Ketkä ovat onnellisessa parisuhteessa? :)

Minä 24 ja mies 27, yhdessä olemme olleet viisi vuotta. Rakkautta on edelleen valtavasti, olemme todella erilaisia mutta meillä on samanlainen arvomaailma. Muutimme yhteen heti seurustelumme alussa ja se oli varmasti meidän kohdalla paras päätös suhteemme kannalta, olemme saaneet rakentaa yhdessä itsellemme juuri sellaisen arjen mikä meille sopii. Kinastelua saattaa tietenkin olla muttemme riitele tai huuda, silti intohimoa, rakkautta ja kiintymystä on niin paljon että tämä jo auttaa siihen että haluamme molemmat tehdä asioita suhteemme eteen ja huomioida toisemme. Molemmat saavat aikaa itselleen mutta myös sitä yhdessäoloa on paljon, sitä ei tule koskaan unohtaa.

Suhteessa pahin kriisitilanne oli minun sairastuminen tyypin 1 kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön ja siitä seuranneet rankat mania- ja masennusjaksot mitkä johtivat pitkiin sairaalahoitoihin, mutta tuo mies näki minussa vielä sen ihmisen mikä olen ollut aina ennenkin, nyt olen ollut vain sairas. Tällä hetkellä olen kuitenkin jo niin reippaasti parantumaan päin, lähes normaali mutta edelleen työ-ja opiskelukyvytön. Yritän parhaimman mukaan hoitaa itseäni kuntoon jotta saadaan vihdoinkin normaali arki pyörimään, siis sellainen missä molemmat käy töissä ja opiskelee. Mutta mies on sanonut olevansa niin onnellinen, ja niin olen minäkin, harva olisi katsellut aikoinaan tapahtuneita sekoiluja ja osanneet laittaa sen sairauden piikkiin.

Olen onnellinen, niin onnellinen tässä suhteessa. Ennen harrastin tauotta back up -suunnitelmia eron varalle, nyt huomaan ettei tuo tuosta ole mihinkään haihtumassa. Siitäkin huolimatta että olen vielä toistaiseksi tällainen lapanen, mutta teen oikeasti töitä että tilanne muuttuu.

Meillä suhdetta hoitaa aika tavalla se perusarki, pienet yllätykset (kuten toinen on tiskannut, siivoillut tai kokannut lempiruokaa), ulkona syöminen useasti niin huonommissa kuin paremmissakin paikoissa, yhteiset harrastelut (kuten uiminen tai yhteinen lenkki koiran kanssa) tai satunnaiset matkat jonnekin. Tuossa nyt joitakin esimerkkejä.

Meillä ei tietenkään vielä ole lapsia, olemme molemmat sitä mieltä että oma elämä kuntoon ensin ja lapsiasiat sen jälkeen. Olemme suunnitelleet yhtä lasta jos meillä on kaikki muuten hyvin. Parisuhteen puolella on.

mE OLAN ONNELLISESTI OLTU 25VUOTTA YHDESSÄ. nÄILLÄ MENNÄÄN.

Mieheni 55 v, minä 49 v. Aviossa 30 vuotta. Onnellisia olemme. Toivon paljon lisää yhteisiä vuosia

Itse olen pian 21 ja mies vuotta nuorempi. Ollaan oltu yhdessä n. 1v7kk, asuttu yhdessä vuosi, kihloissa myös pian vuosi. Ei me pidetä yllä mitenkään. Tässä tää elämä yhdessä menee eteenpäin =) lapsia mietitään kun mies armeijan käynyt. Koulun takia viivästyi =)

29 & 28v, yhdessä asuttu 9v. Kommunikaatio (vaikka kliseiseltä ehkä kuulostaakin) tulee aina ekana mieleen kun näistä asioista jutellaan. Sitä vaan ei mun mielestä voi ylikorostaa. :D Ongelmista selvitään todennäkösemmin, jos niistä voi yhdessä puhua avoimesti ja aikuismaisesti. Toisin sanoen niin, että kumpikin osallistuu. Jos toinen vetää jotain mykkäkoulua, tai niin kauheita kilareita aina kun on erimielisyyksiä ettei sen kanssa voi puhua, niin milläs selvität ongelmia.

Joku yhteinen harrastus on myös tärkee juttu pidemmässä suhteessa. Sit kun se arki alkaa, ja kiire/stressi verottaa suhdetta, on jees jos on jotain yhteistä puuhaa ja/tai keskusteltavaa. On se sit urheilua, kokkiohjelmia tai vaikka koodausta. :)

Itse 26 ja mies 23. Ensin oltiin ystäviä, mutta huomaamatta rakastuttiin toisiimme. Nyt 3 vuotta yhdessä ja niistä 2.5 asuttu saman katon alla.

Riitoja tulee ja menee mutta ikinä ei mennä nukkumaan vihaisina. Joka päivä sanotaan toisillemme kuinka paljon toinen merkitsee ja ollaan rehellisiä ja avoimia, vaikka joskus se rehellisyys sattuu. Olen todella onnellinen. Ystävyys on tärkeä osa mun parisuhdetta.

Kuuskymppinen aviopari, yhdessä nuoruudesta saakka. Lapset aikuisia, hyvin yhteiskuntaan sijoittuneita. Molemmat petetty toisiamme nuorina, avioliitto-aika puhdas. Ainakin omalta puoleltani voin sanoa. Toisesta ei voi täysin mennä takuuseen.

On ollut kirjaimellisesti rankkoja ylämäkiä ja huumaavia alamäkiä samassa kelkassa. Liitto on kestänyt niin hirveitä myrskyjä, että ihmetellä täytyy. Mutta myös hyvin auvoisia ja seesteisiä onnen aikoja, jotka ovat sitten kantaneet yli myrskyjen.

Luja päätös sitoutua, ja nimenomaan oma päätös, jonka kertonut puolisolleen. Toiselta ei voi vaatia, itseltä voi! Kun toiselle olisi helppo kapsauttaa kannat vastakkain, toinen on pitänyt päänsä, ja liitto jatkunut.

Yhteinen arvomaailma, samanlaiset mieltymykset, samanlainen tyylitaju. Paljon puuhattu kaikenlaista yhdessä. Parisuhde, perhe, koti, ystävät, työ, muut. Prioriteettijärjestys tämä, vaikka työ pyrkii aika ajoin toiselle ensimmäiseksi.

Läheisyys, jota vaalittu, myös riidellessä. Toisen huomioiminen, pienet palvelukset ja rakkaudenosoitukset pitkin päivää. Käsi kädessä kävely. Hellät lempinimittelyt. Hellät katseet. Yllätykset, joista tietää toisen pitävän. Seksiin molemminpuolinen halu, vaihtelevaa, eri paikoissa (metsäretket, rantakalliot, auto, ...). Ei ole jämähdetty vain sänkyyn. Tiivis kommunikointi, jopa kesken työpäivän txt:llä, jos tietää, että voi häiritä.
Paljon harrastuksia, yhteisiä ja omia, pääosin yhteisiä. Paljon asioiden jakamista: uutisia, kuulumisia, työpäivän tapahtumia. Luottamuksellisuus. Keskinäinen kunnioitus. Toisen hyväksyminen vuosien myötä kertyneine lisäkiloineen, mahan kasvamisineen ja kaljuuntumisineen. Sellaisena kuin on.

Halu olla yhdessä loppuun saakka. Tietoisuus, että menty yhdessä tosi vaikeitakin aikoja, ja ne vain lujittaneet yhteyttä.

Jokaisen raskaan vastamäen jälkeen on tullut aina ihana myötämäki.

Jokaisen katkeran itkun jälkeen on tullut aina hempeät onnen kyyneleet.

Jokaisen pettymyksen jälkeen on tullut aina tasapaino.

Jokaisen riidan jälkeen on tullut aina rauha.

Vaikka sitä ei siinä tilanteessa kykenisi näkemään.

Vasta- ja myötämäet seuranneet toisiaan, ja yhdessä ne menty, kuten avioliittoa solmittaessa toisillemme lupasimme. Loppuun saakka yhdessä. Se loppusuora alkaa jo häämöttää. Toinen toista entistä enemmän rakastaen ja tukien käymme, kunnes kuolema meidät erottaa. Ja iankaikkisuudessa tapaamme jälleen.

Rikkailla on varaa erota, KÖYHÄLLÄ ei. Joten rikas on juuri sellaisessa parisuhteessa kuin HALUAA.

Köyhyys on sairauksista pahin. Se tuhoaa kaiken, eikä mahdollista mitään.

Ollaan oltu yhdessä vasta reilu kaksi vuotta, mutta tuntuu kuin olisin ollut aina mieheni kanssa. En tiedä ketään, joka olisi yhtä rakastava, huolehtiva ja huomaavainen kuin mieheni. Meillä on vauva, ja mies on kyllä paras isä mitä tiedän. Rakastan häntä uskomattoman paljon! Tykätään samoista asioista, meillä on tosi samanlainen huumorintaju, samat arvot ja haaveet. Ensitreffeistä lähtien ollaan oltu erottamattomat. Uskomaton mies, olen aivan korviani myöten rakastunut!

Ei lapsia. Itse olen 24 ja avokki 35. Olemme olleet ystäviä neljä vuotta, vuoden nyt sitten pariskuntana. Hyvin pyyhkii, olemme onnellisia.

Yhdessä 18v ja vielä 24/7 kun on sama työpaikkakin. Vastarakastuneita edelleen vaikka siitä onnellisia että isommin ei tarvi vaivaa parisuhteen eteen edes tehdä, kolme yhteistä lasta ja ikää 45&46v.

28v ja 32v. Kaksi lasta ja 4v. avioliittoa takana, yhdessäoloa 6v. Rakastan miestäni päivä päivältä enemmän, yhteiselomme on helppoa ja rakastavaa :) Mieheni on ihan huippu aviomies ja isä, en osaisi parempaa kuvitellakaan, olen todella onnekas <3

Minä 38 ja mies 47. Yhdessä viidettä vuotta. Suurimmaksi osaksi ollaan onnellisia.
Miten hoidetaan suhdetta? Noh, mieheni on aika haluton mutta ymmärtää minun haluni ja tyydyttää minut ainakin kerran viikkoon tavalla tai toisella. Meillä on paljon lämpöä ja läheisyyttä koko ajan, kumpikin arvostaa toisiaan. Huomioin miestäni mm tekemällä eväät töihin, ruuan ym. Annan mieheni tuntea olevansa mies.

Ollaan nelikymppisiä, yhdessä 20v ja naimisissakin jo melkein yhtä kauan. Lapsiakin on.

Suhteessa on ollut monenlaisia vaiheita, ollaan molemmat aika vahvatahtoisia persoonoja joten konflikteja ei voi välttää. Tärkeimmäksi on kuitenkin osoittautunut sopiva määrä läheisyyttä ja toisaalta riittävä etäisyys, symbioosi ei sovi meille. Keskustellaan paljon ja nautitaan seksistä yhdessä. Lisäksi koemme tärkeäksi sen että arki on hyvää, eli järjestämme tietoisesti arjessa yhteistä aikaa. Emme tarvitse seksilomia (vaikka on sellaisiakin vietetty!), vaan lämmitämme iltaisin saunan, jutellaan ja nautitaan läheisyydestä siellä. 

Mä oon kade teille. Onnettomasa suhteessa 20v

ehkä joskus minäkin onneni saan? Sitten kun lapset isoja.....

Parisuhdetta takana 3v ja 2kk ja menimme kihloihin vähän aika sitte :) olemme 23&24(m)
Ja olen onnellisenpi kuin ikinä. Ei ole täydellinen, mutta täydellinen juuri minulle. Olen joka päivä kiitollinen hänen olemassa olostaan. Ollaan koettu yhdessä paljon rankkoja juttuja, mut ollaan oltu toistemme tukena ja vahvistuttu entisestään.:)

Olemme olleet yhdessä viitisen vuotta, naimisissa kaksi. Minä 27, mies 36. Yksi yhteinen lapsi ja lapsi miehen edellisestä liitosta asuu meillä. Olemme todella onnellisia ja rakastuneita edelleen. Olemme tietyllä tapaa hyvin samanlaisia, mutta erojakin löytyy. Meillä on aina kivaa keskenään ja emme ole riidelleet koskaan. En ole esimerkiksi koskaan kuullut, että mies huutaisi tai olisi raivoissaan. Uskon, että hyvän suhteemme pohja on hyvä arki ja yhteiselo, annamme rakkautta ja ilmaisemme tunteemme ja kunnioitamme toisiamme. Luotamme toisiimme ja sanomme usein "kiitos". Kiitoksen sanominen voi tuntua pieneltä, mutta kuinka hienoa onkaan saada kiitosta pienistä asioista. Mieheni on myös silminnähden rakastunut minuun, kehuu ja rakastaa avoimesti. Itse en ole ihan niin hyvä ilmaisemaan itseäni, mutta mieheni ymmärtää sen. Seksielämämme on laadukasta, vaikka seksikertoja ei olisi kuin Se kerran tai kaksi viikossa. Elämäni on ihanaa!

4-kymppisiä molemmat, yhdessä yli 20 vuotta. Yksi lapsi. Meillä kaikki mätsää tosi hyvin yhteen, on yhteiset arvot, haaveet ja toiveet elämälle, yhteisiä harrastuksia ja ollaan molemmat perhekeskeisiä. Matkustellaan paljon kahdestaan ja erikseen lapsen kanssa. Kumpikaan ei ole päästänyt itseään rupsahtamaan ja makuuhuoneen puolellakin on varsin vilkasta ;)

35 ja 33 vuotiaat, kaksi lasta, 11 vuotta yhdessä. Onnellisia ollaan. Viihdymme hyvin yhdessä ja vietämmekin paljon aikaa toistemme kanssa... Kummallakin vapaus mennä omia menoja kun huvittaa, ei ala ahdistaa liika yhdessäolo :)