Sinä joka et itse ollut koskaan päiväkodissa

Olisin halunnut ja varmaan olisi tehnyt hyvääkin. Tosin en ollut lapsena ujo vaan minusta tuli ujo vasta koulussa kun vasta silloin mureni maailmankuva siitä että olen hyvä kaikessa ja maailman keskipiste. En myöskään osannut tutustua muihin lapsiin, minusta tuli sitten luokan ilkeimmän tytön juoksutyttö kun hän oli ainoa johon tutustuin.

Olisin. Mulla ei ollut yhtään kavereita silloin, eikä koskaan sen jälkeenkään. Olin tosi introvertti ja viihdyin kyllä yksin, mutta jonkinlainen sosiaalinen uskaltaminen ja seura ei olisi tehnyt yhtään pahaakaan.

Olisin halunnut olla. Katselin kaiholla heidän ohjattuja pihaleikkejään ja askartelupäiviään ja kadehdin halauksia, joita lapset saivat hoitajiltaan. Tunsin itseni ihan ulkopuoliseksi. Päiväkoti oli samassa pihapiirissa kuin kotimme.

synt. 1970

Mä kaipasin. Mä en edes tiedä mistä keksin sen, maalla 1970-luvulla ei juuri ollut päiväkoteja. Meillä oli vaihtuvia lapsenlikkoja ja käytiin me kerhossa, mutta ei niissä oikein tutustunut kun oli vaan kerran viikossa. Mä kaipasin hirveästi kavereita koko lapsuuden. Muistan kuinka hienoa oli yläasteella kun luokalla oli 20 oppilasta ja meillä oli neljä rinnakkaisluokkaa. Mun ala-asteen koko koulussa oli noin 15 oppilasta, systeri oli ainoa luokallaan. Kyllähän tuollainen jättää jälkensä.

[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 21:11"]

[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 21:08"]Minulla oli ihanan vapaa lapsuus. On ollut hyötyä myös aikuisena, koska olen itseohjautuva siksi, että lapsenakin kun oli tylsää, opin itse keksimään itselle tekemistä. Koulussa sopeudun hyvin ja olen hyvin pärjännyt elämässäkin. En olisi halunnut olla päiväkodissa [/quote] Sitä ehti kyllä iltaisinkin vielä kotona tylsistyä, vanhemmat kun ei juurikaan viihdyttäneet. Ap.

[/quote]

No ei minuakaan viihdyttäneet, mutta keksin itse itselleni aika tekemistä. Siksi kai aikuisenakaan en ole kärsinyt yksinolosta, vaan olen oppinut, että on tervettä tylsistyä, niin se virittää itse miettimään, mitä voisi tehdä. En odota valmiiksipureskeltuja palveluita itselleni

En kaivannut päiväkotiin lapsena. Maanviljelijä-vanhempani pitivät minua mukanaan päivän töissä ihan pienestä saakka. Minusta oli mukavaa nukkua päiväunia traktorissa tai navetalla paalien päällä. Sain kasvaa hyvin vapaasti ja touhuta mitä huvitti. Oli kivaa "auttaa" vanhempiani kaikissa töissä. Varmaankin koulun aloittaminen olisi ollut helpompaa jos olisin ollut päiväkodissa. Olin tottunut käyttäytymään rauhallisesti ja säikyin toisten lasten kiljumista ja riehumista.

Äitini hoiti minut kotona eskariin asti. Mulla ei ollut yhtään ikäisiäni kavereita kodin lähellä, mutta kun oltiin jossain reissussa niin löysin nopeasti kavereita. Olin ihan supersosiaalinen lapsi.
Eskariin ja kouluun mennessä musta tuli kuin taikaiskusta käsittämättömän ujo ja hiljainen. Kukaan ei halunnut olla kaverini ja minua kiusattiin koska olin se läski lapsi.
Lievää sosiaalisten tilanteiden pelkoa koen vielä nyt kolmekymppisenäkin. Jos tapaan ihmisiä joita olen viimeksi nähnyt lapsena niin ihmettelevät ääneen että oletpa muuttunut, lapsena puhua pölötit koko ajan...
Muistan teininä angsteissani huutaneeni äidilleni että se on pilannut mun elämän kun ei laittanut mua päiväkotiin. Ikävä sanoa, mutta se luulee olevansa erinomainen äiti koska hoiti itse kaikki lapsensa ja varsinkin mulle antoi kaiken minkä keksin pyytää.

Joo, olin mummilla, kerhossa ja perhepäivähoidossa. Pari kertaa pääsin käymään päiväkodissa ja voi että siellä oli hienoa. Oli valtavasti leluja, omat pöydät lapsille, askarreltiin ja ulkona oli vaikka mitä vekottimia. Mutta ilmankin oli ok. Mun lapsi tulee olemaan mummilla ja päiväkodissa molemmissa.

En missään tapauksessa olisi halunnut päiväkotiin muiden lasten seuraan. Koulussakin oli tarpeeksi kestämistä, kun piti olla joku "kaveri" välituntisin, ettei ollut omituinen yksinseisoja. Olen syntymäepäsosiaalinen ja viihdyn parhaiten yksin.

Eipä sitä lapsena päiväkotiin osannut kaivata, mutta nyt aikuisiällä olen joskus miettinyt, että ehkä olisi tehnyt ihan hyvää olla päiväkodissa. Siellä olisi ollut ympärillä paljon muita lapsia ja etenkin myös niitä poikapuolisia. Ehkä se olisi vähän helpottanut pelkoa vastakkaista sukupuolta kohtaan, joka kesti aina lukioikään asti. Perhepäivähoitajalla siis olin ja siellä hoidossa oli pelkkiä tyttöjä. Iso lapsiryhmä olisi myös ehkä voinut auttaa omaan ujouteen. 

En ollut. Perhepäivähoitajalla olin ja siitä en kuulema tykännyt, kun pelkäsin sen kotona olevaa koiraa. Siihen aikaan ei valvottu perhepäivähoitajien hommia niin tarkasti. Seuraavaksi menin seurakunnan kerhoon ja en edes voinut unelmoida muusta. Siellä oli kaverit ja muistan satuhetket vanhan talon yläkerrassa vieläkin. Ne olivat niin jänniä. En kaivannut päiväkotiin. 

Minulla ei ollut asiasta mitään mielipidettä sen ikäisenä kuin päiväkoti olisi ollut ajankohtainen. Asuimme maaseudulla haja-asutusalueella, missä ei ollut ialle kouluikäisenä näkyvillä kätovereita eikä muutenkaan kavereita. Sisaruksiakaan ei ole ja viimeinen isovanhempani kuoli kun olin 4-vuotias. Vietin lapsuuteni alle kouluikäisenä maatilalla vanhempien mukana navetassa ja pelloilla kipittäen. En tiennyt muusta enkä osannut siis muuta kaivatakaan. 

Jossain vaiheessa ala-asteella tajusin, että aika monet luokkatovereista tunsivat toisensa jo päiväkodista ja olivat vanhastaan kavereita. Siinä vaiheessa se muistaakseni vähän jurppi. En saanut helposti kavereita, mutta se voi tietysti johtua myös luonteesta ;)

Ehkä siellä päiväkodissa olisi hyvä pyörähtää ennen koulun alkua. Siinä mielessä hyvä, että eskarista tuli pakollinen. Jos siis omia lapsiani ajattelen...

En tiennyt päiväkodeista mitään. Asuin maalla, jossa maatiloilla tietenkin lapset hoidettiin kotona. Yhdessä naapurissa ei ollut lehmiä ja niillä oli kotiapulainen hoitamassa lapsia. Siihen aikaan ei koko kunnassa ollut taatusti yhtään päiväkotia.

Mulla ei ollu alle kouluikäisenä kavereita jotka olis olleet päiväkodissa, empä osannu sellasta edes kaivata vaikka entiedä olisko ollu mulle hyvä paikka kun olin niin arka ja ujo.
Kävin kyllä kerhoissa jotka oli 1-2 x viikossa.
Vanhemmilla oli maatila joten eipä meitä lapsia tarvinnu hoitoon laittaa

Onko eskari pakollinen??

En olisi halunnut päiväkotiin. Alkuun olin mummolla ja myöhemmin perhepäivähoidossa.

Olin lapsuusajan hoidossa mummilla. Hänen kanssaan kehityimme todella läheisiksi ja olen siitä erittäin kiitollinen. Nykyäänkin elämässä menee hyvin. Vedän 40 hengen tiimiä keskikokoisessa organisaatiossa. En voi mikään hirveä sosiaalinen urpo olla, koska työkaverini valitsivat minut tähän tehtävään ;) En koskaan kaivannut/ole kaivannut päiväkotiin. Viihdyin hyvin mummin kanssa ja myöhemmin sain sitten kavereita koulusta. Olen aina halunnut tutustua paljon uusiin ihmisiin ja menin joka kesä yksin leireille, jotta oppisin tuntemaan enemmän ihmisiä. Suoritin myös riparin toisessa maakunnassa, jotta saisin uusia tuttavuuksia. Enpähän ainakaan jämähtänyt liiaksi samoihin ympyröihin.

En olisi halunnut mennä päiväkotiin. Kotona oli koko ajan työtä ja tekemistä, sai 5v iässä leipoa sydämensä kyllyydestä, sai kutoa mattoa, leikkiä nukkekodilla, hoitaa pikkusiskoja, lukea kirjoja, piirtää liitutaululle...

Miksi olisin halunnut päiväkotiin, kun kotona oli vapaus? Enemmän kesänaapureiden lapset kadehtivat meitä, joiden ei tarvinnut koskaan lähteä aamulla kotoa pois.

[quote author="Vierailija" time="02.03.2015 klo 22:09"]

Onko eskari pakollinen??

[/quote]

Tämän vuoden elokuusta alkaen on. Ei tietenkään itse eskarissa käyminen fyysisesti, jos esiopetus järjestetään muuten asianmukaisesti. Oppivelvollisuus alkaa kuitenkin 6-vuotiaana ja eskari on tästä vuodesta alkaen sen osa. Etkö ole lukenut yhtään uutisia? Onhan siitä kerrottu jo.

Olin perhepäivähoidossa ja todella arka lapsi. Taisin olla vanhin hoitolapsi eli kehityin todella hitaasti, kun ei ollut vanhempia lapsia antamassa esimerkkiä. Koulun aloitus oli myös vaikeaa, kun melkein kaikki samalla luokalla olevat tunsivat toisensa entuudesta päiväkodista ja itselle kaikki ryhmätyöskentelystä alkaen oli vierasta. Samoin ns. omanikäisten seura oli myös vierasta, kun olin tottunut olemaan nuorempien kanssa, olin paljon lapsellisemmalla tasolla, kuin muut. Olin myös perheeni ainoa lapsi. Näin jälkikäteen tuntuu, että vanhemmat tekivät karhunpalveluksen, kun laittoivat minut arkuuden takia perhepäivähoitoon.