Kertokaa ulkonäköjuttuja, jotka saavat näyttämään homssuiselta.
Mielellään vielä sellaisia, jotka eivät ole ehkä itsestäänselvyyksiä kuten ryppyiset vaatteet ja harakanpesähiukset jne.
Kommentit (154)
Vierailija kirjoitti:
Menet vain ulos ja katselet suomalaisia.
Just eilen kävin sittarissa ja istuin siellä penkillä odottelemassa miestä viereisestä terveyskeskuksesta. Oli aikaa arvioida ihmisiä. Ja enpä kyllä voi olla samaa mieltä.
Näin yleissilmäyksellä enimmäkseen mustiin pukeutuneita kaikissa ikäluokissa. Ihmeen hyviä jalkineita oli.
Suht siisti vaikutelma jäi. Joitain todella suloisesti puettuja lapsia oli, lastenvaatteet nykyään aivan ihania.
Suomalaiset pilaavat nahkakenkänsä loskassa. Jokasään jalkineet ovat aika hintavia tosin.
Niin mikähän siinäkin on kun saa kuukausitolkulla jankuttaa miehelle että vois olla hyvä jos ostettaisiin vihdoinkin uudet housut ja hyvät kengät, kun noi on jo ihan risaiset eikä kenkiäkään voi korjata.
Pitkin hampain suostui vihdoin ja on nyt tyytyväinen itsekin. Tosin vinkui pitkään siitä miten nyt "taas" maksoi paljon kaikki. Kuitenkin saimme 15 % alennusta. Vissiin olisi pitänyt ilmaiseksi saada kaikki.
Onko noissa ukoissa jotain luontojaan uppiniskaista tällaisissa kysymyksissä?
Vierailija kirjoitti:
Kauan sitten jostain kuulin, että esim. sosiaalityöntekijä katsoo käsiä. Että onko kynnet noidettu ja siistit. En tarkoita mitään geelikynsiä ym. eikä silloin niitä ollutkaan.
Mä leikkaan aina leikkurilla hyvin lyhyiksi ja käytän käsivoidetta. Nyrhin usein kynsinauhoja hermostuneena. Liekö sossutädin mielestä ihan syrjäytynyt 🤔

Ei kaikki ole tuollaisia.
Vaatteiden läpi paistavat alusvaatteiden rajat ja muhkurat, samoin toki myös jos ne näkyy vaatteiden ulkopuolella esim rintsikan olkaimet, varsinkin jos ne on jotenkin huomiota herättävän väriset. Sekä vaatteiden laput jos tursottavat esillä, tai esim paitojen ne ripustusnauhat. Tulee mielikuva, että ei varmaan paljon katsottu aamulla peiliin. Lisäksi täysin epäsopivat väri-ja kuosiyhdistelmät, väriä saa olla mutta kovin riitelevät värit näyttää kyllä homssuiselle.
Vierailija kirjoitti:
Huonosti istuvat farkut. Ja toki myös muut vaatteet ja housut, mutta farkkujen yleensä kuuluisi olla vartalonmyötäiset ja niiden huono istuvuus näkyy selvästi.
Suttuinen tai kasvoille ja tilanteeseen epäsopiva meikki, kovin vahva/tumma meikki muualla kuin juhlissa näyttää yleensä suttuiselta.
Huonolaatuinen laukku, joko vähän jo varisevaa keinonahkaa oleva tai joku ruma muovikankainen mainoskassi. Melkein parempi ottaa vaan (siisti, ei mainos) kangaskassi, se näyttää harkitulle valinnalle.
No jaa. Jos on varaa vain niihin yksiin farkkuihin. Niin niillä pitää kulkea kesät talvet.
Etenkään pullukat ihmiset eivät kirppareilta löydä sopivia housuja itselleen.
Ja farkut on onneksi tehty niin lujiksi housuiksi, että ne todellä kestää, kestää ja kestää, useista pesuista huolimatta.
Ja farkkujen ei tarvitse olla vartolon myötäiset, eivät ne ole sitä edes aina, vaatekaupoissa olevilla myyjillä.
Ja kyllä miehiäkin näkee kaupungilla lounastunneilla usein, että on pikkutakki, paita, mutta farkut sitten onkin jo hiukan nuhjaantuneen näköiset. Ja tietenkin onkin, kun sellaiset pikkutakki miehet ovat yleensä toimistohommissa, ja istuvat paljon, joten se persuspuoli ja polvet kuluu ensimmäisinä ja polviin tulee pussit.
Minusta kyllä ykkösjuttu on se, että ihminen huolehtii ensimmäiseksi sen hygieniansa kuntoon, kun lähtee ulos kotoaan.. Että käy suihkussa ja pesee hampaansa ja suunsa.
Ettei tuoksu pahalle!
Tekotukka, -kynnet, -tissit (överit sellaiset) ja kaikki tuo kuorrutettuna jollain leo-kuosilla + vaikkapa näpsäkät ylipolven saappaat jalassa. Runsaasti vielä halpaa hajuvettä nin soon siinä!
Vierailija kirjoitti:
Kauan sitten jostain kuulin, että esim. sosiaalityöntekijä katsoo käsiä. Että onko kynnet noidettu ja siistit. En tarkoita mitään geelikynsiä ym. eikä silloin niitä ollutkaan.
En tiedä, mutta minä olen aika epätyypillinen sossun asiakas, mutta minä pureskelen kynsiäni... Olen tehnyt sitä iät ja ajat ja varsinkin, jos keskityn johonkin oikein kovasti ja tulee pohdittua. Esimerkiksi työssäni suunnittelutyössä tulee välillä stressaavia päiviä ja kynnet on ihan tyngät päivän jälkeen ja purentalihakset kipeät.
Miehillä tursottavat nenä- ja korvakarvat, homssuinen parta, paita joka ei ihan yllä peittämään sitä elintasokumpua enää. Tähän vielä ne rikkinäiset kengät, lököttävät housut (koska jaloista/pepusta sopivat ei mahdu mahan kohdalta), voimakas tupakan haju ja joku taivaan vanha vähän korjailtu kassi/kaupan muovipussi tavaroille, niin päästään aika hyvään vaikutelmaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mikähän siinäkin on kun saa kuukausitolkulla jankuttaa miehelle että vois olla hyvä jos ostettaisiin vihdoinkin uudet housut ja hyvät kengät, kun noi on jo ihan risaiset eikä kenkiäkään voi korjata.
Pitkin hampain suostui vihdoin ja on nyt tyytyväinen itsekin. Tosin vinkui pitkään siitä miten nyt "taas" maksoi paljon kaikki. Kuitenkin saimme 15 % alennusta. Vissiin olisi pitänyt ilmaiseksi saada kaikki.
Onko noissa ukoissa jotain luontojaan uppiniskaista tällaisissa kysymyksissä?
Ei kaikki ole tuollaisia.
Ei kai sitä tarkoitettukaan. Mutta aika usein olen saman kuullut. Kun on itse tyytyväinen, ei haittaa vaikka rölliltä näyttäis. Kun "nämä kengätkin on vasta 12 vuotta vanhat, ja onhan näihin ostettu joka vuosi uudet nauhatkin"... viikset huolletaan vasta kun ne ovat kippuralla suussa ja sukat vaihdetaan kun pottuvarvas törröttää ulkona sukasta.
Mulle on sattuneet kunnon "keikarit", joille on ulkoinen habitus todella tärkeä. Naapurin rouva kutsui exääni malliksi, kun oli niin komea ja vimpan päältä ihanat vaatteet. Nykyinenkin ostelee tuoksuja, kenkiä, nastalenkkareita ja muita jalkineita, sekä erilaisia takkeja ja neuleita. Farkkujakin on monet ja juhlapukeutuminen moitteetonta. Pitää itsensä kaljuna vaikka ei ole kaljuuntunut. Tytöt tykkää. eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huonosti istuvat farkut. Ja toki myös muut vaatteet ja housut, mutta farkkujen yleensä kuuluisi olla vartalonmyötäiset ja niiden huono istuvuus näkyy selvästi.
Suttuinen tai kasvoille ja tilanteeseen epäsopiva meikki, kovin vahva/tumma meikki muualla kuin juhlissa näyttää yleensä suttuiselta.
Huonolaatuinen laukku, joko vähän jo varisevaa keinonahkaa oleva tai joku ruma muovikankainen mainoskassi. Melkein parempi ottaa vaan (siisti, ei mainos) kangaskassi, se näyttää harkitulle valinnalle.
No jaa. Jos on varaa vain niihin yksiin farkkuihin. Niin niillä pitää kulkea kesät talvet.
Etenkään pullukat ihmiset eivät kirppareilta löydä sopivia housuja itselleen.
Ja farkut on onneksi tehty niin lujiksi housuiksi, että ne todellä kestää, kestää ja kestää, useista pesuista huolimatta.
Ja farkkujen ei tarvitse olla vartolon myötäiset, eivät ne ole sitä edes aina, vaatekaupoissa olevilla myyjillä.
Ja kyllä miehiäkin näkee kaupungilla lounastunneilla usein, että on pikkutakki, paita, mutta farkut sitten onkin jo hiukan nuhjaantuneen näköiset. Ja tietenkin onkin, kun sellaiset pikkutakki miehet ovat yleensä toimistohommissa, ja istuvat paljon, joten se persuspuoli ja polvet kuluu ensimmäisinä ja polviin tulee pussit.
Minusta kyllä ykkösjuttu on se, että ihminen huolehtii ensimmäiseksi sen hygieniansa kuntoon, kun lähtee ulos kotoaan.. Että käy suihkussa ja pesee hampaansa ja suunsa.
Ettei tuoksu pahalle!
No, semmoista se on. Onhan se selvä, että jos ei ole varaa kunnon vaatteisiin niin kyllähän sitä helposti homssuiselle näyttää. Kyllähän ne silloin kuluukin nopeasti epäsiistiksi jos ei ole varaa kuin yksiin. Hygienia on ilman muuta se tärkein juttu, paha haju ja selvästi likaiset vaatteet ovat jo ällöttäviä myös vastaantulijalle, homssuisen näköisestä olemuksesta muuten ei ole sinänsä haittaa (paitsi esim työhaastattelussa voi olla).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kauan sitten jostain kuulin, että esim. sosiaalityöntekijä katsoo käsiä. Että onko kynnet noidettu ja siistit. En tarkoita mitään geelikynsiä ym. eikä silloin niitä ollutkaan.
Mä leikkaan aina leikkurilla hyvin lyhyiksi ja käytän käsivoidetta. Nyrhin usein kynsinauhoja hermostuneena. Liekö sossutädin mielestä ihan syrjäytynyt 🤔
Tämä on eri asia kuin likaiset kynsienaluset ja lohkeilleet kynnet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin mikähän siinäkin on kun saa kuukausitolkulla jankuttaa miehelle että vois olla hyvä jos ostettaisiin vihdoinkin uudet housut ja hyvät kengät, kun noi on jo ihan risaiset eikä kenkiäkään voi korjata.
Pitkin hampain suostui vihdoin ja on nyt tyytyväinen itsekin. Tosin vinkui pitkään siitä miten nyt "taas" maksoi paljon kaikki. Kuitenkin saimme 15 % alennusta. Vissiin olisi pitänyt ilmaiseksi saada kaikki.
Onko noissa ukoissa jotain luontojaan uppiniskaista tällaisissa kysymyksissä?
Ei kaikki ole tuollaisia.
Aivan samaa olin tulossa sanomaan. On paljon miehiä, jotka välittävät mitä päällensä laittavat. Oma mieheni myös välittää mitä päällensä laittaa. Tilanteen mukaan.
Minä pureskelen kynsiä. En kuitenkaan sillä tavalla ihan pohjia myöten, ainoastaan vähän jos joku reuna lohkeaa tms. En juuri koskaan tee kynsien/käsien eteen mitään muuta, ja ihmiset kehuu että kauniit kädet 🤔 talvella on pakko tosin laittaa rasvaa kun muuten kuivuvat.
Britney Spearsin kestorajaus silmissä.
Homssuista on se jos kaikki vaatteet ovat urheiluvaatteita! Suomalaisten ulkovaatteet ovat usein kaupungillakin sellaisia, että niissä on sporttiyksityiskohtia tai ovat oikeasti urheiluun tarkoitettuja, mutta ne yhdistetään arkena siistimpiin vaatteisiin, mikä pilaa kokonaisuuden.
Vierailija kirjoitti:
Huonosti istuvat farkut. Ja toki myös muut vaatteet ja housut, mutta farkkujen yleensä kuuluisi olla vartalonmyötäiset ja niiden huono istuvuus näkyy selvästi.
Suttuinen tai kasvoille ja tilanteeseen epäsopiva meikki, kovin vahva/tumma meikki muualla kuin juhlissa näyttää yleensä suttuiselta.
Huonolaatuinen laukku, joko vähän jo varisevaa keinonahkaa oleva tai joku ruma muovikankainen mainoskassi. Melkein parempi ottaa vaan (siisti, ei mainos) kangaskassi, se näyttää harkitulle valinnalle.
Olen homssuinen löysine housuineni. 😂
Vierailija kirjoitti:
Homssuista on se jos kaikki vaatteet ovat urheiluvaatteita! Suomalaisten ulkovaatteet ovat usein kaupungillakin sellaisia, että niissä on sporttiyksityiskohtia tai ovat oikeasti urheiluun tarkoitettuja, mutta ne yhdistetään arkena siistimpiin vaatteisiin, mikä pilaa kokonaisuuden.
Ei ole nykyään enää homssuista, kunhan on tyylikkäät ne urheiluvaatteet. Toki eri asia jos on joku vuosikymmeniä vanha urheilusetti päällä.
Kyllä. Suomalaiset erottaa ulkomailla jo kaukaa.