Ketkä ovat onnellisessa parisuhteessa? :)

Ollaan vähän yli kolmekymppisiä ja ollaan oltu yhdessä kohta 10 vuotta. Naimisissa ja kaksi pientä lasta. Pyrimme viettämään kahdenkeskistä aikaa joka ikinen päivä. Vaikka se olisi vain yhdessä telkkarin katsomista. Hellimme toisiamme, puhumme toisella aina ystävällisesti, kerromme rakastavamme, halailemme ja suukottelemme paljon, joka yö toivotamme hyvää yötä, joka aamu toivotamme lasten kanssa miehelle hyvää työpäivää suukon ja halauksen kera.

Arvomme ovat samat, tuemme toisiamme, emme riitele rahasta yms vaan kummankin tarpeita arvostetaan. Kumpikin saa harrastaa.

Olemme edelleen kuin vastarakastuneita, mutta tunnemme toisemme läpikotaisin. En vaihtaisi tätä mihinkään! 

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 03:19"]

Kuuskymppinen aviopari, yhdessä nuoruudesta saakka. Lapset aikuisia, hyvin yhteiskuntaan sijoittuneita. Molemmat petetty toisiamme nuorina, avioliitto-aika puhdas. Ainakin omalta puoleltani voin sanoa. Toisesta ei voi täysin mennä takuuseen.

On ollut kirjaimellisesti rankkoja ylämäkiä ja huumaavia alamäkiä samassa kelkassa. Liitto on kestänyt niin hirveitä myrskyjä, että ihmetellä täytyy. Mutta myös hyvin auvoisia ja seesteisiä onnen aikoja, jotka ovat sitten kantaneet yli myrskyjen.

Luja päätös sitoutua, ja nimenomaan oma päätös, jonka kertonut puolisolleen. Toiselta ei voi vaatia, itseltä voi! Kun toiselle olisi helppo kapsauttaa kannat vastakkain, toinen on pitänyt päänsä, ja liitto jatkunut.

Yhteinen arvomaailma, samanlaiset mieltymykset, samanlainen tyylitaju. Paljon puuhattu kaikenlaista yhdessä. Parisuhde, perhe, koti, ystävät, työ, muut. Prioriteettijärjestys tämä, vaikka työ pyrkii aika ajoin toiselle ensimmäiseksi.

Läheisyys, jota vaalittu, myös riidellessä. Toisen huomioiminen, pienet palvelukset ja rakkaudenosoitukset pitkin päivää. Käsi kädessä kävely. Hellät lempinimittelyt. Hellät katseet. Yllätykset, joista tietää toisen pitävän. Seksiin molemminpuolinen halu, vaihtelevaa, eri paikoissa (metsäretket, rantakalliot, auto, ...). Ei ole jämähdetty vain sänkyyn. Tiivis kommunikointi, jopa kesken työpäivän txt:llä, jos tietää, että voi häiritä.
Paljon harrastuksia, yhteisiä ja omia, pääosin yhteisiä. Paljon asioiden jakamista: uutisia, kuulumisia, työpäivän tapahtumia. Luottamuksellisuus. Keskinäinen kunnioitus. Toisen hyväksyminen vuosien myötä kertyneine lisäkiloineen, mahan kasvamisineen ja kaljuuntumisineen. Sellaisena kuin on.

Halu olla yhdessä loppuun saakka. Tietoisuus, että menty yhdessä tosi vaikeitakin aikoja, ja ne vain lujittaneet yhteyttä.

Jokaisen raskaan vastamäen jälkeen on tullut aina ihana myötämäki.

Jokaisen katkeran itkun jälkeen on tullut aina hempeät onnen kyyneleet.

Jokaisen pettymyksen jälkeen on tullut aina tasapaino.

Jokaisen riidan jälkeen on tullut aina rauha.

Vaikka sitä ei siinä tilanteessa kykenisi näkemään.

Vasta- ja myötämäet seuranneet toisiaan, ja yhdessä ne menty, kuten avioliittoa solmittaessa toisillemme lupasimme. Loppuun saakka yhdessä. Se loppusuora alkaa jo häämöttää. Toinen toista entistä enemmän rakastaen ja tukien käymme, kunnes kuolema meidät erottaa. Ja iankaikkisuudessa tapaamme jälleen.

[/quote]

Ihana kirjoitus, joka antaa paljon toivoa meille kaikille muille, jotka nyt rimpuilemme siinä ylämäessä! Toivoa siis on, aina, ja yksi ja sama parisuhde VOI kestää koko elämän. Ootte ihania, kiitos! :)

Mä olen tosi onnellinen parisuhteestani. Ollaan oltu yhdessä vasta 2v ja asuttu yhdessä puolitoista vuotta, mutta alusta asti kaikki on ollut vaan mutkatonta ja helppoa. Ollaan kolmekymppisiä, joten elämää ja suhteita on takana molemmilla, mutta tämä on ihan erilaista. Mies on paras ystäväni ja tuemme toisiamme vaikeuksissa. Joka ilta on ihana mennä yhdessä nukkumaan ja joka aamu herätä vierekkäin ja halia hetken ennen arjen alkua. 

Mä olen tosi onnellinen parisuhteestani. Ollaan oltu yhdessä vasta 2v ja asuttu yhdessä puolitoista vuotta, mutta alusta asti kaikki on ollut vaan mutkatonta ja helppoa. Ollaan kolmekymppisiä, joten elämää ja suhteita on takana molemmilla, mutta tämä on ihan erilaista. Mies on paras ystäväni ja tuemme toisiamme vaikeuksissa. Joka ilta on ihana mennä yhdessä nukkumaan ja joka aamu herätä vierekkäin ja halia hetken ennen arjen alkua. 

Vanhempani! Yhdessä 36 vuotta ja onnellisia ovat :) Heidän juttunsa on samanlainen huumori ja kiusoittelu. Nyt jo vuosia vuosia olleet kahdestaan lasten muutettua omilleen ja nykyään reissaavat yhdessä paljon. Asuntoauton ostivat vuosi sitten ja sillä reissasi suomessa keväästä syksyyn. En ole koskaan kuullut heidän riitelevän, kinastelleet kyllä ovat :)

Itsekkin olen hyvässä suhteessa, minä 32 ja mies 42. 3 lasta meillä.
Parisuhteen salaisuus on päivittäiset rakkaudentunnustukset ja läheisyys.

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 00:22"]

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 00:20"]

Minä 26, mies 45. Olemme olleet yhdessä 6 vuotta. Löysimme toisemme täysin erilaisissa elämäntilanteissa suhteessamme toisiimme; minä työnarkomaanina ja hän ihan vain narkomaanina. Vuosien varrella olemme löytäneet tasapainon elämään. Toinen on luopunut huumeista ja minä olen löytänyt elämääni muutakin sisältöä, kuin työnteko.

Joka päivä opimme jotain uutta toisistamme ja maailmasta.

[/quote]

Ja lapsia ei ole, eikä yhteisiä tule.

[/quote]

Tuossa teidän kuviossa ainoa hyvä asia on tuo jälkikäteen lisätty lupaus siitä, että ette ainakaan sotke tuohon kuvioon lapsia :/

Minä 22v, mieheni 24v, yhdessä oltu 15- ja 17-vuotiaasta. 2,5-vuotias lapsikin on. En osaa selittää sitä.. Me vain olemme onnellisia. Emme ikinä riitele, olemme aina osanneet keskustella asiat selviksi. Kinaamista tottakai on välillä, mutta siihen se jää. Luottamus, rehellisyys, avoimuus, kaikki aina pelanneet. On ollut myös alamäkiä, kerran vähän pahemmin. Mutta siitäkin selvittiin rehellisyydellä, rakkaudella sekä välittämisellä. Olen onnellinen. Muuta en voi sanoa. Rakastan omaa pientä perhettäni yli kaiken.

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 09:01"]

Vanhempani! Yhdessä 36 vuotta ja onnellisia ovat :) Heidän juttunsa on samanlainen huumori ja kiusoittelu. Nyt jo vuosia vuosia olleet kahdestaan lasten muutettua omilleen ja nykyään reissaavat yhdessä paljon. Asuntoauton ostivat vuosi sitten ja sillä reissasi suomessa keväästä syksyyn. En ole koskaan kuullut heidän riitelevän, kinastelleet kyllä ovat :) Itsekkin olen hyvässä suhteessa, minä 32 ja mies 42. 3 lasta meillä. Parisuhteen salaisuus on päivittäiset rakkaudentunnustukset ja läheisyys.

[/quote]Minun vanhempani ovat olleet aviossa 43 vuotta, isä on 67 ja äiti 65v. Molemmat ovat virallisesti eläkkeellä, mutta tekevät edelleen entisille työnantajilleen töitä tarvittaessa. Isä on nytkin Chilessä työmatkalla.

Vanhempani ovat edelleen kuin vastarakastuneet. He kulkevat käsi kädessä ja silittelevät toisiaan pitkin päivää ja syövät joka ilta pitkän kaavan mukaan kynttilänvalossa. Matkustavat paljon ja viettävät koko kesän mökillä. En ole minäkään koskaan kuullut heidän riitelevän; jostain pienistä asioista he kyllä vähän kinaavat. Äiti on kertonut, että isä ei ole koskaan sanonut hänelle pahasti.

Isä sanoi äidin 60-juhlissa, että he päättivät hääpäivänään ottaa papin sanoista vaarin ja kilpailla toisen palvelemisessa ja kehoitti meitä nuorempia tekemään samoin.

Aloimme seurustella kun olin 19v ja mieheni muutaman vuoden vanhempi. Olemme ollleet miehen kanssa vasta 10v yhdessä (naimisissa 8), mikä ei ole pitkä aika, mutta siihenkin on jo mahtunut ylä- ja alamäkiä. On ollut masennusta, puutetta rahasta, puutetta yhteisestä ajasta, minun pitkiä haluttomia kausia jne. Meillä on kolme lasta pienillä ikäeroilla ja vaikka lasten myötä parisuhteesta on tullut huomattavasti haastavampaa niin samalla se on tietyllä tavalla hitsannut meitä yhteen. Kun selviää vaikeista ajoista voittajana, on entistä läheisempi toisen kanssa. On tullut luottamus, että vaikka välilä on vaikeaa, me selviämme kyllä  yhdessä. 

Ehkä parasta parisuhteessamme on se, että molemmat haluavat toiselle kaikkea hyvää koko sydämestään. Jos mieheni voisi, hän hakisi kuun taivaalta vuokseni. Ei kuitenkaan ole tossun alla vaan terveellä tavalla rakastaa minua yli kaiken ja minä häntä. Arjessa ei aina jaksa rakastaa tai lähinnä ei tunnu miltään. Silloinkin on säilynyt kunnioitus miestäni kohtaan. Hän on älykäs, hyvä, luotettava ja oikeudenmukainen ihminen. Olen onnellinen, että saan jakaa elämäni hänen kanssaan. 

Itse pidän myös onnellisen avioliiton, varsinkin jos on lapsia, takeena sitä, että ei odota liikoja. Että ei aseta toiselle paineita tehdä minut onnelliseksi. Mekin jos elämme pitkään, ehdimme olla naimisissa vielä 40-50v. Se on niin pitkä aika, että toisen muuttuminen on varmaa. Siksi en ajatellutkaan naimisiin mennessämme, että sitoudun juuri tuollaiseen ihmiseen vaan että sitoudun tuohon ihmiseen vaikka hän ei tule pysymään samanlaisena. 

Ollaan kolmekymppisiä, oltu yhdessä kohta 5-vuotta. Arvostan ja kunnioitan miestäni enemmän, kuin ketään muuta tässä maailmassa :). Hän on hyvä ihminen ja ansainnut kaiken hyvän, joten yritän parhaani joka päivä. Vastoinkäymisiä on ollut molempien henkilökohtaisessa elämässä, minulla varmaan sata kertaa enemmän, kuin miehellä, joten osaamme arvostaa toisen kiltteyttä ja ymmärrämme, että rakkautenne ja kumppanuutemme on vaalimisen arvoista. En uskonut sielunkumppanuuteen aikaisemmin, mutta nyt olen varma siitä, että mieheni on juuri SE oikea. Haluamme olla mahdollisimman hyviä toisillemme, ehkä siksi suhteemme toimii niin hyvin. Emme pidä ilkeilystä, naljailusta, eikä mallittaminen ole tarvetta, kun kumpikin tekee osansa. Ymmärrämme toistemme arvon.

*nalkuttamiseen siis.

[quote author="Vierailija" time="24.02.2015 klo 03:48"]

Köyhyys on sairauksista pahin. Se tuhoaa kaiken, eikä mahdollista mitään.

[/quote]

Onnellinen olen! Ollaan oltu mieheni kanssa yhdessä 13 vuotta. Ikää meillä on 31 ja 34v. Kaks lasta ja kolmas tulossa. Alamäkiä ja huonompia kausia on matkan varrella ollu mutta sit taas on tullu aina nousukausi ja ollaan taas ku vastarakastuneita! :D

[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 23:31"]Täällä aina puhutaan, kuinka miehet on perseestä ja parisuhteeseen ei kannata ryhtyä :D Tämän takia ajattelin vähän tasapainottaa palstan keskusteluaiheita jollain positiivisella keskustelulla niin me sinkutkin saadaan ehkä jotain toivoa!

Te ketkä elätte onnellisessa suhteessa: minkä ikäisiä olette? Kauanko olette olleet yhdessä? Onko lapsia? Mitä teette ylläpitääksenne suhdetta? Jakakaa kaikkea positiivista että usko rakkauteen palautuu!

 
[/quote]
Olemme kumpikin 36, yhdessä oltu 16 v. Lapsia 1, 10 v. Suhteen ylläpitoon keskustelua, hupsuttelua, leffailtoja yms. Asumme ulkomailla ja tukiverkko täällä on olematon, olemme siis käytännössä aina lapsen kanssa, kahdestaan pääsemme jonnekin vain Suomessa käydessä. Siksi meillä parisuhteen hoito tapahtuu lähinnä kotona ja varsin arkisesti, olkoon tämä toivova muille joilla ei juuri ole mahdollisuuksia sen kummempaan parisuhdeaikaan :)

Up!

Itse olen 19v ja tuo taitaa olla melkein 10v. Ollaan oltu tuo 10v yhdessä ja joka päivä kontaktissa <3 Ylläpidän suhdettamme käymällä kaupassa ja täyttämällä häntä. Rakastan omaa jääkaappiani <3

30&35(m), yhdessä 9v6kk, lapset 4 ja 6. Meidät on pitkälti pitänyt yhdessä yksinkertaisesti sopivuus. En voisi kuvitella minulle sopivampaa miestä. Lisäksi olemme saaneet niskaamme sopivassa suhteessa paskaa (hometalo, rahahuolet) että osamme myös arvostaa asioita joita meillä on (lapset, terveys).

Nulla in suhde ihan oikeaan mieheen. On oltu yhdessä 25 vuotta, josta joitain aikoja välillä etäsuhteissa. Yksi lapsi tyulee johta aikuiseksi. Me elämme yhdessä, se pitää parisuhteen hyvänä.

Minä olen tuoreessa (3kk takana) parisuhteessa ja onnellisempi kuin ikinä. Muutama epäonnistunut parisuhde takana ja nyt vihdoin tuntuu siltä, että kaikki palaset ovat loksahtaneet paikalleen. Varmasti vielä ensihuuman takia näen asiat vielä vaaleanpunasten lasien takaa, mutta tällä hetkellä kaikki tuntuu todella hyvältä. On mies, joka välittää ja osaa näyttää sen. Me ylläpidämme tätä suhdetta ihan viettämällä aikaa yhdessä. Jos on kiireisiä päiviä, niin pyritään siihen, että pystytään edes nukkumaan yö yhdessä (ei siis asuta vielä yhdessä). Molemmat joustavat ja parisuhde on kummallekin prioriteettilistalla kärkisijoilla. Molemmilla on kuitenkin myös oma elämä ja aikaa vietetään molemmat myös omien ystävien kanssa. Mutta olen kyllä todella onnellinen.

Yhessä ollaan oltu viime kesäkuusta, yhteen muutettiin heinäkuun lopussa. Olen 22-vuotias, mies 31. Koko ajan halitaan ja pusitaan. Aikaa vietetään paljon yhdessä, ongelmista keskustellaan vaikka hankalaa se välillä on. Haha just nyt tätä kirjoittessakin mies tuli yhtä sovellusta esittelemään, anton pusun ja sano että, rakastaa mua ja et oon niin nätti.