Mitä hyviä puolia on asua isossa kaupungissa?
Kuten Helsingissä. Aina täällä vain haukutaan. Itse näkisin hyvinä puolina, että työpaikkoja, opiskelupaikkoja ja harrastusmahdollisuuksia on valtavasti verrattuna pikkukuntiin.
Kommentit (27)
Saa olla rauhassa kyläkyttääjiltä. Pienillä paikkakunnilla niitä riittää.
Hyvä kaupallisten palveluiden tarjonta.
Julkisia palveluitakin saatavilla paremmin kuin useissa pikkupaikoissa. Ainakin PK-seudulla on hyvin tarjolla esim. kirjastoja, leikkipuistoja ja liikuntapaikkoja. Toisaalta erityisesti terveyspalveluissa on jonoja, mutta julkista tarjontaa paikkaavia yksityisiä palveluita löytyy hyvin.
Laaja kulttuuritarjonta, sekä valtion, kaupungin että yksityisten ylläpitämänä.
Julkinen liikenne toimii paremmin kuin pikkupaikkakunnilla. Keskusta-asujat voivat pärjätä ilman omaa autoa.
Hyvä koulutustarjonta kaikilla koulutusasteilla. Myös harrastekursseja.
Kaikissa Suomen isoissa kaupungeissa löytyy asuinalueita sekä urbaanista elämästä pitävälle (keskustat), lähiöitä rakastaville ja lisäksi myös rauhallisia pientaloalueita.
Isoissa kaupungeissa kuten Helsinki on jo historiaa. On kauniita vanhoja taloja ja historiallisia paikkoja. Kaupunkiin liittyy monta kertomusta ja tarinaa ihan toisin kuin pikkukylissä.
Vierailija kirjoitti:
Saa olla rauhassa kyläkyttääjiltä. Pienillä paikkakunnilla niitä riittää.
Kyllä, pahimmillaan joku voidaan ilkeillä juoruilla ajaa täysin erakoksi kyläyhteisön ulkopuolelle.
Pienellä paikkakunnalla asuvana olen huomannut näitä kohtaloita, sitten katkerana ja useiden mielenterveys ongelmien kanssa jäädään yksin painimaan.
Monesti tullut mieleen että kannattaisi viimeistään silloin muuttaa isompaan kaupunkiin, jossa todennäköisesti kukaan ei tuntisi ja olisi mahdollisuus ainakin yrittää muodostaa sosiaalisia kontakteja.
Ainakin näillä pakkasilla hyvä puoli on kauppojen läheisyys. Lähimpään kauppaan alaovelta noin 200 metriä yhteen suuntaan. Toinen hyvä puoli on se että saluunoihin on vain kävelymatka. Muutkin palvelut lähellä vaikka onkin ns. pikkukaupunki.
Ei vaikeuksia sijoittaa ylijäämävaroja kun asuminen maksaa sikana
Etnistä värinää
Huimaus aineiden hyvä saatavuus
Mulkut eivät pääse pahsti savustamaan ketään, koska yhteisö puuttuu.
Joku saattaa sinua vihata mutta mitä sitten, ketään ei kiinnosta.
Asuntojen arvo säilyy ja jopa kasvaa.
Työpaikkoja on, mutta sinne pitää matkustaa tunti suuntaansa kolmella vaihdolla vaikka asuisi samassa kaupungissa.
Asun lähiössä Vantaalla, enkä ikinä enää halua asua muualla ku pk-seudulla. Maksimietäisyys Helsingin keskustasta 15 kilometriä mulle, kiitos.
Saa sulautua massaan eikä ole kaikkien kyylättävänä niin kuin jossain tuppukylässä. Muita hyviä puolia ovat palveluiden tarjonta, kulttuuri, liikenneyhteydet ja muutenkin toimiva infrastruktuuri. Luontoakin löytyy mutta jos haluaa yksin olla niin pitää mennä vähän matkan päähän lähimetsiin.
Vierailija kirjoitti:
Työpaikkoja on, mutta sinne pitää matkustaa tunti suuntaansa kolmella vaihdolla vaikka asuisi samassa kaupungissa.
Kannattaa katsoa sellainen ty;paikka, johon pääsee helpommin. Itselläni on työmatka 500m.
Entisenä kaupunkilaisen en keksi oikeastaan mitään hyvää keksi kaupungissa asumiseen.
Juu kaupat on lähellä, mutta siinä huono puoti tulee käytyä useammin kaupassa jolloin tulee enemmän heräteostoksia.
Baarit ja ravintolat lähellä, niiden palveluita tulee käytettyä, liikunta vähenee ja alkoholin kulutus suurenee.
Kirjastot lähellä, mutta sinne ei viitsi mennä kun on sinne lähdettävä vaikka olisi lähellä, täällä maalla käy kirjasto auto (meillä 2viikon välein) sinne joko tulee mentyä tai soitettua mitä haluaa lainata ja kirjastoauton kuljetta jättää kirjat postilaatikkoon ja ottaa luetut postilaatikosta takaisin, näin koronaaikaan todella hyvä palvelu.
On liikunta paikkoja vaikka millä mitalla, mutta jos haluaa luonnossa liikkua ihan rauhassa joutuu lähtemään autolla pitkälle ennen kun tuo on mahdollista.
Opiskelupaikkoja ja erilaisia työpaikkoja kyllä löytyy, tuo varmasti ainut jota etäisesti kaupungista voisin kaivata.
Mutta kun on ammatti ja löytää tuon mielekkään työn täältä maaltakin.
Erittäin tyytyväinen maalla asumiseen...
Kyllä minä maalle haluisin täältä Helsingistä kovasti, mutta se on helppoa että ei tarvitse autoa ja voi käydä kaupassa mihin aikaan vaan ja lyhyt matka jos unohti ostaa jotain. Mutta ei se korvaa omaa rauhaa ja luonnon energiaa jota kaipaa... kun ei edes omassa kerrostalokopperossa saa olla rauhassa ääniltä ja meluilta.
Eläminen on helppoa, palveluita on paljon eikä tarvitse arpoa vain parin harrastusmahdollisuuden välillä. Minulla lähin 24h ruokakauppa on vastapäisessä talossa. Olen laiska, impulsiivinen ja autoton. Sopii siis minulle hyvin, en tykkää suunnitella viikon ruokalistaa tai varsinkaan noudattaa sitä.
Joidenkin mielestä valosaaste, mutta itse tykkään kaupungin valoista, olen yöeläjä ja minusta öinen kaupunki on mahtava. Pimeyttäkin kyllä saa, varsinkin jos ei tule lunta... Pimeä aika on minulle raskas, mutta raskaampi se olisi ilman kaupungin valoja ja eloa.
Sinkulle parempi tarjonta treffiseurasta. Helpompi löytää puoliso, koska valinnanvaraa on, ei tarvitse tyytyä naapurin Penaan eikä kaukosuhteeseen.
Ylipäänsä samanhenkisiä ihmisiä on todennäköisempää tavata, kun ihmisiä on niin paljon enemmän kuin pikkukaupungeissa ja kylissä. Toisaalta taas ei tarvitse tuntea ketään ja voi elää anonyyminä ihmisten ja palveluiden keskellä silti.
Ja sitten vielä plussana kauniit vanhat rakennukset. Uusista alueista ja arkkitehtuurista en niin välitä, vaikka toistaiseksi uudisalueella asunkin. Vanhoilla kaupunkialueilla on ihana tunnelma ja miellyttää silmää.
Hirvesti tarjolla ja sika halvalla nuorten opiskelijaneitosten pyllynsilmiä. Aaaaaahh!!
M40
Vastaan pikkukaupunkilaisena, joka on asunut yhdessä Suomen suurimmista kaupungeista yli 10 vuotta.
Päivittäinen arki on vilkkaampaa, jos on keskustassa töissä. Silloin tulee käytyä lounaalla syömässä ja kaupassa.
Perheellisenä ei tule jäätyä keskustaan hengaamaan, koska täytyy singahtaa päiväkotiin tai ruuanlaittoon reunamille, eikä muutenkaan ole aikaa vietettäväksi ravintoloissa, museoissa tai teattereissa.
Lapsettomana tuli paljonkin käytettyä keskustan tarjontaa ja itselle kuntosaleja ja harrastuksia.
Lasten ja kanssa omakotiasuminen on ollut helpompaa ja halvempaa ja turvallisempaa pikkukaupungissa, minkä takia sinne muutettiinkin.
Lapset ovat myös päässeet harrastuksiin itse pyörällä, ei ole tarvinnut kuljetella. 20 000+ pikkukaupungissa on hyvin kaikki kattavat harrastukset lapsille.
Jos lukiolainen haluaa muuta kuin lähilukion, olisi jälleen ollut etua isosta kaupungista. Valinnan varaa olisi ollut enemmän.
Toisaalta koulushoppailua ei tarvittu, oli turvallinen ja laadukas lähilukio.
Johtopäätöksenä: lapsettomana isosta kaupungista on iloa, lapsiperheelle ei mielestäni hyötyä vaan kallis ja hankala.
työpaikkoja on enemmän valittavaksi itselle isommalla kaupunkiseudulla. Mutta turha asua kaikkein kalleimmassa keskuskaupungissa, kun yhtä lailla työmatkaa käy kehyskunnastakin. Lukiossa ja harrastuksissa myös voi käydä kehyskunnasta.
Asun 10 miljoonan asukkaan kaupungissa. Hyviä puolia mielestäni on:
- Helpompi saada ystäviä kuin pikkukaupungissa, koska on paljon sosiaalisia- ja verkostointitapahtumia
- Paremmat työmahdollisuudet
- Parempi julkinen liikenne (mutta auta armias kuin tuon julkinen liikenne lakkoilee, kaupunki on kaaoksessa...)
- Voit harrastaa melkein mitä tahansa
-Paljon vapaa-ajanviettomahdollisuuksia, teatteria, huipputason esiintyjiä, taidetta, etnisiä ravintoloita, baareja
-Shoppailumahdollisuudet ovat hyvät, Amazon Prime tuo tavarat ja ruuan kotiovelle jopa muutaman tunnin sisällä tilauksesta
-Ihmiset ovat suvaitsevaisempia eikä ole kyttäämiskulttuuria
Miinuspuolista tulee mieleen pitkät etäisyydet, kallis eläminen, luonto kaukana (on toki puistoja), ilmansaasteet
Viihdetarjonta, konsertit, teatterit ja muut ovat maan parhaat.