Miten olette jaksaneet vastaeronneen, vastarakastuneen 30-40v kaverinne

Siitä voi sanoa kaverille, että olen tosi iloinen puolestasi, mutta voitaisiko välillä puhua siitä mitä muuta sulle kuuluu? Itse teen aiheenvaihtoja kun alkaa tulla liikaa samasta. Kun vielä tekee aiheenvaihdoksen tyylillä "haluaisin tietää mitä muuta sun elämässä on nyt" se ei tunnu niin tylyltä.

[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 13:48"]

[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 13:34"]

juttuja?

Mä olen varmaan tosi paska ystävä, kun mä en vaan jaksa sitä hiherrystä ja kiherrystä, ja " kato, ny se toi mulle tällaisen suklaarasian!", vaikka periaatteessa onnellinen hänen puolestaan olenkin. Ja kun kaikki meidän menot pitää nyt järkätä sen uuden siipan mukaan. Siis mä ymmärrän  oikein hyvin ton vaiheen, en vaan itse jaksa olla siinä messissä, varsinkin kun kyseessä on kaveri, jolla kaikki menee vähän överiksi.

[/quote]

En mitenkään. Erosin 31-vuotiaana, enkä ole vieläkään käynyt treffeillä, vaikka erosta on jo 9 vuotta. Mun on lähes mahdotonta ymmärtää, tai sietää ystäviäni, jotka on eronneet ja siirtyneet lennosta seuraavaan suhteeseen. Olen laittanut heihin käytännössä välit poikki, etenkin sellaisiin, joilla on lapsia. Lasten tulisi mennä kaiken edelle, eikä sen "uuden onnen". Itse olen päättänyt kasvattaa ensin lapset aikuiseksi ja sitten alkaa deittailla. Ehtii sitä vielä 'vanhanakin'.

[/quote]

Sama täällä. Omasta erostani on pian 8 vuotta ja lapsi on mennyt kaiken edelle. En ole seurustellut eroni jälkeen kertaakaan, enkä haluaisi mitään monimutkaista uusperhettä, jossa on lapsia eri vanhemmille. Monen ystäväni on vaikeaa ymmärtää, että en tarvitse mitään kontaktia vastakkaiseen sukupuoleen.

Iso osa eronneista tuntuu haluavan uuden kumppanin. Eronneista tutuista miehistä jokaisella on ollut nainen jo asumuseron aikoihin ja naispuolisista eronneista tutuista kaikki on pariutuneet viimeistään viiden vuoden sisällä erosta. Mä olen kummajainen, jonka seuraa vältellään nykyisin. Eniten ärsyttää "kyllä säkin vielä löydät jonkun" hokemat, kun en edes halua enää ketään!

[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 13:56"]

Toi on vähän sama juttu kuin kuunnella sitä kolmekymppistä esikoisensa juuri saanutta tai raskaana olevaa kaveria jolla kaikki puhuttava liittyy raskauteen tai vauvaan. Sovitut menot perutaan kun "masu on liian väsy" tai vauvalle ei sovikaan. Viesteinä tulee lähinnä kaikkea ihmeellistä mitä masu tai vauva ovat nyt tehneet. Myös paljon kuvia mitä en loppupelissä välittäisi edes nähdä. Kateellinenko? En tiedä. Kivahan se on että toinen on innoissaan ja niin olin itsekin kun lapsiani aikanaan odotin. Ja nytkin toivon että parin vuoden päästä saataisiin vielä se iltatähti. Mutta silti pystyin pitämään jotenkin mielessäni ettei se minun vauvani ole kaikkien muiden elämän keskipiste ja loppupelissä hössötin aika vähän noin ääneen.

[/quote]

Silloin jos mä saisin viestillä että masu on liian väsy, vastaisin että mun kädessä oleva keskisormi kramppasi ja osoittaa sinne suuntaan koska se ei tykkää typeristä selitetyistä syistä tehdä ohareita ja mun perse on liian väsy kuuntelee tollasia.. No ei, mutta kuullostaa niin lapselliselta jotenkin että hermot menisi itselläkin.

[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 13:55"]

En jaksanut. Kaveri toi meille 2v aikana näytille, 3 alkkista, 1 sekakäyttäjän, 1 ukkomiehen ja 1 auervaaran. Oli pakko sanoo ystävyydelle hyvästit:(

[/quote] Mahtava suoritus, tiedän vastaavan tapauksen myös, lieneekö samasta huo*asta kysymys.

Ei ne kestäkään, vaihtavat aina puheenaihetta :(

Mulla oli työkaverina tuollainen, oltiin vielä samassa huoneessa. Oli se ihan hirveää, kun omista töistä ei tullut mitään, kun toinen hölötti koko ajan miten mies on ihana, teki sitä ja sanoi tätä. Ne jutut oli niin yksityiskohtaisia, olispa mies vain tiennyt.

Olet kateellinen.

Ei sitä oikein jaksa. Mutta on se tylsää itse olla siinä asemassa, kun ei voi jakaa kenenkään kanssa mitään asioita. Muistan sen, koska olin 32 kun tapasin nyk mieheni (nyt 41).

Muistan, että itseäni satutti ja harmitti eniten se, että vaikka en kokenut tekeväni mitään pahaa, meidän suhde yleensä nähtiin vain irstaana, likaisena ja moraalittomana. Olin itse ollut ilman suhdetta viiden vuoden ajan ja miehenkin avioero oli selvä, kun tapasimme. Se vaan tuntui niin mielettömän epäreilulta, että samalla kun näimme vaivaa ja podimme huonoa omatuntoa lasten elämän muuttamisesta, ympärillä olevat tekivät parhaansa, jotta erityisesti minulla olisi ollut entistä veemäisempi olo. Mutta toisaalta jäipä siinä monet kaverit taakse ja oli sitä aikaa tulevalle uusperheelle.

Voin sanoa, että siinä ei ole yhtään kateellista, kun itse kuunnellut JOKA PÄIVÄ viimeisen kuukauden ajan kuinka "sovitaan niin hyvin yhteen, se on niin ihana, se on niin komee". Ja näitä tulee useasti päivässä viestillä! Ja kun ei olla vaikka sinä päivänä oltu yhteydessä niin ensimmäinen viesti on "on se kyllä niin ihana". Kyllä se rupeaa ÄRSYTTÄMÄÄN sen ekan viikon jälkeen!

[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 13:34"]

juttuja?

Mä olen varmaan tosi paska ystävä, kun mä en vaan jaksa sitä hiherrystä ja kiherrystä, ja " kato, ny se toi mulle tällaisen suklaarasian!", vaikka periaatteessa onnellinen hänen puolestaan olenkin. Ja kun kaikki meidän menot pitää nyt järkätä sen uuden siipan mukaan. Siis mä ymmärrän  oikein hyvin ton vaiheen, en vaan itse jaksa olla siinä messissä, varsinkin kun kyseessä on kaveri, jolla kaikki menee vähän överiksi.

[/quote]

En mitenkään. Erosin 31-vuotiaana, enkä ole vieläkään käynyt treffeillä, vaikka erosta on jo 9 vuotta. Mun on lähes mahdotonta ymmärtää, tai sietää ystäviäni, jotka on eronneet ja siirtyneet lennosta seuraavaan suhteeseen. Olen laittanut heihin käytännössä välit poikki, etenkin sellaisiin, joilla on lapsia. Lasten tulisi mennä kaiken edelle, eikä sen "uuden onnen". Itse olen päättänyt kasvattaa ensin lapset aikuiseksi ja sitten alkaa deittailla. Ehtii sitä vielä 'vanhanakin'.

En jaksanut. Kaveri toi meille 2v aikana näytille, 3 alkkista, 1 sekakäyttäjän, 1 ukkomiehen ja 1 auervaaran. Oli pakko sanoo ystävyydelle hyvästit:(

Toi on vähän sama juttu kuin kuunnella sitä kolmekymppistä esikoisensa juuri saanutta tai raskaana olevaa kaveria jolla kaikki puhuttava liittyy raskauteen tai vauvaan. Sovitut menot perutaan kun "masu on liian väsy" tai vauvalle ei sovikaan.

Viesteinä tulee lähinnä kaikkea ihmeellistä mitä masu tai vauva ovat nyt tehneet. Myös paljon kuvia mitä en loppupelissä välittäisi edes nähdä.

Kateellinenko? En tiedä. Kivahan se on että toinen on innoissaan ja niin olin itsekin kun lapsiani aikanaan odotin. Ja nytkin toivon että parin vuoden päästä saataisiin vielä se iltatähti. Mutta silti pystyin pitämään jotenkin mielessäni ettei se minun vauvani ole kaikkien muiden elämän keskipiste ja loppupelissä hössötin aika vähän noin ääneen.

Tiedän muutaman tapauksen, jotka ovat nyt onneksi jo rauhoittuneet. Pahinta oli ihminen joka rakastui kerran vuodessa uuteen täydelliseen mieheen ja lapset ovat mukana siinä pyörityksessä. Tämä ihminen oli kyllä vapaa pitkän liiton jälkeen, mutta syöksyi suoraan uuteen suhteeseen ja aloitti heti arjen uuden miehen kanssa. Kun homma ei toiminutkaan, niin lennosta vaihto uuteen ja taas sama homma alusta. Tämä, kun toistui 3 kertaa, niin ei siinä jaksa eläytyä muuhun, kun lasten hämmennykseen. On ihan mahtavaa, jos aikuinen löytää rakkauden ja hyvän kumppanin itselleen, kunhan jättää sellaiset teinien jutut pois. Ensirakkaus on ainutlaatuista, aikuiselta ei enää jaksa sellaista ihqu kiherrystä.. vaikka olisi kuinka IN LOVE.

[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 13:34"]Ja kun kaikki meidän menot pitää nyt järkätä sen uuden siipan mukaan. Siis mä ymmärrän  oikein hyvin ton vaiheen, en vaan itse jaksa olla siinä messissä, varsinkin kun kyseessä on kaveri, jolla kaikki menee vähän överiksi.
[/quote]teidän menot?

[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 13:36"]

Olet kateellinen.

[/quote]

No mun tapoihini ei sinänsä kuulu kadehtiminen, mä kun pyrin aina ajattelemaan asioita kokonaisuutena, eli vaikka ystävälläni nyt on tuollainen uusi ihana rakkaus, niin haluaisinko mä vaihtaa osia hänen kanssaan, haluaisinko tuon hänen uuden miehensä, hänen lapsensa, hänen ongelmansa, hänen tulotasonsa, ja aina vastaus on ei, joten en sen enempää jaksa kadehtia ketään. Löydän aina omastä elämästäni ne asiat, joiden takia haluan olla juuri minä ja elää juuri tätä elämää.

MUTTA se ei tarkoita sitä, etteikö mullakin  olisi välillä pinna kireällä, vaikeampia kausia jne. ja just nyt en millään jaksa sitä meininkiä. 

Ap.

[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 13:41"]

Ei sitä oikein jaksa. Mutta on se tylsää itse olla siinä asemassa, kun ei voi jakaa kenenkään kanssa mitään asioita. Muistan sen, koska olin 32 kun tapasin nyk mieheni (nyt 41). Muistan, että itseäni satutti ja harmitti eniten se, että vaikka en kokenut tekeväni mitään pahaa, meidän suhde yleensä nähtiin vain irstaana, likaisena ja moraalittomana. Olin itse ollut ilman suhdetta viiden vuoden ajan ja miehenkin avioero oli selvä, kun tapasimme. Se vaan tuntui niin mielettömän epäreilulta, että samalla kun näimme vaivaa ja podimme huonoa omatuntoa lasten elämän muuttamisesta, ympärillä olevat tekivät parhaansa, jotta erityisesti minulla olisi ollut entistä veemäisempi olo. Mutta toisaalta jäipä siinä monet kaverit taakse ja oli sitä aikaa tulevalle uusperheelle.

[/quote]

No toi on kyllä tosi inhottavaa. Itse en siis todellakaan mitenkään ole näyttänyt, että olen rasittunut tästä tilanteesta, ja päin vastoin tukenut ystävääni, koska hänkin on vastikään eronnut, ja kokee noita samoja tunteita.

Ap

[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 13:42"]

Voin sanoa, että siinä ei ole yhtään kateellista, kun itse kuunnellut JOKA PÄIVÄ viimeisen kuukauden ajan kuinka "sovitaan niin hyvin yhteen, se on niin ihana, se on niin komee". Ja näitä tulee useasti päivässä viestillä! Ja kun ei olla vaikka sinä päivänä oltu yhteydessä niin ensimmäinen viesti on "on se kyllä niin ihana". Kyllä se rupeaa ÄRSYTTÄMÄÄN sen ekan viikon jälkeen!

[/quote]

No just tämä! Kun se parisuhde ei " vuoda sitä ihanuuttaan" mitenkään ystävyyssuhteisiin, vaan pikemminkin vain tulee siihen väliin ja hankaloittaa niitä. Niin vaikka olisi onnellinen ystävänsä puolesta, on munkin mielestä silti ihan kohtuutonta odottaa, että ne ystävät jaksaisi päivästä ja viikosta toiseen katsella niitä kukkakimppuja ja kuunnella seksijuttuja ja kommentoida niitä " nyt se sanoi näin"-juttuja, varsinkin kun sen ihastuneen ystävän oletus on, että ystävät olisi aivan yhtä mehuissaan tuosta kaikesta.

Huoh.

Ap.

Jos sulla ap itselläsi elämä mallillaan niin varmaan jaksat kuunnella ystäväsi onnea myös. Vai onko onnellisuus-kateutta?

[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 15:21"]

[quote author="Vierailija" time="21.02.2015 klo 13:34"]Ja kun kaikki meidän menot pitää nyt järkätä sen uuden siipan mukaan. Siis mä ymmärrän  oikein hyvin ton vaiheen, en vaan itse jaksa olla siinä messissä, varsinkin kun kyseessä on kaveri, jolla kaikki menee vähän överiksi. [/quote]teidän menot?

[/quote]

Joo, meillä on aika paljon yhteisiä menoja, olemme hyviä ystäviä. Eikä niin, että mä olen se, joka niihin kerjää ja vaatii, vaan ihan tasapuolista tämä meidän ystävyys on. Ja mulla on paljon ystäviä, mua ei haittaisi yhtään, jos tämä ystäväni haluaisi nyt pitää sellaisen "kuherruskuukauden" tai vaikka puolivuotisen, jolloin me olisimme vähemmän tekemisissä, ja hän keskittyisi uuden parisuhteen perustamiseen, mä en vaan oikein nyt ihan omasta itsekkäästä näkökulmastani jaksa tätä tilannetta, mutta tuntuu pahalta myös ottaa etäisyyttä tällaisen asian takia, kun tiedän ettei ystäväni tarkoita pahaa, eikä sitäkään haluaisi.

Ap

[quote author="Vierailija" time="22.02.2015 klo 10:08"]

Jos sulla ap itselläsi elämä mallillaan niin varmaan jaksat kuunnella ystäväsi onnea myös. Vai onko onnellisuus-kateutta?

[/quote]

Just sanoin tuolla aiemmin, että vaikka en ole kadehtija-tyyppiä, niin kyllä, mulla on tällä hetkellä vaikeampi kausi elämässä, ja ihan siihen oman mielialan hyvänä pitämiseen menee energiaa niin paljon, että en enää jaksaisi pinnistellä kaverin vuoksi. Kun varmaan tiedätte kaikki, että vastarakastunut todellakin olettaa että muut olisivat yhtä innoissaan hänen jutuistaan, ja kuinka vaikeaa on olla tosi iloinen, jos ei lähtökohtaisesti ole iloinen pohjavireeltään oman elämän vaikean vaiheen takia, ja vielä tuollaisesta asiasta, mistä ei sitä iloa ja auvoa itselle hehku.

Ap