Ahdistus, pelot, jatkuva huolestuneisuus

Ahdistuneisuushäiriö ja pakko-oireinen häiriö! Mulla on aivan sama. Tai oli ennen pahempana, olen käynyt psykiatrilla ja käyttänyt näihin sairauksiin määrättyjä lääkkeitä jo pidemmän aikaa. Kyllä sulla on toivoa! :) Vaikutat tajuavan itsekin sen, että nuo asiat mitä pelkäät eivät ole niin sanotusti aitoja uhkia, vaan oman mielesi tuotoksia. Silti niihin suhtautuu kuin ne olisivat täysin olemassaolevia asioita, koska mieli on valikoinut stressattavaksi juurikin sellaisia teoriassa mahdollisia uhkia. Tosiaan tuohon on toimivaa hoitoa ja saat varmasti asiat järjestykseen kun menet psykiatrin puheille. Itse sain kunnollista apua vasta yksityiseltä puolelta, ei ollut ihan halpaa mutta sen arvoista. Nyt on asiat kunnossa ja vaikka välillä on tuollaisia ajatuksia, saan ne nopeasti pois ja olo on paljon rauhallisempi. Älä säästele aikaa vaan mene psykiatrille kertomaan nuo asiat. :)

Mulla kans samaa, onnettomuuden pelkoa ja sairaskohtauksen pelkoa. Pelkään itseni sekä läheisteni puolesta, joskus koko maailman puolesta. Onko teillä millasia fyysisiä oireita? Vai vaan henkisiä?

Onkohan mullakin joku ahdistuneisuushäiriö? Tunnistin tästä ketjusta paljon omia pelkoja jne, jotka ovat joskus tosi voimakkaita, joskus lähes olemattomia. Tässä muutamia pelkojani:

1. Mulla on aina syöpä milloin missäkin. Lasken jäljellä olevaa elinaikaa ja mietin, miten kuolemaan tulisi valmistautua näin alle nelikymppisenä pienten lasten äitinä. Pitäisikö kirjoittaa joku vihko missä olisi esim milloin ja mitä vaatteita lapsille pitää hankkia ja yleisiä ohjeita kasvatukseen?

2. Onnettomuudet. Pelkään, että lapsi joutuu onnettomuuteen hoitopäivän aikana tai toinen koulussa. Kuvittelen, kuinka siviilipukuiset poliisit tuovat suruviestiä kesken työpäivän. Pelkään myös, että lapseni siepataan tai joutuvat raiskaajan jne kynsiin. Pelkään, että ovat aikuisina väkivaltaisessa liitossa.

3. Pelkään että teen jotain niin väärin että saan töistä potkut. Etten koskaan enää saa sen jälkeen uutta työtä, kun kaikki tietävät millainen olen.

4. Omien vanhempien olemassa olevat ja kuvitellut sairaudet.

5. Pelkään että tulen hulluksi vielä joskus.

Tässä nyt muutama ajatus, enemmänkin on. Tuskin kukaan uskoisi päälle päin. En koe olevani varsinaisesti masentunut, mutta ainakin alakuloisuuteen taipunut. Millaista apua tarvisin?

Mulla oli kans ahdistushäiriö monta vuotta sitten. Otin lääkityksen ja melkein parin vuoden terapian. Minulle sopi se yhdistelmä. Terapia auttaa parhaiten, mutta siihen menee hiukan aikaa ennen kuin se alkaa tehota, joten lääkitys helpottaa nopeammin. Muutenkin lääkitys tekee siitä terapiastakin hiukan helpompaa, kun ainahan se on työlästä käsitellä asioita, joten lääkitys hiukan kuin luo sellaisen turvaverkon sitäkin ajatellen, että ei ihan pohjamutiin vajoa niin helpolla. :) Muistaakseni pahimmat oireet helpottui jo muutamassa kuukaudessa, mutta ajoittain ahdistusta tuli vielä muutaman vuoden ajan aina jos oli jotakin oikeaa stressattavaa tms. Sitten olin kuitenkin ok lääkityksen lopettamisen kanssa, kun olin jo terapian avulla saanut keinoja käsitellä omia reaktioitani ja tunteitani. Reilun vuoden jälkeen oli taas todella stressaava elämäntilanne ja pelkäsin, että se ahdistus alkaa uudestaan, joten otin lääkityksen ehkä puoleksi vuodeksi ja sitten vähensin sen pikkuhiljaa. Kaikki meni sitten ihan hyvin ja tuntui, että pärjäsin ok, eikä tilanne pahentunut, koska ei tarvinnut jännittää sitä, kun tiesin, että lääkitys auttaa, ettei se voi paheta. Hiukan siis ehkä oli jotakin placeboa siinä, hehe, mutta se oli mulle ihan sama, pääasia, etten jäänyt miettimään niitä ahdistusjuttuja siinä kun oli monta muutakin asiaa elämässä työstettävänä. Kävin silloin pari kertaa vielä psykologilla juttelemassa, mutta sitten tuntui, että pärjäsin ilmankin ihan hyvin. Nyt ei ole vuosikausiin tullut enää mitään oireita, enkä ole joutunut lääkitystä enää aloittamaan. Siitä pitkästä terapiasta jäi todella hyvä kokemus ja niistä keskusteluista on ollut todella paljon apua monessa muussakin tilanteessa myöhemmin itselle ja myös lastenkasvatuksessa ja muutenkin ihmisten ymmärtämisessä. Eli suosittelen ehdottomasti, jos vaan pystyt terapiaa saamaan. Mun kokemuksen mukaan lääkitystä ei tarte pelätä, nykyään ne on niin hyviä, että monille ei tule sivuoireita tai muutenkaan ei mene zombieksi, menee vain ne pahimmat ahdistukset pois.

Oletko ap käynyt jollain yksityisellä psykiatrilla vai mitä kautta? Mä en oikein tiedä miten nää jutut menee niin siksi kyselen. Jos siis menen lääkäriin ja kerron näistä jutuista niin antaako se jonkun lähetteen psykiatrille vai miten pitää toimia?

Moro. Mulla on ollut nyt muutaman vuoden kanssa jatkuva pelko esim. Sairauksista ja taudeista ja että minua tai läheisiäni aiotaan kiduttaa tms. On niitä huolettomia päiviäkin toki, mutta suurimman osan ajasta olen helvetin stressaantunut ja huolissaan. Se on johtanut siihen että "pakko-oireena" analysoin kaiken mitä nään ja kuulen ja koen. Analysoin ympäristön lisäsksi itseänikin koko ajan. Suorastaan vituttaa tosi paljon tää jatkuva liika-ajattelu. Olen pitkään tuntenut olevani jonkun suuren projektin kohde. Tuntuu että koko ympäröivä maailma jotenkin liittyy muhun. Oon yrittäny monesti itsemurhaakin tän loputtoman ahdistuksen takia. Ja olen 20v mies. Miksi minä?

Teria kirjoitti:

Moro. Mulla on ollut nyt muutaman vuoden kanssa jatkuva pelko esim. Sairauksista ja taudeista ja että minua tai läheisiäni aiotaan kiduttaa tms. On niitä huolettomia päiviäkin toki, mutta suurimman osan ajasta olen helvetin stressaantunut ja huolissaan. Se on johtanut siihen että "pakko-oireena" analysoin kaiken mitä nään ja kuulen ja koen. Analysoin ympäristön lisäsksi itseänikin koko ajan. Suorastaan vituttaa tosi paljon tää jatkuva liika-ajattelu. Olen pitkään tuntenut olevani jonkun suuren projektin kohde. Tuntuu että koko ympäröivä maailma jotenkin liittyy muhun. Oon yrittäny monesti itsemurhaakin tän loputtoman ahdistuksen takia. Ja olen 20v mies. Miksi minä?

Sinulla kai myös lääkkeet auttaisivat tuohon. Nuohan on tosi yleisiä vaivoja ja serotoniinin puute tekee tuollaista.

Minulla on kokeiltu jo useita lääkkeitä, kyllä ne jotkut alkuvaiheessa ovat auttaneet mutta se on loppunut melkein heti. Ja lisään vielä etten ilman kuoleman/seurannan pelkoa voi mennä ulos. Siis tää vainoharhaisuus ja kaiken analysointi on liiallista. Just äsken ajattelin että voisin yrittää terapiaa kun mikään muu ei tunnu auttavan. Sedatiivi lääkkeet olisi tarpeen koska se vähentää huomattavasti liiallista ajattelua ja arviointikykyä, mutta niitä en usko saavani päihdetaustan ja yliannostusten takia.

No yritä sitä terapiaa ja muutenkin totella niitä annostuksia. Kuitenkin itse teet pahimmin itsellesi kuin mikään ulkopuolinen "uhka", jos et mieti miten paljon niitä lääkkeitä tai päihteitä käytät.

Niin. Olen nyt ollut jo kauemmin raittiina ja noudattanut annostuksia. Päihteethän tämän laukaisi psykoosilla, mutta jäänyt vähän päälle. Äänistä kaikki lähti.

Mulla uhkaa ammattikorkeiden menetys, kodin menetys ja konkurssi ja vakava sairaus vienyt voimat, joten älkää valittako pettävästä puolisosta! Verratkaa tähän. Puolisoa ei ole edes lapsia elättämässä ja kotia maksamassa.