Nykymuotoisen turismin loppu
Kuka uskaltaa ensimäisenä sanoa tämän ääneen että nykyisen muotoinen turismi on tullut tiensä päähän.
Onhan se jonkunlainen ihmiskunnan syöpä että kaikkien pitäisi päästä tutkimaan maailman joka kolkkaa, se on täysin kestämätöntä ympäristön suhteen.
Valtavat määrät fossiilisia polttoaineita poltetaan taivaan tuuliin täysin turhan takia, sen lisäksi levitetään kaikki sairaudet ympäri palloa.
Kommentit (44)
Sehän on hyvä vaan kun joka tollukka ei lentele ympäri maailmaa sen ainoan elämänsä perässä.
Totta.
Tästä ei puhuta. Mistä jatkossa turismilla elävät saavat tulonsa? Jostain palkkaa on saatava. Ja puhun ulkomaalaisista vaikka Italia tai Thaimaa. Suomessahan matkailu on ollut aika vähäistä verrattuna vaikka Aurinkorantoihin.
Vierailija kirjoitti:

Ranska, Italia, Espanja jne. Turismi on niin valtava työllistäjä jopa länsimaissa, että sen loppuminen tai edes radikaali pysyvämpi väheneminen, samalla kun suuri puhallus nimeltä digitalisaatio vähentää entry-tason työpaikkoja entisestään, aiheuttaisi valtavan sosiaalisen katastrofin. Ajatelkaapa niitä kehitysmaita, joissa turismi on käytännössä ainoa ulkomaalaista rahaa tuova elinkeino. Niitä on paljon.
Vierailija kirjoitti:
Totta.
Tästä ei puhuta. Mistä jatkossa turismilla elävät saavat tulonsa? Jostain palkkaa on saatava. Ja puhun ulkomaalaisista vaikka Italia tai Thaimaa. Suomessahan matkailu on ollut aika vähäistä verrattuna vaikka Aurinkorantoihin.
Heidän pitää hankkia joku oikea koulutus ja ammatti. Eikä vain turisteille rihkaman kaupustelu, viinan kantaminen tai itsensä myyminen.
En usko, että turismi loppuu. Lentäminen ehkä vähenee, mutta turismi ei. Kun korona on ohi, niin patoutunut matkustaminen räjähtää.
Ollaan niin maailmankansalaisia kun mennään turistirysään Thaimaahan, Egyptiin, Italiaan, Bahamalle, jne. Ja sitten hehkutetaan kyseisiä maita ja kulttuuria, ja etenkin sitä miten siellä asiat on paljon paremmin kuin täällä.
Palataan 1800-luvulle, jolloin matkustaminen oli rikkaiden joutilaiden aatelisten hommaa. Merten yli laivalla, muuten hevoskärryillä tai junalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta.
Tästä ei puhuta. Mistä jatkossa turismilla elävät saavat tulonsa? Jostain palkkaa on saatava. Ja puhun ulkomaalaisista vaikka Italia tai Thaimaa. Suomessahan matkailu on ollut aika vähäistä verrattuna vaikka Aurinkorantoihin.Ranska, Italia, Espanja jne. Turismi on niin valtava työllistäjä jopa länsimaissa, että sen loppuminen tai edes radikaali pysyvämpi väheneminen, samalla kun suuri puhallus nimeltä digitalisaatio vähentää entry-tason työpaikkoja entisestään, aiheuttaisi valtavan sosiaalisen katastrofin. Ajatelkaapa niitä kehitysmaita, joissa turismi on käytännössä ainoa ulkomaalaista rahaa tuova elinkeino. Niitä on paljon.
Hankkikoon itselleen koulutuksen ja oikean ammatin.
Vierailija kirjoitti:
En usko, että turismi loppuu. Lentäminen ehkä vähenee, mutta turismi ei. Kun korona on ohi, niin patoutunut matkustaminen räjähtää.
Niin jos on koskaan ohi tai ketään jäljellä matkustamaan.
Oikea työ kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta.
Tästä ei puhuta. Mistä jatkossa turismilla elävät saavat tulonsa? Jostain palkkaa on saatava. Ja puhun ulkomaalaisista vaikka Italia tai Thaimaa. Suomessahan matkailu on ollut aika vähäistä verrattuna vaikka Aurinkorantoihin.Heidän pitää hankkia joku oikea koulutus ja ammatti. Eikä vain turisteille rihkaman kaupustelu, viinan kantaminen tai itsensä myyminen.
Turismityöntekijä tekee miljoona kertaa oikeampaa työtä kuin joku käsiään heilutteleva vaativa asiantuntija.
En kannata massaturismia ja olen vain tyytyväinen nyk. tilanteeseen kun turha matkustaminen on vaikeutunut.
Vierailija kirjoitti:
Oikea työ kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta.
Tästä ei puhuta. Mistä jatkossa turismilla elävät saavat tulonsa? Jostain palkkaa on saatava. Ja puhun ulkomaalaisista vaikka Italia tai Thaimaa. Suomessahan matkailu on ollut aika vähäistä verrattuna vaikka Aurinkorantoihin.Heidän pitää hankkia joku oikea koulutus ja ammatti. Eikä vain turisteille rihkaman kaupustelu, viinan kantaminen tai itsensä myyminen.
Turismityöntekijä tekee miljoona kertaa oikeampaa työtä kuin joku käsiään heilutteleva vaativa asiantuntija.
Ja tuottaa maailmaan samalla saasteita, luontotuhoja, muovi-ym. roskaa, ihmisoikeusrikkomuksia ym. negatiivisia turismin seurausilmiöitä kuten huumerikollisuutta. Tätäkö kannatat?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta.
Tästä ei puhuta. Mistä jatkossa turismilla elävät saavat tulonsa? Jostain palkkaa on saatava. Ja puhun ulkomaalaisista vaikka Italia tai Thaimaa. Suomessahan matkailu on ollut aika vähäistä verrattuna vaikka Aurinkorantoihin.Ranska, Italia, Espanja jne. Turismi on niin valtava työllistäjä jopa länsimaissa, että sen loppuminen tai edes radikaali pysyvämpi väheneminen, samalla kun suuri puhallus nimeltä digitalisaatio vähentää entry-tason työpaikkoja entisestään, aiheuttaisi valtavan sosiaalisen katastrofin. Ajatelkaapa niitä kehitysmaita, joissa turismi on käytännössä ainoa ulkomaalaista rahaa tuova elinkeino. Niitä on paljon.
Siksi varmaan eliitilläkin mieleen juolahtanut ainakin toisinaan väestön vähentäminen. Suurin osa ihmisistä vain kuluttaa ja tekee globaalissa mittakaavassa alaportaiden tihutöitä. Automaatiolla on korvattavissa suurin osa peruspuurtamisesta ja silloin harvoille jää mahdollisuus lennellä yksityiskoneella ihastelemassa kauniin pallon rippeitä. Nykymeiningillä kukaan ei kohta lennä tai seuraa vähintäänkin kansannousuja eriarvoistumisesta, jos hyvään tottunut ja tiedostava keskiluokka laitetaan syömään koppakuoriaisia miniyksiöönsä loppuelämäksi toisten surffaillessa ilmojen teitä katkaravun pyrstöt maankamaralle litsahdellen ja lätsähdellen.
Piikkiä siis persiiseen.
Ei matkustelu minnekään katoa. Meilläkin on etelän reissu varattuna vuoden vaihteeseen. Niin kauan kuin meillä on marraskuu ja talvi, ihmiset tulevat aina pakenemaan etelään edes käydkseen aurinkoa katsomassa. Kesällä mennään sitten jo pidemmällekin.
Vain reilut sata vuotta, ja ihminen sotki ja tuhosi elinpiirinsä. Mikä mahtava tilaisuus meille aikoinaan annettiin. Mielettömän kaunis maapallo upeine eläimineen, luonnonrikkauksineen. Jokaiselle kansalle jotakin kaunista, omaa ja korvaamatonta. Mutta ahneelle ihmiselle mikään ei ikinä riitä.
Ihanko totta? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikea työ kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totta.
Tästä ei puhuta. Mistä jatkossa turismilla elävät saavat tulonsa? Jostain palkkaa on saatava. Ja puhun ulkomaalaisista vaikka Italia tai Thaimaa. Suomessahan matkailu on ollut aika vähäistä verrattuna vaikka Aurinkorantoihin.Heidän pitää hankkia joku oikea koulutus ja ammatti. Eikä vain turisteille rihkaman kaupustelu, viinan kantaminen tai itsensä myyminen.
Turismityöntekijä tekee miljoona kertaa oikeampaa työtä kuin joku käsiään heilutteleva vaativa asiantuntija.
Ja tuottaa maailmaan samalla saasteita, luontotuhoja, muovi-ym. roskaa, ihmisoikeusrikkomuksia ym. negatiivisia turismin seurausilmiöitä kuten huumerikollisuutta. Tätäkö kannatat?
Yleensähän nuo on nimenomaan asiantuntijoiden aikaansaannoksia. Lisäksi vielä ihmisten työttömäksi tekeminen jouduttamalla surkeita kehityskulkuja, kuten vaikkapa tuo mainittu digitalisaatio.
Turismi ei tule loppumaan, on niin paljon maita joiden pääelinkeino on turismi.
Minä olen matkustellut koronan aikana samaan tahtiin kuin ennenkin ja olen nauttinut täysillä siitä kun lentokoneet on puolityhjiä, samaten kylät, kaupungit ja rannat. Turistirysissä hotellit ja palvelut ovat olleet suljettuina mutta niissä en käy muutenkaan.
Olen lähtenyt matkalle aina supernopealla aikataululla jotta maahantulovaatimukset eivät ole ehtineet muuttumaan. Tämä on vaatinut monen monta koronatestiä ja kaikki ovat olleet negatiivisiä. Rokotteet helpottivat matkustelua Euroopan sisällä, mutta muualle tarvitaan vieläkin testejä.
Minä matkustelen nyt täysillä mutta pidän varmaan pitkän tauon sitten kun korona on ohi ja massat lähtevät liikkeelle.
Onneksi tuli matkusteltua 80 ja 90-luvuilla, jolloin maissa oli vielä jäljellä jotain omaa, ja lentämisessä oli jotain tyyliä vielä, ateriat ja tavarat lipun hinnalla ja niin edespäin. Ei varauskulttuuria, niin käteisnipun kanssa matkatoimistoon tai kentälle ja siitä ilmaan.
Nykyään ei ole enää mitään halua matkustaa kun joka paikassa on se sama multikulttuuri ja amerikkalaisuus. Viimeisen kerran lensin vuonna 2000. Veikkaan että 98% vihreistä on lentänyt minua enemmän tällä vuosituhannella.

Oi, 90-luvun Eurooppa oli kyllä paratiisi! Jokainen maa oli omanlaisensa ja oli aivan mielettömän upeaa aikaa matkustella <3 <3
Eipä ole paljoa eurooppaa enää mitä katsella. Riittää kun käy itäkeskuksessa niin on nähnyt kaiken.