Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
En ole tervetullut mihinkään
22.02.2015 |
En tiedä mitä teen elämälläni. Olen 18-vuotias ja tulin tänne kysymään neuvoa, koska oletan teillä olevan elämänkokemusta. Ongelma on siis se, että tuntuu kuin minulla ei olisi kotia, ei paikkaa missä olisin tervetullut. Asun kämppiksen kanssa kaupungissa, jossa en ole koskaan halunnut asua. Muutin siis pois kotoa jo peruskoulun jälkeen. Tiedän, että se on etuoikeus, mutta en oikeastaan halunnut sitä, vaan se oli myös "olettamus". isäni puolelta. Äitini ei pidä minuun juuri minkäänlaista yhteyttä, käyn hänen uuden perheensä luona noin kaksi kertaa vuodessa. Isäni taas maksaa elämiseni, sillä en ole onnistunut löytämään töitä. Voisin kuvitella, että elämäni muuttuisi parempaan suuntaan jos löytäisin niitä töitä, pystyisin itse elättämään itseni, enkä olisi enää isäni armoilla. Nykyään minulla on todella huono omatunto siitä asiasta että isäni maksaa elämiseni mutta meillä on niin kylmät välit, emme ole koskaan olleet läheiset. Kun menen isälleni kylään, istumme hiljaa, eikä häntä edes kiinnosta mitä elämässäni on meneillään.
Kämppikseni taas haluaa minusta eroon. Huomaan sen hänen käytöksestään, esimerkiksi jos hän kysyy mitä aion tänään tehdä, ja vastaan että koulujuttuja ainoastaan kotona, niin hän ns. suuttuu mutta ei näytä sitä minulle. Tiedän, että hän tykkää olla yksin, mutta minun läsnäoloni kotonamme tuntuu häntä häiritsevän ja paljon. En tunne kotonani oloani kotoisaksi, kun tiedostan kämppikseni läsnäolon ja ärsyyntyneisyyden läsnäolostani. Toki muuttaisin pois, mikäli se olisi rahallisesti ja koulun kannalta mahdollista. Valmistumiseeni on kuitenkin 2 vuotta aikaa..
Mitä teen? Vihaan tätä tunnetta kun koko ajan täytyy olla "varovainen" jostain, haluaisin vain olla yksin!
Kommentit (2)
En minäkään ole tervetullut mihinkään. Mutta olenkin järjestänyt kotini niin,että viihdyn yksin. Joka tapauksessa elän onnellisena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Alue: Aihe vapaa
Tuo on ikävä tunne, tiedän. Sinuna keskittyisin opiskeluihin, jos sinulla on sellainen meneillään. Tunteita tulee ja menee, mutta opinnot ovat avain turvalliseen tulevaisuuteen. Voisitko jutella psykologin kanssa tuntemuksistasi? Älä tunne huonoa omaatuntua siitä, että sinun asuinkulusi ym.s maksetaan, jos isä on ollut muutenkin etäinen, voit ajatella, että tuo nyt on edes sellainen asia ja elämän eväs, mihin hän pystyy ja vit sen hyvillä mielin ottaa vastaan, koska muuten olet saanut niin vähän tukea elämääsi häneltä. Sinulla on varmasti tilanteesta - suhteesta isään ja äitiin - paljon surua, on hyvä tiedostaa se, ja pyrkiä sitä käsittelemään. Siitä johtuu tuo tunteesikin, että et kuulu oikein mihinkään. Tee kuten minä, ala rakentaa kuulumistasi itse - kuulut itsellesi, ja voit alkaa muodostaa pikku hiljaa lähipiiriä kavereihin ja mahdolliseen tulevaan puolisoon. Anna itsellesi aikaa. Et ole vastuussa kämppiksesi tunteista, ja jos häntä ärsyttää läsnäolosi, se on hänen asiansa, ei sinun syysi, sinulla on lupa olla yhteisessä asunnossanne. Tärkeintä olisi pystyä tunnistamaan ja käsittelemään ja sietämään nyt noita ikäviä tunteita, ja pystyä jatkamaan opintoja, sillä niiden avulla pääset joskus töihin ja tilanteeseen, jossa olet vapaa ja voit rakentaa oman kodin ja paikan. Voimia sinulle.