Miksi Yhdysvallat on ns.unelma maa?
Perjantai illan ratoksi tällaista pohdintaa. Minä kävin joku aika sitten kielimatkalla siellä päin ja tapasin "monia" ihmisiä, jotka janosivat kansalaisuutta. Esimerkiksi eräs saksalainen, mikä yllätti minut täysin. Tosin kaupunki, jossa olin käymässä oli Los Angeles ja tämä nainen oli ammatiltaan nayttelijä, joten sinänsä oikeaan paikkaan tullut. Mutta suomalainen ujous iski, enkä kehdannut kysyä häneltä ja "muilta" vastaavia haaveita omanneilta, miksi he haluasivat Yhdysvaltoihin noin paljon (erittäin voimakkaasti koin että he olettivat minun tuntevan myös samoin). Eli kysytäänpä ihan rehdisti että mikä siellä Amerikoissa vetää ihmisiä, jopa Eurooppalaisista "laatu"maista?
Kommentit (138)
USA on valtava paikka ja eri osavaltioissa elämä on erilaista, saattaa olla jossain kurjaakin. Luulen että ihmiset muualta yleensä haaveilevat muutosta isoon kaupunkiin, esim. Nyc, LA tai San Francisco. Arki on arkea oli sitten Suomessa tai USAssa, mutta jossain LAssa tai Nycissä arki on ehkä vähemmän tylsää kuin jossain Suomessa, koska ravintoloita ja vapaaajan tarjontaa on joka lähtöön, nää on niin makuasioita.
Jos julkkikset kiehtoo, heihin voi törmätä missä vaan, eli suuret kaupungit ovat yllätyksellisiä, mitä vaan voi tapahtua milloin vaan. Verotus on paljon alhaisempi kuin Suomessa, toisaalta sairausvakuutukset, vuokrat tai kiinteistövero korkeat. Suurkaupungissa on miljoonia ihmisiä, se voi pidemmän päälle tuntua tosi raskaalta jos tulee jostain Helsingin kokoisesta paikasta.
Jos on rahaa ja/tai hyvä ammatti ja työpaikka valmiiksi plakkarissa, elämä voi olla mielenkiintoista "unelmaelämää" suurkaupungissa. Jos näistä kumpaakaan ei ole, viikon lomamatkaa suosittelen, en haaveilemaan muutosta. Köyhänä jenkeissä on vähemmän kivaa.
LAssa, jossa iso osa kaupungista pyörii filmiteollisuuden ympärillä, ihmiset ovat itsekeskeisempiä kuin esim. Nycissä, jossa on enemmän kaiken alan ihmisiä ja myös flirttiä ja keskustelunavauksia tuntemattomilta ihan missä vain tarjolla jos sellaisesta tykkää. Suurkaupungissa on omanlaisensa buzz ja viehätys, joku tykkää, kaikki ei. Kannattaa käydä paikanpäällä katsomassa oisko oma juttu.
Oleskelu- ja työluvan saaminen ei ole helpoimmasta päästä, mutta Suomen passilla ja Estalla voi olla 3kk maassa, siinä ehtii jo tutustua ja luoda kontakteja jos haluaa.
[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 21:51"]Jenkkituttu (tohtori farmasian alalta, koulutusta vastaava vakiduuni, itärannikolla) valitti että edelleen maksaa synnytyslaskua vaikka lapsi on kohta 2 v. Eli sairaanhoito on ainakin hinnoissaan.
[/quote]
Miksi hänellä ei ole vakuutusta? Tuolla alalla vakiduunissa sen yleensä saa jo työn puolesta.
[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 20:28"]
Siellä on palmuja ja valkoisia hiekkarantoja ja jos valitsee asuinpaikkansa oikein niin on.aina lämmin. Kaikki osaa niiden kieltä. Ihmisillä on valkoiset hampaat ja kaikki puhuvat suu suuresti auki naamaansa väännellen englantia venyttäen. hampurilaiset on tosi isoja. siellä asuu paljon julkkiksia.
[/quote] Suurin osa käy Kaliforniassa, Floridassa ja Nykissä ja se ei oo koko kuva jenkeistä. Menkääpä sydänmaille.
[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 21:02"]
paljon isot tontit taloineen maksaa jossain aina lämpimässä alueessa?
[/quote] hyvällä alueella maksaa ja huonoille alueille ei kannata muuttaa, omat alueet köyhille, rikkaille, varakkaille jne. Losissa paljon katulapsia sun muita asunnottomia.
[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 21:51"]Jenkkituttu (tohtori farmasian alalta, koulutusta vastaava vakiduuni, itärannikolla) valitti että edelleen maksaa synnytyslaskua vaikka lapsi on kohta 2 v. Eli sairaanhoito on ainakin hinnoissaan.
[/quote]
Näin juuri, pelkkä synnytys maksaa paikasta ja tavasta riippuen 10 000-25 000 dollaria. Mitä se lasku on sitten jos vastasyntynyt vaatii tehohoitoa edes muutaman päivän... Googlaamalla löytyy kuvia sairaalalaskuista, kerran näin laskun jossa menty vatsakivun takia ensiapuun, tehty tutkimuksia, leikattu umpisuoli ja pari päivää osastolla. Vakuutuksen korvauksen jälkeenkin maksettava summa oli ihan älytön, yli 10 000 dollaria. Suomessa tuo tulisi maksamaan pari sataa euroa. Mielelläni maksan veroja näillä tiedoilla.
KONGRESSISSA, heinäkuun neljäntenä 1776.
Amerikan kolmentoista yhdistetyn Osavaltion yksimielinen Julistus,
Kun inhimillisten tapahtumien Edetessä tulee yhdelle kansakunnalle tarpeelliseksi purkaa ne poliittiset siteet jotka ovat yhdistäneet heidät toiseen kansakuntaan, ja omaksua maailman valtojen joukossa se erillinen ja tasa-arvoinen asema jonka Luonnonlait ja Luonnon Jumala heille ovat suoneet, tapojen mukainen kunnioitus ihmiskunnan mielipiteitä kohtaan vaatii, että heidän tulee julistaa ne syyt, jotka pakottavat heidät eroon.
Meille nämä totuudet ovat itsestään selviä: että kaikki ihmiset on luotu tasa-arvoisiksi, että heidän Luojansa on heille antanut tiettyjä luovuttamattomia Oikeuksia, että näihin oikeuksiin kuuluvat Elämä, Vapaus ja Pyrkimys Onneen [Life, Liberty and the pursuit of Happiness]. -- Että näiden oikeuksien turvaamiseksi Ihmiset perustavat Hallituksia, jotka saavat oikeutensa hallittujen myönnytyksellä, -- Että kun mikä tahansa hallituksen muoto tulee rikkomaan näitä päämääriä, on Kansan Oikeus muuttaa sitä tai hajoittaa se, ja perustaa uusi Hallitus, joka laskee perustansa niille periaatteille ja järjestää valtansa siihen muotoon, joka kansalle vaikuttaa todennäköisimmältä aikaansaamaan heidän Turvansa ja Onnensa.
Varovaisuus sanelee, ettei Hallituksia, jotka ovat toimineet pitkän aikaa, muutettaisi kevein ja ohimenevin syin; ja kokemus onkin osoittanut, että Ihmiskunta kärsii, jos kärsimys on kestettävissä, mieluummin kuin oikaisee vääryyden purkamalla muodot, joihin he ovat tottuneet. Mutta kun pitkä sarja vääryyksiä ja sortotoimia, joiden kohteena on väistämättä sama Päämäärä osoittaa, että suunnitteilla on alistaa heidät täydellisen Despotismin alle, on heidän oikeutensa ja heidän velvollisuutensa kaataa sellainen Hallitus, ja asettaa uudet Vartijat heidän tulevaa turvallisuuttaan vartioimaan. -- Sellainen on ollut näiden Siirtomaiden kärsivällinen asema; ja sellainen on nyt pakko, joka määrää heidät muuttamaan entisiä Hallitusjärjestelmiään. Nykyisen Ison-Britannian Kuninkaan historia on toistuvien loukkausten ja sortotoimien historiaa, toimien joiden suoranainen tarkoitus on perustaa täydellinen Tyrannia näiden Osavaltojen ylle. Tämän todistamiseksi tulkoot Tosiasiat tiedetyiksi rehellisen maailman edessä.
Hän on kieltäytynyt antamasta Hyväksyntäänsä Laeille, jotka ovat olleet mitä terveimpiä ja tarpeellisia julkisen hyvän toteutumiseksi.Hän on kieltänyt Kuvernöörejään hyväksymästä Lakeja joiden tärkeys on ollut välitön ja pakottava, jollei näitä lakeja ole jätetty odottamaan kunnes hänen Hyväksyntänsä on saatu; ja kun ne on jätetty odottamaan, hän on jättänyt ne täysin huomiotta.Hän on kieltäytynyt hyväksymästä toisia Lakeja suurten ihmismäärien asuttamiseksi, paitsi jos nämä ihmiset luopuvat Edustuksestaan Lainsäädännössä, joka on heille mittaamattoman tärkeä oikeus ja pelottaa ainoastaan Tyranneja.Hän on kutsunut koolle lainsäädäntöelimiä paikoissa, jotka ovat epätavallisia, epämukavia ja kaukana niiden elinten julkisen Kirjanpidon paikasta, minkä ainoana syynä on ollut väsyttää lainsäätäjät myöntymään hänen tahtoonsa.Hän on hajoittanut Eduskuntia useita kertoja siitä syystä, että ne ovat miehisellä jämäkkyydellä vastustaneet hänen hyökkäyksiään kansan oikeuksia vastaan.Hän on pitkään kieltäytynyt antamasta valita uusia Eduskuntia niiden hajoittamisen jälkeen; jonka vuoksi Lainsäädäntövallat, joita ei voi Tuhota, ovat palanneet Kansan käsiin niiden toimitusta varten; minä aikana Valtio on jäänyt alttiiksi kaikille ulkopuolisen hyökkäyksen vaaroille ja sisäisille ristiriidoille.Hän on yrittänyt estää näiden Osavaltioiden asuttamista; tätä tarkoitusta varten hän on estänyt säätämästä lakeja Kansalaisuuden antamisesta Ulkomaalaisille, kieltäytynyt hyväksymästä toisia Lakeja heidän maahanmuuttonsa rohkaisemiseksi, ja nostanut uusien Maiden Hankintaehtoja.Hän on estänyt Oikeuden Toteutumista kieltätymällä Hyväksymästä Tuomiovaltaa koskevia Lakeja.Hän on tehnyt Tuomareista riippuvaisia yksin hänen Tahdostaan koskien heidän toimikautensa pituutta sekä heidän palkkansa määrää ja maksua.Hän on perustanut joukon Uusia Virkoja, ja lähettänyt tänne parvittain Virkamiehiä ahdistelemaan kansaamme ja kalvamaan heidän tahtoaan [substance].Hän on ylläpitänyt rauhan aikana keskuudessamme valmiudessa olevia Armeijoita ilman lainsäädäntöelimiemme Myöntymystä.Hän on säätänyt Sotilasvallan itsenäiseksi Siviilivallasta ja sen yläpuolelle.Hän on toiminut yhteistyössä toisten kanssa alistaakseen meidät sellaisen vallan alaisiksi, joka on vieras perustuksillemme ja jota lakimme eivät tunnusta; antanut Hyväksyntänsä niiden teeskennellyille Lainsäädäntötoimille:Suurten asejoukkojen asuttamiselle keskuuteemme:Niiden asejoukkojen suojaamiselle teko-oikeudenkäynnein rangaistuksilta, jotka niille kuuluisivat Murhista joita ne kohdistavat näiden Osavaltioiden asukkaisiin:Kaikkiin maailmanosiin kohdistuvan kaupankäyntimme estämiselle:Verolakien säätämiselle ilman meidän Hyväksyntäämme:Valamiesoikeudenkäynnin [Trial by Jury] etujen riistämiselle meiltä useissa tapauksissa:Meidän viemisellemme oikeudenkäyntiin Merten tuolle puolen teeskenneltyjen rikosten vuoksi:Vapaan Englantilaisten Lakien Järjestelmän purkamiselle naapuriprovinssissa, Mielivaltaisen hallituksen perustamiselle sinne, ja sen Rajojen laajentamiselle niin, että siitä muodostuu samalla esimerkki ja toimiva instrumentti saman täydellisen vallan langettamiseen näihin Siirtomaihin:Kauppaoikeuksiemme viemiselle, meidän arvokkaimpien Lakiemme purkamiselle, ja Hallitusmuotojemme perustavanlaatuisille muutoksille:Meidän omien Lainsäädäntöelintemme poistamiselle toiminnasta, ja sen julistamiselle, että on heidän oikeutensa säätää meidän lakimme aina ja kaikissa tapauksissa.Hän on luopunut Hallinnosta täällä, julistamalla ettemme ole hänen Suojeluksessaan ja sotimalla meitä vastaan.Hän on ryöstänyt meriämme, tuhonnut Rannikkojamme, polttanut kaupunkejamme ja tuhonnut kansalaistemme elämiä.Hän liikuttaa tällä hetkellä suuria ulkomaisten Palkkasoturien armeijoita kuoleman, autioittamisen ja tyrannian töiden viimeistelemiseksi, jotka on jo aloitettu sellaisten petturuuden ja Julmuuden olosuhteiden vallitessa, joiden kaltaisia on tuskin nähty mitä barbaarisimpina aikoina, ja jotka ovat sivistyneen valtion Päämiehen arvolle mitä sopimattomimpia.Hän on pakottanut Kansalaisiamme, jotka on vangittu Merillä, kantamaan Aseita omaa Maataan vastaan, teloittamaan ystäviään ja Veljiään, tai menehtymään oman Kätensä kautta.Hän on kiihottanut kapinoita meitä vastaan tässä maassa, ja yrittänyt saada rajojemme asukkaat hyökkäämään kimppuumme, ne armottomat Intiaanivillit, joiden sotalain tunnetaan olevan kaikkien ikäryhmien, sukupuolten ja ihmismuotojen erottelematon tuhoaminen.
Näiden Sortotoimien kaikissa vaiheissa olemme Pyytäneet Korvausta mitä nöyrimmin sanoin: toistuviin Pyyntöihimme on vastattu ainoastaan toistuvin loukkauksin. Prinssi, jonka luonnetta merkitsevät näin kaikki ne teot jotka määrittävät Tyrannin, ei ole sopiva hallitsija vapaalle kansalle.
Me emme myöskään ole jättäneet Brittiläisveljiämme huomiotta. Olemme varoittaneet heitä kerta toisensa jälkeen heidän lainsäädäntövaltansa yrityksistä käyttää perusteetonta tuomiovaltaa meidän ylitsemme. Olemme muistuttaneet heitä meidän muuttomme ja tähän maahan asettumisemme olosuhteista. Olemme vedonneet heidän synnynnäiseen oikeudentajuunsa ja jalouteensa, ja olemme pyytäneet heitä meidän yhteisten sukujuurtemme vuoksi kieltämään nämä sortotoimet, jotka väistämättä katkaisevat yhteytemme ja kirjeenvaihtomme. Myös he ovat olleet kuuroja oikeuden ja veriveljeyden äänelle. Meidän täytyy siis myöntyä siihen välttämättömyyteen, joka katkaisee yhteytemme, ja pitää heitä, niinkuin muutakin ihmiskuntaa, Vihollisina Sodassa, ja Rauhassa Ystävinä.
Ja niin Me, Amerikan Yhdistyneiden Osavaltojen Edustajat, Yleisessä Kongressissa, Kokoontuneina, maailman Ylimpään Tuomariin vedoten aikomustemme oikeutuksen vuoksi, näiden Siirtomaiden hyvien Ihmisten Nimessä ja heidän Valtansa kautta mitä hartaimmin julistamme, Että nämä Yhdistyneet Siirtomaat ovat, ja että on niiden Oikeus olla, Vapaita ja Itsenäisiä Osavaltioita; että ne on Vapautettu kaikesta Uskollisuudesta Britannian Kruunua kohtaan, ja että kaikki poliittiset yhteydet niiden ja Ison Britannian valtion välillä on, ja pitäisi olla, täysin purettu; ja että Vapaina ja Itsenäisinä Osavaltioina, niillä on täysi Valta julistaa Sota, sopia Rauha, muodostaa Liittoja, käydä Kauppaa, sekä tehdä kaikkea muutakin mitä Itsenäisten Valtioiden on oikeus tehdä. Ja tämän Julistuksen tukemiseksi, Jumalalliseen Sallimukseen väkevästi luottaen, vannomme toistemme haltuun Elämämme, Omaisuutemme ja pyhän Kunniamme.
Land of the free and the brave.
Olet oman onnesi seppä (aika pitkälle). Jos menestyt niin SINÄ menestyt eivät muut (juurikaan).
Jos epäonnistut. Kyyti on kylmää.
USA perustuu enemmän vapauden arvoille tämä näkyy kaikessa toiminnassa siellä.
Suomi taas rakentuu "solidaarisuuden" varaan, joka on tiettyyn pisteeseen asti tosi hyvä juttu!
[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 20:58"]
[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 20:46"]
Jos on hyvin koulutettu ja hyvässä ammatissa niin elämänlaatu on paljon korkeampi täällä. Lääkärit tienaa helposti 3-5 kertaa enemmän kuin Suomessa. Sanoisin kuitenkin että tavallisella kaupankassalla on paljon, paljon paremmat oltavat Suomessa terveydenhoidon jne kannalta, vaikka korkeat verot onkin.
[/quote]
Ihanko totta? Alko dollarin kuvat kiilumaan silmissä. Pääseekö ulkomaalaiset helposti töihin sinne?
T. Lääkärin vaimo
[/quote]
Ei helposti, mutta ei se mahdotontakaan ole. Varsinkin lääkärin työ ilman täkäläistä tutkintoa on vaikeaa.
[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 21:19"]
[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 21:12"]
Onhan siellä omat vikansa mutta kotirauha ja sen puolustaminen ovat jotain mistä tykkään. Colorado, alaska, oregon ja washington dc ovat paikkoja joihin tällä hetkellä muuttaisin oikein mielelläni. En pidä jenkkilää minään ihme hyvänä maana. Niin iso maa että sieltä löytyy hyvin erillaista.
[/quote]
Guns are good.
[/quote]
Jos ajatellaan että jumala loi ihmisen niin samuel colt teki niistä tasa-arvoisia. Aseet kun ei tapa, ne on vain välineitä. Aina se on ihminen joka asetta käyttää.
[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 20:45"]
Olen 17v ja eniten Amerikassa houkuttaa se, että jos/kun saat omalla menestykselläsi kasvatettua varallisuuttasi saat myöt pitää sen toisin kuin täällä "sossulandiassa" (hauska nimi btw) joudut verojen kautta jakamaan sen kaikenlaisten luusereiden kanssa.
[/quote]
Luusereiden? Ei kai sinun äitisi suinkaan ole luuseri? Kysypä äidiltäsi paljonko sinun synnytyksesi tuli suomalaisessa sairaalassa maksamaan? Ehkä 300 markkaa. Etki sinä olut syntyessäsi maksanut penniäkään veroa. Terveydenhoitosi on ollut käytännöllisesti katsoen ilmaista sen jälkeen. Ja 10 vuotta koulussa! Opetus on ollut sinulle ilmaista, koska se on toisten maksamaa verotuksen kautta. Otapa netistä selvää paljonko yhteiskunnalle maksaa yhden oppilaan yksi vuosi peruskoulussa. Ai niin, kun olet auton kyydissä moottoritiellä tai ylität sillan pitääkö erikseen maksaa. Ei, koska yhteiskunta maksaa. Olisitko sinä nyt sitten yksi nistä luusereista? Ethän toki. Suomen yhteiskuntajärjestelmä vaan on erilainen, kuin Pohjois-Amerikan Yhdysvalloissa. Täällä kaikki osallistuvat yhteiskunnan rakenteiden ylläpitoon veroa maksaen. Yhdysvalloissa huomattava osa kuten terveydenhoito maksetaan yksityisesti. Käytännössä suuri osa ihmisistä on yksityisesti terveysvakuutettuja ja vakuutusfirma maksaa sairastamisen yms. sairaalalle. Sinä maksat vakuutuksen kun pääset töihin ja sen synnytyksesi maksoi vanhempiesi vakuutus. Mutta arvaa kaks kertaa onko terveydenhoidon laskuissa vakuutusyhtiöille mitään tolkkua? Ei tietenkään, koska vakuutuyhtiöt ovat mukisematon maksuautomaatti. Ja arvaa vielä kaks kertaa vetääkö vakuutusyhtiöt sikana välistä yksityisen kansalaisen vakuutusmaksuissa? Tämän takia Yhdysvalloissa on rikkaita lääkäreitä ja vakuutusyhtiöitä. Köyhillä muuten ei ole varaa ostaa vakuutusturvaa. Hyvin toimeentulevat duunaritkin tekevät usein kahta työtä saman päivänä. Muuten ei pärjää. Arvaa muuten kaks kertaa monenako päivänä vuodessa ne tekee töitä? Vastaus: periaatteessa joka ikinen arkipäivä. USA:n lainsäädäntö ei tunne käsitettä vuosilomalaki. Siellä ei ole lakisääteisiä kesälomia eikä talvilomia. USA:ssa on kuitenkin kalenterivuoden aikana noin 10 "kansallista juhlapäivää", jolloin kaikki fiemat ovat kiinni. Lisäksi työnantajilla on tapana armeliaisuudesta antaa jokunen palkallinen lomapäivä vuodessa. Joissakin firmoissa on tapana järjestää arpajaiset: pari, kolme voittajaa saa viikon palkallisen kesäloman. Seuraavan kerrran voittajat saavat osallistua arpajaisiin viiden vuoden kuluttua jne, jne..
Pohjoismaiden hyvinvointivaltioihin verrattuna Yhdysvallat on orjatalousjärjestelmä, melkein samalla tasolla kuin "neekeriorjuuden" aikana. Tänä päivänä kaikki saavat osallistua orjatyöhön ihonväristä riippumatta. Toki yksi prosentti kansasta on paljon varakkaampia kuin muut. Niin on Suomessakin.
"Mutta sää suosii yleensä (paitsi tänä talvena itää), ilmapiiri on ystävällinen, yhteisöllinen ja kannustava, yhteispeliä pidetään arvossa, saat epäonnistuakin jos opit siitä, jos olet hyvä se tunnustetaan ja voit edetä vaikka mihin. Jos siis haluaa menestyä ja on valmis tekemään töitä sen eteen, USA on hyvä paikka."
Waude kuinka kannustava propagandapuhe!
Mutta avaisitko propagandasi suraavaavaa osuutta hiukan (siis Suomessa tämä pölötys on kuuultu tuhat kertaa, ei siinä mitään uutta ole)
"Jos siis haluaa menestyä ja on valmis tekemään töitä sen eteen, USA on hyvä paikka."
Et kai ihan tosissasi tarkoita, ettei muualla maailmassa tehtäisi töitä ja haluttaisi rahaa, rahaa ja rahaa.? Vai tarkoitatko ettei muualla maailmassa makseta työstä palkkaa? Sano yksikin syy miksi USA olisi miljonääriksi aikovalle parempi paikka kuin Suomi?
Onhan Suomessakin menestyneitä miljonäärejä tosin köyhälistö ei ole niin syvällä kuin USA:ssa. Esimerkiksi asunnottomuus on täällä kirpunkokoinen marginaali-ilmiö. Kaduilla asuvia on koko maassa, melkeinpä vain Helsingissä, muutama kymmen. Sosiaalitoimi pääsee tarttumaan heidän hätäänsä, koska he hakevat toimeentulotukea sosiaalivirastosta.
Miksi siellä monien pitää tehdä kahta työtä selviytyäkseen, miksi siellä ei ole samanlaista sairausvakuutusjärjestelmää kuin Suomessa, miksi kymmenet miljoonat työläiset ovat niin köyhiä ettei ole varaa ostaa sairausvakuutusta, miksi NSA vakoilee kansalaisiaan ja koko muun maailman kansalaisia tehokkaammin kuin aikoinaan KGB neuvostoliittolaisia, miksi maanviljelijöille myydään siemenviljaa joka itse tuota itäviä siemeniä vaan joka vuosi on ostettava uusi erä sen sijaan, että sen saisi omasta sadostaan, miksi siellä on oikeusjärjestelmä jossa oppimaton lautamiesporukka (jury) voi päätöksellään estää lainoppineen syyttäjän oikeuteen tuoman rikosjutun käsittelyn, siis koko käsittelyn jne, jne
Amerikan onnela on propagandaa jota ei jostain syystä tuputeta amerikkalaisille. He, mikähän mahtaa olla syy?
Sori nyt vaan, jos tallasin varpaille mutta luusereilla tarkoitin niitä jotka makaavat kotona ja elävät tuilla. Kommenttini oli yksinkertaistettu versio ajattelutavastani, joka on seuraava: Jos teet töitä ja menestyt saat pitää sen tuottamat hedelmät, jos olet selkärangaton lusmu kärsi siitä. Tottakai on niitä, jotka asettuvat välimaastoon mutta mielestäni vain ei ole reilua, että ne jotka tekevät hurjasti töitä esim oman yrityksen eteen ja menestyvät ja saavat jättituloja joutuvat sutten jakamaan kovan työnsä hedelmät sen toisen ääripään kanssa. Liika tasa-arvoisuuskin on pahasta. Mutta eihän minun mielipiteelläni ole väliä kun olen vain pumpulissa kasvanut, kermaperseinen pentu joka ei tiedä oikeasta elämästä yhtään mitään.
[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 23:04"]Sori nyt vaan, jos tallasin varpaille mutta luusereilla tarkoitin niitä jotka makaavat kotona ja elävät tuilla. Kommenttini oli yksinkertaistettu versio ajattelutavastani, joka on seuraava: Jos teet töitä ja menestyt saat pitää sen tuottamat hedelmät, jos olet selkärangaton lusmu kärsi siitä. Tottakai on niitä, jotka asettuvat välimaastoon mutta mielestäni vain ei ole reilua, että ne jotka tekevät hurjasti töitä esim oman yrityksen eteen ja menestyvät ja saavat jättituloja joutuvat sutten jakamaan kovan työnsä hedelmät sen toisen ääripään kanssa. Liika tasa-arvoisuuskin on pahasta. Mutta eihän minun mielipiteelläni ole väliä kun olen vain pumpulissa kasvanut, kermaperseinen pentu joka ei tiedä oikeasta elämästä yhtään mitään.
[/quote] Tarkoitettu vastauksena 52:selle
^ Hyviä pointteja sinulla 53. Haluaisin myös kuulla ko maassa asuvan mielipiteitä näihin. Tuosta propaganda-asiasta olen eri mieltä, täytyy siihen joku syy olla miksi suurin osa jenkeistä pitää maataan parhaana oli kyse mistä tahansa. Usein kuulee että luulevat esim. Euroopan maiden olevan ihan kehitysmaita. Ja vaikka toisaalta tiedostavat nuo ongelmat mitä maassa on, ei ne kuitenkaan ole mielestään suuria. Kuinkahan paljon keskivertokansalainen kyseenalaistaa asuinmaansa tapaa vaikkapa sallia aseet tai sitä miten terveydenhuolto toimii? Jos Suomen tapaa pitävät sosialismina niin mikä olisi paras tapa?
Minä jos Jenkkeihin lähtisin niin minä lähtisin Utahiin Jaanan luokse :) ! Peräkamarin tytöksi lähtisin. Käytäs järvellä sorsia syöttämässä ja olis mukava katsoa sorsia.
[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 22:58"]
Sano yksikin syy miksi USA olisi miljonääriksi aikovalle parempi paikka kuin Suomi?
Onhan Suomessakin menestyneitä miljonäärejä tosin köyhälistö ei ole niin syvällä kuin USA:ssa. [/quote]
Tämä pisti silmään. Se yksi syy on miljonäärien verotus. Toinen syy on se, että kun kansalla on ostovoimaa, ostaa se helpommin mitä tahansa, mitä myyt.
[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 22:58"]
"Mutta sää suosii yleensä (paitsi tänä talvena itää), ilmapiiri on ystävällinen, yhteisöllinen ja kannustava, yhteispeliä pidetään arvossa, saat epäonnistuakin jos opit siitä, jos olet hyvä se tunnustetaan ja voit edetä vaikka mihin. Jos siis haluaa menestyä ja on valmis tekemään töitä sen eteen, USA on hyvä paikka."
Waude kuinka kannustava propagandapuhe!
Mutta avaisitko propagandasi suraavaavaa osuutta hiukan (siis Suomessa tämä pölötys on kuuultu tuhat kertaa, ei siinä mitään uutta ole)
"Jos siis haluaa menestyä ja on valmis tekemään töitä sen eteen, USA on hyvä paikka."
Et kai ihan tosissasi tarkoita, ettei muualla maailmassa tehtäisi töitä ja haluttaisi rahaa, rahaa ja rahaa.? Vai tarkoitatko ettei muualla maailmassa makseta työstä palkkaa? Sano yksikin syy miksi USA olisi miljonääriksi aikovalle parempi paikka kuin Suomi?
Onhan Suomessakin menestyneitä miljonäärejä tosin köyhälistö ei ole niin syvällä kuin USA:ssa. Esimerkiksi asunnottomuus on täällä kirpunkokoinen marginaali-ilmiö. Kaduilla asuvia on koko maassa, melkeinpä vain Helsingissä, muutama kymmen. Sosiaalitoimi pääsee tarttumaan heidän hätäänsä, koska he hakevat toimeentulotukea sosiaalivirastosta.
Miksi siellä monien pitää tehdä kahta työtä selviytyäkseen, miksi siellä ei ole samanlaista sairausvakuutusjärjestelmää kuin Suomessa, miksi kymmenet miljoonat työläiset ovat niin köyhiä ettei ole varaa ostaa sairausvakuutusta, miksi NSA vakoilee kansalaisiaan ja koko muun maailman kansalaisia tehokkaammin kuin aikoinaan KGB neuvostoliittolaisia, miksi maanviljelijöille myydään siemenviljaa joka itse tuota itäviä siemeniä vaan joka vuosi on ostettava uusi erä sen sijaan, että sen saisi omasta sadostaan, miksi siellä on oikeusjärjestelmä jossa oppimaton lautamiesporukka (jury) voi päätöksellään estää lainoppineen syyttäjän oikeuteen tuoman rikosjutun käsittelyn, siis koko käsittelyn jne, jne
Amerikan onnela on propagandaa jota ei jostain syystä tuputeta amerikkalaisille. He, mikähän mahtaa olla syy?
[/quote]
En oo tuo kelle vastasit, mutta omastapuolestani voin kertoa että syy miksi varsinkin businessmiehet haluavat hinnalla millä hyvänsä jenkkimarkkinoille on yksinkertaisesti se että populaa on kuin pipoa, toisin kuin Suomessa.
Ihan esimerkkinä, sulla on joku tuote, josta saat kaikkien kulujen jälkeen itsellesi vaikka 5 euroa tai taalaa. No Suomessa saat sen myytyä ehkä 500 000 - 1 000 000lle, olettaen että tuote on hyvä. Jos samoilla ehdoilla kauppaat tuotetta jenkeille, sen ostaa ehkä 50 000 000 henkilöä eli kelaa vähän kummassa maassa on helpompi oikeasti rikastua. Ja Suomessa tietty yrittäjä verotetaan kuoliaaksi kaikenlaisilla veroilla ja alveilla, jotka ovat paljon pienemmät USAssa eli USAssa samasta tuotteesta jäis parempi voitto vaikka möis vähän halvemmallakin, koska verot ja valmistuskustannukset olisivat pienemmät kuin Suomessa.
Susta tää selitys oli varmaan ihan paska, mut tän takia moni jolla on hyvä liikeidea sinne hinkuu.
[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 21:43"]
[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 21:27"]
[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 21:22"]
[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 20:58"][quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 20:46"] Jos on hyvin koulutettu ja hyvässä ammatissa niin elämänlaatu on paljon korkeampi täällä. Lääkärit tienaa helposti 3-5 kertaa enemmän kuin Suomessa. Sanoisin kuitenkin että tavallisella kaupankassalla on paljon, paljon paremmat oltavat Suomessa terveydenhoidon jne kannalta, vaikka korkeat verot onkin. [/quote] Ihanko totta? Alko dollarin kuvat kiilumaan silmissä. Pääseekö ulkomaalaiset helposti töihin sinne? T. Lääkärin vaimo [/quote] Joo, samoin meillä mies lääkäri ja jotkut hänen kollegoistaan ovat muuttaneet ulkomailta, uskoisin että työviisumi on silti aika hankala enkä yhtään tiedä miten suomalainen lääkistutkinto laillistettaisiin täällä, mahdollista se varmasti on! Täällä katsotaan myös aika tarkkaan mistä on valmistunut.
[/quote]
Suomi on yleisesti ottaen "koulutuksen huippumaa" jenkkien silmissä. Itse opiskelin siellä maisterivaiheessa ja tuntuivat pitävän minua jonain erikoisvälkkynä...
Sairaaloissa aksentti kuulemma voi olla eduksi, sillä monella potilaallakin on ja se kuulemma rauhoittaa heitä vastaanottotilanteessa. Näin itselleni ainakin sairaalaorientaatiossa siellä sanottiin.
[/quote] Ei taalla mitaan USAn ulkopuolista maata pideta "koulutuksen huippumaana" paitsi lasten koulutuksessa ehka ne jotka sita jotain tietavat. Itse tulin suomalaiset korkeakoulupaperit taskussa ja luulin etta heti tulee alaltani tarjouksia satamalla. Heh, jouduin opiskelemaan aika paljon lisaa ennenkuin tutkintoni katsottiin amerikkalaista vastaavaksi.
Ei kylla sairaalassa huvita yhtaan kun hoitajalla on niin vahva ja itselle vieras aksentti etta tuskissaan ei saa mitaan selvaa puheesta. Koettu on. New Yorkissa ja muissa suurkaupungeissa joka toinen taksikuski on professori tai laakari. Varsinkin laakarit joutuvat pitkaan jatkokoulutukseen.
[/quote]
Amerikassa asuessani kuulin paikallisilta että Suomessa on eniten tutkijoita väkilukuun nähden maailmassa. Itse en sitä tiennyt. Myös Pisa-tulokset olivat yleisesti yliopistopiireissä tiedossa.
Professori pahoitteli minulle yliopistossa luennolla kuinka siellä "ollaan jäljessä" ja toinen käytti minua esimerkkinä "Eurooppalaisen huippuyliopiston" kasvatista...
[quote author="Vierailija" time="27.02.2015 klo 23:04"]
Sori nyt vaan, jos tallasin varpaille mutta luusereilla tarkoitin niitä jotka makaavat kotona ja elävät tuilla. Kommenttini oli yksinkertaistettu versio ajattelutavastani, joka on seuraava: Jos teet töitä ja menestyt saat pitää sen tuottamat hedelmät, jos olet selkärangaton lusmu kärsi siitä. Tottakai on niitä, jotka asettuvat välimaastoon mutta mielestäni vain ei ole reilua, että ne jotka tekevät hurjasti töitä esim oman yrityksen eteen ja menestyvät ja saavat jättituloja joutuvat sutten jakamaan kovan työnsä hedelmät sen toisen ääripään kanssa. Liika tasa-arvoisuuskin on pahasta. Mutta eihän minun mielipiteelläni ole väliä kun olen vain pumpulissa kasvanut, kermaperseinen pentu joka ei tiedä oikeasta elämästä yhtään mitään.
[/quote] Suomessa rikkailta otetaan rahat vakisin ja annetaan niille jotka eivat viitsi menna toihin kun toisten rahoilla voi elaa ihan mukavasti. Amerikassakin rikkaita tietysti verotetaan mutta heille jaa tarpeeksi varoja kayttaa hyvantekevaisyyteen jonka saavat itse maaritella, laiskureille ei makseta.
Koyhille on terveydenhoitoa, Medicaid, ja Department of Children and Families avustaa rahallisesti. 65v. tayttaneet jotka eivat enaa ole tyoperaisen vakuutuksen piirissa saavat Medicaren maksaman hoidon. Suomessa ei koskaan uutisoida mitaan positiivista USAsta van toistetaan kulunutta mantraa etta mitaan sosiaaliturvaa ei ole. Luulisi etta siella sivistyksen huippumaassa kulkisi vahan enemman faktatietoa.
Jenkkituttu (tohtori farmasian alalta, koulutusta vastaava vakiduuni, itärannikolla) valitti että edelleen maksaa synnytyslaskua vaikka lapsi on kohta 2 v. Eli sairaanhoito on ainakin hinnoissaan.