Mies kuvittelee voivansa
Mennä ja tulla ja tehdä mitä lystää, sysää kaiken vastuun minulle lapsista ja heidän hyvinvoinnistaan. Hän tekee kyllä kotitöitä joskus ja on lasten lasten kanssa toisinaan, mutta minua on alkanut tympimään että se kuvittelee että olen hänen päivystävä lapsenvahtinsa ja että minä olen se joka laittaa ruuan kun lapsilla on nälkä.
Meillä oli tänään vapaat ja mies teki remonttia alakerrassa, katosi sinne aamusta ja tuli syömään katettuun pöytään, mies meni takaisin alas ja ilmoitti samalla lähtevänsä kohta käymään jossain, yritin sanoa miehelle etten halua olla vankina päivystämässä lasten kanssa ja että ottaisi lapset mukaansa, ei käy. Laitoin takin päälleni lähdin kauppaan ja ilmoitin miehelle että lapset ovat yksin yläkerrassa, lähden nyt.
Mies raukka oli joutunut lopettamaan hommansa ja tekemään lapsille ruokaa kun lähdin sopivasti ruoka-aikaan.
No kun tulin tunnin päästä takaisin mies lähti toimittamaan juttuansa, tuli takaisin, istui syömään sipsejä ja kysyi voiko nyt lähteä miesten kanssa viettämään iltaa, vastasin et tod. Voi. Vastasin vaikka tiesin että kysymys oli vain ilmoitus, no mies soitti ystävälleen ja sopi että lähtee kohta, heitin taas takin päälle ja sanoin että minä lähden ensin ja olen kyllästynyt olemaan päivystävä lapsenvahti, olen ollut keskenään heidän kanssaan jo kokopäivän, johon mies vastasi suutuksissaan että miksi sitten teimme lapsia ja että sitten lapset jäävät yksin kotiin.
No lähdin tunnin kävelylle ja tulin takaisin.
Olenko pirttihirmu vai sysääkö mies minulle vastuun?
Kommentit (59)
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 22:17"]
"Niin, siis mies tekee remppaa koko päivän, kun sun tehtäväksi jäi puuron keitto.
Olet sadisti ja pirtihirmu, mikä vittu teitä ämmiä vaivaa."
Milloin se isä viettää aikaansa lasten kanssa, jos hän on tehnyt koko päivän rempaa ja illalla on vielä iltarientoja? Ensi viikollako vai ensi kuussa?
Lapsi tarvitsee vanhempiensa, myös isän, hoivaa ja läsnäoloa. Se aika on tässä ja nyt, eikä silloin kun isällä olisi siihen aikaa ja halua, koska se on silloin liian myöhäistä, jos puhutaan hyvästä vanhemmuudesta ja hyvästä isä-lapsi suhteesta. Lapsi ei sitä aikaa odota, vaan se on ikuiseksi ajaksi menetetty, kun vanhemmat laittavat omat menonsa ja etunsa, lapsen edun edelle. Ja pahinta mitä lapsi voi kokea, ettei kotona oleva vanhempi anna huomiota, vaikka siihen olisi kaikki mahdollisuudet.
[/quote]
Remontti on tehtävä ja ihmisellä pitää olla omaakin aikaa. Lapset eivät todellaakkaan kaipaa mitään äiti eikä isä aikaa. Riippuu lasten iästä niin joko vanhemmat ei kiinnosta tai niiden kanssa ei todellakaan edes haluta olla.
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 23:13"]
No voi voi, onko taas teinipojat palstalla kun ei tajuta ap:n ongelmasta yhtään mitään?
Siis ongelma numero yksi on se, että mies ei vietä aikaa perheensä kanssa eikä hän vietä myöskään parisuhdeaikaa ap:n kanssa. Lisäksi miehen asenne on se, että ap on vastuussa lapsista automaattisesti 24/7, tämän mies on päättänyt asiasta sopimatta ap:n kanssa. Miehellä on siis omasta mielestään oikeus vapaa-aikaan, ap:n oikeutta mihinkään mies ei edes huomioi.
[/quote]
Aikuinen ihminen ei tarvitse mitään hemmetin huomiota. AP voi mennä tekemään sen remontin niin mies hoitaa lapsia niin AP ei tarvitse inistä koko ajan.
Kyllä se on niin että toinen tekee toisen ja toinen toisen. Joko hoitaa lapset tai remontin?
Aloittaja ja sen puolustajat ovat todella sairaita päästään.
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 23:27"]Aloittaja ja sen puolustajat ovat todella sairaita päästään.
[/quote]
Onhan se niin sairas ajatus, että mieskin - hui kauhistus- olisi vastuussa lapsistaan. Luultavasti tätä on jatkunut ennen remppaakin ja jatkuu sen jälkeen, sillä muuten poikkeustilanteen huomaisi. Lisäksi, mistä te vastustajat tiedätte saako Apn mies edes mitään aikaiseksi vai pakoileeko vain vastuuta.
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 23:12"][quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 22:04"]
Ärsyttää äijät jotka on "tuonut rahat kotiin" ja sen takia ajattelee, että on ostanut vaimon kotiorjaksi. Toivoisin itse, että mieheni rakastaa sen verran lapsia, että HALUAA olla niiden kanssa illalla ja arvostaa mun kotona tekemää työtä, että haluaa antaa illalla mulle omaa aikaa vastapainoksi. Lasten kanssa leikkiminen illalla on vastapainoa töissä näpyttelylle - ei äidille, joka on tehnyt samaa jo 10 tuntia. Kyllä kaikki tietää, että helpompaa on neppailla toimistolla kahvitaukoineen, kun olla kotona ilman taukoja! Harvasta isästä olisi oikeasti kotona olijaksi edes. Ja vielä siitä kotiin naisen ostamisesta: nainen tekee aikamoisen taloudellisen uhrauksen jättäytyessään uraputkesta sivuun. Yleensä kaikki tämä tehdään rakkaudesta niihin yhteisiin lapsiin... Että sitä voi myös vähän sipsiä popsiessa miettiä!
[/quote]
Älä lässytä. Työssä oleminen on paljon vaativampaa ja raskaampaa kuin kotona lasten kanssa oleminen. Ellei sinulla ole 10 lasta niin turha esittää marttyyria.
Itse olen ollut perhepäivähoitaja ja kolmen oman lapsen lisäksi oli kolme toisten lasta. Mitään ongelmia ei ollut niitä hoitaa ja lapsien iät heitti 1 vuotiaasta aina 6 vuotiaaseen. Omat siis mukaan lukien.
Nyt kun en ole enää siinä työssä niin työ on paljon raskaampaa. Tulos tai ulos.
[/quote]
Ei, mulla oli pitkään niitä vaan yks :D Mut ihan senkin pohjalta kotona olemisen arvostamista peräänkuulutan, että isät ei näyttäs sitä täällä haluavan tehdä edes vähän iltaisin. Homma on musta toki ihan ok, mut kyllähän siitä kahvitauon illalla jo haluis! Ja mulla kokemusta "oikeista töistä" myös: ihanaa oli ottaa ruoka kannettuna eteen ja turista mukavia aikuisten kesken! Mutta kun kerran synnyttämään lahdin niin vastuun kannan enkä sysää muille - samaa toivon isiltä :)
Älä lässytä. Työssä oleminen on paljon vaativampaa ja raskaampaa kuin kotona lasten kanssa oleminen. Ellei sinulla ole 10 lasta niin turha esittää marttyyria.
Itse olen ollut perhepäivähoitaja ja kolmen oman lapsen lisäksi oli kolme toisten lasta. Mitään ongelmia ei ollut niitä hoitaa ja lapsien iät heitti 1 vuotiaasta aina 6 vuotiaaseen. Omat siis mukaan lukien.
Nyt kun en ole enää siinä työssä niin työ on paljon raskaampaa. Tulos tai ulos.
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 23:12"]
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 22:04"]
Ärsyttää äijät jotka on "tuonut rahat kotiin" ja sen takia ajattelee, että on ostanut vaimon kotiorjaksi. Toivoisin itse, että mieheni rakastaa sen verran lapsia, että HALUAA olla niiden kanssa illalla ja arvostaa mun kotona tekemää työtä, että haluaa antaa illalla mulle omaa aikaa vastapainoksi. Lasten kanssa leikkiminen illalla on vastapainoa töissä näpyttelylle - ei äidille, joka on tehnyt samaa jo 10 tuntia. Kyllä kaikki tietää, että helpompaa on neppailla toimistolla kahvitaukoineen, kun olla kotona ilman taukoja! Harvasta isästä olisi oikeasti kotona olijaksi edes. Ja vielä siitä kotiin naisen ostamisesta: nainen tekee aikamoisen taloudellisen uhrauksen jättäytyessään uraputkesta sivuun. Yleensä kaikki tämä tehdään rakkaudesta niihin yhteisiin lapsiin... Että sitä voi myös vähän sipsiä popsiessa miettiä!
[/quote]
Älä lässytä. Työssä oleminen on paljon vaativampaa ja raskaampaa kuin kotona lasten kanssa oleminen. Ellei sinulla ole 10 lasta niin turha esittää marttyyria.
"Itse olen ollut perhepäivähoitaja ja kolmen oman lapsen lisäksi oli kolme toisten lasta. Mitään ongelmia ei ollut niitä hoitaa ja lapsien iät heitti 1 vuotiaasta aina 6 vuotiaaseen. Omat siis mukaan lukien.
Nyt kun en ole enää siinä työssä niin työ on paljon raskaampaa. Tulos tai ulos. "
Sä oot toiminut vastoin lakia. Yhdellä perhepäivähoitajalla voi olla enintäin neljä alle esikouluikäistä lasta ja päiväkodissa alle 3-vuotiaita neljä per hoitaja. Ja sehän tarkoittaa vaan pelkää hoitoa, ei ruuanlaittoa, siivousta jne. Yleensä päiväkodissa on myös avustavia työntekijöitä.
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 23:47"]
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 23:27"]Aloittaja ja sen puolustajat ovat todella sairaita päästään. [/quote] Onhan se niin sairas ajatus, että mieskin - hui kauhistus- olisi vastuussa lapsistaan. Luultavasti tätä on jatkunut ennen remppaakin ja jatkuu sen jälkeen, sillä muuten poikkeustilanteen huomaisi. Lisäksi, mistä te vastustajat tiedätte saako Apn mies edes mitään aikaiseksi vai pakoileeko vain vastuuta.
[/quote]
Niin, ap:n mies käy töissä, hoitaa kotihommat, remontoi ja laittaa ruokaa.
Mitä tekee ap? Kitisee paskapalstalla ja pakenee kotoaan. Vittuilee miehelleen.
Hienoa äitiyttä ja vastuunkantoa.
Miksei remonttia voi antaa ulkopuolisen tehtäväksi?
Tämäkin on miehen valinta, hän mielummin valitsee työn kuin omat lapsensa.
Huoh molemmat käyttäytyy kuin jääräpäiset teiniapinat
[quote author="Vierailija" time="07.03.2015 klo 00:08"]
Miksei remonttia voi antaa ulkopuolisen tehtäväksi?
Tämäkin on miehen valinta, hän mielummin valitsee työn kuin omat lapsensa.
[/quote]
Joo, heti kun mamma alkaa maksamaan remontista. Eikös se kuulu yhteistalouteen?
Hyppää provoaja kaivoon.
Olet pirttihirmu ja mies sysää vastuun sinulle. Miksi tosiaan hankitte lapsia? Olisitte varmasti ollut onnellisempia ilman.
Lapsenvahdin hommaamisen aika. Kummallekin vapaata aikaa ilman velvollisuutta toiselle.
Kaikki jotka väittää sua pirttihirmuksi voivat katsoa peiliin. Jos on lapsia ei tarkoita että niiden kanssa pitäisi olla kokoajan varsinkaan jos on mieskin. Nyt mies kotiin ja sinä lähdet ulos
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 20:38"]
Olet pirttihirmu ja mies sysää vastuun sinulle. Miksi tosiaan hankitte lapsia? Olisitte varmasti ollut onnellisempia ilman.
[/quote]
Samaa mieltä alkuosan kanssa, ette osaa keskustella asiasta laisinkaan, kumpikin tohottaa omiaan. Millainen suhde teillä muuten on? Oletteko jo pitkään olleet kuin kaksi vastahakoista kämppäkaveria?
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 20:38"]
Olet pirttihirmu ja mies sysää vastuun sinulle. Miksi tosiaan hankitte lapsia? Olisitte varmasti ollut onnellisempia ilman.
[/quote]
Lapset ovat elämäni valo ja rakkaus, ne ovat tärkeintä maailmassa, tiedän varmasti etten olisi onnellisempi ilman. Lapset ovat kotihoidossa koska tahdon olla lähellä, halia ja pusia.
Olen vain niin loppu että illat ja viikonloputkin tuntuvat yksinäisiltä, kaipaa aikuista ihmistä, on musertavaa kuvitella että kohta mies viettää perheaikaa ja saakin kuulla mitä menoja hänellä on täksi illaksi.
Eli olet itse valinnut miehesi rahoilla loisimisen kotona, ja mies remppaa, hoitaa lapsia ja laittaa ruokaa.
Olet kusipäisyydestä kärsivä pirttihirmu. Kahlitse mies kellariin. Tämän vastauksenko haluat?
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 20:44"]
Lapsenvahdin hommaamisen aika. Kummallekin vapaata aikaa ilman velvollisuutta toiselle.
[/quote] mihin sitä lapsenvahtia muka kun mieskin ihan hyvin voi niitä lapsia välillä katsoa?
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 20:55"]
[quote author="Vierailija" time="06.03.2015 klo 20:44"]
Lapsenvahdin hommaamisen aika. Kummallekin vapaata aikaa ilman velvollisuutta toiselle.
[/quote] mihin sitä lapsenvahtia muka kun mieskin ihan hyvin voi niitä lapsia välillä katsoa?
[/quote]
niin, ja tienata rahat, rempata, hoitaa kodin ja kokata. mitä ap;n hommiin siis kuuluu? vittuilu?