Miten te muut koulutetut ja hyvätuloiset, ns. eliitti, käsittelette sitä kun lapsenne tuovat kotiin ystäviltään aika kiusallisia puheenaiheita?
Me olemme esim. opettaneet lapsillemme, että kierrätämme, koska välitämme heistä ja siitä maailmasta, jonka heille jätämme. Ystävillä ei sitten kierrätetäkään... lapsi sitten miettii...
Miten toimitte?
Kommentit (61)
Ei meidän lapsi kerro kotona, minkälaista kavereiden kotona on tai mitä kavereiden kanssa jutellaan. En kyllä muista, että olisin itsekään selostanut sellaisia asioita omille vanhemmilleni.
Mä sanon vaan, että köyhällä ei ole varaa ostaa uutta ja siksi kannattaa opiskella.
En nyt varsinaisesti kuvittele kuuluvani mihinkään eliittiin kun kaltaisiani korkeastikoulutettuja tavallista työtä kohtuullisella palkalla tekeviä on pilvin pimein, mutta en kyllä kerta kaikkiaan käsitä miten se on kiusallista selittää lapsille, että ihmiset on erilaisia, heillä on erilaisia arvoja ja myös erilaisia tapoja toteuttaa samojakin arvoja...
Mistä ne kaverit tietää, että ap kierrättää? Jotkut monet jäteastiat keittiössä tms. ei kerro kierrätyksestä mitään eikä meillä lasten kavereille pidetä mitään kierrätysluentoja. Itse asiassa niillä kavereilla ei edes ole asiaa keittiöön jonkun jätelajittelun merkeissä.
Vierailija kirjoitti:
Kerron sen tosiasian että meilläkään ei kierrätetty paperinkeräystä lukuunottamatta kun minä ja useampi sisarukseni asuimme autottoman yksinhuoltajaäitimme kanssa kaupungin vuokrakerrostalossa. Mitään muita pönttöjä ei ollut kuin sekajäte ja paperinkeräys eikä autottomana usean yhlapsen vanhempana äidillä ollut mitään mahdollisuutta säilöä saati kuskata jätteitä useamman kilometrin päähän kierrätysasemalle.
Elämä ei mene aina niin kuin ajattelisi ja ihmisillä on erilaisia tilanteita.
Millä vuosikymmenellä? Kierrätysmahdollisuus on ollut ainakin parikymmentä vuotta kaupungeissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kerron sen tosiasian että meilläkään ei kierrätetty paperinkeräystä lukuunottamatta kun minä ja useampi sisarukseni asuimme autottoman yksinhuoltajaäitimme kanssa kaupungin vuokrakerrostalossa. Mitään muita pönttöjä ei ollut kuin sekajäte ja paperinkeräys eikä autottomana usean yhlapsen vanhempana äidillä ollut mitään mahdollisuutta säilöä saati kuskata jätteitä useamman kilometrin päähän kierrätysasemalle.
Elämä ei mene aina niin kuin ajattelisi ja ihmisillä on erilaisia tilanteita.
Miten tuo liittyy nykytilanteeseen, jossa kierrättää voi lähes missä vain? Pienellä perehtymisellä ymmärtää, että esim. pelkkä metallinkierrätys on aivan mielettömän hyödyllistä, ja autoton yh-äitikin saa varmaan reppuun metallipussin ja voi jättää sen kaupan kierrätysastioihin, vai eivätkö he käy kaupassa?
Tuossa taloyhtiössä tilanne oli kierrätyksen osalta tuo vielä pitkälle 2010-luvulle, kun olin jo muuttanut pois kotoa. Ei näkynyt kummallakaan kaupalla metallinkeräystä vaikka viikottain käytiin useammankin kerran.
Mitä muuta halusit vielä tietää?
Niin se nykytilanne, tosiaan.
Joskus 2015 tienoilla tuli taloyhtiöön roskakatos ja pöntöt poltettavalle, lasille, metalille, paperinkeräykselle ja biojätteelle. Muovinkeräystä ei ole, se saadaan varmaan joskus 2050 ehkä. Kaupoilla ei ole mitään kierrätyspisteitä. Lähin kierrätyspiste on useamman kilometrin päässä asutuksesta metsän keskellä, ei julkista liikennettä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En tajunnut oikein. Mitkä aiheet ovat kiusallisia teillä?
Meillä olen eliittiä, mutta lapsen kaverit ovat vielä rikkaampia ja hän on alkanut jutella kotona aika kovia arvoja ja tuntuu halveksivan työttömiä. Vertailee kavereihinsa, yhdellä peruskoululaisella on Rolex ja toisella 100 000 euroa maksanut sänky. Kaikilla on isommat kodit ja omat huoneet jme. Olen yrittänyt selittää lapselle, ettei tarvitse olla kalleinta, vähempi riittää hyvin.100 000 € maksanut sänky?
Niin. Selitä siinä sitten lapselle, ettei kukaan tarvitse sellaista, vaan hänen oma Ikea-sänkynsä on ihan yhtä hyvä.
Miten ihmeessä eliitti ja kierrätys liittyvät toisiinsa? Tuskin löytyy korrelaatiota vai löytyykö?
Mutta ylipäätään en ole lapsiani kasvattanut luokkayhteiskuntaa korostavaksi. Ihan vain keskustelemalla, miten erilaisia ihmisiä on ja miten erilailla ihmiset voivat olla tyytyväisiä ja onnellisia. Arvohan meillä jokaisella on samanlainen. Sitä olen korostanut, kierrätti tai ei.
Ei meillä ole mitään kiusallisia aiheita. Kimin äiti kierrättää miehiä, nyt siellä on isänä Mika, se Leevin ja Laurin oikea isä, ensi viikolla Kimin äidillä voi olla vaikka Samir ja silloin Leevi ja Lauri saattavat saada isänsä kierrätyksestä takaisin. Meillä isillä on rahaa, mutta vanha auto, koska isä on laiska käymään autokauppoilla. Sen sijaan hän sijoittaa osakkeisiin, katsotaanko taas, miltä isin salkun sisältö näyttää? Meillä äiti rakastaa omaa ääntään ja lukee itse sadut, Minkan äiti ostaa äänikirjoja ja saa iltasadun aikaan selailla puhelintaan jne.
Vierailija kirjoitti:
Sana "eliitti" sai nyt ihan uusia sävyjä.
Ei suinkaan.
Onhan Moskvitsh Elite tuttu vanhemmalle ikäpolvelle.
Mitkä ovat kiusallisia puheenaiheita?
Lapsen kaverin sievistelevä äiti oli kauhuissaan, kun olen kertonut lapselle (ikätasonsa mukaisesti) esim. pedofiileistä ja nettigroomamisesta. Oma lapsi oli kauhuissaan, kun sama tämä meinannut lähteä hakemaan karkkia, jonkun vieraan aikuisen kanssa lähikaupasta. Lapseni joutui maanittelemassa kaverinsa lähtemään kotiin eikä tämän vieraan aikuisen mukaan. Ovat tokaluokkalaisia. Samalla kaverilla on zoomerang-sovelluksessa kerrottuna missä kaupungissa asuu ja miehiä ilman omia videoita seuraajina. Kaverin äidin mielestä tällaiset ovat kiusallisia puheenaiheita noin pienen kanssa. Parempi antaa pärjätä ilman mitään tietoa ja kokeilla, että käykö huonosti.
Jos tämä pelkästään on näin vaikea asia, niin miten ap pystyy toimimaan ja selittämään lapsilleen, miten joissain kokonaan toisissa kulttuureissa ja maissa toimitaan? Oletan, että "eliitti"-perhe normaalioloissa tekee useita ulkomaanmatkoja vuodessa ja voi jopa olla loma-asuntoa ulkomailla.
Omasta mielestäni sivistykseen kuuluu se, että pystyy tulemaan toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa ja olemaan neutraalin kohtelias, vaikka ei olisikaan jostain asiasta tai toimintatavasta samaa mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Mistä ne kaverit tietää, että ap kierrättää? Jotkut monet jäteastiat keittiössä tms. ei kerro kierrätyksestä mitään eikä meillä lasten kavereille pidetä mitään kierrätysluentoja. Itse asiassa niillä kavereilla ei edes ole asiaa keittiöön jonkun jätelajittelun merkeissä.
Niinpä. Meilläkään kukaan vieras ei laita roskiaan roskikseen, todellakaan. Lattialle vaan.
Tai sitten lapset tekee jotain, mistä tulee roskaa ja havaitsee että nämä porsaat laittaa kaiken yhteen pussiin. Kyllä se herättää huomiota, ei minun lapseni ole koskaan nähnyt biojätettä ja pahvia sekaisin.

Ai kamala, melkein meni mehut väärään kurkkuun :D . Jos tuo on se isoin ongelma, niin teillä ei ole ongelmia. Onneksi olkoon, kaikki elämässä hyvin.
Mihin eliittiin ap kuvittelee kuuluvansa? Jos et kuulu rikkaimpaan promilleen, et ole eliittiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mistä ne kaverit tietää, että ap kierrättää? Jotkut monet jäteastiat keittiössä tms. ei kerro kierrätyksestä mitään eikä meillä lasten kavereille pidetä mitään kierrätysluentoja. Itse asiassa niillä kavereilla ei edes ole asiaa keittiöön jonkun jätelajittelun merkeissä.
Niinpä. Meilläkään kukaan vieras ei laita roskiaan roskikseen, todellakaan. Lattialle vaan.
Tai sitten lapset tekee jotain, mistä tulee roskaa ja havaitsee että nämä porsaat laittaa kaiken yhteen pussiin. Kyllä se herättää huomiota, ei minun lapseni ole koskaan nähnyt biojätettä ja pahvia sekaisin.
Ai kamala, melkein meni mehut väärään kurkkuun :D . Jos tuo on se isoin ongelma, niin teillä ei ole ongelmia. Onneksi olkoon, kaikki elämässä hyvin.
Kiitos. Tää luonnonvarojen haaskaus ja ylikulutus ilmastonmuutoksineen on ihan pikkujuttuja vaan.
Voi sua hupsukkaa ap kylläpä onki vaikeeta teidän eliittiperheessä

No se jos biojätettä ja pahvia on sekaisin, on pikkujuttu, ei edes kärpäsenkakan veroinen asia tässä maailmassa.
Olen elämäni varrella lajitellut ajoittain ahkerammin ja ajoittain laiskemmin enkä ikinä ole kokenut olevani parempi ihminen, tai että nyt planeetta pelastuu. Tai että olisin eliittiä, koska lajittelen :D.
100 000 € maksanut sänky?