Jos hoitajien rokotuspakko tulee poistun alalta
Olen sairaanhoitaja ja tunnen surua siitä, että on mahdollisuus, että en voi kohta enää tehdä työtäni. En hoida kriittisesti sairaita ihmisiä tai vanhuksia. Jos koronarokote tulee pakolliseksi hoitajille palaan takaisin entiseen työhöni.
Onko muita hoitajia, jotka eivät aio ottaa koronarokotteita?
Syynä minulla se, että rokotteet suojaavat vain vakavaa tautimuotoa vastaan, niiden teho hiipuu kuukausissa ja tarvitaan aina uusi annos plus viruksen joihinkin variantteihin teho on oletettavasti olematon. Lisäksi oma immuunipuolustus saattaa heikentyä plus esimerkiksi sydänsairauksien merkittävä lisääntyminen koronarokotusten alettua.
Olen myöskin perusterve, ei ylipainoa, D-vitamiinitasot kunnossa, edellisestä flunssastakin vuosikausia aikaa vaikka altistun jatkuvasti työssäni kaikenlaisille viruksille, myös koronalle. Ymmärrän, että on kuitenkin minimaalinen mahdollisuus, että vakava tautimuoto voi osua kohdalleni, mutta kaikella olemassa olevalla tutkimustiedolla se on häviävän pieni. Uskon yksilönvapauteen, keholliseen itsemääräämisoikeuteen ja en hyväksy meneillään olevia suunnitelmia esimerkiksi koronapassien laajentamisesta työpaikoille saati rokotuspakkoa.
Kommentit (1468)
Vierailija kirjoitti:
Osa hoitajista kaivaa omaa hautaansa. Jos he kaikki olisivat vastuullisia eivätkä tartuttaisi potilaitaan, painetta pakkirokotukselle ei olisi. Katsokaa peiliin.
Etkö ole vieläkään ymmärtänyt, että rokote ei estä tartuntaa? Seurasitko, kun Haavisto viikonloppuna altisti koko hallituksen koronalle liehuttuaan ensin ilman maskia. Tällaistako käytöstä sinä kannatat? Oletko aivan hölmö? Itse ainakin haluan, että hoitaja on testannut itsensä, rokotteella voi pyyhkiä persettä. Ota sinä vain Haaviston tapainen tyyppi hoitajaksesi, rokottettuja hoitajia ei muuten testata. Lopputulos olisi aivan hengenvaarallinen ja potilasturvallisuus vaarantuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä jauhetaan vain rokottomattomista hoitajista paskaa. Teiltä kaikilta on mennyt se koko "pakon" pointti ohi. Työntekijän tulee paljastaa työntantajalle pakotetusti omat terveystietonsa ja antaa ne työnantajan arvioitaviksi. Tällaista ei ole ennen ollut ja tietosuojavaltuutettu on pari vuotta sitten todennut ettei työnantaja voi missään tilanteessa vaatia ihmisen terveystietoja nähtäväksi. Eri rokotuksia on ennenkin vaadittu tartuntatautilain nojalla mutta työnantajan on täytynyt luottaa työntekijän sanaan asiassa. Nyt tämä suoja murretaan ja rokotuksesta pitää esittää omat terveystietonsa. Siitä syystä minä ja tuhannet ja taas tuhannet täysin rokotetut hoitajat aiomme poistua alalta kun pakko astuu voimaan. Omia terveystietojani en tule työnantajalleni luovuttamaan. Tässä riisutaan sote-työntekijät kaikista perusoikeuksista.
Eipä tämäkään ole mikään uusi juttu alalla. Opiskellessa alaa joudut harkoissa näyttämään todistuksen, jossa todetaan että olet turvallinen ihminen eli rokotesuoja on kunnossa.
Sinun ei tarvitse mitään muita terveystietojasi esittää.Jotenkin nyt monissa kommenteissa unohtuu se, että suurin osa hoitajista ei ole vasta opiskelemassa alaa.
Kommentoin opiskeluja siksi, että nämä asiat on vissiin selväksi tehty jo opiskellessa alaa, joten miksi nyt olet vihainen asiasta?
Eipä ollut kellään kristallipalloa silloin, että olisi osannut tällaisesta kertoa. Ei ole koskaan ennen oltu vastaavan tilanteen edessä, joten edes sinä et voi rehellisesti sanoa, että kyllä tämä oli ihan tiedossa ja odotettavissa. Joten tuollainen kommentointi on aivan turhanpäiväistä jälkiviisastelua.
on ollut tiedossa vuosien ajan, että pandemia uhkaa meitä ja ennen noita vuosia on tiedetty millaisia pandemioita on ennen ollut, joten siltäkin osalta on ollut tiedossa tarttuvien tautien riskit.
Höpö, höpö. Ole iloinen, että jotkut vielä viitsivät hoitaa teidän kullannuppu vanhuksia. Sitä aggressiivista ja sekavaa mummoa tai pappaa, jota omaiset ei jaksaisi hetkeäkään. Nostan hattua dementikkoja ym. käytöshäiriöisiä hoitaville. Itse en siihen kykenisi.

Kannattaa syyttelijöiden nyt muistaa sekin, että tämä rokotus pakkohan ei koskisi pelkästään hoitajia vaan myös esim siivoojia ja ruokahuoltoa. Olisiko heidänkin pitänyt osata ennustaa tulevaisuutta alaa valitessaan?
Me kaupungin siivoojat saadaan rokotukset työterveyden kautta, mistä hain viimeksi influenssapiikin ja sitä ennen 2 koronarokotetta.

Ja jos mummo/pappa sairastuu, niin päästäänpä eroon, vai..😋
Vierailija kirjoitti:
Superin puheenjohtajalle kilahti 700 sähköpostia hoitajien rokotuksista yhdessä yössä – ”Kyselevät, miksei liitto tee mitään”
Lähi- ja perushoitajaliitto Superin puheenjohtaja Silja Paavola kertoo, että moni liiton jäsen on turhautunut erilaisiin ”pakkoihin” ja aikeet pakollisista koronarokotuksista ovat viimeinen niitti.
Tämä Silja Paavola ei vaikuta ihan ruudinkeksijältä. Vaihtoonhan tuollaiset johtajat menevät, jos eivät puolusta liittonsa jäseniä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa hoitajista kaivaa omaa hautaansa. Jos he kaikki olisivat vastuullisia eivätkä tartuttaisi potilaitaan, painetta pakkirokotukselle ei olisi. Katsokaa peiliin.
Etkö ole vieläkään ymmärtänyt, että rokote ei estä tartuntaa? Seurasitko, kun Haavisto viikonloppuna altisti koko hallituksen koronalle liehuttuaan ensin ilman maskia. Tällaistako käytöstä sinä kannatat? Oletko aivan hölmö? Itse ainakin haluan, että hoitaja on testannut itsensä, rokotteella voi pyyhkiä persettä. Ota sinä vain Haaviston tapainen tyyppi hoitajaksesi, rokottettuja hoitajia ei muuten testata. Lopputulos olisi aivan hengenvaarallinen ja potilasturvallisuus vaarantuu.
Se terve hoitaja voi viruksen kantajana tartuttaa sinut, ja jos teitä ei ole rokotettu, tauti voikin olla pahempi kuin nuhakuume.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä40471 kirjoitti:
Suurinosa uhoaa vaihtavansa työpaikkaa tai lopettavansa alalla. Älkää huoliko, rokotuspakko tulee muillekin aloille. Ulkomailla se on jo käytössä. Kun ei vapaaehtoisuus auta pitää ottaa kovemmat keinot käyttöön.
Luuletko, että Suomessa millään alalla halutaan alkaa pakottamaan vastentahtoisia ihmisiä? Me ollaan lujatahtoisia ja liian kovapäisiä sellaiseen, että se ei onnistu. Kaupan alalla, ravintoloissa, sotessa, ihan jokaisessa noissa on työntekijäpula ja se vain pahenee jos pakotetaan.
En minäkään sitten asioi kaupoissanne ja ravintoloissanne. Jääkää rauhassa työttömiksi tai ihan mitä tahansa.
Ketään ei oikeasti kiinnosta, käytkö kaupassa vai kuoletko nälkään. Oma valintasi, mutta älä häiritse toisia, jos sinua kaupassakäynti ei kiinnosta. Et selvästikään ole enää ihan järjissäsi, joten hyvä, ettet käy ihmisten ilmoilla.
Olen niin hyvin järjissäni, etten älä täällä uhota ja leuhkia kovalla päälläni - ja heittäydy sitten aggressiiviseksi kun joku sanoo ettei kiinnosta.
Sinua vaikuttaa hyvinkin kiinnostavan, että joku on kanssasi eri mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä jauhetaan vain rokottomattomista hoitajista paskaa. Teiltä kaikilta on mennyt se koko "pakon" pointti ohi. Työntekijän tulee paljastaa työntantajalle pakotetusti omat terveystietonsa ja antaa ne työnantajan arvioitaviksi. Tällaista ei ole ennen ollut ja tietosuojavaltuutettu on pari vuotta sitten todennut ettei työnantaja voi missään tilanteessa vaatia ihmisen terveystietoja nähtäväksi. Eri rokotuksia on ennenkin vaadittu tartuntatautilain nojalla mutta työnantajan on täytynyt luottaa työntekijän sanaan asiassa. Nyt tämä suoja murretaan ja rokotuksesta pitää esittää omat terveystietonsa. Siitä syystä minä ja tuhannet ja taas tuhannet täysin rokotetut hoitajat aiomme poistua alalta kun pakko astuu voimaan. Omia terveystietojani en tule työnantajalleni luovuttamaan. Tässä riisutaan sote-työntekijät kaikista perusoikeuksista.
Eipä tämäkään ole mikään uusi juttu alalla. Opiskellessa alaa joudut harkoissa näyttämään todistuksen, jossa todetaan että olet turvallinen ihminen eli rokotesuoja on kunnossa.
Sinun ei tarvitse mitään muita terveystietojasi esittää.Jotenkin nyt monissa kommenteissa unohtuu se, että suurin osa hoitajista ei ole vasta opiskelemassa alaa.
Kommentoin opiskeluja siksi, että nämä asiat on vissiin selväksi tehty jo opiskellessa alaa, joten miksi nyt olet vihainen asiasta?
Eipä ollut kellään kristallipalloa silloin, että olisi osannut tällaisesta kertoa. Ei ole koskaan ennen oltu vastaavan tilanteen edessä, joten edes sinä et voi rehellisesti sanoa, että kyllä tämä oli ihan tiedossa ja odotettavissa. Joten tuollainen kommentointi on aivan turhanpäiväistä jälkiviisastelua.
on ollut tiedossa vuosien ajan, että pandemia uhkaa meitä ja ennen noita vuosia on tiedetty millaisia pandemioita on ennen ollut, joten siltäkin osalta on ollut tiedossa tarttuvien tautien riskit.
Tuo näsäviisastelu ei oikeasti hyödyt mitään. Moni alalle hakeutuva ei osaa tuollaisia edes ajatella eikä niitä mitenkään aktiivisesti ainakaan meille koulutuksessa esille tuotu. Ei varoiteltu valmistautumaan mihinkään tällaiseen. Jos näin tehtäisiin ja alaa pohtivat tuon tiedostaisivat jo hakuvaiheessa, niin meidän hoitajapula olisi nyt aivan katastrofaalinen.
Vierailija kirjoitti:
Rokottamattomat hoitajat. Vaihtakaa ammattia, jos ette suostu pelisääntöihin. Ehdotan puhelinmyyntiä.
Ai ihan pelisäännöt. Mistä ne löysit?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koko ketjua jaksanut kahlata läpi, mutta ketjun aloittajalle suosittelen paluuta edelliseen ammattiin, mikä se lieneekään. Se, että on kouluttautunut sairaanhoitajaksi mutta vastustaa tartuntatautien varalta rokottautumista ammatissaan pandemian aikana kertoo, että jotain olennaista jäi oppimatta kansanterveysopinnoissa tai missä näistä asioista puhuttiinkaan. Hoitoalalla työnantajalla on velvollisuus huolehtia, että potilaita hoitaa riittävän suojattu henkilöstö. Tämä tarkoittaa joko rokotuksia, tai sairastettua tautia, esim. vesirokko. Kun on itse valinnut ammattinsa, jossa ollaan töissä sairaiden tai heikkokuntoisten ihmisten kanssa, ei ole mielestäni kovin tahdikasta kitistä siitä, kuinka omia oikeuksia poljetaan kun vaaditaan suojaa näille hoidettaville ihmisille. Jos ei ole valmis hoitamaan turvallisesti, on parempi olla hoitamatta ollenkaan. Omasta terveydestä vastuun ottaminen ei voi tarkoittaa muiden vaarantamista. Sairaanhoitajalla on vastuu muista ihmisistä ja työhön liittyy myös melko suuria riskejä, ne on ymmärrettävä ja pyrittävä minimoimaan.
Toisekseen, se että rokottamaton terveydenhoitohenkilöstö sairastaa on pois tästä jo nyt loppuun ajetusta ja aliresursoidusta työvoimasta, mitä hoitoalalla on. Kukaan ei tässä ammatissa voi tietää etukäteen, milloin joku koronaa oireilevasti tai oireettomasti sairastava sattuu kohdalle ja tällaista päätyy hoitamaan. Rokotuksilla pyritään suojaamaan paitsi potilaat, myös hoitajat siltä vakavalta taudilta joka voi viedä viikoiksi sairaslomalle. On älytöntä olla töissä terveydenhuollossa ja luottaa siihen, että oma terveys kestää kaiken, mitä vastaan tulee. Sama olisi ajaa autoa ilman turvavöitä ja turvatyynyjä ja luottaa siihen, että omilla ajotaidoilla ei koskaan voi tulla kolaria.
Ja tähän lopuksi, en kannata pakkoa ensimmäisenä keinona rokottaa ihmiset, mutta rokotuksia on saanut nyt vuoden ja kevyemmät keinot on käytetty. Aikaa on ollut, rokotteet ovat ilmaisia, niitä on pyritty jakamaan niin hyvin kuin tilanne huomioiden on ollut mahdollista. Pandemia jyllää edelleen ja rokottamattomat ihmiset sairastavat tautia minkä ehtivät, eivätkä rokotetutkaan voi täysin välttyä koska virusta on niin valtavasti liikkeellä. Jos pandemiaa ei saada enää tukahdutettua, se voidaan ainakin tehdä vähemmän yhteiskuntaa kuormittavaksi sillä, että sairastuneet sairastavat kevyemmän taudin rokotuksen suojassa ja voitaisiin vihdoin palata siihen vähän normaalimpaan aikaan, jolloin hoitoalan resurssit eivät kuluisi enimmäkseen tämän yhden karusellin pyörittämiseen.
- sairaanhoitaja
kerrankin asiaa - hyvää joulua sinulle sankarille
Höpö höpöä, hoitajilla on niin vahvat suojaukset että tarttuminen tai tartuttaminen on lähes mahdotonta jos ei itse töppäile.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä jauhetaan vain rokottomattomista hoitajista paskaa. Teiltä kaikilta on mennyt se koko "pakon" pointti ohi. Työntekijän tulee paljastaa työntantajalle pakotetusti omat terveystietonsa ja antaa ne työnantajan arvioitaviksi. Tällaista ei ole ennen ollut ja tietosuojavaltuutettu on pari vuotta sitten todennut ettei työnantaja voi missään tilanteessa vaatia ihmisen terveystietoja nähtäväksi. Eri rokotuksia on ennenkin vaadittu tartuntatautilain nojalla mutta työnantajan on täytynyt luottaa työntekijän sanaan asiassa. Nyt tämä suoja murretaan ja rokotuksesta pitää esittää omat terveystietonsa. Siitä syystä minä ja tuhannet ja taas tuhannet täysin rokotetut hoitajat aiomme poistua alalta kun pakko astuu voimaan. Omia terveystietojani en tule työnantajalleni luovuttamaan. Tässä riisutaan sote-työntekijät kaikista perusoikeuksista.
Eipä tämäkään ole mikään uusi juttu alalla. Opiskellessa alaa joudut harkoissa näyttämään todistuksen, jossa todetaan että olet turvallinen ihminen eli rokotesuoja on kunnossa.
Sinun ei tarvitse mitään muita terveystietojasi esittää.Jotenkin nyt monissa kommenteissa unohtuu se, että suurin osa hoitajista ei ole vasta opiskelemassa alaa.
Kommentoin opiskeluja siksi, että nämä asiat on vissiin selväksi tehty jo opiskellessa alaa, joten miksi nyt olet vihainen asiasta?
Eipä ollut kellään kristallipalloa silloin, että olisi osannut tällaisesta kertoa. Ei ole koskaan ennen oltu vastaavan tilanteen edessä, joten edes sinä et voi rehellisesti sanoa, että kyllä tämä oli ihan tiedossa ja odotettavissa. Joten tuollainen kommentointi on aivan turhanpäiväistä jälkiviisastelua.
Kannattaa syyttelijöiden nyt muistaa sekin, että tämä rokotus pakkohan ei koskisi pelkästään hoitajia vaan myös esim siivoojia ja ruokahuoltoa. Olisiko heidänkin pitänyt osata ennustaa tulevaisuutta alaa valitessaan?
Me kaupungin siivoojat saadaan rokotukset työterveyden kautta, mistä hain viimeksi influenssapiikin ja sitä ennen 2 koronarokotetta.
Tottakai saa. Eihän siitä olekaan kyse, ettei sitä saisi. Vaan siitä, että koronarokotteesta tulee pakko myös heillekin. Ja sitä ei alalle tulleet ole osanneet ennakoida sillein niin kuin tämä yksi jankkaaja sanoo, että kyllä piti tietää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
https://www.google.com/amp/s/avoin.media/2021/12/06/maria-kiiski-miksi-…
Kannattaa katsoa video, joka löytyy tuolta sivulta.
"Hoitohenkilökunta tietää – ja myöntää – että koronapiikkihaittaisia hoidetaan nyt paljon, päivystyksestä asiakkaita osastolle saattavalla potilaskuljettajalla on päivittäin piikkihaittaisia avustettavana. Eräs hoitaja oli kannustanut Mariaa jaksamaan sanomalla, että koronapiikkihaitoista kertomaan tarvitaan joku."
Että näin. Ei tarvitse ihmetellä, miksi kaikki hoitajat eivät halua piikkiä ottaa.
Miksi hoitajat ei tule yhtenä isona ryhmänä julkisuuteen, jos kerran tietävät näistä haitoista paljon? Ryhmässä on paljon enemmän voimaa, kuin yksittäisissä ulostulossa. Alkaa jo epäilyttämään, onko totta ollenkaa? Mielenosoitus johonkin sairaalan pihalle, niin alkaa mediakin kiinnostumaan.
koska tuo kaikki on valetta, että muka sairaalat ovat täynnä rokotettuja rokotehaittojensa kanssa
Ei olekaan totta, hölmö. Ei kukaan ole väittänytkään, että sairaalat olisivat täynnä näitä.
typerys. se on silti valetta, tuo kaikki kuuluu rokotevastaisen leirin peruspropagandaan levittää noita valheita. Se on bisnestä heille. He keräävät rahaa teidän foliohattujen huijaamisella.
Ja sitten vielä koronarokottamattomia sanotaan salaliittoteoreetikoiksi....
ihan vain sivusta täältä: rokotevastaisuus on ihan oikea bisnes. Siellä taotaan hurjia määriä rahaa propagandalla. Toivottavasti joskus tajuatte miten paljon lääketeollisuus nettoaa siitä, että saadaan uusia lapsia vammautettua vain sen vuoksi, että heidän vanhempansa ovat aivopestyt uskomaan, että rokotteet ovat pahasta ja että niitä ei pidä ottaa. Minulla oli lapsena tällainen ystävä. Äitinsä ei rokotteisiin uskonut ja lapsi sitten vammautui sairastuttuaan polioon. Tämä tapahtui joskus 1980-luvulla. Tuo lapsi pysyi sentään hengissä, mutta on nykyisin ja koko loppuelämänsä yhteiskunnan tuella elävä ihminen, joka tarvitsee avustajaa lähestulkoon kaikkeen. Minua suututtaa se, että rokotevastaisen leirin edustajia, jotka tuon äidin aivopesivät, ei voinut vaatia tilille teoistaan. Heille olisi kuulunut kunnolliset tuomiot ihmisen elämän tuhoamisesta.
Lääkebisneksessä sitä vasta taotaankin hurjia määriä rahaa. Sitä ei pysty tavan pulliainen edes käsittämään mitä summia niissä liikkuu. Koronavalmistajatkin on vapautettu vastuista. Mikä lottovoitto! Koronarokotusvillitys kukkeimmillaan eikä minkäänlaista vastuuta valmisteistaan. Voisiko täydellisempää tilannetta ollakaan heidän kannaltaan.
Luuletko, että rokotus vain tehdään jostain ja ilmaiseksi?
Se on kallis prosessi. Samalla pitäisi tehdä muutakin tutkimusta ja torjua toisia tauteja. Korona on rasite myös lääkefirmoille.Ootko muuten koskaan huviksesi seurannut paljonko esim apteekkarit tienaavat? Oletko yhtään seurannut siitä käytyä keskustelua? Et taida olla yhtään tietoinen siitä, miten paljon niissäkin tuloissa on silkkaa ilmaa. Lääkkeitä myös ylikäytetään ihan liikaa, määrätään liikaa ja turhaan. Ei ne kaikki vain terveyden parhaaksi ole. Älä ole noin naiivi. Voisit ensi alkuun vaikka tutustua kolesterolilääkkeisiin, niiden haittoihin ja turhapäiväisyyteen monissa tapauksissa. Oletko myös koskaan kuullut lobbauksesta?
Vähän eri asia kuin pandemiarokote.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä jauhetaan vain rokottomattomista hoitajista paskaa. Teiltä kaikilta on mennyt se koko "pakon" pointti ohi. Työntekijän tulee paljastaa työntantajalle pakotetusti omat terveystietonsa ja antaa ne työnantajan arvioitaviksi. Tällaista ei ole ennen ollut ja tietosuojavaltuutettu on pari vuotta sitten todennut ettei työnantaja voi missään tilanteessa vaatia ihmisen terveystietoja nähtäväksi. Eri rokotuksia on ennenkin vaadittu tartuntatautilain nojalla mutta työnantajan on täytynyt luottaa työntekijän sanaan asiassa. Nyt tämä suoja murretaan ja rokotuksesta pitää esittää omat terveystietonsa. Siitä syystä minä ja tuhannet ja taas tuhannet täysin rokotetut hoitajat aiomme poistua alalta kun pakko astuu voimaan. Omia terveystietojani en tule työnantajalleni luovuttamaan. Tässä riisutaan sote-työntekijät kaikista perusoikeuksista.
Eipä tämäkään ole mikään uusi juttu alalla. Opiskellessa alaa joudut harkoissa näyttämään todistuksen, jossa todetaan että olet turvallinen ihminen eli rokotesuoja on kunnossa.
Sinun ei tarvitse mitään muita terveystietojasi esittää.Jotenkin nyt monissa kommenteissa unohtuu se, että suurin osa hoitajista ei ole vasta opiskelemassa alaa.
Kommentoin opiskeluja siksi, että nämä asiat on vissiin selväksi tehty jo opiskellessa alaa, joten miksi nyt olet vihainen asiasta?
Eipä ollut kellään kristallipalloa silloin, että olisi osannut tällaisesta kertoa. Ei ole koskaan ennen oltu vastaavan tilanteen edessä, joten edes sinä et voi rehellisesti sanoa, että kyllä tämä oli ihan tiedossa ja odotettavissa. Joten tuollainen kommentointi on aivan turhanpäiväistä jälkiviisastelua.
Kannattaa syyttelijöiden nyt muistaa sekin, että tämä rokotus pakkohan ei koskisi pelkästään hoitajia vaan myös esim siivoojia ja ruokahuoltoa. Olisiko heidänkin pitänyt osata ennustaa tulevaisuutta alaa valitessaan?
Me kaupungin siivoojat saadaan rokotukset työterveyden kautta, mistä hain viimeksi influenssapiikin ja sitä ennen 2 koronarokotetta.
Tottakai saa. Eihän siitä olekaan kyse, ettei sitä saisi. Vaan siitä, että koronarokotteesta tulee pakko myös heillekin. Ja sitä ei alalle tulleet ole osanneet ennakoida sillein niin kuin tämä yksi jankkaaja sanoo, että kyllä piti tietää.
Yhdentekevää, vaikka olisikin pakollinen. Pysynpä turvassa.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä40471 kirjoitti:
Suurinosa uhoaa vaihtavansa työpaikkaa tai lopettavansa alalla. Älkää huoliko, rokotuspakko tulee muillekin aloille. Ulkomailla se on jo käytössä. Kun ei vapaaehtoisuus auta pitää ottaa kovemmat keinot käyttöön.
Luuletko, että Suomessa millään alalla halutaan alkaa pakottamaan vastentahtoisia ihmisiä? Me ollaan lujatahtoisia ja liian kovapäisiä sellaiseen, että se ei onnistu. Kaupan alalla, ravintoloissa, sotessa, ihan jokaisessa noissa on työntekijäpula ja se vain pahenee jos pakotetaan.
Mitään hyvää asiaa ei tarvitse koskaan pakottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rokottamattomat hoitajat. Vaihtakaa ammattia, jos ette suostu pelisääntöihin. Ehdotan puhelinmyyntiä.
Ai ihan pelisäännöt. Mistä ne löysit?
Varmaan työelämästä ja työpaikalta.
Vierailija kirjoitti:
Osa hoitajista kaivaa omaa hautaansa. Jos he kaikki olisivat vastuullisia eivätkä tartuttaisi potilaitaan, painetta pakkirokotukselle ei olisi. Katsokaa peiliin.
Potilaat sitä vasta tekevätkin ja saavat sitä toki myös jatkaa kiivaampaan tahtiin kun ei ole hoitajia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koko ketjua jaksanut kahlata läpi, mutta ketjun aloittajalle suosittelen paluuta edelliseen ammattiin, mikä se lieneekään. Se, että on kouluttautunut sairaanhoitajaksi mutta vastustaa tartuntatautien varalta rokottautumista ammatissaan pandemian aikana kertoo, että jotain olennaista jäi oppimatta kansanterveysopinnoissa tai missä näistä asioista puhuttiinkaan. Hoitoalalla työnantajalla on velvollisuus huolehtia, että potilaita hoitaa riittävän suojattu henkilöstö. Tämä tarkoittaa joko rokotuksia, tai sairastettua tautia, esim. vesirokko. Kun on itse valinnut ammattinsa, jossa ollaan töissä sairaiden tai heikkokuntoisten ihmisten kanssa, ei ole mielestäni kovin tahdikasta kitistä siitä, kuinka omia oikeuksia poljetaan kun vaaditaan suojaa näille hoidettaville ihmisille. Jos ei ole valmis hoitamaan turvallisesti, on parempi olla hoitamatta ollenkaan. Omasta terveydestä vastuun ottaminen ei voi tarkoittaa muiden vaarantamista. Sairaanhoitajalla on vastuu muista ihmisistä ja työhön liittyy myös melko suuria riskejä, ne on ymmärrettävä ja pyrittävä minimoimaan.
Toisekseen, se että rokottamaton terveydenhoitohenkilöstö sairastaa on pois tästä jo nyt loppuun ajetusta ja aliresursoidusta työvoimasta, mitä hoitoalalla on. Kukaan ei tässä ammatissa voi tietää etukäteen, milloin joku koronaa oireilevasti tai oireettomasti sairastava sattuu kohdalle ja tällaista päätyy hoitamaan. Rokotuksilla pyritään suojaamaan paitsi potilaat, myös hoitajat siltä vakavalta taudilta joka voi viedä viikoiksi sairaslomalle. On älytöntä olla töissä terveydenhuollossa ja luottaa siihen, että oma terveys kestää kaiken, mitä vastaan tulee. Sama olisi ajaa autoa ilman turvavöitä ja turvatyynyjä ja luottaa siihen, että omilla ajotaidoilla ei koskaan voi tulla kolaria.
Ja tähän lopuksi, en kannata pakkoa ensimmäisenä keinona rokottaa ihmiset, mutta rokotuksia on saanut nyt vuoden ja kevyemmät keinot on käytetty. Aikaa on ollut, rokotteet ovat ilmaisia, niitä on pyritty jakamaan niin hyvin kuin tilanne huomioiden on ollut mahdollista. Pandemia jyllää edelleen ja rokottamattomat ihmiset sairastavat tautia minkä ehtivät, eivätkä rokotetutkaan voi täysin välttyä koska virusta on niin valtavasti liikkeellä. Jos pandemiaa ei saada enää tukahdutettua, se voidaan ainakin tehdä vähemmän yhteiskuntaa kuormittavaksi sillä, että sairastuneet sairastavat kevyemmän taudin rokotuksen suojassa ja voitaisiin vihdoin palata siihen vähän normaalimpaan aikaan, jolloin hoitoalan resurssit eivät kuluisi enimmäkseen tämän yhden karusellin pyörittämiseen.
- sairaanhoitaja
kerrankin asiaa - hyvää joulua sinulle sankarille
Höpö höpöä, hoitajilla on niin vahvat suojaukset että tarttuminen tai tartuttaminen on lähes mahdotonta jos ei itse töppäile.
Kenen töppäilemisestä puhut? Potilaan vai hoitajan?
eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä40471 kirjoitti:
Suurinosa uhoaa vaihtavansa työpaikkaa tai lopettavansa alalla. Älkää huoliko, rokotuspakko tulee muillekin aloille. Ulkomailla se on jo käytössä. Kun ei vapaaehtoisuus auta pitää ottaa kovemmat keinot käyttöön.
Luuletko, että Suomessa millään alalla halutaan alkaa pakottamaan vastentahtoisia ihmisiä? Me ollaan lujatahtoisia ja liian kovapäisiä sellaiseen, että se ei onnistu. Kaupan alalla, ravintoloissa, sotessa, ihan jokaisessa noissa on työntekijäpula ja se vain pahenee jos pakotetaan.
Mitään hyvää asiaa ei tarvitse koskaan pakottaa.
Pakottaminen ja pakollisuus on vähän eri asioita. On väärin pakottaa väkisin, mutta järkevä ihminen ymmärtää kyllä, milloin jokin asia on pakollista. Silloin siihen suhtautuu välttämättömyytenä, joka on kaikkien etu. Myös oma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä jauhetaan vain rokottomattomista hoitajista paskaa. Teiltä kaikilta on mennyt se koko "pakon" pointti ohi. Työntekijän tulee paljastaa työntantajalle pakotetusti omat terveystietonsa ja antaa ne työnantajan arvioitaviksi. Tällaista ei ole ennen ollut ja tietosuojavaltuutettu on pari vuotta sitten todennut ettei työnantaja voi missään tilanteessa vaatia ihmisen terveystietoja nähtäväksi. Eri rokotuksia on ennenkin vaadittu tartuntatautilain nojalla mutta työnantajan on täytynyt luottaa työntekijän sanaan asiassa. Nyt tämä suoja murretaan ja rokotuksesta pitää esittää omat terveystietonsa. Siitä syystä minä ja tuhannet ja taas tuhannet täysin rokotetut hoitajat aiomme poistua alalta kun pakko astuu voimaan. Omia terveystietojani en tule työnantajalleni luovuttamaan. Tässä riisutaan sote-työntekijät kaikista perusoikeuksista.
suoja murretaan, koska meillä on poikkeuksellisen paha pandemia, virus, joka voi aiheuttaa poikkeuksellisen pahoja vammoja. Tätä tilannetta ei voi verrata muihin tauteihin tai tilanteisiin.
Niin tai rokote voi aiheuttaa poikkeuksellisen pahoja vammoja.
kyllä siitä kerrotaan jo ennenkin, koulutuksen aikana käydään asian jurdiset puolet läpi.