Miksi Suomessa omistusasunto on ykkönen?

Hmm... Lahjoittaakko rahaa toiselle siitä ilosta että saa toisen kämppää käyttää, vai lyhentääkkö samalla summalla oman kämpän hankintaan otettua lainaa, eli pistääkkö se omaan taskuun...

Ennemmin sen rahan kyllä omaan taskuun laittaa.

Vuokralla asuminen kannattaisi ainoastaan siinä tapauksessa, että korot ja marginaalit ylittäisivät vuokran määrän.

Tyhmät menee sitten tietenkin ostamaan jonkin asunto-osakkeen, josta saa maksaa melkein vuokran verran jotain vastiketta - Oma on oma, ja siitä ei vastikkeita maksella.

Onko? Ehkä muissa maissa on halvemmat vuokrat ja verotus toimii erilailla.

Monihan laittaa vuosikausia 700-1200 euroa kuussa vuokrarahaa jonkun toisen tilille. Aika monta kämppää omistaisi itse niilä summilla, jos ei asuisi vuokralla.

Suomessa on kalliit vuokrat.

Kysesessä on vuosisatainen historia. Muualla maailmassa on maanomistus aina ollut muutamien harvojen erittäin rikkaiden aatelisten käsissä, ja loppuväki on elänyt vuokralla. Tämä loppuväki on siis voinut koostua isoistakin tilallisista, mutta maa ei ole ollut omaa, vaan vuokramaata. Suomessa taas on pitkälti ollut niin, että jokainen talonpoika omistaa sen oman tilkkunsa, maksaa siitä kyllä veroja kuninkaalle tai aateliselle, mutta hänellä on oikeus pitää se ikuisesti (eikä vain vuokrasopimukse päättymiseen asti) ja jättää perintönä lapsilleen.

Niiltäkin osin kuin suomalaiset eivät ole niitä maatilkkujaan omistaneet, onkin sitten tullut sosiaalisia ja poliittisia ongelmia siinä kuin muuallakin. Ja niitä sitten ratkottiin torpparivapautuksella, lex kalliolla ja sodan jälkeen asutuslailla. Meillä on siis ajateltu, että kun ihminen sitoutuu omistamaansa omaisuuteen, hän keskittää energiansa sen parantamiseen ja sitä kautta koko kansakunnan varallisuuden kehittämiseen, eikä niin helposti ala rettelöidä, kapinoida ja ärhennellä sen enempäää härmän häjyjen kuin sisällissodan tai kansandemokratioidenkaan malliin.

Nyt tuo pitkänlinjan sisäpolitiikka on ilmeisesti jotenkin muuttunut. Enää ei haluta yhteiskunnallista pysyvyyttä ja stabiliteettia, vaan dynaamista muutosvalmiutta. Ilmeisesti olemme aiempaa vakuuttuneempia siitä, että muutos on sitten myös halutun suuntainen. Tai ainakin toivottavasti olemme.

Minä nimittäin en ole.