Muita jotka periaatteessa osaavat hyvin englantia, mutta kielen puhuminen on vaikeaa? Hävettääkö asia teitä?

Puhumalla sitä oppii. Aika kauan kesti itselläkin oppia puhumaan, ehkä vuosi aktiivista päivittäistä puhumista. Kieli takelteli ja ääntämys oli mitä oli. En edelleen toki natiivilta kuulosta mutta ainakaan ei tarvitse miettiä mitä sanoo ja ihmiset poikkeuksetta ymmärtävät mitä sanon. Asun ulkomailla, opiskelen englanniksi ja töissä asiakaspalvelussa puhun pelkkää englantia.

Välillä tulee puheessa kielioppi- ja sanavirheitä. Juuri eilen puhuin innoissani täytetyistä eläimistä sanoen "filled animals" kunnes brittiystäväni kohteliaasti korjasi että se on kyllä "stuffed animals." Mutta toisaalta samanlaisia virheitä tulee suomeksikin jatkuvasti eikä niihin kiinnitä edes huomiota.

Vierailija kirjoitti:

Te jotka käytätte englantia paljon esim. työnne kautta, oletteko lähteneet ns. heikommalta tasolta ja oppineet puhumaan sujuvaa englantia ajan kuluessa, kun olette puhuneet sitä paljon? Eli pnko harjaantumista ajan saatossa tapahtunut ja mahdollinen arastelu jäänyt sen mukana pois?

Kyllä. Kävin aikuislukion ja siellä englannin keskiarvo oli 5, yo-kokeesta sain A:n. Miehen työn vuoksi jouduttiin heti ylioppilaaksi päästyäni muuttamaan ulkomaille. Olisi ollut joko ero tai muutto joten lähdin sitten rakkauden perässä vaikka koko ajatus hirvitti. No, ensimmäisen vuoden opiskelin englantia. Luin, luin ja luin. Katselin tv-sarjoja ja yritin puhua miehen työkaverien kanssa englantia. Kun olin tarpeeksi hyvällä tasolla, hain paikalliseen yliopistoon opiskelemaan englanniksi. Se pelotti aika lailla mutta hyvin selvisin.

Pikkuhiljaa aloin osata paremmin ja nyt 7 vuotta myöhemmin englanti sujuu täysin luonnostaan puhuttuna, kirjoitettuna ja kuunneltuna. Ei ole aikoihin tullut vastaan tekstiä jota en täysin ymmärtäisi tai puhekumppania jonka kanssa en voisi luontevasti keskustella mistä vaan.

Teidät on kasvatettu häpeämään yhtä sun toista siellä SUOMESSA. Muualla ei tehdä tätä. Pääsin itse yli kun muutin nuorena aikuisena pois. Huomaan vain aina Suomessa käydessäni miten häpeämään siellä lapset kasvatetaan, verrattuna omiin aviomiin hauskoihin itsetietoisiin sosiaalisiin lapsiini.

Maailman puhutuin kieli on broken English. Aksenttiaan ei tarvitse hävetä. Kaikilla ei-natiiveilla englannin puhujilla on aksentti omasta äidinkielestään, ja natiiveilla puhujilla on murteita. Pääasia, että tulee ymmärretyksi.

Minä puhun naisille ihan tarkoituksella englantia mahdollisimman suomalaisella korostuksella. Pitävät sitä seksikkäämpänä. Varsinkin natiivit.

Välillä ärsyttää,  kun takeltelen englanniksi, vaikka käytän sitä päivittäin. Sitten muistan, että takeltelen myös suomeksi, eli puhuminen nyt ei vaan ole mun juttu :P 

Todellakin, luen ja kuuntelen ihan kybällä ja kirjoitan sujuvasti, mutta kun ei kieltä tule puhuttua niin sitten kun joku turisti tulee kerran kesässä kysymään jotain kulkuohjeita niin sitä tuntee itsensä ihan aivovammaiseksi ;D

Mä oon tällainen. Ja mua ei hävetä huono englanti sinänsä, mutta se että osaan kirjoittaa englanniksi oikeinkin hyvin, joten se änkytys-sössötys ja sanojen hakeminen puhuessa on ihmisille yllätys. Enkä ole oppinut yhtään paremmaksi vaikka mun mies on natiivi englannin puhuja (irlantilainen) ja puhuttiin ekat vuodet englantia ennen kuin hän oppi suomea. Lisäksi olen töissä firmassa jonka virallinen kieli englanti, ollut jo 10 vuotta. Yhtä vaikeaa aiina vaan puhuminen, jotenkin mun kieli ei vaan taivu englannin kielen äänteisiiin ja äänneyhdistelmiin millään.

Tämäpä ajankohtainen keskustelu. Juuri aloitin englannin kielen kurssin, jossa mun tavoitteena on nimenomaan oppia sujuvaa ja monipuolista puhumista. Se, jos mikä on järkky kompastuskivi itselläni. Olen jo useamman vuoden paininut tuon englannin kielen kanssa ja päässyt kirjallisella tasolla sekä kuulemisen ymmärtämisessä ns ylimmälle tasolle, mutta puhe on ehkä parhaimmillaankin sellaista ok keskitasoa ja siinäkin esiintyy ajoittain kangertelua ja oikean ilmaisun hakua.

Joten ilmottauduinkin melko hintavalle kurssille, jota vetää ihan natiivipuhuja ja kurssitapaamisilla lähinnä keskustellaan ja kotona on sitten ne kirjalliset osuudet. Jos vertaa tuota opetusmetodia, vaikka edes lukioajan englannin kielen opiskeluun, niin ero on kuin yö ja päivällä. Peruskoulussa ja jopa sen jälkeenkin päntätään kirjoja ja käydään läpi jokainen kieliopillinen oikku, mutta englannin kielen keskustelutaidot - eihän sellaista oikeastaan juuri harjoitella. Vaikka se on oikeastaan se tärkein elementti kielen käytössä, kuinka voi oikeastaan sanoa, että osaa jotain kieltä, jos ei pysty puhumaan sitä?

Olkoonkin, että tuo kurssi todellakin koettelee mukavuusrajojani eli voin kertoa, ajoittain on melko epämiellyttävää, kun joku korjaa heti virheitäni puheessa ja kysyy varsin monimutkaisia asioita ja sysää mua yrittämään tosissaan, mutta koen, että tuo todellakin toimii. Voin suositella muillekin vastaavan tyyppisiä kursseja, jos haluaa oikeasti oppia hyväksi puhujaksi.

Puhun töissä puhelimessa päivittäin englantia, ja välillä menee hyvin, välillä todella hävettää. Kielioppi aivan pielessä ja sanoja joudun välillä miettimään /korvaamaan toisilla. Selviän kyllä kun on pakko, mutta paljon helpompaa olisi jos kielitaito olisi ns. Sujuvaa.

Tuo otsikko käsittää käytännössä suurimman osan suomalaisten englannin kielen taitotason. Suomalaiset ymmärtävät hyvin englantia, mutta voin uskoa, että todella monilla puhe kangertelee tavalla tai toisella.