Vierailija

 

Mestarin kunniaksi tietty
 
http://www.kansanuutiset.fi/uutiset/kotimaa/3335806/ylioppilaskunnan-sitseilla-laulettiin-natsipuolueen-tunnuslaulu-%E2%80%93-%E2%80%9Dperussuomalaiset-nuoret-toivoivat%E2%80%9D
Ylioppilaskunnan sitseillä laulettiin natsipuolueen tunnuslaulu – ”perussuomalaiset nuoret toivoivat”

 

Helsingin uudella ylioppilastalolla järjestettiin yliopiston poliittisten järjestöjen yhteiset sitsit viikko sitten tiistaina. Lauluvihkossa oli mukana Horst-Wessel-Lied, Saksan kansallissosialistisen puolueen tunnuslaulu 1930-luvulla. Kappale on nykyisin kielletty Saksassa.

 

Sitseille osallistunut Jaakko Rissanen vahvistaa, että laulu tosiaan laulettiin. Muuten osallistujia on vaikea saada kommentoimaan tapahtunutta.

Eräs paikalla ollut poliittisen järjestön jäsen ei halua kommentoida laulua julkisuudessa. Hän sanoo laulun päätymistä vihkoon ”inhimilliseksi erehdykseksi”.

Toinen sitsien osallistujista kirjoitti julkisessa päivityksessä Facebookissa, että ”valtaosa salista ei tiennyt, mikä laulu on kyseessä, ja lauloi korrektisti mukana”. Myöhemmin hän poisti päivityksensä.

 

Facebook-keskustelujen mukaan laulu olisi laulettu perussuomalaisten nuorten edustajan toivomuksesta.

Kommentit (1)

Oliko putinisteja paikalla? Taputtivat varmaaan seisaaltaan vartin ja pälyilivät toisiaan, kuka uskaltaa lopettaa taputukset ensimmäisenä.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 

Poiminnat

Suosituimmat

Uusimmat

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Uusimmat

Suosituimmat