Kuka kehtaa myöntää, että lastenkasvatus meni päin persettä.

Lukematta ketjua, vastaan tähän lapsen asemassa.

Pieleen ei kasvateta, pieleen kasvetaan. Kiitos ja anteeksi.

No monelta osin meni pieleen, onneksi lapsesta tuli silti ihan yhteiskuntakelpoinen ja onnellinen. Hän täyttää justiinsa 18. 

En vieläkään tiedä, mitä tekisin toisin, vaikka jälkikäteen tiedän lopputulokset. En tiedä, olisiko joku muu ollut paermpi. Kaikkeni tein, ei se ihan riittänyt, mutta onneksi lapsi näyttää silti selviävän ihan kohtuullisesti.

Lapset kasvatettu samalla kaavalla. Tyttö fiksukäytöksinen, poika väkivaltainen, kiroaa, valehtelee ja tekee mitä vaan ehtii, kun silmä välttää. Pinna palaa pojan kanssa usein ja laitteet on usein takavarikossa, mutta ei näytä tehoavan. Puhuminen ei tehoa, ehkä sen hetken, kun saa kontaktin poikaan. Hetkessä kuitenkin "unohtaa" kaiken mitä on puhuttu..

Toivon, että olisin jaksanut pojan käytöksestä huolimatta, useammin ottaa itse rauhallisesti ja hermostumatta..

Täällä yksi epäonnistunut yh.

En tiennyt toisen kiusaamisesta, kun toisen kiusaaminen vei kaiken ajan... Molemmat kärsii, minä kärsin.

Uskon nykyään, että koulukiusaaminen todella voi tuhota lapsen. Pitkälti vielä aikusenakin vaikuttaa.

t. kahden yh

Kuuntelin liikaa neuvolatätiä ja sen "huolia" ja aloin itsekin etsiä vikoja lapsestani. Painostin ja kaltoinkohtelin lastani monin eri tavoin lukuisia kertoja yrittäessäni pakottaa häntä normaalin rajoihin. Epäonnistuin. Lapseni on mikä on. Vasta myöhemmin lääkäri todennut, että ei "huolta". Lapsi on ok. Vahinko kuitenkin tapahtunut. Lapsen 4 ensimmäistä vuotta täynnä ikäviä asioita minun vuokseni. Kuinka korjaisin tapahtuneen? Rakastin lastani niin paljon hänen synnyttyään, mutta kohtelin häntä kuitenkin aivan hirveällä tavalla. Kellekään en voi puhua. Ikinä en enää luota neuvolaan. Ei sieltä saa mitään tukea. :(

Ihminenhän tuosta on tullut. Ei oo ollut koulussa vaikeuksia, koulu on sujunut todella loistavasti. Aika mennyt tosi nopeasti. Olin kypsässä iässä kun sain poikani. Äitinä olo on vaativaa. 

Minä :( Tyttäreni on psykopaatti (diagnosoitu), tosin ihan menestynyt, erikoistuu tällä hetkellä johonkin kirurgian alaan (en nyt ihan tarkkaan muista mihin). Vanhempi poika taas sossupummi, peruskoulun jälkeen ei ole opiskellut yhtään mitään, ei edes aloittanut yksiäkään opintoja. No onneksi on vielä nuorempi poika, joka tällä hetkellä opiskelee liiketaloutta ammattikoulussa, ehkä siitä vielä ihan hyvä tulee vaikka koulu ei aina kiinnostakaan.

17v
Sai potkut huonon käytöksen takia toisen asteen koulusta.

Olisi pitänyt olla jämäkämpi, olla jo pienelle antamatta kaikkea periksi ja hakea apua käytösongelmiin aikaisemmin.
Todella huono äiti tunnen olevani.

Pienempiä sisaruksia on, toivottavasti heidän kanssaan menee paremmin.

Minä myönnän. Ekan ja tokan lapsen välissä liian vähän ikäeroa ja sit keskityin ekan hoitoon ja jätin vauvasta huolehtimisen isän niskoille, kun olisi pitänyt tehdä juuri toisinpäin. En tajunnut, että toka lapsi allerginen. Kolmannen kohdallakin tajusin allergian liian myöhään ja lapsi joutui kärsimään refluksista monta vuotta. Se on saanut aikaan unihäiriöitä, oppimisvaikeutta ym. En ole jaksanut tarpeeksi, en ole luottanut lapsia toisten hoitoon siksi lapset katsoivat paljon videoita ym ja minä olin masentunut ja uupunut. En ole syöttänyt lapsille monipuolista ruokaa ja nyt yksi neljästä on todella nirso. Lapset 2 teiniä, yks alakoululainen ja yks koulunsa aloittava.

Voin rehellisesti myöntää että tyttären kasvatuksessa kaikki meni pieleen. Tekee kaikki vanhempiensa virheet. Täytti juuri 18v ja on pahoissa vaikeuksissa. Koko ajan pelko koska poliisit tuovat sen viimeisen viestin.

[quote author="Vierailija" time="07.03.2015 klo 16:58"]Mä olisin ollut itselleni armollisempi, ollut lapselle kiltimpi ja vähemmän ankara. Lapsi nyt 8 vuotias, paljastui myöhemmin että on ymmärryksessä vikaa. Dg lievä kehitysvamma ja eräs harvinainen kromosomipoikkeama. Yritin liikaa ja vaadin lapselta tasoon nähden liian paljon. Lopulta uuvuin täysin ja lapsikin saatiin tutkimuksiin.
[/quote]

Toivon teille kaikkea hyvää, toivottavasti elo on parantunut diagnoosin myötä ja osaat/jaksat henkisesti nyt olla lapsellesi sellainen vanhempi, mitä toivot, ja jonka hän ansaitsee. <3

Tunnen useita narkomaaneja. Masentuneita. Alkoholisteja tms....miltei kaikkia yhdistää yksi tekijä. heillä on nuorempi sisarus. Varmaan jääneet siis lapsena uuden tulokkaan varjoon. Lämpö ja rakkaus mennyt nuoremmalle. Myös syyttely pahoista teoista kohdistuu usein vanhemmalle. Kuin myös esimerkkinä olemisen paineet.

[quote author="Vierailija" time="07.03.2015 klo 20:16"]Tunnen useita narkomaaneja. Masentuneita. Alkoholisteja tms....miltei kaikkia yhdistää yksi tekijä. heillä on nuorempi sisarus. Varmaan jääneet siis lapsena uuden tulokkaan varjoon. Lämpö ja rakkaus mennyt nuoremmalle. Myös syyttely pahoista teoista kohdistuu usein vanhemmalle. Kuin myös esimerkkinä olemisen paineet.
[/quote]

Minä tunnen kaksi narkomaania. Molemmat ovat perheensä kuopuksia.