomaa, että kukaan ei halua tulla enää syliin istumaan ;-).
tekemään vaikka mitä; hoitamaan vauvan, eskarilaisen, tallillisen hevosia, kotityöt johon kuuluu kaikki siivous ja pyykkäys, kaupassa käynnit jne.
taidan olla tosi tehokas nainen vai mitä tuumaatte? ehdin vielä surffaamaan netissä ja kyläilemään, shoppailemaan, nukkumaan päiväunia.
kyllä sitä ehtii tekemään vaikka mitä jos vain haluaa, elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa.
mites muut joilla on muitakin eläimiä kuin koirat ja kissat, eli hevosia, lehmiä, lampaita tms. eli " tilalliset" , ehdittekö?
täällä kolmen lapsen äiti, jolla yrittäjä mies. Mies töissä 5-6 päivänä viikossa 12-15 tuntia. Sunnuntaisin vapaalla...
Meillä lapset 10kk- 6v.
Mun " harteilla" ovat lapset, koti, asioiden hoitaminen, yrityksen paperityöt(tilitoimisto toki päähoitajana näissä..) jne...Siis ihan kaikki muu, paitsi töissä käyminen.
Välillä on päiviä jolloin kaikki menee päin seiniä. Lapset tappelee, vauva vinkuu, ei nuku eikä syö. Pitäis laskuttaa ja käydä kaupassa...
Pää on kipee jne...
Näinä huonoina päivinä teen vaan pakolliset. En pyykkää, en siivoa, en yhtään mitään muuta kuin ruuan lapsille ja itelle, sekä hoidan eskarin ajoissa taksiin. Kun lapsukaiset sit illalla nukkuvat,niin raivailen enimmät moskat pois.
Hyvinä päivinä kun lapset ovat " yhteistyökykyisiä" , niin siivotaan yhdessä, käydään kaupassa jne...Jätän ne isommat hommat sellasille päiville. Kuulostelen aamulla lapsien mielialaa, mitä kannattaa yrittää tehä.
Sitä mäkään en ymmärrä, et äiti valittaa et ei saa vaatteita päälle tai suihkussa käytyä. Kyllähän jokainen lapsi nukkuu jossain vaiheessa!
Olkoonkin sit vaikka yöllä, mut eikös sillon voi peseytyä?
Mä käyn aina muutenkin illalla suihkussa, sillon ihan varmasti jokainen kersa nukkuu:)
Ekan lapsen kohdalla voi olla se, et kämppä on totuttu pitään tiptop siistinä ja totuttu itse olemaan meikeissä aamusta jne..
Nyt näin kolmen muksun kokemuksella sen jo tietää, et se kämppä ei pysy 5 minsaa kauemmin siistinä ja hiukset voi olla kampaamatta vaikka yhden päivän varsinkin jos kotona vaan on. Miksi siis stressiä ottamaan siivouksista ym?! Siivoaa sillon kun ehtii.
Meillä mies ei arvostele mun tapaa hoitaa tätä huushollia. Niinkuin mäkään en valita sen pitkistä päivistä. Molemmat tiedetään et leipä tulee miehen töissä käymisen ansiosta ja mies tietää et välillä täällä on kaaos kun se kotiutuu. eikö se ole pääasia et lapsilla on puhdasta vaatetta ja ruokaa, sekä syli joka hoivaa silloin kun tarvii?
ei äiti ole mikään kone jonka koko ajan tarvii keretä tehdä jotain, voi vaan istua ja olla.
Jokainen äiti taplaa tyylillään, niinkuin joku jo sanoikin. Mutta joskus voi helpottaa se, että löysää niitä omia pipon naruja, ei vaadi itseltään täydellisen siistiä kämppää. Ja olisko se niin kamalaa, jos joku aamu ei meikkais eikä kampais hiuksiaan viimisen päälle kuntoon..
Nää on vaan mun ajatuksia ja mun tapani olla kotiäitinä. ai niin unohdin sanoa, et esikoisen ja keskimmäisen ikäeroa on vaan 1v3kk. Ja keskimmäinen ei nukkunut juurikaan ekaan puoleen vuoteen, itki ja valvoi vaan.. Silloinkin olin yksin lähes aina ja niin vaan pääsin suihkuun ja sain jopa lehdenkin luettua, koska kyllä se huutavakin vauva hiljeni ainakin 15 minuutiksi välillä ottaakseen ne unet:)
Voimia kaikille vaativien vauvojen äideille ja tietty myös helppojen vauvojen äideille! annetaan kaikkien äitien olla tyylillään äitejä ja keskitytään omaan äitiyteen täysillä!
Noh, jos lapsi tosiaan on tyyliä " sekunniksi yksin - taju kankaalle parutaan/parkuu itsensä niin väsyksiin, ettei syödyksi ja nukutuksi saa ja tästä muodostuu kierre" - niin kyllä voi olla vitsit vähissä! Meillä nyt jo toinen tuollainen ; ) ja jo ihan huumorilla menee. Lisäksi tämä kakkonen ihan vähän helpompi - eli vaikka päivisin nukkuu ja kestää olla vain sylissä/kantoliinassa/kainalossa, niin jo paljon helpommaksi asian tekee se, että tämä lapsi (kohta 2kk) sentään kelpuuttaa muut ihmiset sylittäjiksi kuin minut - toisin kuin esikoinen!
Sitten kun tietää lisäksi lapsen kärsivän vatsavaivoista tms. niin ei sitä nyt ihan kiduttajaksi viitsi heittäytyä paru siinä nyt yksin kipuinesi - kun on vasta aivan pikkuinen vauveli kyseessä.. eri homma jo sitten muutaman kuukauden päästä, kun alkaa lapsella jo puheen ymmärrys ja muukin pelata! Ja taannoin leikkauksen jälkeen vyötäröstä alaspäin tuntikausia vietettyäni tiedän, että aika piinaa on, kun ei pysty liikkumaan - saati kun kukaan ei lotkauta korviaan ja auta..
Mutta kun jo toinen kyseessä saman sorttinen, niin kylä tämä jo huumorilla lähtee - ja hetkittäin se vauva pakostakin joutuu parkumaan. Ei voi mittään. Tunnustettakoon, että esikoisen kanssa oli vielä myös vähän " kädetön" ja lisäksi kärsin pitkään (2kk) niin synnytyksen runsaasta verenhukasta kuin jälkivuodosta, että yksin vessaan meno pyörtymättä oli jo suuri suoritus. - Joten aivan luonnollista, jos ei pää eikä muukaan toiminut.. Ja mikä onnettominta ; ) vasta esikoisen ollessa 3kk kuulin sellaisesta ihmevirityksestä kuin KANTOLIINA. Joten nyt tajusin jo ennakoida ja ottaa sen synnytyssairaalaan mukaan ja siitä onkin ollut suuri apu (ts. ilman sitä ei oltaisi pärjätty..),
Joten tällä kertaa jos en muuta kolttua saa puettua päivän aikana päälleni - niin sentään edes kantoliinan ja itse lapsen : ). Mutta kyllä olen huomannut kuinka tärkeä se äidin KUNTO on! Tällä kertaa kotiuduin " huippukunnossa" kotiin puoli vuorokautta synnytyksestä ja sillä on hyvin suuri merkitys tämän arjessa pärjäämisen kanssa!!!
Pst. On muksuja joille ei niin mitkään korvikkeet sovi ja kun tietää lapsen riskin allergioihin olevan massiivinen, niin niitä pyrkii välttämään - sen lisäksi, että kyllähän se mun mielestäni on vähän tähän duuniin kuuluva, tuo imetys - tai edes sen yritys.
- Tiina -
Kannattaa kysäistä äideiltä " jotka eivät saa mittään tehdyksi" , että mites perheen muut jäsenet ja kodin kunto? Saattaakin paljastua, että äitee on ne harvinaiset tilaisuutensa panostaa itseensä käyttänyt tunnollisesti muiden perustarpeista huolehtimiseen, kodin siistimiseen ja sitten väsyneenä vierittää vahingossa tai vähemmän vahingossa syyt sen vaativan vauvelin niskoille..
- Tiina -
Pakko vielä lisätä. Meillä eka muksu KARJUI ihan koko ajan ekat kuukaudet. Tosiaankin heti kun laski käsistä, rupesi KARJUMAAN hysteerisesti. en olisi voinut kuvitellakaan jättäväni häntä kahdeksi minuutiksi käsistäni, olisi varmaan tukehtunut ennen sitä. Tää kuopus huutaa hänkin, mutta se huuto on ihan erilaista. Ensin hän ilmoittaa tyytymättömyytensä, sen jälkeen alkaa ensin itkeä ja vasta hetken kuluttua alkaa huuto. Mutta hänen huutonsa ei ole lainkaan samanlaista kuin siskonsa hermojaraastava karjunta. Lapset myös rauhoittuvat aivan eri tavalla. Esikoista ei meinannut saada rauhoittumaan millään, siksi vältin viimeiseen saakka noita karjumiskohtauksia. Kuopus sen sijaan saattaa rauhoittua jo kun hänelle juttelee, viimeistään silloin kun ottaa syliin.
Ja niin hassua kuin onkin, mä pärjään nyt näiden kahden kanssa paljon paremmin kuin aikoinaan yhden kanssa.
Niinpä, mutta kun ei sitä aina voi sanoa miksi toinen tekee niin .....
Kyllä minäkin toisinaan ihmettelen et miten joku ei ehdi ja minä ehdin vaikka lapsia on 5 ! Mutta kun kaikki eivät osaa organisoida, eivät yksinkertaisesti jaksa, on masennusta tms.
Ja olen minäkin välillä iltaan asti yöpaituli päällä ellei ole mihinkään menoa ;o) On vain kiva olla rennoissa vaatteissa. Tosin se ei sitten ehtimisestä riipu. Meil on vauva saanut odottaa vuoroaan ihan pakostakin kun ei aina ehdi lentämään hätiin viivana. Pieni vauva on eri asia : hän ei taas voi odottaa omaa vuoroaan vaan sen palvelun on tultava heti. Huudettuaan muutaman minuutin vauvan itku muuttuu kipuitkuksi. Mut tää menee jo asian ulkopuolelle :o)