Lue keskustelun säännöt.
Kun oma lapsi muuttaa ulkomaille? Suuri suru.
17.02.2015 |
Mulla on kaksi poikaa, esikoinen jo lähempänä kolmeakymppiä ja kuopus juuri täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Esikoinen on aina tykännyt matkustella, olisi halunnut jo muuttaa ulkomaille opiskelemaan ja kun minä siinä vaiheessa toppuuttelin niin jäi Suomeen opiskelemaan, mutta opiskelijavaihdon aikana tapasi ulkomaalaisen tytön, joka muutti heti siltä seisomalta Suomeen, poikani muutti kotoa pois yhteen tämän tytön kanssa.
Ihan kiva tyttö ja on kotoisin samantapaisesta sivistysvaltiosta kuin Suomi. Tyttö on todella kaunis ja hyvin sellianen valloittava persoona, etten ihmettelekään miksi poikani häneen rakastui. Menivät hyvin nopeasti naimisiin ja tyttö on ollut kotirouvana ja poikani töissä viime vuodet, tyttö ei vaan ole halunnut opetella suomenkieltä ja siksi töiden löytäminen ollut hankalaa. Poikanikin vaan puhuu englantia hänen kanssaan eikä näe sitä ollenkaan ongelmallisena. Itseäni tämä on harmittanut suuresti, mielestäni olisi kohteliaista opetella uuden kotimaan kieli, mutta ovat kokoajan sanoneet että ei tarvitse opetella kun muuttavat pian ulkomaille. Ajattelin, että ne ovat vain sellaisia puheita, mutta pojallani hyvä työ Suomessa ja perhe lähellä että en uskonut että muuttaisivat.
Nuori pari tuli kylään ja ilmoittivat, että ovat parin kuukauden kuluttua muuttamassa Suomesta vaimon kotimaahan, että ovat molemmat löytäneet töitä sieltä ja haluavat sinne perheensä perustaa ja senkin kertoivat, että kunhan on muuttokuorma saapunut kohteeseen niiin vauvakin olisi tervetullut.
Mulle tuli ihan hirveän suuri suru tuossa vaiheessa, ja melkein sellainen vihakin. En halua, että he muuttavat pois :( Ja sekin että en näkisi mahdollisia lapsenlapsiani usein koskaan tuntuu niin epäreilulta. Ja se, että tytön vanhemmat nyt sitten asuvat samassa kaupungissa ja saavat jakaa elämäniloja ja suruja paljon enemmän heidän kanssaan. Olen varmaan itsekäs joidenkin mielestä, mutta koen vain oloni niin petetyksi :(
Sanoin viimeksi pojalleni, että haluaisin olla iloinen heidän puolestaan, mutta en vain pysty. Poikani meni vähän hämilleen eikä oikein kai tiennyt mitä sanoa...
Miten tällaisessa tilanteessa pitäisi toimia?
Omasta miehestäni tai kuopuksesta ei ole tässä tilanteessa mulle tukea. Mieheni sanoo,että on onnellinen mitä tahansa poikansa tekee. Kuopus taas ei tunnu edes korvaansa lotkauttavan noille uutisille...
Koen olevani ihan yksin suuren surun kanssa :(
Miksi juuri mulle piti sattua tällainen suurudenhullu poika, joka haluaa muuttaa ulkomaille loppuelämäkseen ulkomaalaisen vaimon kanssa?
Onko täällä kohtalontovereita? Olisi kiva vaihtaa ajatuksia, kuinka tästä selvitä.
Kommentit (165)
Ja haloo, olet elänyt poikasi vierellä koko tämän astisen elämän, miksei hän saisi nyt puolestaan muuttaa lähemmäs vaimonsa perhettä, miksei vaimolla ole samaa oikeutta?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvä skypeyhteys on kultainen näissä tilanteissa.
Ymmärrän että surettaa, mutta etkö lapsia tehdessäsi tajunnut, että he eivät ole täällä sinua viihdyttämässä ja lapsenlapsia sinulle hoidettavaksi pusaamassa, vaan elämässä omaa elämäänsä.
Mun mielestä se olisi hienoa. Lentokoneet kulkee, ei mitään ongelmaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai mitä teet? Lakkaat olemasta helvetin itsekäs ja tukit turpasi jos haluat säilyttää edes jonkunnäköiset välit. Sinunko mielestäsi miniän olisi pitänyt itse kärvistellö vieraassa maassa ilman vanhempiaan ja perustaa siellä perhe? Sekö olisi ollut reilua? Voi jeesus kristus.
Nyt ne mölyt mahaan jos haluat säilyttää vielä välit lapseesi. Et voi omia tunteitasi pistään pojan onnellisuuden edelle!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eiköhän se olo siitä helpotu kun totut ajatukseen. Suomi on vaikea kieli, eikä ulkomaalaisen ole helppo saada täältä töitä vaikka puhuisi hyvääkin suomea. Nykyään on niin helppo pitää yhteyttä skypellä ja lennot on halpoja. Eiköhän poikasi ole vaimonsa kanssa miettineet tarkkaan eri maiden hyvät ja huonot puolet ja sen missä lastenkin olisi hyvä kasvaa.
Saathan sinä surra asiaa, mutta tee se itseksesi, sillä pojallasi on täysi oikeus muuttaa minne haluaa, eikä sinulla ole äitinä oikeutta sitä yrittää rajoittaa tai syyllistää poikaa päätöksestään. Eikä se mahdollinen vastustuksesi tai itkusi sitä muuttoa edes estäisi, mutta saattaa pahimmassa tapauksessa pilata sinun ja poikasi välit aika lopullisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sulla ei ole oikeutta tuoda pojallesi itsesi takia pahaa mieltä valinnoistaan. Se vasta onkin epäreilua että kaadat omat tunteesi poikasi niskaan, joka ei ole mitään väärää tehnyt. Käy vaikka terapiassa selvittämässä tätä.
Mieti sitä siltä kannalta, että poikasi perheessä on nyt kaksi henkilöä: poikasi ja miniäsi. Tämä perhe on nyt asunut pojan kotimaassa, kaukana vaimon perheestä ja nyt haluavat kokeilla kuvioa toisinpäin. Kaikkien osapuolten kannaltahan tuo on todella reilu ratkaisu.
Musta se, että poikasi uskaltaa muuttaa ulkomaille ja haluaa kokeilla vaimonsakin kotimaata, kertoo siitä että saisit olla todella ylpeä että olet onnistunut kasvattamaan noin avarakatseisen nuoren miehen :)
Maailma on onneksi paljon pienempi tänä päivänä kuin ennen internetin aikaa. Skype-yhteydet pelaa, lentämällä voi visiteerata puolin ja toisin. Monesti pieni välimatka voi tehdä terääkin ja ne hetket kun saatte viettää aikaa yhdessä ovat paljon tärkeämpiä kuin aiemmin ja niitä ei halua käyttää turhanpäiväiseen riitelyyn.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täytyyhän poikasi ottaa huomioon tuo että vaimonsa saa myös töitä. Ei hän voi ajatella enää vain itseään ja oman elämänsä helppoutta Suomessa.
Jaaha, samantapainen tilanne kuin itselläni mutta äidin näkökulmasta ap:lla... Mulla siis tilanne että on ulkomaalainen mies ja olemme muuttamassa maaliskuussa miehen kotimaahan, kun minäkin sain sieltä hyvän koulutusta vastaavan työn. Ja voi taivas miksi marttyyriksi äiti on ryhtynyt! Hylkään vanhan ihmisen ihan yksin enkä välitä hänen tunteistaan yhtään, lastenlapsetkin riistän yksinäiseltä äiti-paralta, ja mitä sitten kun hän joutuu vanhainkotiin ja on huonossa kunnossa niin kuka käy katsomassa kun minä asun 2000 km päässä! Huvittavinta tässä on että äiti EI ole yhtään raihnainen ja säälittävä, vaan työssäkäyvä ihminen joka harrastaa esim. kuntosalia ja lenkkeilyä ja matkustelua. Vanhainkotiajat taitavat olla aika kaukana vielä.
Ja joka tapauksessa, ei kai sitä voi kukaan elämäänsä järjestää vain sen mukaan mikä vanhemmille olisi mukavinta? Kotimaassakin monet joutuu muuttamaan pääkaupunkiin työn perässä, vaikka vanhemmista olisi kivaa että asuisivat siellä pikkukylässä heitä lähellä. Ei se oikeastaan juuri kummempaa ole jos muuttaa toiseen maahan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiitos järkevistä viesteistänne. Tottahan tuo on, että ovatpa sitten miehen kotimaassa tai vaimon kotimaassa, niin aina se on epäreilua jollekin, eikä sille mitään voi.
Sitä vain ihmettelen, mistä poikani on edes saanut tuon palon ulkomaita kohden. Koskaan emme matkustelleet ulkomailla perheen kesken, en kannustanut opiskelemaan vieraita kieliä sen enempää kuin kotimaisiakaan ja meidän suvusta ei ole kukaan halunnut opiskella ulkomailla tai muuttaa ulkomaille töihin.
Kaipa se vain sitten on tuo halu muualle sisäänrakennettuna ihmiseen. Ensiksi melkein pelästyin, että menikö poikani naimisiin tämän vaimonsa kanssa vain sen tähden että saisi paremmat siteet ulkomaille, mutta en kyllä enää niin ajattele, selvästi sopivat toisilleen poikani ja miniäni.
Tiedän, että pitäisi olla iloinen ja kannustava äiti, mutta jos sellaiseksi pitää nyt ryhtyä niin se ei kyllä tule suoraan sydämestäni. Pojallani oli oikein hyvä työpaikka, koulutusta vastaava työ, hyvä palkka, eteni urallaan. Nyt se uusi työpaikka ulkomailla on paljon epävarmempi, ei edes niin hyvä palkka. Muutenkin tuntuu että heittää niin paljon hyvää elämästään hukkaan. Pelkään, että tulee vielä katumaan.
Mutta eihän tuota voi mitenkään mukavalla tavalla ilmaista omalle lapselle?
ap
Sinun lapsesi eivät ole sinun. :)
Minä ymmärrän surusi. Väitän että kyllä suru tulisi puseroon näilläkin kommentoijilla kunhan omat lapset pesästä kauas lentävät. Sitä ei vain osata ajatella ennakkoon.
Nykyään maailma on vain tavattoman paljon pienempi kuin ennen. Lentoyhteydet pelaa ja skype on loistava. Ja muutenkin kun tapaatte, vietätte varmasti intensiivisesti aikaa yhdessä.
Osaan jollain tavalla samaistua tilanteeseesi, minun pikkuveljeni (joka on paljon nuorempi ja hoidin häntä paljon kun oli pieni) muutti jenkkeihin, länsirannikolle vielä. Eli käytännössä maapallon toiselle puolelle, paljon kauemmas ei enää pääsisi. Kyllä sitä surin, ja suri vanhempanikin. Mutta siitäkin löytää hyvät puolet: meidän yhteydenpito tiivistyi, puhuimme paljon useammin kuin silloin kun asuimme samassa maassa. Olemme käyneet siellä, omakin maailmankuva laajeni.
Silloin kun hän lähti, ajattelin että olisi muuttanut edes eurooppaan niin olisi mahdollista käydä vaikka viikonloppumatkalla! Vaan kun tuonne periferiaan kestää melkein vuorokausi kaikkine vaihtoineen ym.
Eli, jos lapsesi muuttaa eurooppaan, ole onnellinen. Se on naapurissa :)
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 13:47"]
Jaaha, samantapainen tilanne kuin itselläni mutta äidin näkökulmasta ap:lla... Mulla siis tilanne että on ulkomaalainen mies ja olemme muuttamassa maaliskuussa miehen kotimaahan, kun minäkin sain sieltä hyvän koulutusta vastaavan työn. Ja voi taivas miksi marttyyriksi äiti on ryhtynyt! Hylkään vanhan ihmisen ihan yksin enkä välitä hänen tunteistaan yhtään, lastenlapsetkin riistän yksinäiseltä äiti-paralta, ja mitä sitten kun hän joutuu vanhainkotiin ja on huonossa kunnossa niin kuka käy katsomassa kun minä asun 2000 km päässä! Huvittavinta tässä on että äiti EI ole yhtään raihnainen ja säälittävä, vaan työssäkäyvä ihminen joka harrastaa esim. kuntosalia ja lenkkeilyä ja matkustelua. Vanhainkotiajat taitavat olla aika kaukana vielä.
Ja joka tapauksessa, ei kai sitä voi kukaan elämäänsä järjestää vain sen mukaan mikä vanhemmille olisi mukavinta? Kotimaassakin monet joutuu muuttamaan pääkaupunkiin työn perässä, vaikka vanhemmista olisi kivaa että asuisivat siellä pikkukylässä heitä lähellä. Ei se oikeastaan juuri kummempaa ole jos muuttaa toiseen maahan.
[/quote]
Sama tilanne meillä. Meillä on sitä paitsi täällä Suomessa neljän tunnin automatka mummolaan. Lennämme uudesta kotimaasta käymään nopeammin, kuin matka nykyisin autolla kestää. Mutta on se niin hirveää, niin hirveää.
Ehkäpä juuri siksi pojallasi on niin kova palo ulkomaille, koska ei ole sitä saanut kokea lapsuudessa.
[quote author="Vierailija" time="17.02.2015 klo 13:49"]
Tiedän, että pitäisi olla iloinen ja kannustava äiti, mutta jos sellaiseksi pitää nyt ryhtyä niin se ei kyllä tule suoraan sydämestäni. Pojallani oli oikein hyvä työpaikka, koulutusta vastaava työ, hyvä palkka, eteni urallaan. Nyt se uusi työpaikka ulkomailla on paljon epävarmempi, ei edes niin hyvä palkka. Muutenkin tuntuu että heittää niin paljon hyvää elämästään hukkaan. Pelkään, että tulee vielä katumaan.
Mutta eihän tuota voi mitenkään mukavalla tavalla ilmaista omalle lapselle?
ap
[/quote]
Kyllä sinä toki voit huolesi pojalle kertoa, mutta todennäköisesti poika kyllä tietää jo nuo asiat ja haluaa riskilläkin nyt vaan lähteä. Ei nuoret ihmiset ole nykyisin enää niin kovin turvallisuushakuisia, että haluaisivat vaan sen hyvän turvallisen työpaikan ja sitten pysyä siellä eläkeikään. Monet haluavat vaihtelua ja riskejäkin, ja luottavat että aina sitä jotenkin elämässä pärjää jos sitten yksi työ loppuukin niin toisia tulee tilalle. Itse olen nelikymppisenä vähän vanhan kansan ihmisiä ja minun käy kateeksi tuota nuorten rohkeaa ja elämään luottavaista asennetta. Itse olen elänyt turvallisuushakuisesti, mutta kieltämättä aika tylsästi.
No sun ei auta kuin hyväksyä. Lentokoneet kulkee kyllä.
Et voi rajoittaa aikuisen poikasi elämää, hän haluaa tehdä noin ja hänellä on siihen oikeus. Katkaise napanuora nyt.