Inhoan perhe-elämää!

Inhoan elämääni. En kestä tätä melusaattetta ja jatkuvaa härdelliä enää yhtään. Lapset ovat 7 ja 5 v, joten pikkuhiljaa kai pitäisi olla helpompaa ja mukavampaa. Höpö höpö, ei tää miksikään muutu. 

Käyn töissä, josta pidän. Harrastan harrastuksia, joista pidän. Minulla on kavereita, sellaisia, joita tavataan lasten kanssa tai yksin. Minulla on osallistuva mies ja vasta löydetty luotettava lastenhoitaja. Mutta silti inhoan tätä, mikään edellä mainituista ei riitä, kun koskaan missään ei ole hiljaista ja rauhallista. Omaa paikkaa ilman meteliä. Ei koskaan aikaa, ettei tarvitse kieltääkäskeäojentaaneuvojakieltääkieltääkieltää. Pestä pyykkiä, siivota loputtomasti ja siti elää siivottomuuden keskellä. Kylmää, pimeää, loskaa, huutoa, meteliä, aikatauluja loputtomasti.

Ai niin, mullahan pitäis olla vielä ne ikuisesti hiljaiset omissa oloissaan piirtelevät tyttölapset, joiden olemassaoloa tuskin huomaa. 

Joopa. Miks en älynnyt ajoissa, että elämässä tärkeintä mulle on hiljaisus, loppuun ajatellut ajatukset ja lauseet. Rauha jaharmonia. Elämä yksin introverttina. Nyt on myöhäistä. Harkitsen eroa pelkästään siksi, että saisin olla yksin edes joka toinen viikko.

muita?