Lue keskustelun säännöt.
Miksi mun tytär ei kiinnosta poikia?
24.02.2015 |
miten voi olla, että pitkä, hoikka, älykäs, kaunis ja hauska tyttö ei ole vielä koskaan seurustellut ja on jo 17v... Ja tytötkään ei kiinnosta. Miksei toi osaa nauttia nuoruudesta ja siitä, et on nätti?
Kommentit (89)
Tai sit se on vaa omasta mielestäs nätti...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla oli lukioaikoina yksi ystävä, joka oli vielä siihen aikaan oikeasti vielä niin "lapsi", että ei ajatellut poikia muina kuin kavereina. Hän oli kuitenkin suosittu ystävä ja todella kiva ihminen, mutta hän ihan suoraan sanoi, ettei seurustelu kiinnosta vielä. Ottajia olisi kyllä ollut, että siitä se ei ollut kiinni. Ystävästä tuli aivan normaali tästä huolimatta : D ja poikaystäväkin löytyi sitten vähän päälle parikymppisenä.
Ei minun ystävieni keskuudessa muutenkaan vielä lukiossa kovin moni seurustellut. Osa kyllä, minä mukaanlukien, mutta ei kenestäkään tuntunut, että asiassa olisi mikään hoppu. Nyt jokainen näistä ystävistä on aivan normaaleissa parisuhteissa, joista useimmat alkoivat opiskeluaikana. Eli sinuna en vielä olisi huolissani :)
Ehkä tytöllä reilusti vanhemman kanssa jotakin säpinää, eikä uskalla kertoa sinulle. Tai sitten ei kelpuuta ketään?
[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 19:51"]
Mua vaan ihmetyttää, kun muistan miten kivaa se oli ja en toki ihmetystäni tytölle kerro!
[/quote]
Koska se on sinusta kivaa sen pitää olla kaikkien mielestä? Äidilläni oli juuri tuollainen ajatusmaailma, että tyttö on melkein epäonnistunut jos ei mennyt normien mukaan seurustellen jo teini-iästä lähtien mahdollisimman monen kanssa sisko hyvänä esimerkkinä.
Tällä haavaa olen 26 ja naimisissa, vaikka en viettänyt teini-ikääni poikien kanssa.
No älkää myt hermostuko, en miksikään kiertopalkinnoksi tytärtäni haluakaan. Asiaa vaan ihmettelen, kun naapurien nurkissa tuntuu nuo kollit pyörivän. Ja en ole sokea, tyttö on oikeasti nätti, mutta saattaa olla aika kova pala, kun on todella sanavalmis ja tulevaisuuden tavoitteet korkealla, niin täytyisi olla aika itsevarma nuorimies, joka uskaltaisi lähestyä. Harmi, oishan se kiva, jos joku ihailisi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 19:58"]
Mun lukiolaisen tytön kaverit seurustelleet vuosikausia. Kukaan ei hyppää kukasta kukkaan, vaan ovat olleet vuosia saman kanssa. Ap:n tytöstä en tiedä, mutta onhan se kurjaa, jos kukaan poika ei ole osoittanut kiinnostusta vielä lukioon mennessä. Syö itsetuntoa.
[/quote]
Omana lukioaikanani tilanne oli taas täysin toisenlainen. Lukiosta varmaan 1-2 sellaista paria, jotka ovat edelleen vielä aikuisiällä yhdessä. Moni muukin silloin seurusteli, mutta eipä kestänyt ne suhteet ei. Poikaystävät ja tyttöystävät ovat vaihtuneet lähes kaikilla sen jälkeen.
Itse olin samanlainen. Olin myös sosiaalinen ja nätti, mutten yksinkertaisesti kiinnostunut oikein oman ikäisistä, melko lapsellisista pojista. Tuon ikäisenä ei edes pääse vielä baariin tapaamaan hieman vanhempia miehiä. Olin ikäisekseni myös kypsä, paljonkin kypsempi, mutta jotenkin en näin jälkeenpäin ajateltuna ollut sittenkään edes valmis seurustelemaan. Toisaalta en nuorempana edes kaivannut poikaystävää ja sitoutuminen tuntui kammottavalta. Olin tyytyväinen itsenäisyyteeni.
Parin vuoden päästä miehiä alkoi kyllä ilmaantua ja eikä ole vielä loppua näkynyt. Ole AP ylpeä tyttärestäsi, joka ei roiku jonkun bensalenkkarin lahkeessa kiinni. Nuoruus ei ole tuon ikäisellä vielä alkanutkaan, vastahan tyttäresi on päässyt pahimmasta murrosiästä yli!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos numero 50! Kirjoitit tosi kauniisti ja hienosti.
Ap on varmaan ollut sitä tyyppiä, jolle seurustelu ja poikien kanssa luuhaaminen on ollut tärkeämää kuin opiskelu. Mikä koulutus on ap:llä, minkä ikäisenä sait ekan lapsesi, monenko miehen kanssa on lapsia?
Tytär taitaa olla järkevämpi ja impulssikontrolliltaan vahvempi. Opiskelee, pääsee hyvään työpaikkaan, pitää huolta terveydestään, fyysisestä kunnostaan ja ulkonäöstään, kehittää itseään, luo uraa, saa kestävän parisuhteen, tekee lapset vanhempana kuin äitinsä, tulee tienaamaan kaksin-kolminkertaisesti verrattuna äitiinsä. Voi aikanaan auttaa vanhaa äitiään ostamalla tälle asunnon ja antamalla tupakkarahaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi hyvää päivää. Ehkä tyttösi on niin kaunis ja viehättävä että pojat ei uskalla lähestyä.
Ehkä tuleva anoppi on seurustelun este.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tämä voi tulla yllätyksenä, mutta kaikille seurustelu ei ole elämän pääasia. Toiset voivat arvottaa ystävyyssuhteita, perhettä, uraa, taitojensa kehittämistä ja harrastuksiaan seurustelua tärkeämmäksi. Itsekin koen seurustelun lähinnä rasitteeksi, kun elämä pitää suunnitella jonkun toisen ehtojen mukaisesti.
Selvä. Tämä äitimammanen painaa nyt päänsä piiloon ja lopettaa asian ihmettelyn. Kiitos kun palautitte maan pinnalle! Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 21:04"]
...saattaa olla aika kova pala, kun on todella sanavalmis ja tulevaisuuden tavoitteet korkealla, niin täytyisi olla aika itsevarma nuorimies, joka uskaltaisi lähestyä. Harmi, oishan se kiva, jos joku ihailisi.
[/quote]
Kyllä ne naapurien nurkissa nyhjäävät mopojen virittäjätkin varmasti tytärtäsi ihailevat mutteivat ole saaneet öljyisinä näppeineen vastakaikua. Kyse ei ole itsevarmuudesta. Tyttäresi saattaa pitää heitä tyhminä, jotka eivät osaa keskustella maailman asioista eikä heistä ikinä tule mitään.
Kannusta tytärtäsi pyrkimään yliopistoon lukion jälkeen. Ties minkälaisen tulevan tohtorin löytää. Eivät ne naapurienkaan tyttäretkään kylille jää.
[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 20:06"]
Komppaan tätä. Mikä ihme tällaisia vanhempia vaivaa :D Itse olen parikymppinen enkä ole seurustellut. Ja minulta vasta onkin kyselty että miten se on edes mahdollista. Ihan hyvin näköjään.
[/quote]
Minä olin 35, kun seurustelin ekan kerran. Syynä myöhäiseen aloittamiseen oli karmea sitoutumiskammo. Nyt on lapsiakin :)
Ei seurustelut ole tätä päivää. Mun tytöt on nättejä muttei niitäkään kiinnosta yhtään seurustelut. Pojat ei edes pysy niitten tahdissa ollenkaan aina sillon kun ne bilettää.
[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 19:34"]
No kyllä se on yksi elämän suurimmista suruista jos nuoruus valuu hukkaan, turhaan te täällä vähättelette ap:n huolta. Ja juuri tuo kouluaika on sitä kaikista ihaninta, kun saa vaan hengata kavreieden kanssa ja olla vastuusta vapaa. Ei samaa pääse enää myöhemmin kokemaan, kun opiskelut ja työt ja oman kodin hoito painaa niskaan.
[/quote]
nimenomaan kavereitten, ei tarvitse olla poikaystävää. Poikaystävän kanssahan sitä jättääkin kaiken muun elämän.
[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 19:58"]
Mun lukiolaisen tytön kaverit seurustelleet vuosikausia. Kukaan ei hyppää kukasta kukkaan, vaan ovat olleet vuosia saman kanssa. Ap:n tytöstä en tiedä, mutta onhan se kurjaa, jos kukaan poika ei ole osoittanut kiinnostusta vielä lukioon mennessä. Syö itsetuntoa.
[/quote]
Kolmikymppisinä sitten erotaan, ja missä se nuoruus sitten meni...
[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 19:39"]
Ei vaikuta ujota, vaan enemmänkin tosi sosiaaiselta ja aina saa heti uusia kavereita paikassa kun paikassa, vaan ikinä ei ilmaissut ihastumista tms kiinnostusta. Olen hirveän tyytyväinen, ettei liian nuorena hypellyt pitkin kyliä pojasta toiseen, mutta nyt on alkanut ihmetyttää. En viisi iteltään kysyä, etten vaan huononna itsetuntoa. Niin kertokaa te, jotka nuorena ootte olleet samanlaisia, että miksei kiinnosta vai esittääkö vaan?
[/quote]
Itse en seurustellut ennenkuin yli parikymppisenä ensimmäisen kerran - nykyisen mieheni kanssa.
Oli minulla pari muutaman viikon hengailujuttua 18-vuotiaana, mutta en ollut koskaan mistään ns. vakavammasta riittävän kiinnostunut. Oli niin paljon kaikkea kiinnostavaa ja hauskaa, ystäviä oli ja ulkona käytiin yhdessä vaiheessa huvin vuoksi ahkerastikin (sen viehätys kyllä hiipui muutamassa vuodessa), mutta seurustelu tuntui niin... Oudolta, vakiintuneelta, kun eihän tuossa vaiheessa voi edes tietää kunnolla mitä haluaa. Tai siis en itse tiennyt.
Nyt on takana pitkä aviolitto rakastamani ihmisen kanssa, sen, jonka kanssa sitten sanoi "klick" ja antauduin seurustelulle.
Niin monen jutun piti loksahtaa paikoilleen, ennenkuin tunsin ajan olevan oikea, seurustelulle ylipäätään.
Mihinkään sarjaseukkailuun en jaksanut energiaani laittaa, oli isompia juttuja selvitettävänä (opinnot, maan valinta, elämän muut tavoitteet). Ystävystyminen oli ja edelleen on minulle suhteellisen helppoa, sosiaalinenkin olen, mutta tietyt elämänalueet ovat ja pysyvät yksityisempinä. En ole kaivannut ruuhkaa niille alueille koskaan.