2. maailmansodan aikana lähetettiin lapsia Ruotsiin - palasivatko he aina takaisin?
Vai oliko paljonkin tapauksia, että lapset adoptoitiinkin Ruotsiin pysyvästi?
Kommentit (15)
Tuo olisi ap löytynyt googlella sekunnissa, eikä tarvitse mutuilla. Kaikkiaan sotalapsia lähetettiin Ruotsiin, Tanskaan ja Norjaan alle 77 tuhatta, heistä 15 500 jätti syystä tai toisesta palaamatta.
Suurin osa taisi palata, mutta kova ikävä jäi ruotsin perheitä kohtaan. Monihan on ollut yhteyksissä sinne aikuisinakin ja tunnen muutaman, jotka vierailevat ruotsin perheissä sukupolvien jälkeenkin
Onko teidän suvuissa omakohtaista kokemusta? Ap
Niitä lähetettiin myös Norjaan, Tanskaan ja Sveitsiin, taisi olla vielä 50-luvulla, joskus tuli dokumentti televisiosta.
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän suvuissa omakohtaista kokemusta? Ap
Yksi lähti niin pienenä että unohti kielen kokonaan eikä tuntenut takaisin tullessa perhettään ollenkaan, tunsi kuulemma itsensä juurettomaksi koko elämänsä. Kävi joskus tapaamassa Ruotsi perhettään, mutta ei kokenut sitäkään omakseen. Toinen traumatisoitui jostain niin, ettei halunnut koskaan puhua aiheesta kenellekään, eikä käydä enää uudestaan Ruotsissa vaikka matkusteli muuten jonkin verran.
Minun äiti oli ei nyt lapsena, mutta myöhäisteininä Talvisodan ajan Ruotsissa. Hän olisi mennyt sinne muutenkin opiskelemaan, kun olivat kaksikielinen perhe rannikkokaupungeista jossa äiti oli lahden toiselta rannalta Ruotsista ja lapset puhuivat hänen kanssaan ruotsia.
Jatkosodan aikaan äiti palasi ja oli ensin hetken ilmavalvonta lottana, mutta sitten sai töitä tunnetun asetehtaan konttorista rutsinkielntaitonsa vuoksi. Hänellä ei ollut mitään traumoja ajasta Ruotsissa, mutta hänen ikä ja taustansa varmasti vaikutti siihen olennaisesti.
Suurin osa palasi. Ainakin mun äitini ja hänen sisaruksensa.
Mun täti ei palannut, perhe jossa asui oli niin kiintynyt, että halusivat pitää lapsen. myös yksi samasta sisarusperheestä oli Ruotsissa ja hän palasi takaisin Suomeen. Mummolla oli neljä lasta ja ukki kuoli keuhkotautiin vuonna -44: joten olihan se helpotus yksinhuoltajalle, kun oli yksi suu vähemmän ruokittavana.
Mummoni ja hänen veljensä olivat sotalapsina. Muuttivat takaisin Suomeen (mummo oli varhaisteini/teini siinä vaiheessa kun lähtivät, veli nuorempi). Veli muutti sodan jälkeen takaisin Ruotsiin, meni siellä naimisiin jne. Ovat mummon kanssa pitäneet yhteyttä, mutta viimeisinä vuosina se on jäänyt, koska molemmat ovat puolikuuroja ja dementoituneita. Ei mummo ainakaan puhunut, että olisi traumoja jäänyt, ilmeisesti olivat siis ihan mukavassa perheessä. Mummon karjalanmurteen sekaan tarttui tiukasti ruotsinkielistä sanastoa ja keittiöön reseptejä sieltä reissusta.
Koulukaverini äiti oli nuorempana lapsena sotalapsena (siis alle kouluikäisenä) ja hänelle jäi kyllä kahden maan kaipuu, ei ole ollut kotonaan Suomessa eikä Ruotsissa. Hänelläkin oli ihan mukava perhe ollut siellä Ruotsissa, koulukaverinikin kävi siellä aina välillä.
Mutta käsittääkseni nämä ovat niitä onnellisimpia tarinoita, on ollut paljon todella traumatisoituneita lapsia ja perheitä.
Vierailija kirjoitti:
Mun täti ei palannut, perhe jossa asui oli niin kiintynyt, että halusivat pitää lapsen. myös yksi samasta sisarusperheestä oli Ruotsissa ja hän palasi takaisin Suomeen. Mummolla oli neljä lasta ja ukki kuoli keuhkotautiin vuonna -44: joten olihan se helpotus yksinhuoltajalle, kun oli yksi suu vähemmän ruokittavana.
Mikäköhän tässäkin oli alapeukkua? Eihän tositapahtumia voi alapeukuttaa.
Mun kaksi tätiä teini-iässä lähetettiin Ruotsiin sotalapsina, palasivat kyllä hetkeksi, mutta muuttivat takaisin. Asuvat siellä yhä.
Siinäpä sotalapsista: https://fi.wikipedia.org/wiki/Sotalapset