Teetkö itsestäsi koskaan tarkoituksella epäkiinnostavan?

Tavallista tavallisemmat vaatteet, tavalliset hiukset, ei meikkiä. Hillitty ja haalistunut olemus. On ikäänkuin osa interiööriä. Painuu sohvaan ja osaksi tapettia. Kyllä, olen epäkiinnostava.

Vierailija kirjoitti:

Tavallista tavallisemmat vaatteet, tavalliset hiukset, ei meikkiä. Hillitty ja haalistunut olemus. On ikäänkuin osa interiööriä. Painuu sohvaan ja osaksi tapettia. Kyllä, olen epäkiinnostava.

En voi ymmärtää ihmisiä, jotka haluavat olla huomion keskipisteenä.

En jaksa yrittää tehdä itsestäni tarkoituksella mitään, kiinnostavuus riippuu ihmisestä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä. En kaipaa ällöttävien miesten lähentelyjä.

Samoin täällä.

Mitä säkimpi paita ja pitkä helma, sen parempi.

Vierailija kirjoitti:

Olen. Olen esittänyt hullua. Mikään ei karkota miestä pahemmin kuin naisen hulluus.

Minäkin olen. Hyvin toimii.

Olen ollut sen verran sosiaalinen kuin on ollut pakko. Nyt olen saanut haluamani eikä minua enää kiinnosta. Joten ei tarvitse olla mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen. Olen esittänyt hullua. Mikään ei karkota miestä pahemmin kuin naisen hulluus.

Minäkin olen. Hyvin toimii.

Nykyään ei tarvitse enää, kun kukaan ei ole muutenkaan kiinnostunut 😀

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut sen verran sosiaalinen kuin on ollut pakko. Nyt olen saanut haluamani eikä minua enää kiinnosta. Joten ei tarvitse olla mitään.

Olemme kuin hiekanjyvät, jotka tuuli pyyhkii pois. Meistä ei jää jälkiä tänne. Lopulta kukaan ei kaipaa. Tulee unohdus.

Vierailija kirjoitti:

Ihan pakko esittää rypistynyttä, tyylitöntä, homssuista, rasittavaa nelikymppistä mammaa, koska muuten olisin liian kiehtova ja kuuma ja miehet juoksisivat perässä ja naiset vihreinä kateudesta puhuisivat kak*aa minusta.

Tässäkin se että on läsnä, iloinen ja oma itsensä on jo liian jotakin joka saa miehet kuolaamaan ja naiset puhumaan kak*aa selän takana.

-se säkkiin pukeutuja joka käyttää myös mainittua karkoitusilmettä. Joskus ylpistyin ja luulin itseäni kauniiksi, onneksi peili jysäytti jalat maahan.

Lihotin itseni yhdessä vaiheessa, kun kyllästyin huomioon.

Sitten rakastuin, ja vähän harmitti siinä vaiheessa, kun en ollut enää kiinnostava, mutta kai se meni niin kuin oli tarkoitus. Eipä ole stressiä.

Narskujen seurassa on pakko, kaiken huomion on oltava koko ajan niissä ja saatava loistaa kirkkaimpana yksinään. Esitän myös kuuntelevani niitä itsekehu-monolegeja, en kuuntele aidosti. Toisaalta kun tämä opetetaan sille vih atu lle narskuperheessä jo lapsena, jäädyt näkymättömäksi ja huomaamattomaksi aina sellaistenkin seurassa joiden kanssa ei tarvitsisi ja siinä valuukin sitten kaikki oikeasti kiinnostavat ihmissuhteet ja oikeastaan koko elämä ohi.

Ehkä joskus, jos kohtaan ihmisiä, joihin en jostain syystä halua tutustua. Sellainen mjoo, niih -vaihde sopii siihen.

Mä olen ulkoisesti aika tavis ja tylsäkin. En meikkaa, pukeudun rennosti, olen sellainen perustyyppi. Hyöty on melkoinen, vaikka olen ystävällinen asiakastilanteissa ja juttelen, en saa hulluja stalkkereita perään ja myös miesasiakkaat ovat mulle vain kivoja ja ystävällisiä, siinä kun joillekin vetävämmille työkavereille tulee rivoakin läppää.

Kyllä. Joskus töissä etten saa äkillistä huomiota tai ystäväkutsuja ja sitten vastareaktiota. Usein somessa etten saa liiallista huomiota. Usein tulisi epätoivotuilta tahoilta tai herättäisi inhottavaa "meikkaa taas lisää", "järjestä muille asioita palvelijana" ym. suhtautumista tai keinotekoista kiinnostusta. Noin oletan.