Mitä yhteistä on ihmisissä, joiden kanssa olet ollut suhteessa?

[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 10:58"]Kaikki on samanlaisia paskiaisia loppuusa.
[/quote] Kun antaa asioille etäisyyttä, niin pystyy analysoimaan muutakin.

Kaikki ovat olleet miespuolisia ja olen pitänyt heistä - ainakin aluksi.

Ei mitään!
Ex oli pitkä ja nykyinen lyhyt.
Ex oli epäluotettava ja nykyinen superluotettava.
Exällä tumma paksu tukka ja nykyinen kalju.
Erilaista musiikkia kuuntelee, toinen esikoinen ja toinen kuopus ja mitä nyt vielä :D

Ovat tykänneet keskustella, pohtia ja väitellä erilaisista asioista kanssani. Eli puheliaita ja kriittiset mielipiteet omaavia. Osanneet myös perustella omat mielipiteensä usein nojaten johonki faktaan eikä vain "kun pertsallekkin kävi näin".

Kyllä se on ihan ihmiselle luontainen piirre pariutua ihmisten kanssa, jotka ilmentävät keskenään samanlaisia piirteitä. Nimenomaan luonteenpiirteitä ja käytösmalleja -näistä asioista on tarkoitus oppia ja kasvaa itse, ja niin kauan kuin et itse opi ja kasva, pariudut samanlaisen tyypin kanssa uudelleen. Ns. oppitunti toistuu niin kauan, että sen sisältö opitaan.

Tähän perustuu sekin, että moni pariutuu sellaisen kanssa, jolla on omia vanhempia muistuttavia luonteenpiirteitä ja käytösmalleja.

Kyllähän jatkuvasti kuulee ja näkee, miten joku vaihtaa miehiä kuin rukkasia ja ihan samanlaisia ne on koko ajan. Itse löysin erilaisen miehen (kuin edelliset mieheni) vasta kun itse tajusin, että omassa luonteessani/käytöksessäni täytyy muuttua asia X. Kun olin muuttanut sen, aloin vetämään puoleeni muunlaisia ihmisiä, sellaisia joiden ei enää tarvitse tuoda minussa esille tuota asian X muutostarvetta. He taas tuovat minussa esille muunlaisia asioita.

Mutta sanotaanko niin, että olen vihdoin oppinut, että vastakohdat todellakin vetävät toisiaan puoleensa siksi, että niiden on tarkoitus täydentään toisiaan.

Tämän tosin tajusin vasta luettuani tämän kirjan, on selitetty aika hyvin näitä asioita: http://www.tunnelukkosi.fi/

Neljä raajaa ja pää.

Kaikki pitkiä ja tummia. Ja kaikki suhteet ovat alkaneet niin, että miehet ovat piirittäneet mua kunnes olen suostunut lähtemään ulos. Kaikki myös hyvin sosiaalisia tapauksia.

Muuten sitten eroja löytyy huimasti.

meinasin sanoa, että kaikilla on ollut auto, mutta eipä sillä yhdellä olekaan. mutta yksi asia joka on varmaa on se, että kaikilla poikkiksillani on ollut jotain ongelmia, siis oikeasti... ei mitään alkoholi- tai huumeongelmia, mutta luonteessa pahaa häikkää. 

Useampi mies joiden kanssa olen seurustellut/tapaillut pidempään on asunut vielä "vanhana" vanhempien luona. Tarkoitan siis yli kaksikymppisenä jolloin kotona asumista Suomessa katsotaan kieroon. Yksi tietääkseni asuu edelleenkin vaikka lähentelee jo kolmeakymppiä :D Muut ovat muuttaneet omilleen ja yksi tällä hetkellä saman katon alla minun kanssani. En tiedä huokuuko musta jotain äidillisiä fiiliksiä vai miksi vedän tälläisiä tyyppejä puoleeni :D

Kaikki ovat olleet jollain tavalla "hukassa". Mulla on varmaan jotenkin ylikorostunut hoivavietti ja kuvittelen alitajuisesti jotenkin "pelastavani" noita luusereita.

Kaikki ovat olleet myös eläinrakkaita.

Samanlainen auto ollut nykyisellä ja entisellä. siihenpä ne taitaa jäädä, onneksi :D

[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 11:14"]

Kyllä se on ihan ihmiselle luontainen piirre pariutua ihmisten kanssa, jotka ilmentävät keskenään samanlaisia piirteitä. Nimenomaan luonteenpiirteitä ja käytösmalleja -näistä asioista on tarkoitus oppia ja kasvaa itse, ja niin kauan kuin et itse opi ja kasva, pariudut samanlaisen tyypin kanssa uudelleen. Ns. oppitunti toistuu niin kauan, että sen sisältö opitaan.

Tähän perustuu sekin, että moni pariutuu sellaisen kanssa, jolla on omia vanhempia muistuttavia luonteenpiirteitä ja käytösmalleja.

Kyllähän jatkuvasti kuulee ja näkee, miten joku vaihtaa miehiä kuin rukkasia ja ihan samanlaisia ne on koko ajan. Itse löysin erilaisen miehen (kuin edelliset mieheni) vasta kun itse tajusin, että omassa luonteessani/käytöksessäni täytyy muuttua asia X. Kun olin muuttanut sen, aloin vetämään puoleeni muunlaisia ihmisiä, sellaisia joiden ei enää tarvitse tuoda minussa esille tuota asian X muutostarvetta. He taas tuovat minussa esille muunlaisia asioita.

Mutta sanotaanko niin, että olen vihdoin oppinut, että vastakohdat todellakin vetävät toisiaan puoleensa siksi, että niiden on tarkoitus täydentään toisiaan.

Tämän tosin tajusin vasta luettuani tämän kirjan, on selitetty aika hyvin näitä asioita: http://www.tunnelukkosi.fi/

[/quote]

Minä olen se ensimmäinen vastaaja. Minun kohdalla on pikemminkin niin, että en ole matemaattinen enkä hirveän käytännöllinen, enemmänkin reaaliaineissa hyvä. Toisaalta luulen tämän myös johtuvan siitä, ettei matematiikka vain kiinnostanut. Olin se kasin opppilas, joka ei vaivautunut edes kirjoittamaan matikkaa yo-kirjoituksissa. Kuitenkin olen ymmärtänyt, että olisin voinut olla siinäkin hyvä, mutta kaikki ns. tyttöjen aineet (filosofia, psykologia, historia jne) kiinnostivat enemmän.

En itseasiassa edes usko, että pitäisi olla täysin samanlaiset lahjakkuusprofiilit tullakseen toimeen toisen kanssa. Enemmän kyse on elämänasenteesta ja arvoista. Ja vähän erilainenkin pitää olla, ettei kävisi ihan tylsäksi :)

Huumorintajuisia, naiset tulevat väkisin iskemään vaikka oltu yhdessä, sosiaalisia, ihania, mutta sitten kuitenkin lopulta valehtelijoita ja pettäjiä.

Kaikki ovat olleet pettureita.

Olen tätä asiaa pohdiskellut, yhtenä syynä pidän sitä etten ole koskaan ollut ripustautuva tai mustasukkainen. Tarvitsen omaa tilaa ja aikaa, miehet on sitten tulkinneet tämän "vapauden" lupana käydä vieraissa. Nykyinen mieheni harrastaa tätä myös, mutta ei kiinnosta pätkääkään enää. Uskollisuus on yliarvostettua - sen olen oppinut.

[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 11:28"]

[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 11:14"]

Kyllä se on ihan ihmiselle luontainen piirre pariutua ihmisten kanssa, jotka ilmentävät keskenään samanlaisia piirteitä. Nimenomaan luonteenpiirteitä ja käytösmalleja -näistä asioista on tarkoitus oppia ja kasvaa itse, ja niin kauan kuin et itse opi ja kasva, pariudut samanlaisen tyypin kanssa uudelleen. Ns. oppitunti toistuu niin kauan, että sen sisältö opitaan.

Tähän perustuu sekin, että moni pariutuu sellaisen kanssa, jolla on omia vanhempia muistuttavia luonteenpiirteitä ja käytösmalleja.

Kyllähän jatkuvasti kuulee ja näkee, miten joku vaihtaa miehiä kuin rukkasia ja ihan samanlaisia ne on koko ajan. Itse löysin erilaisen miehen (kuin edelliset mieheni) vasta kun itse tajusin, että omassa luonteessani/käytöksessäni täytyy muuttua asia X. Kun olin muuttanut sen, aloin vetämään puoleeni muunlaisia ihmisiä, sellaisia joiden ei enää tarvitse tuoda minussa esille tuota asian X muutostarvetta. He taas tuovat minussa esille muunlaisia asioita.

Mutta sanotaanko niin, että olen vihdoin oppinut, että vastakohdat todellakin vetävät toisiaan puoleensa siksi, että niiden on tarkoitus täydentään toisiaan.

Tämän tosin tajusin vasta luettuani tämän kirjan, on selitetty aika hyvin näitä asioita: http://www.tunnelukkosi.fi/

[/quote]

Minä olen se ensimmäinen vastaaja. Minun kohdalla on pikemminkin niin, että en ole matemaattinen enkä hirveän käytännöllinen, enemmänkin reaaliaineissa hyvä. Toisaalta luulen tämän myös johtuvan siitä, ettei matematiikka vain kiinnostanut. Olin se kasin opppilas, joka ei vaivautunut edes kirjoittamaan matikkaa yo-kirjoituksissa. Kuitenkin olen ymmärtänyt, että olisin voinut olla siinäkin hyvä, mutta kaikki ns. tyttöjen aineet (filosofia, psykologia, historia jne) kiinnostivat enemmän.

En itseasiassa edes usko, että pitäisi olla täysin samanlaiset lahjakkuusprofiilit tullakseen toimeen toisen kanssa. Enemmän kyse on elämänasenteesta ja arvoista. Ja vähän erilainenkin pitää olla, ettei kävisi ihan tylsäksi :)

[/quote]

Siis matematiikassa kasin oppilas, joissain muissa aineissa jopa kympin oppilas.

[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 11:28"]

[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 11:14"]

Kyllä se on ihan ihmiselle luontainen piirre pariutua ihmisten kanssa, jotka ilmentävät keskenään samanlaisia piirteitä. Nimenomaan luonteenpiirteitä ja käytösmalleja -näistä asioista on tarkoitus oppia ja kasvaa itse, ja niin kauan kuin et itse opi ja kasva, pariudut samanlaisen tyypin kanssa uudelleen. Ns. oppitunti toistuu niin kauan, että sen sisältö opitaan.

Tähän perustuu sekin, että moni pariutuu sellaisen kanssa, jolla on omia vanhempia muistuttavia luonteenpiirteitä ja käytösmalleja.

Kyllähän jatkuvasti kuulee ja näkee, miten joku vaihtaa miehiä kuin rukkasia ja ihan samanlaisia ne on koko ajan. Itse löysin erilaisen miehen (kuin edelliset mieheni) vasta kun itse tajusin, että omassa luonteessani/käytöksessäni täytyy muuttua asia X. Kun olin muuttanut sen, aloin vetämään puoleeni muunlaisia ihmisiä, sellaisia joiden ei enää tarvitse tuoda minussa esille tuota asian X muutostarvetta. He taas tuovat minussa esille muunlaisia asioita.

Mutta sanotaanko niin, että olen vihdoin oppinut, että vastakohdat todellakin vetävät toisiaan puoleensa siksi, että niiden on tarkoitus täydentään toisiaan.

Tämän tosin tajusin vasta luettuani tämän kirjan, on selitetty aika hyvin näitä asioita: http://www.tunnelukkosi.fi/

[/quote]

Minä olen se ensimmäinen vastaaja. Minun kohdalla on pikemminkin niin, että en ole matemaattinen enkä hirveän käytännöllinen, enemmänkin reaaliaineissa hyvä. Toisaalta luulen tämän myös johtuvan siitä, ettei matematiikka vain kiinnostanut. Olin se kasin opppilas, joka ei vaivautunut edes kirjoittamaan matikkaa yo-kirjoituksissa. Kuitenkin olen ymmärtänyt, että olisin voinut olla siinäkin hyvä, mutta kaikki ns. tyttöjen aineet (filosofia, psykologia, historia jne) kiinnostivat enemmän.

En itseasiassa edes usko, että pitäisi olla täysin samanlaiset lahjakkuusprofiilit tullakseen toimeen toisen kanssa. Enemmän kyse on elämänasenteesta ja arvoista. Ja vähän erilainenkin pitää olla, ettei kävisi ihan tylsäksi :)

[/quote]

Niin pointtini oli nimenomaan, että sitä ihan tarkoituksella hakeutuu vastakohtiensa pariin, siis alitajuntaisesti tiedostamatta. Esim. loogisesti ja rationaalisesti ajatteleva vs. enemmän tunnepohjalta ajatteleva. Koska ne vastakohdat täydentävät toisiaan ja jos molemmat ovat valmiita kasvamaan ihmisinä, niin vastakohdat tuovat toisiaan lähemmäs sitä kultaista keskitietä. Jos eivät ole valmiita kasvamaan, niin tulee luultavasti riitaisa ja syyttelevä suhde joka päätyy eroon. Ja sitten päätyy uudelleen yhteen jonkun ihan samantyyppisiä ominaisuuksia ilmentävän tyypin kanssa.

[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 11:38"][quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 11:28"]

[quote author="Vierailija" time="25.02.2015 klo 11:14"]

Kyllä se on ihan ihmiselle luontainen piirre pariutua ihmisten kanssa, jotka ilmentävät keskenään samanlaisia piirteitä. Nimenomaan luonteenpiirteitä ja käytösmalleja -näistä asioista on tarkoitus oppia ja kasvaa itse, ja niin kauan kuin et itse opi ja kasva, pariudut samanlaisen tyypin kanssa uudelleen. Ns. oppitunti toistuu niin kauan, että sen sisältö opitaan.

Tähän perustuu sekin, että moni pariutuu sellaisen kanssa, jolla on omia vanhempia muistuttavia luonteenpiirteitä ja käytösmalleja.

Kyllähän jatkuvasti kuulee ja näkee, miten joku vaihtaa miehiä kuin rukkasia ja ihan samanlaisia ne on koko ajan. Itse löysin erilaisen miehen (kuin edelliset mieheni) vasta kun itse tajusin, että omassa luonteessani/käytöksessäni täytyy muuttua asia X. Kun olin muuttanut sen, aloin vetämään puoleeni muunlaisia ihmisiä, sellaisia joiden ei enää tarvitse tuoda minussa esille tuota asian X muutostarvetta. He taas tuovat minussa esille muunlaisia asioita.

Mutta sanotaanko niin, että olen vihdoin oppinut, että vastakohdat todellakin vetävät toisiaan puoleensa siksi, että niiden on tarkoitus täydentään toisiaan.

Tämän tosin tajusin vasta luettuani tämän kirjan, on selitetty aika hyvin näitä asioita: http://www.tunnelukkosi.fi/

[/quote]

Minä olen se ensimmäinen vastaaja. Minun kohdalla on pikemminkin niin, että en ole matemaattinen enkä hirveän käytännöllinen, enemmänkin reaaliaineissa hyvä. Toisaalta luulen tämän myös johtuvan siitä, ettei matematiikka vain kiinnostanut. Olin se kasin opppilas, joka ei vaivautunut edes kirjoittamaan matikkaa yo-kirjoituksissa. Kuitenkin olen ymmärtänyt, että olisin voinut olla siinäkin hyvä, mutta kaikki ns. tyttöjen aineet (filosofia, psykologia, historia jne) kiinnostivat enemmän.

En itseasiassa edes usko, että pitäisi olla täysin samanlaiset lahjakkuusprofiilit tullakseen toimeen toisen kanssa. Enemmän kyse on elämänasenteesta ja arvoista. Ja vähän erilainenkin pitää olla, ettei kävisi ihan tylsäksi :)

[/quote]

Niin pointtini oli nimenomaan, että sitä ihan tarkoituksella hakeutuu vastakohtiensa pariin, siis alitajuntaisesti tiedostamatta. Esim. loogisesti ja rationaalisesti ajatteleva vs. enemmän tunnepohjalta ajatteleva. Koska ne vastakohdat täydentävät toisiaan ja jos molemmat ovat valmiita kasvamaan ihmisinä, niin vastakohdat tuovat toisiaan lähemmäs sitä kultaista keskitietä. Jos eivät ole valmiita kasvamaan, niin tulee luultavasti riitaisa ja syyttelevä suhde joka päätyy eroon. Ja sitten päätyy uudelleen yhteen jonkun ihan samantyyppisiä ominaisuuksia ilmentävän tyypin kanssa.
[/quote] Totta.

Kaikki olleet herkkiä ja vähän ujohkojakin. Vähän sellaisia runopoikia pohjimmiltaan vaikka päällepäin heistä on usea luullut että ovat sellasia "kovia jätkiä/pahiksia". Kovan kuoren alla on usein pehmeä sydän. Lisäksi jokaisella on ollut joku suuri intohimo. Joko musiikki tai oma yritys ja sen eteen tehneet töitä kovasti.

Uppista!

Kaikki ovat enemmän tai vähemmän ylipainoisia.
Kaikilla on iso kikkeli.