Mies tunnusti viikonloppuna tehneensä jotain kauheaa
Minulla ja miehelläni on 4-vuotias lapsi. Hän on hirmu rakas, enkä voisi kuvitellakkaan elämäämme ilman häntä.
Lapsemme on kuitenkin ns. vahinko, käytimme näet kondomia tuohon aikaan.
Jo ennen raskaaksi tulemistani mies kuitenkin puhui siitä että haluaisi vauvan. Minä en kokenut olevani vielä siihen valmis. Urani kun olo aivan alussa ja suhteemme oli ihan tuore.
Sopivasti kuitenkin tulinkin raskaaksi vähän miehen vauvakuumen alkamisen jälkeen. Pitkien pohdintojen jälkeen päätin että haluan pitää vauvan. Mies oli aivan onnensa kukkuloilla ja puhui moneen otteeseen että ehkä tämä yllätysraskaus oli sen merkki että olin tietämättäni valmis äidiksi.
Nyt viikonloppuna mies sitten kännissä paljasti tehneensä kondoomeihin reikiä kun oli niin kovasti halunnut vauvaa ja tiesi kuulemma että rakastaisin pikkuistamme kun pikkuisemme vain saisi mahdollisuuden syntyä. Niinhän siinä kävikin mutta entä jos ei olisi käynyt? Olen ihan suunnattoman järkyttynyt ja mietin voinko enää ikinä luottaa miehen kun hän petkutti minua tällä tavalla. Mies itse on sitä mieltä että ei tässä mitään pahaa ole päässyt tapahtumaan kun rakastan lastamme yli kaiken ja olen tälle hyvä äiti.
Kommentit (53)
Olen sitä mieltä että lapsen hankkiminen väärin perustein on aina väärin. Valehtelu, raskaaksi tulemisen edistäminen toiselta salaa yms ovat sellaisia juttuja jotka eivät ole ikinä sallittuja. Jokaisella naisella ja miehellä pitäisi olla oikeus päättää haluaako äidiksi/isäksi jos se on mahdollista. Tässä meidän tapauksessa lapsi ei ole siitä joutunut kärsimään että mies petkutti minua, mutta pahimmassa tapauksessa lapsi joutuu kärsimään tuollaisesta vääryydestä ja se jos mikä on väärin. Lapsi kun on syytön aikuisten tekemiin vääryyksiin ja ansaitsee kaksi, vapaasta tahdostaan vanhemmaksi tullutta, rakastavaa vanhempaa. Toisin sanoen tämän aloituksen tarkoituksena ei ole määrittää kumman (naisen vai miehen) tekemänä tällainen on enemmän väärin. Ap
Mä ainakin olisin huomannut tuollaisen helposti jälkikäteen. Sehän valuu sieltä ulos. Kyllähän sen nyt huomaa, jos jotain sisään on tullut.
Provohan tämä oli ja halutaan vertailua naisiin, mutta jos mies oikeasti haluaisi lapsen niin helpomi olisi takaapäin jyystäessä ottaa vaan kortsu pois, laukaista sisään ja repäistä kortsu ulos vedon kohdalla rikki. Sen jälkeen vaan kertoa että kyllä me lapsi voidaan tehdä :) Todennäköisyyskin paljon suurempi vauvalle.
Mies on käynyt AV-palstalla ja ottanut hiujaavista naisista mallia. Ja kuten täällä aina mamma huutaa, jos et halua lapsia, käytä ehkäisyä jota pystyt kontrolloimaan.
Mua kiinnostaa, ettekö muka huomaa jos kortsu menee rikki? Mulla on kaksi kertaa eläissäni kortsu puhjennut, ja sen on kyllä seksin jälkeen huomannut heti, sitten on vaan jälkiehkäisy käyty hakemassa. Tuntuu kun niin usein saa lukea näitä "käytettiin kyllä kortsua mutta tulin silti raskaaksi"-juttuja.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 13:38"]
Minulla ja miehelläni on 4-vuotias lapsi. Hän on hirmu rakas, enkä voisi kuvitellakkaan elämäämme ilman häntä.
Lapsemme on kuitenkin ns. vahinko, käytimme näet kondomia tuohon aikaan.
Jo ennen raskaaksi tulemistani mies kuitenkin puhui siitä että haluaisi vauvan. Minä en kokenut olevani vielä siihen valmis. Urani kun olo aivan alussa ja suhteemme oli ihan tuore.
Sopivasti kuitenkin tulinkin raskaaksi vähän miehen vauvakuumen alkamisen jälkeen. Pitkien pohdintojen jälkeen päätin että haluan pitää vauvan. Mies oli aivan onnensa kukkuloilla ja puhui moneen otteeseen että ehkä tämä yllätysraskaus oli sen merkki että olin tietämättäni valmis äidiksi.
Nyt viikonloppuna mies sitten kännissä paljasti tehneensä kondoomeihin reikiä kun oli niin kovasti halunnut vauvaa ja tiesi kuulemma että rakastaisin pikkuistamme kun pikkuisemme vain saisi mahdollisuuden syntyä. Niinhän siinä kävikin mutta entä jos ei olisi käynyt? Olen ihan suunnattoman järkyttynyt ja mietin voinko enää ikinä luottaa miehen kun hän petkutti minua tällä tavalla. Mies itse on sitä mieltä että ei tässä mitään pahaa ole päässyt tapahtumaan kun rakastan lastamme yli kaiken ja olen tälle hyvä äiti.
[/quote]Todella törkeä teko mieheltäsi. Menettäisin täysin luottamuksen tuollaisesta ja ihan uskomattoman ajattelematonta. Pahempaa kuin pettäminen, vastaisi sitä jos saisin miehenä tietää, että vaimo odottaa jonkun muun lasta.
Ei jumalauta mikä mies.
Ota nyt sit ero ja riko perheenne. Mies voi ottaa huoltajuuden niin sä voit ap jatkaa elämääsi velana. Case closed.
Ukkoshan tuntuu olevan lahjakas paskanpuhuja!
Kuka nainen on niin typerä , että luottaa miehen sanaan ehkäisystä!
Se joka ei halua lapsia , huolehtii ehkäisystä!
Oletko noin typerä nainen, että annat pillua, jos et halua lapsia, pidä haarasi yhdessä!
Miten voi olettaa , että kondomi riittää ehkäisyksi, naisen tulee kantaa vastuu tupla/tripla ehkäisystä!
Tuliko yllätyksenä, että suojattukin seksi voi johtaa raskauteen!
Pidä haarasi kiinni, jos et halua lapsia!
Mä oon varmaan ihan pöljä, mutta mua varmaan vaan naurattais ja tokaisisin, että "oikeestikko miehetkin harrastaa tuota?!". Tämä siis tilanteessa, että rakastaisin miestäni edelleen ja lapsi olisi rakas. Eri asia olis tietty jos olisin muutenkin onneton suhteessa ja salaa toivoisin lapsetonta elämää, silloin olisi varmaan henkisesti romuttava uutinen.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 15:18"]
Kuka nainen on niin typerä , että luottaa miehen sanaan ehkäisystä!
Se joka ei halua lapsia , huolehtii ehkäisystä!
Oletko noin typerä nainen, että annat pillua, jos et halua lapsia, pidä haarasi yhdessä!
Miten voi olettaa , että kondomi riittää ehkäisyksi, naisen tulee kantaa vastuu tupla/tripla ehkäisystä!
Tuliko yllätyksenä, että suojattukin seksi voi johtaa raskauteen!
Pidä haarasi kiinni, jos et halua lapsia!
[/quote]
Alapeukuttajien mielestä vastaava tilanne olisi ok, jos nainen jättäisi pillerit syömättä? =D
[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 15:50"]

Ei.
Sen takia alapeukut, koska kondomin puhkominen on sen puhkojan syy, eikä sen kumppanin, joka luotti mieheensä.
Samoin kuin murhat on sen murhaajan syy, ei uhrin syy, samoin kuin raiskaus on raiskaajan syy, ei raiskatun jne.
Miten voitte vedota siihen, että JOTKUT naiset tekevät vastaavaa kun AP EI ole tehnyt? =0
Onko se teistä oikein, että ap maksaa toisten naisten teoista? Ei, eikä maksa eikä kuulu mennä niin. Mies teki väärin ja piste. Miten selviät niin sitä en tiedä ja pyydä keskusteluapua jos asia jää vaivaamaan liikaa.
Sairasta huijata näissä asioissa. En tahtoisi nähdä kumppania, joka olisi noin tehnyt, enää koskaan. Vaikka lähestymiskiellon hankkisin jos ei muu auttaisi.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 15:55"]
Miten voitte vedota siihen, että JOTKUT naiset tekevät vastaavaa kun AP EI ole tehnyt? =0
Onko se teistä oikein, että ap maksaa toisten naisten teoista? Ei, eikä maksa eikä kuulu mennä niin. Mies teki väärin ja piste. Miten selviät niin sitä en tiedä ja pyydä keskusteluapua jos asia jää vaivaamaan liikaa.
[/quote]
En mäkään ymmärrä.
Mutta ilmeisesti joillekin naiset ovat joku yhtenäinen biomassa.
Samalla voitaisiin mun mielestä sitten alkaa kohdella miehiä raiskaajina, murhaajina, pedofiileina; miehet on yliedustettuja noissa rikoksissa, joten syyllistetään sitten kaikki miehetkin yhteiseksi biomassaksi, jos naiset ovat kerran myös kollektiivisesti vastuussa muiden naisten tekemisistä.
Kannattaakin AP nyt jauhaa ja märehtiä tätä tapausta, pilata itsesi, lapsesi ja miehesi elämä ja tietenkin riitaisa ero päälle.
Olet varmaan sitten tyytyväinen itseesi ja omassa seksin himossasi et näe mitään väärää.
Olet hyvällä tiellä kohti omaan pesään kusemista.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 14:29"]
Mies on käynyt AV-palstalla ja ottanut hiujaavista naisista mallia. Ja kuten täällä aina mamma huutaa, jos et halua lapsia, käytä ehkäisyä jota pystyt kontrolloimaan.
[/quote]
Taidat nyt sekoittaa keskenään kaksi asiaa. Hyvin harva täällä väittää, etteikö nainen joka valehtelee käyttävänsä ehkäisyä tekisi väärin. Miehellä on silti vastuu isänä huolehtia mahdollisesta lapsesta.
Tässä tapauksessa ei ole edes puhuttu siitä, onko ap vastuussa lapsesta. Ilmeisesti se on kaikille ihan itsestään selvää. Kysymys tässä on, että tekikö mies väärin ja pettikö naisen luottamuksen? Ja vastaus, ihan niin kuin osien mennessä toisin päin: Kyllä, teki väärin ja kyllä, petti luottamuksen.
[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 13:58"]
[quote author="Vierailija" time="23.02.2015 klo 13:45"]Olit sitten provo tai et, niin nämä ketjut ovat rasittavia, kun aina tulee joku vaahtoamaan siitä, miten mies saisi ihan erilaisia vastauksia vastaavassa tilanteessa. No ei saisi. Mies teki väärin ja petti luottamuksesi, ja on todella ongelmallista, ettei hän tajua sitä. Itse vaatisin pariterapiaa. [/quote] pariterapiaa jos juttu on tapahtunut 4vuotta sitten ? :D minä keskustelisin asian ja antaisin olla. Mitään hirveää ei ole tapahtunut :)
[/quote]
ap ei ole tiennyt siitä ennen kuin nyt ja hänen on ymmärrettävästi vaikea luottaa mieheen. Ja mies ei edes tajua tehneensä mitään väärin, eli saattaa tulevaisuudessakin masinoid päätöksiä ap:n selän takana. Siksi tarvitaan terapiaa, jos ylipäätään jatketaan tuossa suhteessa. Suosittelen kuitenkin yrittämistä, jos suhde on muuten ollut hyvä.