Millainen akateeminen nainen ottaa duunarimiehen?

Taas tätä...

en tiedä edes miksi vastaan provoon, mutta ihan oikeasti. Jos katsoo toisen ammattia puolisoa valitessa niin pitää olla kyllä pimeä tyyppi.

Varmaan sellainen, joka löytää kivan duunarimiehen.

Ei ehkä muuta saa

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 20:37"]

Itse olen tuleva yliopistokoulutettu nainen, energiatekniikan opiskelija siis, toista vuotta.

Ensimmäinen poikaystäväni, jonka kanssa olin lukion aikana, opiskeli amiksessa tarjoilijaksi tuona aikana, ja hän on ihana mies. Hän muutti perheensä mukana Amerikkaan, ja ero tuli, mutta ihana ihminen, ja ystäväni edelleen neljän vuoden jälkeen. 

Tämä nykyinen taas valitettavsti on eri maata. Duunari hänkin, rakennusala, joskin se nyt ei tässä ole olennaista, mikään koulutus ei tee miehestä kusipäätä. Olen antanut pettämisen anteeksi kahdesti, ja viikko sitten jäi taas kiinni. Jos minulla menee laskareissa myöhään enkä ole kotona laittamassa ruokaa miehelle niin palautetta tulee ja ikävään sävyyn. Valittaa kun joutuu maksamaan pienen yksiömme vuokrasta 2/3 kun minä maksan 1/3 asumistuestani. Miehellä on siis työ, minulla ei. En jaksa enää mieheni alistavaa ja halventavaa suhtautumista minuun, ja olenkin jo etsiskellyt solua johon voisin muuttaa koska ei tästä mitään tule, parhaani olen tehnyt mutta ero tulee. 

Duunareita on monenlaisia, eivät ole mikään homogeeninen ryhmä. Nyt en aio seurustella kenenkään kanssa, en duunarin enkä akateemisen, kunhan pääsen kuiville tuosta erosta, niin paha maku suuhun jää.

[/quote]

Kannattaa kokeilla korkeakoulutettua ;) humanistisissa on ihanan rentoja miehiä 

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 20:27"]Sellainen, jolla on itsellään niin kovat tulot, ettei toisen lompakkoa tarvitse.
[/quote]Minä olen akateemisesti koulutettu ja mieheni on duunari. Mutta meillä kyllä mies on se joka tienaa enemmän!! Niin mahtavaa on olla akateemisesti koulutettu.

Statushakuinen ihmisen irvikuva yritti taas puolustella omia näkökantojaan. Riippumatta siitä, onko omasta mutu-tilastossa korkeakoulutetuissa potentiaalisesti enemmän yleissivistyksen omaavia keskustelutaitoisia ihmisiä, ei sitä yleensä rakastuta tilastoihin, ei mennä naimisiin ihmisryhmän kanssa eikä se koulutus nyt ihan oikeasti kerro kaikkea _yksilön_ mielenkiinnon kohteista. Ikävä kyllä yliopistossa tuli tutustuttua melkoisiin tyhjäpäihin, jotka mieluummin leimaavat jokaisen duunarin sovinistiksi, rasistiseksi ja tyhmäksi, kuin tutustuisivat ihmisiin yksilöinä ilman tuota ennakkoasennettaan. Ikävä kyllä usein mieluummin ollaan sen ennakkoasenteen vankeja kuin tutustuttaisiin monenlaisiin ihmisiin, eivätkä ennakkoluulot koskaan tule silloin muuttumaan. Tietenkään kaikki eivät ole tällaisia korkeakoulutetuissakaan, mutta ne, jotka tulevat puolustelemaan "kyllä se koulutus kertoo ihmisestä aika paljon", yleensä ovat. Kyllä se koulutus kertoo jotain, mutta se ei kuitenkaan kerro kaikkea, eikä aina juuri sitä tarinaa mitä ennakkkoluulojen perusteella oletaan automaattisesti. Itselläni on ollut eksänä sekä duunari että korkeakoulutettu, eikä se suhde kummankaan kanssa kaatunut todellakaan mihinkään koulutuseroihin. Tuttavapiirissä ja ystävissä on myös molempia. Karsastan syvästi niitä ihmisiä, jotka voivat seurustella vain tietyn ammatin tai koulutuksen omaavien kanssa. Kyllä se on statushakuista pelleilyä, jossa kulisseilla on suurempi merkitys kuin sisällöllä.

Minä. 

Millainen olen? ? Psykologi ja aikuiskouluttaja. Tämä kertoo minusta hieman millainen olen.

Miksi? Koska tuo mies hyväksyy minut sellaisena kuin olen. Hän ei vaadi minulta mitään. 

Minä ottaisin. Siitäkin huolimatta, että edellinen suhde vähemmän kouluttautuneen kanssa kaatui kateellisuuteen, alistamiseen ja lopulta väkivaltaan. Ex oli sairaanhoitaja, itse olen arkkitehti ja arvostan paljon käsityöammatteja, mutta koen vaikeaksi löytää miestä jolle ammattini ei olisi ongelma. Tilannetta pahentaa se, että olen urheilija ja näppärä ja aikaansaava ihminen muutoinkin, jolloin toinen saattaa kokea etten "tarvitse" miestä mihinkään. Tai hän ei pärjää minulle älyssä, voimassa saati kädentaidoissa jolloin joudun jatkuvasti vähättelemään itseäni ja osaamistani. Minäkin tarvitsisin joskus tukea ja ymmärrystä etenkin kun vanhempani tarvitsevat pian omaishoitajaa, mutta tuki ei ole koskaan kuulunut elämääni. Pitkään ajattelin että riittää, ettei parisuhteesta ole minulle HAITTAA, mutta tuon minimivaatimuksenkin täyttyminen on kiven alla.

Minulla on artesaanitausta ja perheestä löytyy kaikkien koulutustasojen ihmisiä. Maamies, tohtori. Sitä voi olla sivistynyt olematta kouluttautunut ja toisin päin. Nyt olen kolmekymppinen ja pitkästä aikaa taas seuran haussa. Pääasiassa olen törmännyt kolmeen miestyyppiin: etsii elättäjää (vässykkä), etsii äitipuolta (mies on ollut työelämässä pitkään, on talo ja teini-ikäisiä lapsia muttei hajuakaan miten härdelli pidetään pyörimässä ilman vaimoa joka passaa... syy miksi ensimmäinen on alun perinkin ottanut jalat alleen)... ja vihamielinen suhtautuminen menestykseen ja väärinymmärrys, että raha motivoi minua tai olisin arvoiltani kova. Ammatinvalintani ei ole tuonut taloudellista pääomaa eikä tuo vielä pitkään aikaan, mutta minulle on tärkeää tehdä sellaista työtä mistä tykkään ja missä olen hyvä. Elämässäni olisi tilaa muullekin, mutta en alistu enää hyväksikäyttöön.

Olen tavannut paljon hyviä miehiä, parisuhteissa. Viettäisivät kanssani mielellään aikaa mutta sitoumukset on tehty nuorena. Molempia ottaa päähän, että mahdollisuudet johonkin ihanampaan kuin kompromissiin ovat menneet ohi...

En voi olla ajattelematta kuinka haluttu kumppani olisin, jos olisin mies. Nyt maksan lahjakkuudestani ja ahkeruudestani tavoilla joita en osannut arvatakaan: yksinäisyydellä. Muistan kuinka helppoa seuranhaku oli ammattikouluporukoissa. Akateemisena lähes tulkoon mahdotonta. Ps. En asu Helsingissä.

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 20:25"]

Ehkä itsekin köyhistä oloista lähtöisin. Tai nainen, joka tuntee vetoa siihen, että mies osaa tehdä käsillään. Tyyliin "Roope puhdistaa putket".

[/quote] Mitä mitä? Minä olen akateeminen kuten myös äitini, isäni ja siskoni. Siksipä en olekaan mikään nousukas pyrkyri joka luulee että pitäis pyrkiä piireihin. Rakastun siihen kehen rakastun. Joskus ei mene putkeen mutta vain rakkauden intuitiolla mennään.

On täysin merkityksetöntä mikä koulutus puolisolla on.

Duunaritaustoista oleva.

[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 00:22"]

Duunaritaustoista oleva.

[/quote] What? 

[quote author="Vierailija" time="10.03.2015 klo 20:21"]

Millainen nainen ja ennen kaikkea miksi?

[/quote]Lihava nainen, saadakseen edes jonkinlaisen miehen.

Epätoivoinen.

[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 00:26"]

[quote author="Vierailija" time="13.06.2015 klo 00:22"]

Duunaritaustoista oleva.

[/quote] What? 

Ai luuletko sä, että akateemisuus kertoo ylhäisestä syntyperästä? :D

[/quote]

Kyllä sillä koulutuksella on merkitystä huolimatta siitä, mitä monet täällä ehkä osin haluavat itselleen uskotella, miksi muutoin niin monet aloittaisivat vastauksensa toteamalla: "mutta sillä on parempi yleissivistys kuin monilla..." Suhteessa varmasti ennemmin tai myöhemmin kaipaa toisesta ihmisestä keskusteluseuraa ja halusimme tai emme, koulutus vaikuttaa siihen miten ja mistä keskustelemme. Tämä vaikuttaa luonnollisesti myös ystäväpiiriin erityisesti jos se on peräisin opintojen ja/tai töiden kautta.

Olen sitten kuinka tökerö tai törppö tahansa niin oletan kumppaniltani, että hän voi jakaa omat kiinnostukseni kohteet. Varmasti koulutuksella ei ole tämän kanssa mitään tekemistä, mutta pidän silti huomattavan paljon todennäköisempänä, että ihminen jolla on kanssani samankaltainen koulutus ja elämänpiiri saattaa todennäköisemmin omata kanssani yhtenevät kiinnostuksen kohteet kuin ihminen, jonka kanssa ainoa asia jonka jaan on tila.

Onhan se varmasti ihan mukavaa uskotella romanttisesti että rakastun ihmiseen, mutta eivät ne ihmiset pysy muuttumattomina ympäristön vaihdellessa. Se mitä olen oppinut arvostamaan on syntynyt varmasti niiden vuosien kuluessa, jotka olen elämääni elänyt -- opiskellut, tehnyt töitä, mitä sitä nyt ihminen toimittaakin -- eikä siitä yhden ison tekijän poistaminen varmasti ole mitätön tekijä. Kiistatta voin löytää itselleni täydellisen kumppanin peruskoulun kesken jättäneestä kuin kolmen eri tieteen tohtorista, mutta todennäköisemmin yhteisiä kokemuksia joista ammentaa omaan enemmän ihmisen kanssa, jonka koulutus on lähempänä omaani.

Minä ottaisin. Olen yrittänyt vuosien varrella niin monen DI:n kanssa seurustella, että kaipaisin muutosta. En tiedä onko kohdalle osunut vaan huonot tyypit, mutta kaikissä näissä DI:ssä on ollut pahasti vikaa: ovat todella itsekeskeisiä mutta silti selkärangattomia tossukoita. 

Vaihtelu virkistäisi, mutta tunnun vetävän vaan puoleeni aina näitä DI tyyppejä. Ehkä oma luonnontieteellisen alan maisteritutkintoni saa näiden kiinnostuksen heräämään. Duunarijamppojen kiinnostus taas tuntuu tippuvan nollaan, kun kerron millä alalla olen ja millaisella koulutuksella. Harmi kyllä. Mielelläni tosiaan kokeilisin duunarin kanssakin seurustelua, jos hyvä tyyppi tulisi vastaan ja tälläkin riittäisi kiinnostusta mua kohtaan.