Lue keskustelun säännöt.
Päätimme että yksi lapsi riittää, mikä helpotus!!
19.02.2015 |
Päätimme juuri, että tämä 6 kk vanha vauvamme jää ainokaiseksemme. Ja mikä tajuton helpotuksen tänne siitä tulikaan.
Pistin ja laitan jatkossakin kaikki pieneksi jääneet vaatteet heti kiertoon, samoin tarpeettomat tavarat, sängyt, vaunut yms. Eipähän tarvitse pohtia, olisiko vielä käyttöä.
En enää ikinä stressaa saanko vielä lasta. Enkä sitä tuleeko keskenmeno. En enää joudu kärsimään raskausajan vaivoja tai kokemaan synnytystä.
Ei enää imetystä tai heräilyä parin tunnin välein. Ei enää löysää vatsanahkaa, josta pääsin juuri eroon. Kroppani on vain minun!
Nyt voin ihan rauhassa keskittyä tähän lapseen ja olla hänen kanssaan nyt kotona, kun voin vuoden päästä kunnolla keskittyä taas uraani.
Päätös tuntuu niin oikealta, niin hyvältä!!
Kommentit (75)
Tunnustan itse surreeni lapsena sitä, ettei mulla ole sisaruksia. Monilla ystävilläni oli lämpimät välit varsinkin siskoihinsa. Mutta kyllä se on nyt aikuisiällä myönnettävä omien vanhempieni ja heidän sisartensa perintöriitoja katsellessa, että kyllä ainoana lapsena olo voikin helpottaa elämää... Ei ainakaan tarvitse kokea sitä kipua, kun rakkaana pitämät ihmiset muuttuvat hirviöiksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnustan itse surreeni lapsena sitä, ettei mulla ole sisaruksia. Monilla ystävilläni oli lämpimät välit varsinkin siskoihinsa. Mutta kyllä se on nyt aikuisiällä myönnettävä omien vanhempieni ja heidän sisartensa perintöriitoja katsellessa, että kyllä ainoana lapsena olo voikin helpottaa elämää... Ei ainakaan tarvitse kokea sitä kipua, kun rakkaana pitämät ihmiset muuttuvat hirviöiksi.
Tämä hyvä huomio myös. Lapsemme on molempien sukujen ainoa perillinen elossa oleviin isovanhempiin.
Siskopuoleni lapsineen on jo perinyt yhteisen vanhempamme.
Ap.
Itse ainoana lapsena en ymmärrä tuollaista päätöstä ja olen jopa vähän katkera kun en koskaan saanut sisaruksia. Tyhjä ja yksinäinen olo ollut koko elämän vaikka onkin jonkin verran sukulaisia ja ystäviä, mutta ei ne korvaa sisarusta.
Tulevaisuus ahdistaa; hoitaa yksin vanhat sairaat vanhemmat ja kokea vanhempien menetyksen suru yksin.
Mieluummin 0 lasta kuin 1.
Me olimme melko varmoja ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen, että hän riittää meille. Kun hän täytti neljä, mieleni alkoi pikkuhiljaa muuttua ja tuntui, että rakkautta riittäisi toisellekin. Myös lapsi kaipasi "ystävää kotiin" noin 3-vuotiaasta alkaen. Toinen lapsemme syntyi, kun esikoinen oli täyttämässä kuusi vuotta, ja sydämeni meinaa pakahtua katsellessani esikoisen onnea pikkusisaruksestaan. Nyt perheemme lapsiluku tuntuu täydeltä ja olen onnellinen, ettemme lyöneet päätöstä lapsiluvusta lukkoon aikaisemmin.
Vierailija kirjoitti:
Itse ainoana lapsena en ymmärrä tuollaista päätöstä ja olen jopa vähän katkera kun en koskaan saanut sisaruksia. Tyhjä ja yksinäinen olo ollut koko elämän vaikka onkin jonkin verran sukulaisia ja ystäviä, mutta ei ne korvaa sisarusta.
Tulevaisuus ahdistaa; hoitaa yksin vanhat sairaat vanhemmat ja kokea vanhempien menetyksen suru yksin.
Mieluummin 0 lasta kuin 1.
Ei se sisarus ole tae mistään lämpimästä tuesta ja turvasta läpi elämän. Minä olen aina ollut sisarukseni kanssa etäinen, meillä on jonkin verran ikäeroa ja elämme täysin erilaista elämää. Hän ei ole tukenut minua tai ollut kiinnostunut elämästäni missään elämänvaiheessa. Hän on etäinen myös vanhemmille. Joten vaikka on sisarus, voi silti tuntua siltä, että on ainoa lapsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä tehty sama päätös jo nyt tätä ensimmäistä & ainokaista odottaessa. Olen kestänyt kaikki ultrien jännittämiset, sokerirasituksen jne sen voimalla että tiedän käyväni nämä vain kerran läpi. Yhteen lapseen meillä riittää mieheni kanssa rahkeet. Kovasti jo häntä odotetaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen hiukan kateellinen tuosta hävinneestä vatsanahasta, ap, mutten muusta. T: kolmen lapsen äiti, vatsanahka on ja pysyy, kuopus 12v. PS. Minäkin olin onnellinen yhdestä lapsesta ja päätin, että se riittää (takana lapsettomuushoitoja). Sitten saimme yllätyksenä toisen... ja lopulta toivoimme kolmattakin. Ei silti kannata niitä vauvakamppeita säilöä. Ei kaikille näin käy.
Kiitos tästä avauksesta!
Meillä on yksi lapsi, joka on nyt 9-vuotias. Olisin AINA halunnut toisen lapsen, mutta sairastin vakavan synnytyksen jälkeisen masennuksen ja olisin ollut valmis toiseen siinä vaiheessa, kun ensimmäinen oli 5/6 ja siinä vaiheessa mies ei enää toista halunnut. Vetosi korkeaan ikäänsä (45 v.). Minua tämä on asia on painanut ihan aina ja erityisesti, kun lapsi aloitti koulun. Koulujen lomat on todella pitkiä ja eipä ole sisarusta, jonka kanssa viettää näitä päiviä. Myös joulu on aina vaikea, sillä olisi todella kiva, että olisi useampia lapsia ja leikkikaveri. Mietin välillä myös sitä, että olisinko ehtinyt tavata toisen miehen ja saada hänen kanssaan lapsen. Serkut ovat suht läheisiä, mutta silti pelkään, että lapselle on raskasta, että joutuu kohtaamaan elämän haasteet yksin ja tosiaan pitämään vanhemmista huolta yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vuoden päästä laitetaan se ainokainenkin hoitoon? Ja tavaroiden miettiminen määrää lapsiluvun. Aika karua.
Vierailija kirjoitti:
Monessako perheessä sisarukset elävät sovussa keskenään? Viimeistään perinnönjaossa pannaan kaikki ranttaliksi ja välit poikki.
Eivät sisarukset automaattisesti ole maailman parhaat kaverit.
Niin, eikä myöskään sisarukset automaattisesti pane kaikkea ranttaliksi ja välit poikki perinnönjaossa. Tai että sisaruksilla olisi automaattisesti huonot tai etäiset välit. Uskon, että kasvatuksella ja kodin ilmapiirillä on osansa siinä, kuinka läheiset välit sisaruksille tulee.
Ainakin omassa tuttavapiirissä sisarukset ovat kaikille tärkeitä läheisiä, jotka tukevat ja auttavat asioissa ja joiden kanssa myös vietetään paljon aikaa ja pidetään hauskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monessako perheessä sisarukset elävät sovussa keskenään? Viimeistään perinnönjaossa pannaan kaikki ranttaliksi ja välit poikki.
Eivät sisarukset automaattisesti ole maailman parhaat kaverit.
Niin, eikä myöskään sisarukset automaattisesti pane kaikkea ranttaliksi ja välit poikki perinnönjaossa. Tai että sisaruksilla olisi automaattisesti huonot tai etäiset välit. Uskon, että kasvatuksella ja kodin ilmapiirillä on osansa siinä, kuinka läheiset välit sisaruksille tulee.
Ainakin omassa tuttavapiirissä sisarukset ovat kaikille tärkeitä läheisiä, jotka tukevat ja auttavat asioissa ja joiden kanssa myös vietetään paljon aikaa ja pidetään hauskaa.
Kasvatuksella & ilmapiirillä toki on tärkeä osuus, mutta monilla yksinkertaisesti ei kemiat kohtaa. Sisaruus ei tarkoita automaattisesti ns "sielujen sinfoniaa".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mäkin ajattelin samaa vielä puoli vuotta sitten, olin ihan varma hirveän vauva-ajan jälkeen (allergioita, refluksia, yöunet 10min pätkissä) etten enää koskaan hanki lapsia. Nyt ilmeisesti aika alkaa kullata muistoja (lapsi nyt 1.5) ja välillä hiipii mieleen ajatus toisesta lapsesta :D Noh, täytyy ajatella aina noita ekan vuoden kauheuksia, jos iskee vauvakuume.
Kyllä ne kauheudet vain unohtuu…
Eikä sitä/niitä menehtyneitä voi korvata uusilla lapsilla. Se suru on aina ja ikuisesti.