Lue keskustelun säännöt.
Mitä iloa lapsista on?
08.03.2015 |
Voitteko kertoa mitä iloa niistä on siis ihan tosissani olen ja olen ihmetellyt sitä kovin kauan
Kommentit (42)
[quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 16:15"]
Kiva sulle. Kaikki eivät kuitenkaan tarvitse lasta rakastaakseen maailmaa ja toimiakseen eettisesti. Lapsen tekeminen on muuten pahin ekoteko. Sulla meni itsekkyys sen pyyteettömän rakkauden edelle.
[/quote] En ole täällä kilpailemassa siitä, ken on meistä kaikkein pyyteettömin. Kaikkein ekologisinta olisi, jos me kaikki ihmiset vain tapettaisiin itsemme pois koko maapallolta. Se ei ole realistista, näin ei tule tapahtumaan. Ja mitä lisääntymiseen tulee - jos ajattelevat ihmiset eivät lisäänny lainkaan eivätkä välitä arvojaan seuraavalle sukupolvelle, niin pallon kansoittavat nopeasti vain välinpitämättömät. Ja toistan vielä: en ole täällä kilpailemassa, joten älä vaivaudu enää pohtimaan motiivejani, kiitos.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 16:20"]
18&19, puhuin lapsesta, en "omasta biologisesta lapsesta" :) Mielestäni pyyteetön rakkaus onnistuu lasta kohtaan, mutta harvoinpa sitä muualla näkee. Jos rakkaus lasta kohtaan olisi itsekkyyttä ja itserakkautta, sitä mitä se voi lapsia tehneellä vanhemmalla pahimmillaan olla, ei lapsesta todellakaan tulisi tervettä aikuista. Miten se vaikuttaa pyyteettömyyttä vähentävästi, jos saa itsellekin hyvän mielen lapsen rakastamisesta? Ihminen on pohjimmiltaan aina itsekäs, mutta sillä, onko itsekäs muille hyvää vaiko pahaa aiheuttaen on eroa kuin yöllä ja päivällä :) Mielestäni itsekkyys ja pyyteettömyys ei sulje toisia pois, sillä terve ihminen on pakollakin myös itsekäs!
[/quote]
Ne nimenomaan sulkevat toisensa pois. Pyyteetön rakkaus edustaa äärimmäistä epäitsekkyyttä, se on vähän niin kuin se pointti siinä... Mutta voithan sä yrittää muuttaa mustan valkoiseksi.
[quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 16:24"]
[quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 16:15"]
Kiva sulle. Kaikki eivät kuitenkaan tarvitse lasta rakastaakseen maailmaa ja toimiakseen eettisesti. Lapsen tekeminen on muuten pahin ekoteko. Sulla meni itsekkyys sen pyyteettömän rakkauden edelle.
[/quote] En ole täällä kilpailemassa siitä, ken on meistä kaikkein pyyteettömin. Kaikkein ekologisinta olisi, jos me kaikki ihmiset vain tapettaisiin itsemme pois koko maapallolta. Se ei ole realistista, näin ei tule tapahtumaan. Ja mitä lisääntymiseen tulee - jos ajattelevat ihmiset eivät lisäänny lainkaan eivätkä välitä arvojaan seuraavalle sukupolvelle, niin pallon kansoittavat nopeasti vain välinpitämättömät. Ja toistan vielä: en ole täällä kilpailemassa, joten älä vaivaudu enää pohtimaan motiivejani, kiitos.
[/quote]
Ei sun motiiveja tarvitse pohtia kun niistä on todiste eli sun lapsesi.
Ei lapsista ole mitään iloa. Se joka muuta väittää puhuu vastoin parempaa tietoa. Niistä on huolta, vaivaa, työtä ja vapaushan menee heti kun lapsen hankkii. Onneksi omani ovat jo aikuisia.
Nämä jotka uskottelevat lisääntymisen olevan jotain ihanaa, sanovat niin koska näistä asioista nyt ei voi puhua rehellisesti.
24: Tuosta voisin päätellä, että sun mielestä ehkä ainoastaan masokisti (jos sekään, sillä saahan sekin nautintoa kivusta) voisi rakastaa pyyteettömästi? :D Yksikään täysijärkinen, tervettä ja tarpeellista itsekkyyttä omaava ei? Selvä, olemme sitten vaan eri mieltä asiasta :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ainakin mua naurattaa kun vauva on tuossa vieressä sitterissä ja järsii purulelua ikenet narskuen. Että ainakin tämmöistä iloa.
27 jatkaa vielä 24:selle, että sinä taas voisit yrittää ymmärtää sen, että kaikki ei todellakaan ole niin mustavalkoista mitä nähtävästi luulet :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.04.2015 klo 16:27"]
Ei lapsista ole mitään iloa. Se joka muuta väittää puhuu vastoin parempaa tietoa. Niistä on huolta, vaivaa, työtä ja vapaushan menee heti kun lapsen hankkii. Onneksi omani ovat jo aikuisia. Nämä jotka uskottelevat lisääntymisen olevan jotain ihanaa, sanovat niin koska näistä asioista nyt ei voi puhua rehellisesti.
[/quote]Miksi sitten hankit niitä lapsia? Ja kuinka kehtaat väittää, että sinun kokemuksesi olisi ainoa pätevä? Minulle lapsi on tuottanut suunnatonta iloa alusta lähtien, tämä on se minun parempi tietoni ja kyllä minä sen näin sanon, koska se on totta. Ihan rehellisesti. Jos et usko, niin olepa sitten uskomatta.
Mikä on ihanampaa kuin se että lapsi kietoo kädet kaulalle ja sanoo että on minun rakkain kaulakoru!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap, oletko koskaan rakastanut ketään? Ihmistä, tai vaikka lemmikkiä? Jos olet, niin siinä sinulle vastaus. Jos et, niin sittenhän tätä on mahdotonta selittää.
On hämmentävää joutua tuomituksi siitä että rakastaa omaa lastaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hauskoja keskusteluja. Lasten kanssa on pakko elää hetkessä ja se tuntuu hyvältä ja tärkeältä. Iloa ja naurua joka päivä, lapsen elämänilo tarttuu. (Nyt jo nuorten aikuisten äiti)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voitteko kertoa mitä iloa niistä on siis ihan tosissani olen ja olen ihmetellyt sitä kovin kauan
Onko sinusta ollut koskaan iloa vanhemmilesi? Onko sinua rakastettu? Jos olisi, et ihmettelisi tälläistä asiaa.
Meillä on lapsi vasta taapero, joten kysy toki kymmenen vuoden päästä uudestaan kun lapsi on jo jonkin verran itsenäistynyt ja pyristelee itsenäistyäkseen lopullisesti pikkuhiljaa. Silloin voi olla ihan eri ajatuksia.
Mutta kyllä minulle kliseisesti tuottaa ihan iloa se, että saa rakastaa "koko sydämestään", että kun vaan katsoo toista niin rinnasta puristaa kun miettii kuinka toivoisi toiselle vain parasta elämän varrella. Toki tätä ilmankin voi elää, siis tarkoitan että on rakkautta ilman lapsiakin, mutta kysyit subjektiivisia kokemuksia miten lapsi tuottaa iloa.
Toinen mikä tuottaa iloa, on tavallaan se kasvun ja kehittymisen ihmeen seuraaminen. On se oikeasti hurjaa, miten vauvavuosikin menee vauhdilla, ja itse seuraa aitiopaikalta niitä ensimmäisiä hymyjä, ryömimisiä, äänteitä, askelia ja sanoja. Ja nehän eivät ikuisuutta kestä, vaan siihen liittyy samaan aikaan luopumisen tuska. Vauvavuodelta tulee myös mieleen se sanaton yhteys ja kommunikointi, jota tieteellisemmin kutsutaan varhaiseksi vuorovaikutuiseksi. Parhaimmillaan siinä syntyy oman lapsen kanssa ainutlaatuinen yhteys, kun näkee toisen pienimmästäkin eleestä mitä toinen tarvitsee. Tulee niin vahva yhteenkuuluvuuden tunne, että se tuottaa iloa. Toki vahvaa yhteenkuuluvutta kokee ihan aikuisten kesken, mutta eihän se sitä poista etteikö lapsensa kanssa näin tuntiessaan kokisi syvää iloa. Tuohonkim liittyy se katkeransuloisuus, että pian se tunne katoaa ja oma lapsi kokee sitä ystäviek, kumppanien ja aikanaan ehkä oman lapsen kanssa. Itsenäistymisen seuraaminen on varmasti sellainen asia, mikä herättää ylpeyttä ja haikeutta yhtä aikaa. Siksi ainakin minä yritän ottaa näistä ensimmäisistä vuosista kaiken irti. Toki on välillä tosi raskastakin,mutta uskon että nämä on niitä hetkiä, mitä kertaa kuolinvuoteellaan jos ei ole osannut arvostaa tarpeeksi.
Oman lapsen ilon seuraaminen tuottaa myös suunnatonta iloa. Muistan kun lapsi oppi keikuttamaan itseään musiikin tahtiin, ja nauroi riemusta. Silloin "tanssittiin" joka päivä ja naurettiin yhdessä. Aika usein pitkä ilo päättyi väsymysitkuun, mutta ehkä se teki siitä ilosta omalla tavallaan ainutlaatuista? En tiedä. Samalla lailla sitä kokee iloa ystävien, sukulaisten ja miehen puolesta, mutta jotain eriä siinä on lasten kohdalla, kai sen ilon voi näyttää jotenkin niin lapsenomaisesti ja luonnollisesti siinä tilanteessa.
Ja totta kai nekin hetket tuottavat iloa vähän itsekkäästikin, kun huomaa olevansa niin tärkeä toiselle. Tai kai se olisi hullunkurista, jos sellainen synnyttäisi vihaa ilon sijaan. Kun toinen muutaman tunnin eron jälkee syöksyy syliin huutaen äiti, niin kyllä se tuottaa mielihyvää, ja näin on varmasti biologisesti tarpeenkin, jotta ei halua "hylätä pentuaan".
Mutta ihan yhtä onnellinen ja iloinen sitä oli ennen lastakin, jos tässä ketjusta siitä oli kyse? Olen silti kuitenkin sitä mieltä, että vaikka aikuinen voi olla onnellinen ilman lasta, niin jokainen lapsi tarvitsee sen tunteen että hön tuottaa aivan erityistä iloa vanhemmilleen. Siitähän syntyy itsearvostus ja vähän johdettuna empatia ja sosiaaliset taidot. Kyllä jokainen vanhempi saa vähän leijua pumpulissa, kun puhuu lapsestaan. Se on vain lapsille hyväksi. Toki ajan myötä tulee toisenlaisia haasteita: kuinka rakastaa niin että päästää samalla irti? Javaikka lapsessa hetkellisesti näkee palan itseään,niin kuinka ei ala kuvitella että hän on itsen jatke? Jakuinka hyväksyä, että jonain päivänä sille lapselle on oma perhe/puoliso tärkein? Uskon kyllä, että suht terveelle ihmiselle nämä tulee luonnostaan, ja se ilon saaminen muista elämän osa-alueista korostuu jälleen.
No niin mammat, mitä ketjusta opimme? Muistaka vihata lapsianne ja väheksyä heidän merkitystä elämässänne. Muuten olette itsekkäitä. Ja muistuttakaa aina sitä pientä naperoanne, että teitte suuren virheen hänet hankkiessanne. Hänen vuoksi maapallo kuolee. Ja sitten älkää ikinä olko ylpeitä lapsistanne, vaan aina kun hän oppii uutta, niin kerrotte sille ettei se ole yhtään sen parempi kuin naapurin Pertti. Kun se vauva nauraa tai hymyilee, niin näyttäkää vihaista naamaa takaisin, sillä oikeasti äitiys on raskasta työtä joka on pilannut elämänne. Muistakaa aina kertoa tämä vieraille, mieluiten lapsen kuullen.
Siitähän tässä ketjussa oli nähkääs kyse.
Se rakkauden tunne. Olen toki rakastanut ihmisiä (ja eläimiä) aikaisemminkin ja rakastan edelleenkin, mutta omia lapsiani kohtaan tunnen sellaista solutasolle asti tunkeutuvaa, kokonaisvaltaista rakkautta. Se on hieno ja vähän hurjakin tunne, se on niin voimakas ja alkukantainen.
Nyt, kun lapseni ovat kaikki kouluikäisiä, on mahtavaa viettää aikaa heidän kanssaan. He ovat mielestäni kerrassaan hyviä tyyppejä! Mietinkin tässä eräänä iltana, että jos olisin lasteni koulukaveri, olisin mielelläni heidän ystävänsä. Pidän heistä siis myös ihan ihmisinä, en vain lapsinani.
Lisäksi on ihanaa, kun on kaikenlaista touhuamista: voin opettaa lapsia leipomaan, pitämään eläimistä huolta, jne. He ovat myös erinomaista keskusteluseuraa ja heillä on usein tuoreita näkökulmia asioihin.
En vaihtaisi päivääkään pois.
Maailmassa on monia asioita joita en ymmärrä eikä kaikki edes kiinnosta. Ei sitä pysty selittämään, se pitää kokea. Jos ei halua ei siinä mitään. Minä vihaan kissoja enkä ymmärrä miksi kukaan niitä haluaa lähelleen.
18&19, puhuin lapsesta, en "omasta biologisesta lapsesta" :) Mielestäni pyyteetön rakkaus onnistuu lasta kohtaan, mutta harvoinpa sitä muualla näkee. Jos rakkaus lasta kohtaan olisi itsekkyyttä ja itserakkautta, sitä mitä se voi lapsia tehneellä vanhemmalla pahimmillaan olla, ei lapsesta todellakaan tulisi tervettä aikuista. Miten se vaikuttaa pyyteettömyyttä vähentävästi, jos saa itsellekin hyvän mielen lapsen rakastamisesta? Ihminen on pohjimmiltaan aina itsekäs, mutta sillä, onko itsekäs muille hyvää vaiko pahaa aiheuttaen on eroa kuin yöllä ja päivällä :) Mielestäni itsekkyys ja pyyteettömyys ei sulje toisia pois, sillä terve ihminen on pakollakin myös itsekäs!